RUOTSI. Toimittaja Mikael Holmström on tottunut kertomaan ruotsalaisille epämiellyttäviä totuuksia.Vasta puolustusvoimien komentajan sairasloma ja venäläinen pääsiäinen herättivät kansakunnan siitä mukavasta ajatuksesta, ettei uusia sotia enää tulisi.
Lokakuussa 1989 Mikael
Holmström vieraili Yhdysvaltain viidennen armeijakunnan päämajassa,
länsisaksalaisessa Fyldan kaupungissa. Vuorten ympäröimä tasanko oli
rauhallinen, mutta sen toisella puolella – miinakenttien, vartiotornien ja
kylmän sodan rautaesiripun takana – Varsovan liiton armeijat olivat täydessä
taisteluvalmiudessa.
Jos kolmas maailmansota alkaisi, kommunistimaiden panssaridivisioonat
hyökkäisivät tasangon läpi ja pyrkisivät kohti Reiniä, amerikkalainen upseeri
kertoi ruotsalaiselle toimittajalle laakson pienoismallin äärellä.
Neuvostoliitto ja sen satelliittimaat olivat varustaneet Euroopassa käytävään
apokalyptiseen suursotaan kolme ja puoli miljoonaa miestä Naton kahta miljoonaa
vastaan. Fyldan kaupunki oli läntisen puolustuslinjan solmukohdassa.
Berliinin muurin murtumiseen oli vain kolme viikkoa aikaa,
mutta harva osasi ennakoida, että Euroopan vuosikymmeniä kestänyt jako vastakkaisiin
ideologisiin leireihin oli päättymässä.
Ruotsi oli pysytellyt 40 vuotta kestäneen kylmän sodan
ulkopuolella puolueettomuuspolitiikkansa avulla. Tai niin maassa ainakin uskottiin.
»Ruotsin puolueettomuus on yhtä lujaa kuin maan kallioperä», kuului virallinen linja.
Todellisuudessa Ruotsi oli valmistautunut puolustautumaan
Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan yhdessä Natoon kuuluvien naapurimaidensa Tanskan
ja Norjan kanssa, kunnes Yhdysvaltojen ilmavoimat ehtisivät apuun. Siihen laskettiin
menevän kuudesta kahdeksaan päivää.
Ruotsi esiintyi rauhan asialla ja teki kansainvälisillä
areenoilla aseriisuntaehdotuksia, jotka kävivät 1980-luvun mittaan kiusallisiksi
Natoon kuuluville naapurimaille. Samaan aikaan ruotsalaiset upseerit ylläpitivät
ylimmän valtiojohdon siunauksella salaayhteyksiä Nato-maiden upseereihin, kuten
Holmström osoitti vuonna 2011 ilmestyneessä palkitussa teoksessaan Den dolda
alliansen (Salattu liitto).
Kirjassaan Holmström kuvaa Pohjoismaiden kesken laadittua
yksityiskohtaista puolustussuunnitelmaa sodan varalle. Yhteistyö alkoi
muotoutua jo vuosien 1948–1949 neuvotteluissa pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä,
joka kariutui, kun Tanska ja Norja liittyivät Natoon.
»Oli vain yksi mahdollinen hyökkääjä, Neuvostoliitto, ja
myöhemmin perustettu Varsovan liitto», Holmström sanoo Dagens Nyheterin avarassa
toimituksessa Tukholman Kungsholmenilla. »Puolustus olisi järjestetty sen mukaan,
mikä alue joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.»
Suunnitelmia oli esimerkiksi miinojen levittämisestä Tanskan
salmiin molemmin puolin Ruotsin merirajaa, jotta Varsovan liiton laivasto ei
pääsisi ulos Itämereltä. Samoin oli sovittu merialueista, joilla Ruotsin ja
Nato-maiden sukellusveneet hyökkäisivät Itämerellä neuvostoliittolaisia laivoja
vastaan.
Holmström haastatteli kirjaansa kahdeksan vuoden aikana
140:tä kylmän sodan aikaista avainhenkilöä kaikista Pohjoismaista. Salaisista
tapaamisista kertovat asevoimien ylimmät upseerit, diplomaatit ja poliitikot
entisistä pääministereistä alkaen.
Todistusaineisto on vakuuttavaa: Ruotsi oli merkitty osaksi
Naton pohjoisen komentoalueen karttaa, jonka Holmström kertoo itsekin nähneensä
lokakuussa 1989. Kun Holmströmin haastattelema Ruotsin armeijan entinen esikuntapäällikkö
muistutti amerikkalaiselle Nato-upseerille tällaisen kartan äärellä Ruotsin
puolueettomuudesta, upseeri vastasi: »Kuulen kyllä, mitä sanotte. Kysymys on
vivahteista, joihin emme oikein usko.»
Ruotsin kuuden sotilasläänin rajat vaikuttivat paikoin
mielivaltaisilta. Mutta kun Holmström yhdisti kartan Natoon kuuluvien Norjan ja
Tanskan sekä puolueettoman Suomen sotilaslääneihin, neljän pohjoismaan sotilasläänit
sopivat saumattomasti yhteen.
Puolustuksessa lähdettiin siitä, ettei Suomi kykenisi puolustamaan
Lappia eikä Ruotsi maansa pohjoisimpia osia. Sen sijaan Ruotsi ja Suomi vetäytyisivät
pohjoisesta. Sitten Yhdysvallat olisi tuonut strategisesti tärkeään Pohjois-Ruotsin
merijalkaväkeä, ja Suomeen olisi lennätetty ruotsalaisia erikoisjoukkoja neuvostoliittolaisen
miehittäjän kiusaksi. Demilitarisoitua Ahvenanmaata ei olisi jä-tetty
Neuvostoliitolle, vaan ruotsalaisilla oli suomalaisten siunaus ja joukot
valmiina saarten miehittämiseksi tarvittaessa.
Sotapeleissä käytiin läpi yhä pahenevaa kriisitilannetta,
jossa Neuvostoliitto uhkasi ydinaseilla, jos sen aluevaatimuksiin ei suostuttu.
»Kysyin kahdessa hallituksessa vuosina 1976–1981 puolustusministerinä työskennelleeltä
Eric Krönmarkilta, olisiko Ruotsi pyytänyt näissä tilanteissa Yhdysvaltoja uhkaamaan
Neuvostoliittoa vastavuoroisesti ydinaseilla. Hän vastasi, että näin olisi
toimittu», Holmström toteaa.
Jos Neuvostoliitto olisi kaikesta huolimatta vallannut
Ruotsin, maahan olisi jäänyt brittiläisillä radiolaitteilla varustettu Stay
Behind -niminen erikoisosasto, jonka tehtävänä oli järjestää vastarintatoiminta
Ruotsissa. Ruotsia olisi johdettu sen jälkeen Lontoosta, johon
pakolaishallituksen ja laivaston komentajan oli määrä siirtyä.
»Vastaavaa suunnitelmaa ei ollut pakolaishallituksen
siirtämisestä Moskovaan tai Uralin taakse», Holmström lisää sarkastisesti.
»Kysymys oli salaisesta Nato-liittoutumisesta, joka perustui
ruotsalaisten upseerien ylläpitämiin kontakteihin», Holmström sanoo.
»Puolueettomuus sopi Ruotsille rauhan ajan politiikaksi,
mutta sodan aikana olisi valittu toisin. Neuvostoliitto tiesi tämän ja
suhtautui kaiken aikaa epäilevästi Ruotsin puolueettomuuteen.»
Pentagonin amerikkalaisista upseereista suunnitelman tunsivat
vain ne, joiden tehtäviin Ruotsin puolustus kuului.
»Käsiini saamat Eisenhowerin ja Kennedyn presidenttikausien
aikaiset paperit osoittavat, että kriisissä Ruotsiin olisi lähetetty sotilaallista
apua jo ennen kuin maa olisi joutunut hyökkäyksen kohteeksi.»
Ruotsissa vain pieni piiri tunsi nämä suunnitelmat. Esimerkiksi
puolustusministeriössä oli ryhmä virkamiehiä, jotka vastasivat Nato-yhteistyöstä,
mutta vain ministeri oli tietoinen ryhmän toiminnasta.
»Monet kirjani lukeneet ovat myöhemmin kertoneet, etteivät
osanneet arvata, mitä samassa työhuoneessa istunut kollega todellisuudessa
teki. Salaisuuksien pitämisessä onnistuttiin hyvin. Suurinta osaa suunnitelmista
ei kirjoitettu koskaan paperille.»
Poliittisella tasolla Pohjoismaat pitivät toisensa ajan
tasalla puolustusministereiden tapaamisissa, joihin kuului virallisen osuuden
ohella huomaamattomia aamupalakeskusteluita. Presidentti Mauno Koivisto kertoo kirjassa, kuinka hän lensi pääministerikaudellaan
vuonna 1980 omasta aloitteestaan helikopterilla tunturimajalle Ruotsin Lappiin,
jossa fundeerattiin kalastuksen lomassa Lapin puolustukseen liittyviä asioita.
Tukholmasta paikalle tulivat pääministeri Thorbjörn
Fälldin pja pari korkeinta upseeria. Suomesta mukana oli Koiviston
poliittinen sihteeri Paavo Liponen.
Suomella oli oma paikkansa Naton puolustussuunnittelussa,
mutta Holmström ei lähde aineistonsa perusteella arvioimaan, olisiko myös
Suomella ollut kylmän sodan aikana jonkinlaiset Naton turvatakuut.
»Britannia suhtautui Suomeen sodan jälkeen epäluuloisesti,
kun taas Yhdysvallat arvosti suomalaisten asennetta», hän muistuttaa. »Suomella
oli yhteyksiä ja siteitä länteen, mutta yksityiskohdat teidän pitää selvittää
itse.»
Demokratian näkökulmasta Ruotsin pelaaminen kaksilla korteilla
oli tietysti ongelmallista. Monet poliitikot eivät tunteneet kotimaansa
yhteyksiä läntiseen puolustusliittoon. Suurelle yleisölle ei kuitenkaan ollut
epäselvää, mitä uhkaa vastaan varauduttiin ja mistä apua voisi toivoa.
»Kun olin itse asepalveluksessa 1977, kaikille oli selvää,
että harjoittelimme torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä. Ajatus oli, että taistelemme
yksin niin pitkään, että saamme apua. Suuri yleisö luki tilannetta paljon selkeämmin
kuin poliitikot olivat valmiita tunnustamaan», Holmström sanoo.
Kylmän sodan aikana Ruotsi oli valmistautunut antamaan
itsekin kovan vastuksen hyökkääjälle. Maalla oli 850 000 sotilaan reservi
ja voimakas laivasto. 1950-luvun lopulla Ruotsin ilmavoimat olivat tuhannella modernilla
koneellaan maailman neljänneksi vahvimmat.
Esimerkiksi pääministeri Olof Palme arvosteli julkisuudessa Yhdysvaltoja 1970-luvun alussa kovin
sanoin Vietnamin sodasta, mutta huolehti samalla Ruotsin puolustuskyvystä. Maa
käytti puolustukseen vuonna 1988 vielä 2,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan.
Nykyään osuus on 1,2 prosenttia.
Muutos on ollut 1990-luvulta alkaen dramaattinen. Ruotsin
maanpuolustus on ajettu lähestulkoon kokonaan alas.
»Maavoimista on jäljellä vain seitsemän prosenttia vuoteen
1988 verrattuna, 9 3 prosenttia on lakkautettu. Laivastosta on lakkautettu 72
prosenttia, ilmavoimista ainakin 85 prosenttia», Holmström luettelee.
»Ero on suuri verrattuna Suomeen, joka on säilyttänyt
puolustuksensa. Suomessa organisaatiota on uudistettu, mutta se on yhä olemassa,
ja sotilaita voidaan kutsua aseisiin. Ruotsissa se ei ole enää mahdollista,
koska yksiköt on lakkautettu.»
Nyt Ruotsi saisi aseisiin tosipaikan tullen 50 000 miestä.
»Todellisuudessa senkin vain paperilla», Holmström lisää.
»Ja niistäkin 22 000 olisi kodinturva joukkoja, jotka voivat vartioida paikkoja,
mutta joita ei voida asettaa taistelussa vihollista vastaan.»
Ratkaisevista leikkauksista päätettiin vuosien 2000 ja 2004
puolustusuudistuksissa. Kotimaan puolustuksen suunnittelu lopetettiin käytännössä
kokonaan. Vuonna 2009 Ruotsin puolustuspoliittisessa selon teossa arvioitiin, ettei
sotilaallisia uhkia enää ollut.
»Ruotsin välittömimmäksi uhkaksi mää-riteltiin
ilmastonmuutos», Holmström sanoo.
Suosiotaan menettäneestä varusmiespalveluksesta päätettiin
luopua ja siirtyä pieneen ammattiarmeijaan. Armeijan kooksi määriteltiin
seitsemän pataljoonaa. Niiden tarkoitus oli ylläpitää 2 000 miehen vahvuista joukkoa,
joilla puolustettaisiin Ruotsin arvoja maailmalla kriisinhallintaoperaatioissa.
Puoluekenttä oli päätöksistä lähes yksimielinen. Vuonna 2004
vain silloinen konservatiivipuolue, nykyisen maltillisen kokoomuspuolueen
edeltäjä, olisi halunnut säilyttää puolustusmäärärahat hieman isompina.
Kiperin kysymys oli yleisestä asevelvollisuudesta
luopuminen, joka meni valtiopäivillä läpi täpärästi kolmen äänen enemmistöllä
kesäkuussa 2009. Oppositiossa ollut vasemmisto vastusti päätöstä.
Kun Venäjä soti Georgiaa vastaan vuonna 2008, Ruotsissa
katsottiin parhaaksi aloittaa maanpuolustuksen suunnittelu uudelleen. Armeijan
alasajoa jatkettiin, mutta 240 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa
päätettiin säästää pahan päivän varalle.
»Nyt Ruotsin maanpuolustusta on jälleen suunniteltu kahden
vuoden ajan, mutta se koskee vain viittä aluetta: Pohjois-Ruotsia, Gotlantia,
Tukholmaa, Etelä-Ruotsia ja Göteborgin aluetta. Niiden ulkopuolella Ruotsilla
ei ole yksityiskohtaista puolustussuunnitelmaa. Se ei ole salaisuus, vaan näkyy
julkisista dokumenteista», Holmström sanoo.
Ruotsi havahtui kylmään todellisuuteen pääsiäisenä 2013.
Venäjä harjoitteli strategisilla pommikoneilla Gotska Sandön
edustalla öistä hyökkäystä Tukholmaa vastaan, eikä yksikään ruotsalainen kone
noussut ilmaan puolustamaan Ruotsin alueellista koskemattomuutta. Valmius
puuttui, lentäjiä oli palveluksessa liian vähän. Vain kaksi Naton tanskalaista
F-16-hävittäjää nousi Liettuasta ja kävi tunnistamassa venäläiskoneet Itämeren
yllä, kun ne palasivat suorittamasta tehtäväänsä.
Holmström työskenteli tuolloin Svenska Dagbladetin uutistoimittajana.
Hän oli erikoistunut puolustusasioihin ja kertoi pari viikkoa myöhemmin omien
lähteidensä perusteella yksityiskohtaisesti, mitä pitkänperjantain yönä tapahtui.
Holmströmin kirjoittama uutinen pysäytti Ruotsin. Tapahtumasarjaa alettiin kutsua
nimellä den ryska påsken – venäläinen
pääsiäinen.
»Järkytys oli niin suuri, ettei hallitus halunnut käsitellä
sitä. Puolustusministeri kertoi, että emme pidä tällaisista artikkeleista. Puolustusvoimista
lähetettiin pian turvallisuuspoliisi Säpolle raportti, jonka mukaan olin vahingoittanut
Ruotsin turvallisuutta, koska kerroin pääsiäisen tapahtumista lehdessä. Turvallisuuspoliisi
halusi nostaa minua vastaan syytteen vakoilusta», Holmström kertaa.
Turvallisuuspoliisin piti viedä kantelu lehteä vastaan
oikeuskanslerin käsiteltäväksi. Oikeuskansleri Anna Skarhed hylkäsi asian empimättä.
»Kerroimme hänelle tietysti, että kantelu oli absurdi, koska
pommikoneiden harjoituksesta Ruotsia vastaan oli kerrottu jopa Venäjän armeijan
televisiokanavalla. Myös Baltian maat ja Nato tiesivät siitä. Vain Ruotsin
kansalaiset eivät tienneet.»
Taustalla oli jo muutamaa kuukautta aikaisemmin syttynyt
keskustelu Ruotsin puolustuskyvystä. Sekin oli lähtenyt Mikael Holmströmin kirjoittamasta
jutusta. Hän haastatteli vuodenvaihteessa 2013 puolustusvoimien komentajaa Sverker Göransonia ja kysyi, voisiko Ruotsia
puolustaa nykyisillä jou-koilla.
Göranson vastasi, että Ruotsi voisi puolustautua yhdellä
viidestä alueesta yhden viikon ajan – sillä edellytyksellä, että armeija saisi
lisää rahoitusta. Göransonista tuli pian poliitikkojen maalitaulu, ja hän jäi
kolmen kuukauden sairaslomalle.
»Hän kertoi totuuden», Holmström sanoo.
Ruotsissa vahvistui Neuvostoliiton romahduksen jälkeen
luottamus pysyvään rauhaan Euroopassa.
»Mitään uhkaa ei nähty. Taivas näytti kirkkaansiniseltä,
aurinko paistoi eikä kukaan katsonut tarvitsevansa sateenvarjoa tai lämpimiä vaatteita
huonon sään varalta», Holmström kuvailee.
Hän kertoo kysyneensä vuoden 2004 selonteon tiedotustilaisuudessa,
kuinka monta sotilasta puolustusbudjettiin jäävillä 38 miljardilla kruunulla
saisi varustettua.
»Kukaan ei osannut vastata. Puolustusministeri tai
puolustusvoimien komentaja eivät yksinkertaisesti tienneet. Puolustus oli vapaassa
pudotuksessa. Esittämääni kysymystä pidettiin niin epäolennaisena, että minulta
tivattiin, miksi edes esitin sen.»
Armeijan kaluston vähentäminen on jatkunut näihin päiviin
asti. Ruotsi kehitti esimerkiksi 1980-luvulla tunnistuslaitteita ja vedenalaisia
kranaatteja sukellusveneiden torjuntaan, mutta järjestelmä on sittemmin purettu.
Holmström muistuttaa, että edellisen hallituksen
pääministeri Fredrik Reinfeldt vakuutti
vielä tammikuussa 2014 Sälenin turvallisuuskonferenssissa, että asevoimien uhka
on nykyajan Euroopassa poissuljettu.
»Krimin miehitykseen oli silloin vain seitsemän viikkoa
aikaa.»
Holmström tähdentää, kuinka erilaiselta Suomen turvallisuuspoliittinen
ajattelu on näyttänyt Ruotsiin verrattuna. »Samassa Sälenin konferenssissa
presidentti Sauli Niinistö varoitti, että hälytyskelloja on kuunneltava.»
Niinistö muistutti tammikuussa 2014, että Venäjän ja lännen
välille on avautunut yhä suurempi arvojen kuilu ja Venäjän ulkopolitiikasta voi
perustellusti olla huolissaan.
Holmström on tehnyt oman osuutensa hälytyskellojen
soittamisesta Ruotsissa. Viime syksynä hän seurasi useilla uutisjutuilla vierasmaalaisten
sukellusveneiden tunkeutumista Ruotsin aluevesille, aina Tukholman
sisääntuloväylälle asti.
Holmströmille on kertynyt vuosikymmenien varrella paljon
ensi käden kontakteja ja lähteitä puolustusasioissa. Hän julkaisi jo syksyllä
1981 Ny Teknik -viikkolehden toimittajana uusia tietoja Ruotsia kuohuttaneen
venäläisen sukellusvene U-137:n liikkeistä. Sukellusvene ajoi karille rannikolla
kymmenen kilometrin päässä Karlskronasta, todennäköisesti ydinkärjillä
aseistettuna.
»En ollut itse edes paikan päällä, vaan istuin toimituksessa
500 kilometrin päässä. Mutta silloinkin oli puhelin käytössä», Holmström naurahtaa.
Holmström työskenteli pitkään Svenska Dagbladetissa, jossa
hän nousi Ruotsin tunnetuimmaksi turvallisuuspolitiikan toimittajaksi. Hän
kertoo luottavansa uutistoimittajana perustyöhön, asioista perillä olevien
lähteiden hankintaan.
»Pitää tavoittaa oikeat ihmiset, jotka ovat olleet tapahtumapaikalla.
Yritän hankkia aina vähintään kaksi riippumatonta lähdettä, jotka voivat
vahvistaa tosiasiat. Sääntönä on, että vain yhteen lähteeseen ei voi luottaa.»
Lisäksi lähteiden pitää oppia luottamaan toimittajaan.
Holmström kertoo, että hän haastatteli esimerkiksi puolustusvoimien nykyistä
komentajaa Sverker Göransonia ensimmäisen kerran jo silloin, kun tämä palveli
Bosniassa 1995.
Holmström rekrytoitiin vuodenvaihteessa maan suurimpaan
päivälehteen Dagens Nyheteriin. Lehti halusi vahvistaa toimituksensa osaamista
puolustusasioissa Ukrainan konfliktin vuoksi.
»On melkein kuin avioero lähteä lehdestä, jossa on työskennellyt
25 vuoden ajan. Mutta olen tyytyväinen valintaan. Dagens Nyheterillä on
käytössään hyvät resurssit.»
Holmström katsoo toimittajana tehtäväkseen kertoa
ruotsalaisille, miten asiat ovat, valaista tilanteen kaikkia puolia, ei sen
enempää. Pyydettäessä hän on kuitenkin valmis vetämään johtopää-töksiä Ruotsin
puolustuksesta.
»Ammattiarmeijan organisaation piti olla valmiina vuonna
2014. Nyt se on – ehkä – valmis vuonna 2024. Uusi järjestelmä ei toimi. Siksi
uusi puolustusministeri on ehdottanut, että asepalveluksen jo suorittaneita
käytettäisiin tilkitsemään puolustuksen aukkoja.»
Armeijan tarkoituksena oli rekrytoida sotilaat palvelukseen
8–10 vuodeksi, mutta monet irtisanovat sopimuksensa parin vuoden jälkeen.
Palkat eivät houkuttele tarpeeksi, eikä Ruotsissa tarjota sotilaille
palveluksen päätyttyä mitään bonuksia tai koulutusta siviiliammattiin, kuten
Yhdysvalloissa.
»Yksi Ruotsin järjestelmän epärealistisia ajatuksia oli, että
armeijan tulisi toimia muun yhteiskunnan tavoin ilman sen kummempia etuisuuksia»,
Holmström toteaa.
Puolustusvoimat esitti tammikuussa yli 30 miljardin kruunun
ostoslistan, jolla Ruotsin puolustus saataisiin kuntoon. Listalla on esimerkiksi
uusi sukellusvene, risteilyohjuksia ja kymmenen uutta Jas Gripen -hävittäjää. Myös
henkilöstöä ja harjoituksia tarvitaan lisää. Puolustusbudjettia pitäisi
korottaa kuusi miljardia kruunua eli 640 miljoonaa euroa vuodessa.
Ruotsin puoluekenttä on yhtä mieltä lisämäärärahojen
tarpeesta, mutta päätökset ovat toistaiseksi tekemättä, Holmström sanoo.
Ruotsalaisten luottamus maansa kykyyn puolustautua hyökkäystä vastaan on
ehtinyt vajota historiallisiin pohjalukemiin.
Liberaali Folkpartiet on ehdottanut ratkaisuksi Natoon
liittymistä, mutta puolueella on vain reilun viiden prosentin kannatus. Maltillinen
kokoomuspuolue Nya moderaterna on alkanut ajaa oppositioon jäätyään Nato-jäsenyyden
vaikutusten selvittämistä. Pääministeri Stefan Löfvenin punavihreä vähemmistö
hallitus on kuitenkin torjunut aloitteet. Löfvenin mukaan Ruotsin on vahvistettava
ensisijaisesti omaa puolustuskykyään.
Holmström ei halua ottaa kantaa Nato- jäsenyyteen. Mutta
voisiko Naton rinnalle tai sen sijaan ehdotettu pohjoismainen yhteistyö tarjota
ratkaisun?
»Olen kuullut 15–20 viime vuoden aikana paljon ylistystä ja
kauniita sanoja pohjoismaisesta puolustuksesta. Lukuisiin selvityksiin ja ehdotuksiin
verrattuna yhteistyötä on lopulta aika vähän.»
Holmström muistuttaa, että kolme viidestä pohjoismaasta on
Naton jäseniä. Liittouma on nyt palaamassa juurilleen ja vahvistamassa
keskinäistä alueellista puolustustaan. Siihen osallistuminen on Ruotsille ja
Suomelle mahdotonta. Jäljelle jää Suomen ja Ruotsin yhteistyö.
»Se nähdään molemmissa maissa hyvin myönteisessä valossa,
koska sen ei katsota provosoivan Venäjää. Mutta olemmeko varmoja, että
yhteistyö nähdään Moskovassa yhtä myönteisesti?» Holmström kysyy.
»Kun Suomi ja Ruotsi suunnittelivat 1930-luvun lopussa
Ahvenanmaan saarten puolustamista yhdessä, Stalin tuli väliin ja laittoi näille
suunnitelmille pisteen.»
Neuvostoliitto vastusti yhtä lailla 1940-luvulla
Skandinavian maiden yhteistyötä.
Ruotsin nykyiseen puolustusajatteluun kuuluu ajatus
solidaarisuudesta, jonka mukaan Ruotsi puolustaa arvojaan ja maataan yhdessä
muiden maiden kanssa. Siinä missä Ruotsi laati
puolustussuunnitelmiaan kylmän sodan aikana salaa, maa tekee
nyt yhteistyötä Naton rauhankumppanina ja Pohjoismaiden kesken julkisesti.
Ruotsin päättäjillä on Holmströmin mukaan kuitenkin vaikeuksia määritellä, mitä
solidaarisuus tositilanteessa tarkoittaisi konkreettisesti.
»Ruotsin puolustusvoimien tila on sitä paitsi niin huono,
ettei maalla ole paljoa, mitä lähettää apuun. Lähinnä ilmavoimia.» UP
Lue lisää:
Wilhelm Agrell: Fredens Illusioner. Det Svenska
nationella försvarets nedgång och fall. Atlantis 2010.
Mikael Holmström: Den dolda alliansen. Sveriges Hemliga Nato-förbindelser. Atlantis 2011
Mikael Holmström
SYNTYNYT Lundissa
1955.
VANHEMMAT Individuell
Människohjälp-hyväntekeväisyysjärjestön perustaja Britta Holmström ja teologi
Folke Holmström.
VALMISTUI Tukholman yliopiston journalismin kurssilta 1975.
TYÖSKENTELI Ny Teknik -lehden politiikan toimittajana ja
uutispäällikkönä vuoteen 1989 asti. Svenska Dagbladetin puolustusasioiden
toimittaja 1989–2014.
SIIRTYI tämän
vuoden alussa Dagens Nyheterin toimittajaksi.
VALITTIIN Kuninkaallisen sotatieteen akatemian jäseneksi
vuonna 2007.
PERHEESSÄ on vaimo ja neljä lasta, joista kaksi vielä
koulussa.
HARRASTUKSENA kotitalon korjaus- ja rakennustyöt. Rakensi viimeksi
taloon terassin.
HOLMSTRÖMIN TÄRKEIMMÄT UUTISET
Tapaninpäivän tsunaminauhat
»Eniten työtä vaatinut uutiseni liittyi vuoden 2004 tapaninpäivän
tsunamiin, joka tappoi 500 ruotsalaista turistia Thaimaassa.»
»Hallitusta arvosteltiin onnettomuuden jälkeen reagoinnin
hitaudesta. Parlamentissa kysyttiin asian selvittämiseksi viisi kertaa, missä ovat
tiedot viranomaisten välisistä puheluista ja sähköpostiviesteistä onnettomuuden
jälkeen. Vastaus oli joka kerta, että tiedot on pyyhitty pois. Sain lopulta selville,
että tiedostot olivat tallessa kassakaapissa pääministerin kanslian alla.»
»Uutinen paljasti, että pääministerin lähin avustaja oli
valehdellut. Hän väitti olleensa tsunamin jälkeen välittömästi yhteydessä
moniin tahoihin, mikä ei pitänyt paikkaansa. En päässyt itse tutustumaan
tiedostoihin, mutta tsunamia selvittänyt komissio tutki niitä puolen vuoden ajan
uutisen jälkeen.»
Hengenvaarallista kriisinhallintaa
»Kävin Afganistanissa vuonna 2008 ja sain selville, että
valtaosa ruotsalaisten sotilaiden ajoneuvoista oli panssaroimattomia. Niissä ei
ollut suojausta tienvarsipommien ja panssarintorjunta-aseiden varalta.»
»Virallisen näkemyksen mukaan Afganistanissa oli meneillään
humanitaarinen kriisinhallintaoperaatio ja maan turvallisuustilanne oli
paranemassa. Raportoin, että maassa oli käynnissä sota, johon ruotsalaiset
osallistuivat suojaamattomilla ajoneuvoilla. Juttuni jälkeen Ruotsi lähetti
Afganistaniin panssaroituja taisteluajoneuvoja.»
»Sotilaat kertoivat minulle uutisen jälkeen, että sen ansiosta säästyi todennäköisesti ihmishenkiä.
»Tapaus osoittaa, kuinka tärkeä on vapaa ja kriittinen lehdistö, joka voi kaivaa esiin tosi-asioita virallisen retoriikan takaa.»