Kaupunkien kääntöpuoli

Annu Kekäläinen

AFRIKKA. Kaupungistumisen toisessa aallossa slummeista on tullut epävirallisia kaupunkeja suunniteltujen kaupunkien sisään, ja keskiluokka linnoittautuu vartioiduille saarekkeilleen. Turvattomuutta voitaisiin helpottaa slummien elinoloja kohentamalla, mutta siihen tarvittaisiin viisasta kaupunkipolitiikkaa.

Kulottunutta ruohoa kasvava savikko muodostaa puskurin vilkkaasti liikennöidyn tien ja aaltopeltihökkelien valtaaman tasangon väliin Zandspruitin asuinalueella Länsi-Johannesburgissa.

Vieri viereen rakennetuissa hökkeleissä ja savitaloissa asuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Juoksevaa vettä tulee muutamasta yhteiskäytössä olevasta hanasta. Viemärit ja käymälät puuttuvat lähes tyystin, samoin sähköt ja jätehuolto.

»Jokin aika sitten naisia raiskattiin ja tapettiin tuolla», Zandspruitissa asuva reilu kolmikymppinen Khanyisa sanoo. Mies heilauttaa kättään kohti savikkoa.

Khanyisan mukaan zandspruitilaiset pitivät syyllisinä alueella asuvia zimbabwelaissiirtolaisia. Niinpä asukkaiden joukko otti epäillyt kiinni ja pahoinpiteli heidät kostoksi.

Zandspruit on tyypillinen epävirallinen asuinalue. Se on noussut aidattujen, keskiluokkaisten asuinalueiden väliin unohtuneelle joutomaalle täysin suunnittelematta, kun Etelä-Afrikan maaseudulta ja naapurimaista tulleet köyhät siirtolaiset ovat pystyttäneet asumuksiaan.

Zandspruit kasvaa edelleen sattumanvaraisesti ja muuttuu jatkuvasti. Se on eriväristen aaltopeltien, pahvinpalojen ja rautaporttien sekamelska, höllyviä savipolkuja, katukauppiaita, jätteiden ja paistuvien lampaanpäiden hajua. Ja pimeän tultua myös pelkoa.

Maatyöläinen Khanyisa saapui miljoonakaupunki Johannesburgiin joitakin vuosia sitten Vapaavaltion maakunnasta paremman toimeentulon toivossa. Hän sai töitä rakennuksilta ja alkoi tienata jotakuinkin tarpeeksi maksaakseen tyttärensä koulumaksut ja avustaakseen vanhempiaan.

Zandspruitissa Khanyisa tutustui ja solmi suhteita alueen vallankäyttäjiin, kuten erilaisten epävirallisten toimikuntien jäseniin ja puolueiden paikallistoimistojen väkeen.

Zandspruitilaiset tuntevat tavallisesti toisensa ja naapurustot ovat tiiviitä, mutta yhdyskuntasuunnittelun ja julkisten palveluiden puute ruokkii turvattomuutta. Väkivalta ja muu rikollisuus ovat yleisiä, eikä poliisia juuri näy alueella.

Myös ulkomaalaisviha purkautuu ajoittain väkivaltana. Rasismi on Etelä-Afrikassa osa rotuerottelun ja köyhyyden jatkumoa: Esimerkiksi palvelusektori ja kotitaloudet palkkaavat mielellään zimbabwelaisia, koska heitä pidetään eteläafrikkalaisia parempina työntekijöinä ja heidän koulusivistyksensä on yleensä parempi kuin eteläafrikkalaisten. Köyhät etelä-afrikkalaiset kokevat ulkomaalaisten vievän heidän elinmahdollisuutensa.

Konfliktit ratkaistaan tyypillisesti oman käden oikeudella, niin kuin rikoksista epäiltyjen zimbabwelaisten tapauksessa.

Johannesburg ja monet muut Afrikan kaupungit kasvavat nyt kiihtyvään tahtiin, kun Afrikassa eletään globaalin kaupungistumiskehityksen toista aaltoa. Se on huomattavasti ensimmäistä kaupungistumisaaltoa nopeampi ja suunnittelemattomampi, ja sen seurauksia on vaikea ennakoida.

Ensimmäinen kaupungistumisaalto koettiin länsimaissa 1700-luvun puolivälistä 1950-luvulle, kun väki muutti kaupunkeihin teollistumisen vetämänä. Afrikan kaupungistuminen ei seuraa teollistumista, vaan toisessa kaupungistumisaallossa ilmastonmuutos ja maaseudun elinolojen kurjistuminen työntävät afrikkalaisia ja muita kehittyvän maailman asukkaita kaupunkeihin. Etenkin nuoria siirtolaisia houkuttelee myös kaupunkien elämäntyyli.

YK:n asuinyhdyskuntaohjelman UN Habitatin mukaan jo lähes kaksi kolmasosaa 53 miljoonasta eteläafrikkalaisesta ja nelisenkymmentä prosenttia koko mantereen 1,1 miljardista asukkaasta asuu kaupungeissa. Kuluvan vuosisadan puoliväliin mennessä, jolloin YK laskee toisen kaupungistumisaallon päättyvän, afrikkalaisten kaupunkilaisten määrän ennustetaan kasvaneen nykyisestä reilusta 400 miljoonasta 1,3 miljardiin ihmiseen.

Kaupungistumista pidetään yleisesti Afrikan taloudellisen nousun ja keskiluokkaistumisen moottorina. Esimerkiksi Monitor Group -konsulttiyritys ennakoi jo vuonna 2009 ilmestyneessä raportissaan, että Afrikka nousee nimenomaan kilpailukykyisten kaupunkiensa eikä niinkään valtioiden ansiosta.

Esimerkiksi Johannesburgin ja Pretorian muodostamassa Gautengin maakunnan urbaanikeskittymässä asuu 12 miljoonaa ihmistä, kun vuosituhannen alussa asukkaita oli reilut 8 miljoonaa. Gautengin ja muiden kaupunkikeskusten on määrä kasvaa ja tuottaa vaurautta kaikille afrikkalaisille.

Toistaiseksi yhteiskunnalliset ja taloudelliset erot Gautengin kaltaisten alueiden sisällä kuitenkin kasvavat. Kun maaseutuköyhälistö muuttaa kaupunkeihin, kaupunkien köyhät alueet kasvavat kaikkein nopeimmin, vaikka niiden kapasiteetti uusien ihmisen vastaanottamiseksi on heikoin. Myös syntyvyys on köyhillä alueilla suurempaa kuin muualla.

YK:n mukaan yli 60 prosenttia kaikista Saharan eteläpuolisen Afrikan kaupunkilaisista ja liki kolmannes eteläafrikkalaisista asuu Zandspruitin kaltaisilla epävirallisilla alueilla ja saa elantonsa sääntelyn ja verotuksen ulkopuolelle jäävästä taloudellisesta toiminnasta eli niin sanotusta epävirallisesta taloudesta. Afrikan kehityspankki on laskenut, että varjotalous muodostaa yli puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan bruttokansantuotteesta.

Esimerkiksi Johannesburgin jakautuminen johtuu osaltaan myös siitä, että Etelä-Afrikan hallituksella ei vielä ole politiikkaa kaupunkien kehittämiseksi.

»Hallituksemme suhtautuu urbanisoitumisen ristiriitaisesti, ja visiot puuttuvat. Yritämme nyt muuttaa tämän», sanoo professori Edgar Pieterse.

Pieterse johtaa Kapkaupungin yliopiston kaupunkitutkimuslaitosta ja toimii puheenjohtajana kuuden ministeriön ja paikallishallinnon komiteassa, joka luonnostelee Etelä-Afrikalle kattavaa kaupunkipoliittista ohjelmaa. YK painostaa parhaillaan Afrikan maita kehittämään kunnolliset kaupunkipolitiikat ja -strategiat.

Yksi syy visioiden puutteeseen on se, että monen Afrikan maan valtapuolueet, kuten Etelä-Afrikan ANC, keräävät kannatuksensa maaseudulta ja pelkäävät kaupungeissa nousevia vastavoimia. Etelä-Afrikassa New Front -liike kokoaa yhteen slummeihin peruspalveluita vaativia sosiaalisia liikkeitä, ja populistinen sosialistipuolue EFF nousi juuri parlamenttiin osin kaupunkiköyhälistön äänillä. Puolue ajaa keskeisten yritysten sosialisoimista ja maa reformin vauhdittamista maita pakkolunastamalla.

Afrikkalaisten kaupunkien taloudellinen ja yhteiskunnallinen jakautuminen alkoi jo siirtomaakaudella, jolloin kaupunkien keskustoihin nousi komeita hallintorakennuksia. Työvoima asutettiin laitakaupungille, ja vastakkaiselle puolelle rakennettiin vauraan valkoisen väen lehtevät alueet. Siirtomaavallan päätyttyä viralliset kaupunkikeskustat osin slummiutuivat ja epäviralliset alueet kasvoivat spontaanisti kaupunkien laitojen joutomaille.

Johannesburgissa keskiluokan kerrostaloalueet ja niiden muodostama virallinen kaupunki piiloutuvat aitojensa taakse heti Zandspruitin hökkelikaupungin vieressä. Keskiluokkaisten alueiden toisella puolen, vielä korkeampien aitojen ja hienostuneempien turvajärjestelmien takana, levittäytyvät ylemmän keskiluokan ja eliitin alueet puistoineen ja golfkenttineen.

 Yksi näistä alueista on Featherbrook. Yli tuhannen talon alue huokuu itseriittoista järjestystä: Palvelusväki jonottaa portilla aamuisin ja iltaisin, ja heiltä tarkistetaan henkilöllisyystodistukset ja käsilaukut mennen tullen. Aseistetut vartijat partioivat autoissaan.

Alueen asemakaava ja talojen lukumäärä lyötiin lukkoon jo suunnitteluvaiheessa, samoin säännöt siitä, miten saa rakentaa. Nurmikot on ostettu puutarhaliikkeistä. Ulkona on hiljaista, asukkaat liikkuvat alueen sisälläkin maastoautoillaan.

Keltaiseksi rapatussa kaksikerroksisessa talossa asuu Kwai perheineen. Hän on 45-vuotias psykologi ja pyörittää yhden naisen rekrytointi- ja koulutusyritystään pienessä työhuoneessaan. Talon aulaa valaisee kristallikruunu. Olohuoneessa kaksi apulaista silittää vaatteita.

»Eräs uusi apulainen ei kerran päässyt portista sisälle, kun olin unohtanut rekisteröidä hänet», Kwai sanoo.

Hän kuuluu siihen uuteen mustaan keskiluokkaan, jonka osaamisen ja kulutuskapasiteetin varaan Afrikan hyvinvoinnin ennustetaan kasvavan. Keskiluokan lisääntyvien kulutustarpeiden uskotaan houkuttelevan Afrikkaan myös teollisuutta.

Kwai muutti perheineen Featherbrookiin, kun heidän sähköaidoin ympäröityyn omakotitaloonsa kaupungin itäpuolella oli murtauduttu kaksi kertaa.

»Se oli pelottavaa. Laitoimme talon heti myyntiin», Kwai kertoo.

Musta keskiluokka on varttunut köyhälistöalueilla ja janoaa vaurastuttuaan aidatun kaupungin turvaa ja järjestystä. Tilanne on paradoksaalinen: vauras, virallinen kaupunki tarvitsee slummien työvoimaa, mutta varustautuu aidoin ja muin turvajärjestelyin slummeista tulevaa rikollisuuden uhkaa vastaan.

Samalla vauras väestö protestoi mielessään suljettujen alueiden tiukkoja sääntöjä vastaan.

»Asun Featherbrookissa vapaaehtoisesti, mutta en tarvitse kaikkia näitä sääntöjä», Kwai sanoo.

Aitojen tarjoama suoja on osin myös symbolinen: asuinalueiden säännöt voivat luoda mentaalista järjestystä väkivaltaisessa ja epävarmassa yhteiskunnassa, jossa luottamus poliittisiin vallanpitäjiin horjuu.

YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan 43 prosenttia eteläafrikkalaisista luottaa maansa hallitukseen. Turvalliseksi elämänsä kokee alle kolmannes eteläafrikkalaisista, ja kanssaihmisiin sanoo luottavansa harvempi kuin joka viides.

Professori Pietersen mukaan hyvän kaupunkikehityksen yksi avain on virallisen ja epävirallisen kaupungin suhteiden kehittämisessä. Vaikka virallinen ja epävirallinen kaupunki elävät fyysisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti eri sfääreissä, ne ovat keskenään monenlaisessa vuorovaikutuksessa.

Epävirallisten alueiden väki rakentaa virallista kaupunkia ja huolehtii sen kotitalouksista. Kahden kaupungin asukkailla on samanlaisia päämääriä ja arvoja, kuten luottamus työn vaurastuttavaan voimaan ja pyrkimys kouluttaa lapsensa mahdollisimman hyvin.

Esimerkiksi Featherbrookissa asuva Kwai haaveilee luovansa kotiapulaisille tutkinnon ja perustavansa oppilaitoksen, jossa apulaiset voisivat pätevöityä. Kwain mukaan kotiapulaisuus on nykyisellään vihoviimeinen vaihtoehto niille köyhille naisille, jotka eivät ole onnistuneet elämässään. Koulutus ja tutkinto parantaisivat apulaisten asemaa ja auttaisivat heitä siirtymään säännellyn talouden puolelle.

Professori Pieterse sanoo luottavansa epävirallisten alueiden asukkaiden kekseliäisyyden ja sosiaalisuuden voimaan. Jo nyt slummeissa on paljon jakamistaloutta, kuten säästö- ja lainaosuuskuntia, palveluiden vaihtamista, kierrättämistä ja korjaamista. Slummeista ovat saaneet alkunsa myös esimerkiksi sellaiset innovaatiot kuin somalialainen rahanlähetyssysteemi Hawala ja kenialainen kännyköillä toimiva rahansiirtopalvelu M-Pesa.

»Digitaalinen talous nostaa epävirallisilta alueilta lisää innovaatioita, ja alueille syntyy kokonaisia kiertotalouksia», professori visioi. Jos epävirallisten alueiden talouden annetaan kehittyä omalakisilla tavoillaan, alueet kehittyvät pikkuhiljaa entistä tasavertaisemmiksi virallisten alueiden kanssa, hän katsoo.

Etelä-Afrikassa luotiin jo 2000-luvun puolivälissä ohjelma epävirallisten alueiden parantamiseksi. Se tarkoittaa kuitenkin yleensä hökkelien purkamista, asukkaiden pakkosiirtämistä muualle ja halpojen talojen rakentamista osalle entistä slummiväestöä.

Myös osia Zandspruitista ollaan purkamassa. Poliisi ja häätöihin erikoistunut yksityisfirma Red Ants saapuivat viime vuonna Zandspruitiin karkottaakseen asukkaita hökkeleistään. Häätö alkoi asukkaiden mukaan täysin varoittamatta ja johti väkivaltaisiin mellakoihin. Zandspruitilaiset polttivat autonrenkaita viereisellä valtaväylällä niin, että poliisi sulki tien ja ampui mielenosoittajia kumiluodeilla. Poliisihelikopterit seurasivat tilannetta ilmasta.

Purettujen hökkeleiden tilalle on määrä rakentaa hallituksen tuella halpoja, köyhille tarkoitettuja taloja. Sellaisia on noussut Etelä-Afrikkaan yli kaksi miljoonaa sitten vuoden 1994, sillä perustuslaki takaa kaikille eteläafrikkalaisille asunnon.

Kapkaupungin yliopiston arkkitehtuurin professorin Vanessa Watsonin mukaan Zandspruitin kaltaisten alueiden purkaminen ei ole oikea ratkaisu. Sen sijaan afrikkalaisia kaupunkeja pitäisi suunnitella pitkäjänteisesti: Epävirallisille alueille pitää rakentaa infrastruktuuria, kuten vessoja ja vesijohtoja. Sitten on kehittävä alueiden mikrotaloutta, kuten toreja ja katukauppaa. Ilman kunnollista infrastruktuuria slummien asukkaiden aloitteellisuus ei kanna pitkälle.

Etelä-Afrikan uuden kaupunkipolitiikan luonnoksen on määrä valmistua kesäkuussa. Professori Pietersen mukaan tämänhetkiseen versioon on kirjattu radikaali tavoite: aidatuista asuinalueista luovutaan tulevaisuudessa kokonaan.

Jo nyt Etelä-Afrikassa on saatu todisteita siitä, kuinka epävirallisten alueiden elinolojen kohentaminen ja järjestyksen luominen slummeihin vähentävät rikollisuutta.

Esimerkiksi Khayelitshan townshipissä Kapkaupungissa on havaittu, että niinkin pieni asia kuin katuvalojen ja vartiotornien rakentaminen turvattomiksi koetuille reiteille vähentää väkivaltaa. Samalla vähenee sekä epävirallisen että virallisen kaupungin asukkaiden turvattomuuden tunne.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija. 

------------------------------------------------

Kaupunkien maailma

66 % maailman väestöstä asuu kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä.

58 % afrikkalaisista asuu kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä.

1/3 kehitysmaiden kaupunkilaisista asuu slummeissa.

2/3 Afrikan kaupunkilaisista asuu slummeissa.

59 % Saharan eteläpuolisen Afrikan kaupunkilaisista on vailla kunnollista sanitaatiota.

15 % kaupunkilaisista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei saa juodakseen puhdasta vettä.

Lähteet: UN Habitat, Maailmanpankki

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää