Joaquín Estefanía: La mano invisible. El gobierno del mundo. Aguilar 2006, 192 s.
Espanjalainen taloustieteilijä, toimittaja ja kirjailija Joaquín Estefanía on tunnettu erityisesti globalisaatiota kansantajuisesti käsittelevistä kirjoistaan. Tällä kertaa hän lähtee purkamaan kasvottomaksi muuttuneen vallan kaikkialle levittäytyneitä vyyhtejä. Nykymaailmassa vallan olemassaolo usein kielletään tai se naamioidaan joksikin muuksi. Valta toimii kuten Hitchcockin ”McGuffin”, se johdattaa suuntaan, joka osoittautuu myöhemmin täysin vääräksi.
Valtaa kuitenkin kiistämättä käytetään maailmassa, jossa roolit voivat muuttua silmänräpäyksessä. Entisistä vallankäyttäjistä voi tulla alistettuja, voittajista häviäjiä. On köyhiä ja vielä köyhempiä. YK:n kehitysohjelman mukaan 225 rikkainta omistaa saman verran kuin 47 prosenttia maailman ihmisistä. Miljardi maapallon asukasta elää alle dollarilla päivässä.
Estefanían mukaan nykymaailmaa pyörittävät talous, media ja mielipidekyselyt – ”kolme valtaa, jotka pystyvät tekemään sekä hyvää että pahaa”. Näiden valta perustuu olennaisesti tiedon kontrollointiin, totuuden välittämiseen ja sen muokkaamiseen. ”Vaikka tietoa on näennäisen runsaasti, kansalaiset eivät koskaan ole olleet näin tietämättömiä,” kirjoittaa Estefanía. Globalisaation retoriikka pyrkii antamaan ihmisille fatalistisen kuvan maailmasta. Mitään ei ole tehtävissä, globaalin talouden toimintaa ei voida hallita. Meille tolkutetaan voltaireläisesti: ”elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa”.
Kirjan otsikko La mano invisible viittaa Adam Smithin kuuluisaan käsitteeseen. Sen mukaan yhteiskunnan toimintaa ohjaa näkymätön käsi, markkinamekanismi, joka perustuu oman edun tavoitteluun. Kun kaikkien toiminta tähtää vain omien tarpeiden tyydyttämiseen ja markkinoille annetaan täydet vapaudet, lopulta kaikki hyötyvät. Estefanía pitää tällaista ajattelua naiivina.
Hän löytää Smithin kapitalismista yhtymäkohtia lähinnä neuvostoliittolaiseen vitsiin, jossa moskovalaisen lastentarhan opettaja kertoo lapsille neuvostoyhteiskunnan ihmeellisistä saavutuksista. Kesken tarinan pieni poika alkaa parkua. Kun opettaja kysyy häneltä mikä hätänä, poika vastaa: ”minäkin haluaisin kovasti asua siellä Neuvostoliitossa”.
Estefaníalla on taito kuvata monimutkaisia asioita ytimekkäästi ja käytännönläheisesti, rikkain ja monipuolisin esimerkein. Hän poimii sitaatteja ja anekdootteja niin maailmankirjallisuudesta kuin liikkeenjohdon tuoreimmista oppaistakin. ”Ihmiset, joilla on rahaa, voivat ostaa ihmiset, joilla on valtaa” -väitteen tueksi Estefanía juoksuttaa sivukaupalla esimerkkejä, alkaen multimiljonääri George Soroksen edesottamuksista globaaleilla rahamarkkinoilla ja päätyen Schröderin nimitykseen kaasuputkiyritys NEPG:n johtoon.
Kuin varoituksena nykyisille vallankäyttäjille Estefanía päättää kirjansa sanoihin: ”kaikki vallankäyttö luo myös vastarintaa”. Hän näkee mahdollisina vallankumouksellisina voimina blogit, jotka voivat mullistaa tiedon välittämisen käytännöt – vallankäytön keskeisen mekanismin. Ne tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden palauttaa ”tiedon markkinat” omiin käsiinsä, jopa toteuttaa maailmanlaajuinen tiedon demokratisointi.
Ensin pitää siis uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja sitten toimia. Muutoksen metodeiksi Estefanía tarjoaa New Yorkin entisen pormestarin Rudy Giulianin neuvoja: 1) omista visio, 2) ole optimisti, 3) osoita rohkeutta, 4) sitoudu tavoitteisiisi, 5) usko yhteistyöhön ja 6) opi kommunikoimaan tehokkaasti. Tee parempi maailma.