Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Salaisten tunneleiden tietoverkko

INTERNET. Kouluissa olisi tärkeää opettaa, miten verkkoliikenteen voi salata, sanoo toimittaja Mikael Brunila.

Suomalaisessa internetiä koskevassa keskustelussa olisi korkea aika pohtia, miten tavalliset verkon käyttäjät voisivat ottaa takaisin pilvipalveluita tarjoaville suuryrityksille siirtynyttä valtaa, katsoo vapaa toimittaja ja tietokirjailija Mikael Brunila. Hän toimitti internetkeskustelusta kirjan Verkko suljettu yhdessä kustannustoimittaja Kimmo Kallion kanssa.

UP: Miten internet on kehittynyt nykyiseen pisteeseensä ja minkälainen se nyt on?

MB: Nyt käyttäjät eivät enää seuraa tiettyjä blogeja RSS:n kautta vaan valikoivat yksittäisiä tekstejä Facebook- tai Twitter-syötteestä. Suuryritysten tarjoamien pilvipalveluiden vuoksi käyttäjän data ei ole enää yksin hänen vaan myös palvelua tarjoavan yrityksen omaisuutta. Jopa ohjelmistot siirtyvät pilvipalveluihin.

Yhtäältä iso määrä dataa tekee palveluista hyviä: Facebook on suosittu, koska sen sosiaaliset verkostot ovat laajoja, ja Google-haku toimii, koska yritys voi selaushistoriastamme kerätyllä datalla seuloa relevantteja tuloksia.

Toisaalta suuryritykset voivat käyttää dataa tilastollisiin analyyseihin, mikä on niille valtava kilpailuetu. Vaarana on, että innovaatiot tyrehtyvät, kun muut yritykset eivät kykene kilpailemaan jättien kanssa.

Internetin ensimmäinen kehitysvaihe oli 1990-luvun asiakaspalvelumalli. Oli erikseen webmasterit ja internetissä surffaajat, tuotanto ja kulutus. Rakenne oli hierarkkinen ja perustui tiedostojärjestelmiin.

2000-luvulla mallia alettiin purkaa. Esimerkiksi Wordpress-blogityökalu teki mahdolliseksi bloggaamisen valmiilla sapluunalla. Kuluttajan ja tuottajan jaosta alettiin siirtyä vertaiskäyttöön. Tieto siirtyi käyttäjältä toiselle. Nykyvaihe eli suuryritysten valtakausi alkoi vuodesta 2007.

Mitä yksilön pitäisi varoa verkossa?

Perusongelma on juuri se, että ajatellaan vain sitä, mitä yksilön pitäisi varoa. Kun ei nähdä välitöntä, konkreettista vaaraa yksilölle, päätellään, ettei vaaraa ole. Tämä näkyy esimerkiksi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n vakoilukeskustelussa. Kyse on siitä, mitä valvonta tekee yhteiskunnalle.

Hanna Nikkanen kirjoittaa kirjassamme puolivarjoisien tilojen tarpeesta. Demokratian kannalta ei riitä, että ihminen voi turvata verkossa yksityisyytensä. Tarvitaan myös salaisia "tunneleita", joissa ihmiset voivat toimia yhdessä luottamuksellisesti.

Nikkanen jakaa verkon kahteen osaan, pintakerrokseen ja pinnanalaiseen maailmaan. Pintakerros on verkon avoin ja julkinen tila. Pinnan alla toimivat ne, jotka hallitsevat erilaisten anonymisointi- ja salaustyökalujen käytön. Puolivarjoisia tiloja muodostavat esimerkiksi verkkopankit ja kansalaisaloitepalvelut, jotka ovat julkisia mutta joiden on osattava säilyttää salaisuuksia. Myös yhteiskunnallinen aktivismi edellyttää tällaisia tiloja.

Uhkana on, että tulevaisuudessa puolivarjoisia tiloja on yhä vaikeampi käyttää. Viranomaiset ja mainostajat yhdistävät käyttäjätilejä matkapuhelindataan ja seurantaevästeisiin ja tunnistavat verkon käyttäjät kotiosoitetta myöten. Nikkasen mukaan valvonnalta suojautuminen saattaa onnistua vain, jos käyttäjä on hyvin asiantunteva, esimerkiksi hakkeri, tai rikas, kuten suuryritys.

Minkälainen on visiosi tulevaisuuden internetistä?

Nyt valtaosa ihmisten käyttämistä verkkopalveluista on suuryritysten hallussa, ja on vaikea kuvitella muuta. NSA-skandaali kuitenkin osoittaa, että suuryritysten palveluiden käyttäjät voivat joutua vakoilun kohteeksi. Siksi he kaivavat tunneleita, joissa voivat toimia turvassa. Salausmahdollisuus voitaisiin lisätä palveluihin oletusarvoksi, jotta edes palvelua tarjoava yritys ei pääsisi käyttäjän tietoihin.

Missä tunneleita oppisi kaivamaan?

Ihmiset oppivat salaamaan, kun on pakko. Kiinassa monet osaavat salata, ja aktivistipiireissä salaaminen on tavallista. Toisaalta monet toimittajat eivät hallitse sitä, vaikka he käyvät maissa, joissa salaus olisi tärkeää haastateltavien turvallisuudelle. Tarvittaisiin systemaattista salaamis- ja tietoturvaopetusta esimerkiksi kouluihin ja yliopistoihin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Mikael Brunila & Kimmo Kallio (toim.): Verkko suljettu. Internet ja avoimuuden rajat. Into Kustannus 2014, 280 s.