Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Suuri mahdollisuus

Teksti: Toivo Martikainen
Kuvitus: Antti Valta

Kiinasta kuuluu ilmaston kannalta historiallisen hyviä uutisia, mutta nekään eivät välttämättä riitä.

Keväällä 2015 julkaistiin kaksi uutista, jotka voivat nousta arvoon arvaamattomaan.

Ympäristöjärjestö Greenpeace uutisoi, että Kiinan hiilenkulutus vähentyi viime vuonna ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Järjestö perustaa tietonsa energiayhtiö BP:n tilastoihin, joiden mukaan Kiinan hiilenkulutus on kasvanut viime vuosikymmenen ajan lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia, mutta kääntyi nyt laskuun.

Toiseksi Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoi, että Maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtyi viime vuonna. maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtyi viime vuonna. Päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla.

Päällisin puolin uutiset vaikuttavat vain valonpilkahduksilta ilmastonmuutoksen hiilenmustalla taivaalla, mutta syvällisempi tarkastelu osoittaa, että käsillä saattaa olla suuri käänne.

Uutiset ovat yhteydessä toisiinsa. Kiina on maailman suurin saastuttaja, ja myös päästöjen kasvupotentiaali on siellä suurin. Siksi Kiinassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat koko maailmaan.

"Kiina tuottaa kolmanneksen maailman päästöistä, ja kaksi kolmannesta maailman hiilidioksidipäästöjen kasvusta on tullut viime vuosina Kiinan hiilenkulutuksesta. Siksi tällä on väliä", sanoo pitkään Kiinassa työskennellyt Greenpeacen kansainvälinen hiilikampanjavastaava Harri Lammi.

On syytä mainita, että järjestöllä on omat syynsä kertoa Kiinasta positiivisia uutisia. Länsimaat perustelevat usein haluttomuuttaan rajoittaa päästöjä sanomalla, ettei meidän tarvitse tehdä mitään, jos kerran Kiinakaan ei tee. Greenpeace haluaa vesittää tämän argumentin.

Kiinan hiilenkulutuksen vähentyminen ei kuitenkaan vaikuta pelkältä uutisankalta tai propagandalta, vaan aidolta käänteeltä. Sillä, mille vuodelle käänne tilastollisesti ajoittuu, on vain vähän merkitystä.

"Tässä on käynnissä historiallinen muutos. Tarkkojen tietojen suhteen voi olla agnostikko, mutta Kiina on saavuttamassa hiilihuippunsa joka tapauksessa", sanoo ilmastoasioihin perehtynyt vanhempi tutkija Antto Vihma Ulkopoliittisesta instituutista.

Kiinassa nähdyt muutokset johtuvat pääosin kahdesta tekijästä.

Ensinnäkin Kiinan talouskasvu hidastui viime vuonna 7,5 prosenttiin. Vielä viime vuosikymmenellä kasvuvauhti oli parhaimmillaan lähes 15 prosenttia vuodessa.

Toiseksi maan saasteongelma on äitynyt niin katastrofaaliseksi, että hallituksen on pakko puuttua asiaan välttyäkseen laajoilta protesteilta. Esimerkiksi Pekingin pormestari totesi alkuvuodesta, että pääkaupunki on elinkelvottomassa tilassa.

"Kansalaismielipiteen rooli on ollut ratkaiseva. Jotkut kiinalaiset miettivät saasteiden vuoksi muuttoa ulkomaille, ja se on kommunistiselle puolueelle vaarallista. Sille on olennaisen tärkeää näyttää, että Kiinaan pystytään rakentamaan vetovoimainen yhteiskunta", Greenpeacen Lammi sanoo.

Yksi tärkeä kysymys on se, lisääntyykö Kiinan hiilenkulutus, jos maan talous palaa nykyistä voimakkaampaan kasvuun. Talouskasvu on Kiinan vakauden vahvin tae, ja valtiojohto voi olla valmis panostamaan siihen lotkauttamatta korvaansa ympäristöongelmille.

Toisaalta Kiinan hallitus on luvannut lisätä uusiutuvien energiamuotojen osuutta. Investointikäänne on jo tapahtunut, sillä Kiinassa sijoitetaan nykyään enemmän uusiutuvaan energiaan kuin fossiilisiin energiamuotoihin. Kiinassa sijoitetaan nykyään enemmän uusiutuvaan energiaan kuin fossiilisiin energiamuotoihin.

Lisävahvistusta odotetaan vuosien 2016–2020 viisivuotissuunnitelmasta, joka on Kiinan ja tavallaan koko maailman tulevaisuuden kannalta keskeinen asiakirja. Jos hallitus sanoo siinä, että uusiutuvien energiamuotojen käyttöä on lisättävä, niin myös tapahtuu.

Globaalisti vahvin todiste muutoksesta on se, että talouskasvun ja päästöjen kasvun välillä pitkään vallinnut side näyttää olevan katkeamassa. Maailmantalous kasvoi viime vuonna kolmisen prosenttia, mutta hiilidioksidipäästöt eivät enää lisääntyneet.

"Hiilipohjaisen energian käyttö ja kansantuotteen kasvu ovat pitkään olleet kimpassa. Tämä sidos alkaa nyt katketa, kun energiaa tuotetaan entistä enemmän uusiutuvista lähteistä", Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori ja Suomen kansallisen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen sanoo.

Talouskasvun ja päästöjen kasvun välinen kytkös on ollut poikki vuodesta 2010 lähtien Yhdysvalloissa, jonka päästöt ovat Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurimmat. Euroopassa vastaavia esimerkkejä ovat Saksa ja Ruotsi: niiden talous kasvaa, mutta päästöt pysyvät kurissa.

Saksan päätöstä lakkauttaa kaikki ydinvoimalansa on kritisoinut muun muassa maan teollisuus. Energiantuotannon suunnanmuutos maksaakin maalle tällä hetkellä kohtalaisen paljon.

"Samalla Saksa kuitenkin tuottaa globaalia hyötyä tekemällä systeemitason kokeiluja, joista muut voivat oppia ja joiden esimerkkiä muut voivat myöhemmin seurata", Antto Vihma sanoo.

Tällaisia esimerkkejä tarvitaan, sillä ilmastopolitiikka on edelleen pitkälti yksittäisten valtioiden hyvän tahdon varassa. Kansainvälisen sopimusjärjestelmän mahdollisuudet ovat rajalliset, sillä maat eivät halua luopua suvereniteetistaan ylikansallisten elinten hyväksi. Kansainvälisen sopimusjärjestelmän mahdollisuudet ovat rajalliset, sillä maat eivät halua luopua suvereniteetistaan ylikansallisten elinten hyväksi. Niinpä myös viime vuosien ilmastokokousten tulokset ovat olleet laihoja.

Tärkeä uusi esimerkki yksittäisten maiden toimista on Yhdysvaltain ja Kiinan viime marraskuussa solmima kahdenvälinen ilmastosopimus. Se oli sensaatio: maiden korkeat diplomaatit neuvottelivat asiasta salassa seitsemän kuukautta, ja lopuksi valtionpäämiehet löivät salamavalojen räiskeessä kättä päälle.

Sopimuksessa kaksi suurinta saastuttajamaata sitoutuivat uusiin päästövähennystavoitteisiin. Yhdysvallat aikoo vähentää päästöjään 26–28 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Kiina puolestaan lupautui taittamaan hiilidioksidipäästönsä laskuun ja lisäämään uusiutuvien energiamuotojen osuuden 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Kiinan ja Yhdysvaltain sopimus on kahdella tavalla poikkeuksellinen.

Ensinnäkin Yhdysvallat otti nyt ilmastopolitiikan johtajuuden ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997 Kioton sopimuksen. Sekin oli suureksi osaksi Yhdysvaltain aikaansaannos, vaikka maa ei sitä myöhemmin ratifioinutkaan.

Toiseksi sopimus oli Kiinalle uusi tapa sopia asioista.

"Kiina on pitkään asemoinut itsensä kehittyvien maiden leiriin ja länttä vastaan. Nyt se tuli mukaan sopimaan ilmastopolitiikasta ja jopa johtamaan sitä länsimaiden kanssa, ja pönkitti samalla supervaltaegoaan", Antto Vihma sanoo.

Samalla Yhdysvallat ja Kiina tulivat tavallaan luoneeksi uuden tavan ilmastoasioista päättämiseen. Sitä tarvittiin, koska monenkeskisissä neuvotteluissa vastaavia tuloksia on harvoin saavutettu.

"Kiinan ja Yhdysvaltain toiminta on luonut kansainvälisen sopimusjärjestelmän ulkopuolisen järjestelmän näistä asioista päättämiseen. Tämä uusi systeemi riippuu pitkälti valtiojohtajien hyvästä tahdosta ja ponnistuksista, joiden avulla asioita joko saadaan tai ei saada aikaan", Vihma sanoo.

Yhdysvaltain ilmastositoumuksen kannalta presidentti Barack Obaman henkilökohtainen tahto on ollut keskeistä. Uhkana on, että ensi vuoden presidentinvaalien jälkeen mahdollinen republikaanipresidentti alkaisi purkaa Obaman kätilöimiä sopimuksia.

"Yhdysvaltain vallanvaihto voi vesittää ilmastoprosessia todella pahasti", Markku Ollikainen sanoo.

Amerikkalaispuolueiden sisäiset erot voivat olla usein suurempia kuin puolueiden väliset jakolinjat, mutta ilmastokysymyksissä kahden puolueen ero on selvä: republikaanien piirissä ilmastoajattelu on huomattavasti epäsuositumpaa kuin demokraattien.

Ollikainen kuitenkin tyynnyttelee pahimpia pelkoja. Ensinnäkin Yhdysvaltain päästöt vähenevät joka tapauksessa liuskekaasuvallankumouksen ansiosta, ja toiseksi republikaanipresidentti ei pystyisi purkamaan Obaman tekemiä ilmastositoumuksia sormia napsauttamalla.

"Presidentin valtaoikeuksien avulla lakeja on helpompi säätää kuin purkaa", Ollikainen sanoo.

Kiinan lupaukset puolestaan ovat merkittäviä siksi, että maa ei ole aiemmin tehnyt mitään vastaavia sitoumuksia. Ja kun lupaukset on julkistettu, arvovaltansa peliin laittanut Kiina on varma niiden saavuttamisesta.

"Kiinalaisviranomaiset puhuvat epävirallisesti jo vuodesta 2025, ja suurin piirtein siihen käänne hiilidioksidipäästöissä luultavasti ajoittuu. Sopimus merkitsee, että Kiinan aloite kansainvälisissä ilmastotalkoissa on suurempikuin aiemmin", Markku Ollikainen sanoo.

Kiinan yksipuoluejärjestelmä näyttää olevan varsin tehokas ratkomaan ilmasto-ongelmia silloin, kun niin halutaan tehdä. Kiinan yksipuoluejärjestelmä näyttää olevan varsin tehokas ratkomaan ilmasto-ongelmia silloin, kun niin halutaan tehdä. Toisin kuin monet länsimaat, Kiina voi määrätä ilmastopolitiikan tavoitteet keskitetysti esimerkiksi viisivuotissuunnitelmassaan.

"Kiina on pitkään tuntunut suurelta ilmastouhalta, mutta tähän liittyy paradoksi. Kiina on niin suuri, että sen kääntyminen voi olla ilmaston kannalta suuri mahdollisuus", Harri Lammi sanoo.

Uusiutuvista energianlähteistä Kiina on sijoittanut erityisesti vesivoimaan patoamalla vuolaana virtaavia jättijokiaan. Tunnetuin esimerkki on Jangtsejoen Kolmen rotkon pato, joka on maailman suurin voimalaitos.

Kiinan uusiutuvaan energiaan tekemien investointien ansiosta myös tuuli- ja aurinkovoiman merkitys korostuu tulevaisuudessa. Etenkin aurinkoenergiaan ladataan suuria odotuksia, sillä aurinkopaneelien hinta on viime vuosina romahtanut.

Deutsche Bankin mukaan kiinalaisvalmistajien aurinkopaneelien hinta laski pelkästään vuosina 2011–2014 noin 60 prosenttia 1,31 dollarista per watti 0,50 dollariin per watti. Hinnan ennakoidaan halpenevan seuraavan kahden vuoden aikana vielä 40 prosenttia lisää, eli vuoden 2008 hinta tullaan alittamaan pian kymmenkertaisesti.

Näitä lukuja tärkeämpää on kuitenkin se, että aurinkoenergian hinta saattaa hyvissä olosuhteissa laskea lähivuosina hiilivoiman hinnan tasolle.

"Aurinkosähkön hinta on laskenut niin voimakkaasti, että kaikki arviot ovat menneet uusiksi", Antto Vihma sanoo.

Yksi aurinkovoiman hyvistä puolista on se, että aurinkoa piisaa juuri Kiinassa ja Intiassa, joissa energiantarve tulee olemaan suuri ja joissa sähköverkot eivät ole kehittyneiden maiden tasolla.

Aurinkovoimaa voidaan esimerkiksi ydinvoimasta poiketen tuottaa paikallisesti. Sähkönjakeluinfrastruktuuria ei tarvitse rakentaa, kun joka kylään voidaan pystyttää tarvittava määrä aurinkopaneeleita.

Etenkin Intiassa tämä on tärkeää, sillä maan hiilenkulutus lisääntyisi ilman uusien teknologiamuotojen käyttöönottoa luultavasti vielä vuosikymmenten ajan.

Kaikki ei kuitenkaan ratkea teknologisella kehityksellä tai yksittäisten maiden sopimuksilla, vaan myös globaalia ilmastopolitiikkaa tarvitaan. Sen kannalta keskeisessä asemassa on Pariisissa kuluvan vuoden marras–joulukuussa järjestettävä YK:n ilmastokokous.

Kiinan ja Yhdysvaltain lisäksi myös maailman kolmanneksi suurin saastuttaja Euroopan unioni on julkistanut päästövähennystavoitteensa etukäteen.

Viime lokakuussa (2014) ilmoitettujen tavoitteiden mukaan EU lupaa vähentää kasvihuonepäästöjään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä ja nostaa uusiutuvan energian osuuden 27 prosenttiin samassa ajassa.

Kun kolme suurinta saastuttajaa ovat paaluttaneet linjansa, mahdollisen uuden ilmastosopimuksen suurimmat palikat ovat paikoillaan. Se ei silti tarkoita, että Pariisin kokous olisi tyhjänpäiväinen.

"Kiina, Yhdysvallat ja EU eivät tule muuttamaan tavoitteitaan ennen Pariisia. Monille pienemmille maille ja muille kysymyksille, kuten rahoitukselle, Pariisin kokouksella voi olla silti paljon arvoa", Antto Vihma sanoo.

Helsingin yliopiston Markku Ollikainen näkee Pariisin kokouksen ennen kaikkea mahdollisuutena tehdä yhdessä poliittisia päätöksiä päästöjen lisävähennyksistä.

"Tämänhetkiset lupaukset ajavat maapallon ilmastoa neljän asteen lämpenemiseen, ja sen välttämiseksi täytyy tehdä politiikkaa. Tähän mennessä ilmoitetut päästövähennyslupaukset eivät missään nimessä riitä kahden asteen tavoitteen saavuttamiseen", Ollikainen sanoo.

Kahden asteen tavoite on ollut kansainvälisen ilmastopolitiikan huoneentaulu niin kauan kuin ilmastopolitiikkaa ylipäätään on tehty. Sillä tarkoitetaan, että maapallon lämpeneminen tulisi rajoittaa kahteen asteeseen esiteolliseen eli 1800-lukua edeltävään aikaan verrattuna.

Nykyisten päästövähennysten tuottama noin neljän asteen lämpeneminen tarkoittaisi maapallon elinkelpoisuuden kannalta huomattavasti vaikeampaa tulevaisuutta kuin kahden asteen lämpeneminen.

"Päästöjä pitää vähentää radikaalisti enemmän kuin on luvattu, sillä tilanne ei ole nyt kestävällä tasolla", Greenpeacen Harri Lammi sanoo.

Markku Ollikainen ehdottaa yhdeksi lisävähennyksiä tuottavaksi mekanismiksi markkinapohjaista, YK:n koordinoimaa ilmastorahastoa. Sinne sijoitetusta alkupääomasta maksettaisiin korvauksia niille maille, jotka vähentäisivät päästöjään enemmän kuin ovat luvanneet.

"Korvauksia pitäisi porrastaa, eli jos sitoumus olisi korkea jo valmiiksi, korvausta voisi saada enemmän, ja jos sitoumus olisi alun perinmitätön, lisävähennyksistä ei palkittaisi välttämättä ollenkaan", Ollikainen sanoo.

Tällainen järjestelmä voisi kannustaa etenkin kehittyneitä maita lisävähennyksiin. Parikymmentä suurinta saastuttajaa vastaa yli 70 prosentista maailman päästöistä, joten vastuu globaaleista talkoista on ennen kaikkea niiden harteilla.

"Mukaan tarvitaan teollisuusmaiden lisäksi kehittyviä maita, joilla ei välttämättä ole vastaavanlaisia haluja vähentää päästöjä kuin muilla. Tällaisia ovat esimerkiksi Kiina, Intia, Brasilia ja Saudi-Arabia", Ollikainen luettelee.

Yksi merkittävä poliittinen keino saasteiden vähentämiseksi on päästökauppa. Se aloitettiin EU:ssa vuonna 2005, ja aluksi sitä pidettiin vain eurooppalaisena haihatteluna. Päästöjen hinnoitteluun liittyvistä lastentaudeista toettuaan järjestelmä on kuitenkin alkanut levitä ympäri maailmaa.

Tällä hetkellä päästökauppaa käydään EU:n lisäksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Päästökaupassa pahimmat saastuttajat, kuten raskas teollisuus ja lentoyhtiöt, joutuvat ostamaan ilmansaasteilleen päästöoikeudet kaupankäyntiä kontrolloivilta viranomaisilta.

Useassa maassa on käynnissä vasta alueellinen päästökauppakokeilu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa päästökauppaa käyvät tietyt osavaltiot, kuten Kalifornia, jonka talous tosin on samaa kokoluokkaa kuin esimerkiksi Italian tai Venäjän. Japanissa päästökauppa on rajoitettu Tokion metropolialueelle, kun taas Kiinassa päästökauppaa käydään seitsemällä eri alueella. Kiina aikoo laajentaa päästökaupan kansalliselle tasolle ensi vuoteen mennessä.

"Linkittämällä eri maiden ja alueiden päästökauppajärjestelmiä toisiinsa voitaisiin edistää päästökaupan leviämistä. Sen avulla esimerkiksi eurooppalaiset voisivat käydä päästökauppaa Yhdysvalloissa ja toisin päin", Markku Ollikainen sanoo.

Mikään ihmeidentekijä päästökauppa tuskin tulee olemaan, mutta sen avulla voidaan lisätä etenkin markkinatoimijoiden ymmärrystä ilmastonmuutoksesta.Käytännössä kahden asteen tavoite on jo kuopattu.

"Muihin keinoihin yhdistettynä päästökaupalla tulee olemaan suuri rooli siinä, kuinka yritykset hahmottavat päästöjen roolin yhteiskunnassa. Jos päästöjen hinta ei putoa lähelle nollaa, hinta voi ohjata yrityksiä päästöjen vähentämiseen", Harri Lammi sanoo.

Vaikka päästökaupan leviäminen, teknologinen kehitys ja Kiinasta saadut hyvät uutiset antavat aihetta pienoiseen optimismiin, globaalista ilmastopolitiikasta piirtyy silti kuva epätoivoisena taisteluna ylivoimaista vihollista vastaan.

Siinä ollaan pitkälti toiveiden, hyvän tahdon ja onnenkin varassa.

Siedettävänä pidetyn kahden asteen tavoitteen saavuttaminen vaatisi globaalien päästöjen selkeää vähentämistä jo ennen vuotta 2020. Käytännössä kahden asteen tavoite on jo kuopattu.

"Tavoite ei ole realismia, vaan poliittinen kompromissi, johon maailmanyhteisö sitoutui ilman, että kukaan oli siitä vastuussa", Antto Vihma sanoo.