Kaspian kaasupalapeli

Felix Siivonen

KAUPPA. EU:n ja Azerbaidžanin tiivistyvässä energiakumppanuudessa on rahan lisäksi kyse myös toisesta elintärkeästä asiasta: turvallisuudesta.

Azerbaidžanin maakaasu on tällä haavaa Euroopan unionin paras mahdollisuus parantaa Itä- ja Kaakkois-Euroopan energiaturvallisuutta. Niin sanottu eteläinen kaasukäytävä on määrä rakentaa Azerbaidžanista Kaspianmeren kaasukenttien luota Eurooppaan vuoteen 2020 mennessä.

Uusi kaasuputki ohittaisi Venäjän sen eteläpuolelta. EU yrittää Azerbaidžanin kaasun avulla vieroittua kaasuntuontia varjostavasta Venäjä-riippuvuudestaan.

EU:hun kuuluvien Bulgarian, Romanian, Kreikan, Itävallan ja Unkarin lisäksi Turkki ja käytännössä koko Balkan ovat lähes täysin Venäjän maakaasutoimitusten varassa. Esimerkiksi vuonna 2006 noin 1,3 miljoonaa kotitaloutta Itä-Euroopassa jäi keskellä kylmintä talvea viikoiksi ilman maakaasua Venäjän ja Ukrainan kaasukiistojen takia.

Suunnitelma eteläisestä eli neljännestä kaasukäytävästä täydentäisi EU:n olemassa olevia kolmea käytävää eli Norjasta tulevaa pohjoista, Venäjältä tulevaa itäistä sekä läntistä eli Algeriasta tulevaa kaasuputkea.

Kaspian kolme suurinta kaasukenttää Šah Deniz, Šafag-Asiman ja Umid sisältävät yhteensä arviolta 3 000–4 000 miljardin kuutiometrin kaasuvarannot. Yksin Šah Denizissä on 1 300 miljardin kuution verran kaasua. Se on vähän verrattuna esimerkiksi Iranin noin 30 000 miljardin kuution reserveihin, mutta tarpeeksi korvaamaan ainakin osan EU:n 160 miljardin kuutiometrin vuosittaisesta Venäjän-tuonnista.

Alun perin EU aikoi tuoda kaasua Iranin ja Turkmenistanin jättimäisistä reserveistä. Energiakumppanuus Iranin kanssa on kuitenkin poliittisesti ongelmallinen, ja putken rakentaminen Turkmenistanista Venäjän kontrolloiman Kaspianmeren poikki on vasta kaukaisella ideatasolla – ja juuri nyt riskialtista.

Myös Azerbaidžanille energiakumppanuudessa on pohjimmiltaan kyse turvallisuudesta. Maa yrittää pyristellä irti asemasta, jossa Venäjä voi painostaa sitä.

Kun eteläisen kaasukäytävän reitistä käytiin kovaa tarjouskilpailua kesällä 2013, Šah Denizin kenttää hallinnoiva konsortio valitsi kaasun kuljetusreitiksi Euroopan puolella lopulta Turkista Kreikan halki Italiaan kulkevan Trans Adriatic -putken.

Trans Adriatic voitti tarjouskilpailussa Nabucco-putkihankkeen. Nabucco olisi tuonut kaasun Kreikasta Bulgarian, Romanian ja Unkarin halki Itävaltaan. Epävirallisesti Nabucco oli Euroopan komission ja usean jäsenvaltion suosikki, ja azerien päätös valita Trans Adriatic -putki oli paha takaisku EU:n energiaturvallisuuden tavoitteille Itä-Euroopassa. Putki vie azerikaasun Italiaan eikä Itä-Eurooppaan, jonne sitä olisi kipeimmin tarvittu.

Virallisesti Trans Adriatic -putken valinta perustui rahaan ja kustannuksiin.

»Italiassa hinta on parempi ja verkon hävikki pieni. 80 prosenttia Euroopan asiakkaista on sähkölaitoksia, jotka muuttavat kaasun sähköksi. Miksi siis kuljettaa kaasua hankalasti ja kalliisti putkissa ympäri Eurooppaa, kun sen voi muuttaa nopeasti sähköksi Italiassa ja kuljettaa halvemmalla», sanoo öljyyn ja kaasuun erikoistuneen riippumattoman Caspian Barrel -ajatushautomon johtaja, toimittaja Ilham Šaban.

Azerbaidžanin valtiollisen öljy-yhtiön Socarin johtajana vuosina 1992–1993 toimineen Sabit Bagirovin mukaan totuus lienee moniulotteisempi. Venäjä saattoi painostaa azereita valitsemaan Trans Adriaticin.

»Nabucco-putki olisi ollut myös Azerbaidžanille paras vaihtoehto poliittisesti ja taloudellisesti, mutta Venäjälle se oli ongelma», Bagirov sanoo.

Myös Venäjä on tunkemassa Itä- ja Koillis-Euroopan kaasumarkkinoille Mustanmeren kautta, ohi Ukrainan. Nabucco olisi kilpaillut suoraan Venäjän vuosia vireillä olleen South Stream -putki-hankkeen kanssa, joka kuitenkin kuopattiin loppuvuodesta 2014.

Nyt Venäjä pyrkii Koillis-Euroopan kaasumarkkinoille Turkin kautta. Venäjä toimittaa jo kaasua Turkkiin Blue Stream -putken kautta, ja yhteistyö on laajenemassa. Gazprom ja Turkki ilmoittivat kuluvan vuoden helmikuussa päässeensä alustavasti sopuun South Streamin korvaavasta Turkish Stream -putkesta.

Venäjän vaikutusvalta Azerbaidžanin asioissa perustuu etenkin Vuoristo-Karabahin konfliktiin. Siinä Etelä-Kaukasian maakaasu ja geopolitiikka törmäävät toisiinsa.

»Azerbaidžanin ulkopolitiikkaa ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä paitsi öljyn ja kaasun myös Karabahin konfliktin merkitystä maalle», Qafqazin yliopiston energiaturvallisuuden tutkimukseen erikoistuneen instituutin johtaja Ceyhun Mahmudlu sanoo.

Azerbaidžan ja Armenia ovat kiistelleet Vuoristo-Karabahista Neuvostoliiton loppuvuosista lähtien. Muodollisesti itsenäinen tasavalta on käytännössä armenialaisten hallussa, ja Azerbaidžanin mukaan kyseessä on laiton miehitys.

Venäjä tukee Karabahissa Armeniaa, ja mailla on keskinäinen puolustussopimus. Lisäksi Armenia on Venäjän johtaman Euraasian talousunionin jäsen. Toisaalta Venäjä käy asekauppaa myös Azerbaidžanin kanssa. Käytännössä Venäjä pystyy peluuttamaan alueen maita toisiaan vastaan.

 Energiatuloista nauttivan Azerbaidžanin asevarustelubudjetti paisuu ja on jo nyt suurempi kuin Armenian koko budjetti. Azereille tärkeä kysymys on, voisiko lännestä löytyä myös turvallisuuskumppani. Monet epäilevät tätä, ja etenkin Karabahin konfliktiin ratkaisua etsivän Etyjin Minskin ryhmän tehottomuus on ollut azereille pettymys.

»Venäjällä on vahva vipuvarsi Etelä-Kaukasiassa, EU:lla ei. Lännen ja EU:n reagoimattomuus Venäjän ja Georgian väliseen sotaan näytti, ettei EU kykene tukemaan Kaukasiaa turvallisuuskysymyksissä», Mahmudlu sanoo.

Venäjän ja Georgian sodan aikana elokuussa 2008 venäläisjoukot etenivät Georgian maaperällä vain parin kilometrin päähän Bakun ja Mustanmeren välisestä öljyputkesta. Putken operaattori BP pelästyi ja sulki putken.

Azerbaidžanin näkökulmasta kaasukauppa kytkeytyy turvallisuuteen myös taloudellisesti. Azerbaidžan tarvitsee rahakkaat, suhteellisen lähellä sijaitsevat ja putkilla saavutettavat Euroopan markkinat kaasulleen, jonka varaan maa rakentaa tulevaisuuttaan nyt, kun öljybuumi laantuu.

 »Azerbaidžanille energiaturva tarkoittaa öljyn ja kaasun tuottavaa hyödyntämistä, turvallista kuljettamista markkinoille ja mahdollisuutta toimia kauttakulkumaana Keski-Aasiaan», sanoo Ceyhun Mahmudlu.

 »Kaasun tuotanto ilman helposti saavutettavia markkinoita olisi riski. Perinteistä maakaasua ei voi varastoida tai kuljettaa kuten öljyä.»

Azerbaidžan on hiipinyt EU:n energiakumppaniksi vastikään. Maa on pumpannut öljyä ja vienyt sitä maailmalle jo 1800-luvun lopulta eli Rothschildien, Nobelien ja Rockefellerien Bakun-ajoista saakka, mutta maakaasun tuottajana se on vasta tulokas.

Vuonna 1999 Azerbaidžan löysi Kaspianmerestä Šah Denizin kaasukentän. Šafag-Asimanin kenttä löytyi vuonna 2009 ja Umidin kenttä vuotta myöhemmin. Näistä Umid on saatu nopeasti hyödyntämiskuntoon, mutta esimerkiksi Šafag-Asimanilta kaasua saadaan ehkä vasta vuonna 2023. Šah Denizin kaasun on suunniteltu virtaavan kaasukäytävään viimeistään loppuvuonna 2019.

Pienistä viivästyksistä huolimatta kaasu on ottamassa öljyn paikan Azerbaidžanin vaurauden lähteenä. Ikä painaa Azerbaidžanin öljykenttiä. Niistä suurin, Chirag-Gunešli, on hiljalleen tyhjenemässä. Lisäksi öljyn hinnan lasku on saanut Azerbaidžanin kenttien pääoperaattorin, energiayhtiö BP:n laskemaan globaaleja tuotantomääriään.

»Öljyntuotanto on hiipumassa, mikä on käytännössä pakottanut hallituksen siirtämään painotusta maakaasun tuotantoon ja paikkaamaan reiän valtiontaloudessa», Ilham Šaban sanoo.

Lovi Azerbaidžanin budjetissa on syvä. Noin 60 prosenttia valtion tuloista tulee öljytuottoja hallinnoivalta valtion öljyrahastolta ja viidennes öljysektorin yritysveroista, eli budjetti perustuu 80-prosenttisesti öljytuloihin.

Kilpajuoksuasetelma Euroopan kaasumarkkinoille on valmis. Kuka voi voittaa kaasukilpailussa eniten?

»Kuluttaja», Ilham Šaban toteaa.

»On varmaa, että maakaasun hinta tulee laskemaan huomattavasti.»

 Azerbaidžanille kaasun halpeneminen sen sijaan on ongelma. Šabanin mukaan Azerbaidžan tarvitsee kaasusta pitkällä aikavälillä vähintään 400 dollarin keskihinnan tuhannelta kuutiolta pitääkseen tuotannon kannattavana.

Maailmanpankin tilastojen mukaan Euroopan keskituontihinta on pudonnut jo 291 dollariin tuhannelta kuutiolta.

»Euroopan talouden kehitys sekä liuskekaasun ja nesteytetyn maakaasun vaikutukset ovat vielä kysymysmerkkejä, samoin kuin kilpailevien putkihankkeiden tulevaisuus», Šaban sanoo.

 Maakaasun kysyntäkään ei kehity suotuisasti Azerbaidžanin näkökulmasta. Se on laskenut Euroopassa neljä vuotta perättäin, viime vuonna yhdeksän prosenttia.

Vaikka hintakehitys huolestuttaa Bakussa, turvallisuus huolestuttaa vielä enemmän. Katseet ovat tiukimmin Ukrainan tilanteen kehityksessä.

»Paljon on kiinni Ukrainan kriisin lopputuloksesta. Se, jonka vaikutusvalta Ukrainassa voittaa, tulee ottamaan vaikutusvaltaa myös Kaukasiassa», Sabit Bagirov sanoo. Hän viittaa siihen, että Ukrainan kehitys tulee osoittamaan, miten pitkälle Venäjä uskaltaa mennä toimissaan naapurimaittensa suhteen.

Ceyhun Mahmudlu on suorempi puheissaan. »Jos Venäjää ei pysäytetä, Naton kanssa lähentyvä Georgia on seuraava. Sitten on Azerbaidžanin vuoro. Energiakumppanuus EU:n kanssa on tärkeä asia, mutta mistä Azerbaidžan löytäisi turvallisuuskumppanin?»

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

-----------------------------------------------------------

Azerbaidžanin kaasukentät

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää