Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Normaali on päättynyt

Antti Alaja
Wikimedia Commons

TALOUSPOLITIIKKA. Hyvän elämän edellytyksiä suojelevista instituutioista tulisi pitää kiinni myös huonoina aikoina, korostaa taloustieteen jälkikeynesiläistä koulukuntaa edustava James K. Galbraith.


Maailmantalouden taustalla olevat rakenteelliset tekijät ovat muuttuneet niin, ettei nähtävissä ole helppoa paluuta vanhalle kasvu-uralle, arvioi yhdysvaltojen tunnetumpiin taloustieteilijöihin kuuluva James K. Galbraith. Ongelmat eivät ole hänen mukaansa pelkästään seurausta huonosta talouspolitiikasta.

»Nykykriisissä on kyse laajemmasta ongelmasta kuin psykologisesta pessimismistä tai yrittäjien ja kuluttajien heikosta luottamuksesta tulevaisuuteen», Galbraith sanoo Ulkopolitiikan haastattelussa.

»Energia on kallistunut, rahoitusjärjestelmä on irtautunut reaalitalouden palveluksesta, uudet teknologiat syrjäyttävät työpaikkoja, ja kiristyvä kansainvälinen politiikka rajoittaa suotuisaa talouskehitystä.» Galbraith puhui samasta aiheesta Kansas Cityssä syyskuussa järjestetyssä jälkikeynesiläisessä taloustieteellisessä konferenssissa.

Jälkikeynesiläisiä on alettu kutsua Yhdysvalloissa velkakeskustelun pöllöiksi. Heidän mukaansa Yhdysvaltojen liittovaltiolta – tai tarkemmin ottaen keskuspankki Federal Reserveltä – eivät lopu koskaan dollarit kesken, ja Yhdysvaltojen pitäisi tavoitella täystyöllisyyttä.

Uusi lintuheimo ilmaantui talouskeskusteluun erotuksena Chicagon koulukunnan velkahaukoille, jotka suhtautuvat epäluuloisesti budjetin alijäämiin, sekä itä- ja länsirannikon velkakyyhkyille, joihin kuuluu Paul Krugmanin kaltaisia liberaaleja keynesiläisiä.

Galbraithin uusi kirja The End of Normal (Simon & Schuster 2014) on argumentti sitä näkemystä vastaan, että kriisi oli vain sokki muuten vakaassa järjestelmässä.

»Kriisi on ymmärrettävä pitkän aikavälin historiallisen kehityskulun tuloksena. On otettava huomioon se mahdollisuus, että suuri käänne tapahtui oikeastaan jo vuonna 2000 tai viimeistään 2007», Galbraith sanoo.

»Jos haluamme päästä eteenpäin, meidän on mietittävä myös kysymyksiä, jotka puuttuivat kokonaan politiikan agendalta vuosina 1950–2000.» Galbraithin mukaan sellainen on erityisesti ilmastonmuutos. Yhdysvalloissa ja Euroopassa moni taloustieteilijä katsoo, että kasvun hyytyessä ja alijäämien kasvaessa on leikattava sosiaaliturvaa.Galbraith korostaa päinvastoin, että sosiaaliturvajärjestelmien ja muiden hyvän elämän edellytyksiä suojelevien instituutioiden merkitys kasvaa vaikeina aikoina.

»Päättäjien pitäisi toimia vaistoaan vastaan ja vahvistaa sosiaaliturvaa vaikeissa olosuhteissa», hän sanoo.

Galbraithia voidaan luonnehtia paitsi jälkikeynesiläiseksi myös institutionaaliseksi taloustieteilijäksi, joka korostaa kapitalismin kehitystä vakauttavien instituutioiden merkitystä. Galbraithin mukaan edes Ronald Reagan ei pystynyt purkamaan keskeisiä 1930-luvulla perustettuja New Deal -instituutioita, jotka vakauttavat edelleen suhdanteita Yhdysvalloissa.

Näihin kuuluu joustavalla mandaatilla toimiva pragmaattinen keskuspankki ja liittovaltiotasoisia ohjelmia työttömyysturvan, yliopistojärjestelmän, puolustushallinnon sekä terveydenhuollon ylläpitämiseksi. Euroopan unionilta puuttuvat liittovaltion toimintakyky ja suuri budjetti, minkä vuoksi EU on noussut taantumasta Yhdysvaltoja hitaammin.

Makrotalouspolitiikan ja instituutioiden lisäksi Galbraith on keskittynyt työssään eriarvoisuustutkimukseen. Hän on vetänyt 2000-luvulla Teksasin Austinin yliopiston globaalia eriarvoisuusprojektia.

Varsinainen eriarvoisuustutkija Galbraithista tuli 1990-luvun puolivälissä. Tuohon aikaan valtavirran mediassa keskusteltiin laajalti kaupan ja teknologisen kehityksen vaikutuksesta eriarvoisuuteen.

Galbraith on korostanut, että Yhdysvaltojen tapauksessa rahoitusmarkkinoiden kehitys ja varallisuudenhoito ovat keskittäneet pääomia New Yorkin alueelle ja Kalifornian Piilaaksoon, jotka ovat hyötyneet suhteettomasti noususuhdanteista. Galbraith muistuttaa, että eriarvoisuuteen voidaan vaikuttaa poliittisilla valinnoilla, hyvinvointijärjestelmillä ja ay-liikkeen sekä instituutioiden avulla.

»Keskiluokan asema on epäilemättä heikentynyt vähitellen jo pitkän aikaa, mutta sanoisin, että aina vuosina 2007–2008 alkaneeseen kriisiin asti Yhdysvallat pysyi merkittäviltä osin keskiluokkaisena yhteiskuntana.»

Finanssikriisi kuitenkin heikensi keskiluokkaa, sillä kriisi romahdutti monien kotitalouksien asunto- ja eläkevarallisuuden ja nosti yliopistokoulutuksen hinnan monille liian korkeaksi.

Galbraithin mukaan eläkkeiden, koulutuksen, terveydenhuollon ja hyvinvointipalveluiden laatu sekä varallisuudessa tapahtuneet muutokset ovat keskiluokan kannalta tulotason kehitystä tärkeämpiä tekijöitä. Tässä hänen näkökulmansa eroaa esimerkiksi Yhdysvaltojen entisestä työministeristä Robert Reichista ja Nobel-voittaja Joseph Stiglitzistä, joiden mukaan mediaanipalkkojen jämähtäminen paikoilleen on amerikkalaiselle keskiluokalle erityisen haitallista.

Kirjoittaja on projektitutkija Kalevi Sorsa -säätiössä.


James K. Galbraith

  • Teksasin yliopiston professori ja taloustieteen salonkikelpoinen toisinajattelija Yhdysvalloissa.
  • Keynesiläinen taloustieteilijä toisessa polvessa, sillä Galbraithin isä John Kenneth Galbraith (1908–2006) oli 1950- ja 1960-luvulla kenties maailman tunnetuin taloustieteilijä ja presidentti John F. Kennedyn talousneuvonantaja.

 

 
Ulkopolitiikka 4/2014

Unohtunut oikeudenmukaisuus

Teija Tiilikainen

Vieläkö OECD:lle on käyttöä, Mari Kiviniemi?

Juha Mäkinen/UP

Vauraat & valitut

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Näin pelastetaan maailma

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Professori tasa-arvo

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Tasa-arvo ≠ demokratia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Realismin paluu

Joonas Pörsti/UP

Kiina lähettää rauhanturvaajia

Joonas Pörsti/UP

Kasvu ja johtajuus karkasivat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Brasilia vaatii kehityspolitiikkaa

Joonas Pörsti/UP

Suurvallat törmäyskurssilla

Sergei Karaganov

Venäjän ulkopolitiikan veteraani

Katri Pynnöniemi

Miksi nuoriso hylkäsi vasemmiston?

Tommi Uschanov

Rahan toisinajattelijat

Tuomas Koukkunen

Normaali on päättynyt

Antti Alaja

Kiihkotonta keskustelua Natosta

Erik Nyström

Paluu Moskovan valtapiiriin

Toivo Martikainen

Diktaattorin perheriita

Toivo Martikainen

Kiinan pelko ohjaa Japania

Bart Gaens

Knesset syrjii arabeja

Anne Ignatius

Salaisten tunneleiden tietoverkko

Heta Muurinen

Uusliberaalin rationaalisuuden jäljillä

Antti Alaja

Vakoojana al-Qaidan leivissä

Janne Hopsu

Suomen EU-politiikan arkkitehti

Juha Jokela

Uuden Euroopan suunnitelma

Eero Vuohula

Kansainoikeutta kaikille

Kirsti ja Raimo Lintonen

Avartavampaa matkailua

Juha Mäkinen/UP

Oligarkki vankileirillä

Joonas Pörsti/UP

Yksinvaltiaiden asialla

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Sopisivatko Naton ydinaseet Suomelle?

Tytti Erästö

Naapuruuspolitiikan illuusio särkyi

Kristi Raik

Lisää avoimuutta, vähemmän kyberuhkia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Islamilaisen valtion vastainen strategia ei toimi

Antti Pentikäinen

Terrorismi on sukua fasismille

Joonas Pörsti