Marcel Fratscher: Die Deutschland-Illusion. Warum wir unsere Wirtschaft überschätzen und Europa brauchen. Carl Hanser Verlag 2014, 278 s. Timo Harakka: Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä. Schildts & Söderströms 2014, 299 s.
Saksalainen taloustieteen professori Marcel Fratscher ja toimittaja Timo Harakka ryöpyttävät kumpikin kirjoissaan totuttuja käsityksiä eurokriisistä. Fratscher osoittaa Saksan talouskunnon olevan paljon huonompi kuin yleisesti uskotaan. Harakka kritisoi EU:n kuripolitiikkaa, joka on tyrehdyttänyt talouskasvun ja ajanut esimerkiksi kreikkalaisia inhimilliseen kurjuuteen, mikä alkuvuodesta johti vasemmiston vaalivoittoon.
Saksalainen taloustieteen
professori Marcel Fratscher ja
toimittaja Timo Harakka ryöpyttävät
kumpikin kirjoissaan totuttuja käsityksiä eurokriisistä. Fratscher osoittaa
Saksan talouskunnon olevan paljon huonompi kuin yleisesti uskotaan. Harakka
kritisoi EU:n kuripolitiikkaa, joka on tyrehdyttänyt talouskasvun ja ajanut
esimerkiksi kreikkalaisia inhimilliseen kurjuuteen, mikä alkuvuodesta johti
vasemmiston vaalivoittoon.
Fratscher haluaa kumota kolme
illuusiota. Ensimmäinen niistä on se, että Saksan tulevaisuus olisi turvattu
maan harjoittaman erinomaisen talouspolitiikan vuoksi. Toisen illuusion mukaan
Saksa ei tarvitse Eurooppaa, koska maan talous nojaa mantereemme ulkopuolelle.
Kolmas illuusio on, että Saksa olisi uhri, jonka rahoja Eurooppa havittelee.
2000-LUVUN ALUN teknologiakuplasta seurannut taantuma koetteli
Saksaa erityisen kovasti. Liittokansleri Gerhard
Schröder käynnisti vuonna 2003 Agenda 2010 -ohjelman, jossa useita
sosiaalietuuksia leikattiin. Fratscher pitää kyseenalaisena, kuinka ratkaiseva
ohjelman merkitys oli Saksan toipumiselle.
Saksan työttömyys on vähentynyt
näyttävästi, vuoden 2005 yli viidestä miljoonasta alle kolmeen miljoonaan
vuonna 2014. Fratscherin mukaan tämä johtui ennen muuta työmarkkinaosapuolten
sopimista joustavista työaikajärjestelyistä. Saksalla oli myös onnea, kun
Aasian, Itä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kysyntä loi uusia markkinoita.
Talouspolitiikka sinänsä ei
Fratscherin mielestä kuitenkaan ole ollut laadukasta. Fratscher moittii etenkin
investointien vähyyttä kotimaassa: 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä
investoinnit vähenivät lähes kautta yrityskentän. Fratscherin mukaan
talouspolitiikassa tulisi kehittää esimerkiksi koulutusta ja laiminlyötyä
liikenneinfrastruktuuria. Myös saksalaisesta ujoudesta riskipääomaa kohtaan
pitäisi päästä eroon, Fratscher katsoo.
Työllisyysihmeen kääntöpuoli on
määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden suuri määrä. Prekariaatti tekee samat työt
kuin vakituisessa työsuhteessa olevat, mutta huonommilla työehdoilla. Kaikissa
muissa EU- ja teollisuusmaissa palkat ovat nousseet 15 vuodessa enemmän kuin
Saksassa, Fratscher kirjoittaa.
Toisen esittämänsä illuusion
Fratscher kumoaa toteamalla, että globaalissa mittakaavassa Saksa on avoin ja
kansainvälisistä taloussuhteista hyvin riippuvainen pieni kansantalous, joka
voi puolustaa etujaan vain Euroopan unionin jäsenenä. Saksan oma painoarvo
vähenee väistämättä, ja siksi Saksa tarvitsee Eurooppaa, Fratscher toteaa.
Lisäksi valuuttakurssien heilahtelut
merkitsevät yrityksille suurta epävarmuutta. Yhteisvaluutta on kasvattanut EU:n
sisämarkkinoiden kaupankäyntiä, ja euron rooli kansainvälisenä valuuttana
helpottaa saksalaisten yritysten toimintaa myös Euroopan ulkopuolella.
Fratscherin mukaan saksalaiset eurokriitikot maalaavat synkkää kuvaa, jossa apupaketit aiheuttavat Saksalle suuria tappioita ja Saksa vastaa osaltaan kriisimaiden ongelmista myös Euroopan keskuspankin kautta. Tämäkään illuusio ei ole totta: Apupaketeilla on suojattu saksalaisia investointeja ja luottoja, ja Saksan keskuspankki on kerännyt paljon rahaa EKP:n luottojen avulla. Voitot ovat Fratscherin mielestä oikeutettuja, koska Saksa vastaa myös eurokumppaneiden riskeistä.
MYÖSKÄÄN TIMO HARAKKA ei päästä Saksaa vähällä. Hänen vauhdikkaaseen teokseensa sisältyy samoja aineksia kuin Fratscherinkin. Harakan mukaan »saksalaiset eivät ole havaitsevinaan, että hyötyvät toisten haavoittuvuudesta».
Harakka muistuttaa Saksan 1900-luvun
historiasta. Ensimmäisen maailmansodan »häpeärauhassa» Saksalle määrättiin mahdottoman
suuret sotakorvaukset. Toisen maailmansodan jälkeen seurauksista oli opittu ja
Saksaa elvytettiin Marshall-avulla. Miksi saksalaiset eivät ole halunneet eläytyä
kreikkalaisten vaikeaan asemaan, Harakka ihmettelee.
Saksan ylijäämän takia euron
kurssi asettuu nyt Saksalle sopivaksi, mutta Suomelle liian korkeaksi. Suomi on
menettänyt markkinaosuuksiaan muita EU-maita enemmän, Harakka kirjoittaa.
Markkinavoimia Harakka ei
arvosta. Niiden hyväksyntä tai tuomio ei osoita politiikkaa oikeaksi tai
vääräksi, sillä »markkinoilla etsitään hinnoitteluvirheiden tarjoamia
tuottotilaisuuksia». Samaan tapaan Fratscher puhuu toimimattomista finanssimarkkinoista
yhtenä nykykriisin aiheuttajana.
EU-komission kiristyspolitiikka,
jota Olli Rehn entisenä talouskomissaarina
ajoi, on aiheuttanut euroalueen haavoittuvimmissa maissa sosiaalisen
katastrofin, Harakka toteaa. Itsemurhat ovat lisääntyneet, ja esimerkiksi
malaria leviää Kreikassa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen. Harakka ei kuitenkaan pidä
Kreikkaa syyttömänä: Kreikan poliittinen järjestelmä on silkkaa kaupantekoa
lahjuksineen ja palkintovirkoineen, hän sivaltaa.
Kirjoittajien ajatukset EU:n
tulevasta suunnasta vaikuttavat samankaltaisilta: tarvitaan entistä syvempää integraatiota
ja demokraattista legitimointia. Fratscher puhuu taloushallituksesta, jonka
europarlamentti valitsisi omista edustajistaan ja jota parlamentti myös
valvoisi. Taloushallituksella tulisi olla oikeus puuttua rajoitetusti kansallisiin
budjetteihin, varsinkin jos vakauskriteerejä on rikottu, Fratscher kaavailee.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.