Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Maailmaan syntyy lapsia enemmän kuin toivotaan

VÄESTÖ. Monen globaalin ongelman syynä pidetään väestönkasvua. Kuluva vuosisata ratkaisee, mahtuuko maapallolle yli kymmenen miljardia ihmistä.

Maailman väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja lakkaamatta.

→ Tarua.

Väestö kasvaa nyt ja tulevaisuudessakin, siitä väestötieteilijät ovat yksimielisiä. Mutta kasvu on jo hidastunut, ja jossain vaiheessa se pysähtyy.

YK ennustaa, että väestö on ylittänyt 10 miljardin rajapyykin vuonna 2100. Seuraavalla vuosisadalla väestönkasvu hiipuu, laskee YK:n väestöosastolla työskentelevä Patrick Gerland kollegoineen Science-lehden viime syksyisessä artikkelissaan. Gerlandin mukaan väestönkasvu loppuu kokonaan 30 prosentin todennäköisyydellä.

Wolfgang Lutz ja hänen työtoverinsa Wienin väestöinstituutista puolestaan laskevat, että väestönkasvu loppuu vuoteen 2100 mennessä 85 prosentin todennäköisyydellä.

Ennusteet siitä, miten paljon väestö kasvaa mihinkin vuoteen mennessä ja koska kasvu loppuu, vaihtelevat. Paljon riippuu siitä, mitä tekijöitä ennusteissa otetaan huomioon – ja mitä ylipäätään pystytään huomioimaan. Jos vuonna 1914 olisi ennustettu seuraavan sadan vuoden väestönkasvua, olisi ennusteesta jäänyt pois monta kasvuun vaikuttanutta tekijää: maailmansodat, antibioottien ja hormoniehkäisyn keksiminen sekä vaikkapa hiv/aids-epidemia.

Ennuste maailmanlaajuisen väestönkasvun loppumisesta perustuu väestökehitysmalliin, joka on toteutunut esimerkiksi eurooppalaisissa yhteiskunnissa suhteellisen samanlaisena eri aikoina.

Väestökehitysmallin ensimmäisessä vaiheessa yhteiskunta on köyhä ja kehittymätön. Lapsia syntyy paljon, mutta väestö ei kasva, koska ihmisiä myös kuolee paljon. Yhteiskunnan kehittyessä ja esimerkiksi ravinnon ja hygienian parantuessa lapsikuolleisuus vähenee ja ihmiset elävät aiempaa pidempään, mikä saa väestön kasvamaan. Vähitellen myös syntyvyys alkaa vähetä, kun pelko lapsikuolemista väistyy ja perheiden lapsiluku pienenee. Näin kävi Euroopassa teollistumisen aikana. Lopulta sekäsyntyvyys että kuolleisuus vähenevät, ja yhteiskunta palaa tilanteeseen, jossa väestö ei kasva.

Teollistuneissa maissa ollaan väestökehitysmallin neljännessä vaiheessa, joka on alkuperäisen mallin viimeinen vaihe. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet malliin uutta viidettä vaihetta, sillä osassa maita, kuten Japanissa, väestön määrä vähenee.

Toisaalta Afrikan vähiten kehittyneet maat, kuten Mosambik, Tansania tai Tšad, ovat vielä tilanteessa, jossa kuolleisuus on vähentynyt paljon enemmän kuin syntyvyys. Näissäkin maissa väestönkasvu on hidastunut, mutta ei yhtä nopeasti kuin muissa yhteiskunnissa aiemmin. Tältä osin Afrikan köyhät maat eivät noudata väestökehitysmallin kaavaa.

Väestötieteilijät ovat olleet ymmällään siitä, miksi väestönkasvu ei ole Afrikassa hidastunut yhtä paljon kuin muualla. Syiksi on esitetty talousongelmia, muista kulttuureista poikkeavia sukulaisuus- ja perherakenteita – sekä poliittisia syitä. Esimerkiksi Malawi koostuu monista etnisistä ryhmistä, joilla kullakin on omat poliitikkonsa maan parlamentissa. Poliitikkojen ei kannata puuttua väestönkasvuun, koska iso etninen ryhmä takaa paljon ääniä seuraavissa vaaleissa.

Monet ympäristöongelmat johtuvat väestönkasvusta.

→ Osittain totta.

Thomas Malthusin (1766–1834) väestöteorian mukaan ihmisillä on taipumus lisääntyä eksponentiaalisesti, kun taas ruoantuotanto kasvaa lineaarisesti. Tämä johtaa lopulta nälänhätään ja väestön vähenemiseen. Malthusin ajoista lähtien väestönkasvua on pidetty ympäristön saastumisen ja yhteiskuntien kurjistumisen syynä. Näin ajattelevat myös uusmalthusilaiset, kuten saksalainen lääkäri, Nobel-palkittu Paul Ehrlich ja ympäristöfilosofi Pentti Linkola.

Tosiasiassa vain viidennes ihmiskunnasta käyttää nyt neljä viidennestä luonnonvaroista. Globaalit ympäristöongelmat johtuvat siis ennen kaikkea teollistuneiden maiden luonnonvarojen liiasta kulutuksesta, eivät väestönkasvusta.

Toisaalta suuri väkiluku tietysti kasvattaa ja kärjistää ympäristöongelmia. Kun ihmisiä on vähän, heidän toimillaan ei ole suurta merkitystä ympäristön kannalta. Mutta kun heitä on paljon, kuten vaikkapa maailman kolmanneksi tiheimmin asutussa maassa Bangladeshissa, jo pienet arjen kulutusvalinnat vaikuttavat ympäristöön.

Maapallolle ei voi esittää yksiselitteistä kantokykyä, koska mikä tahansa arvio maapallon kantokyvystä sisältää oletuksen siitä, kuinka paljon luonnonvaroja kulutetaan henkeä kohti. Jos kulutus on vähäistä, nopeakaan väestönkasvu ei välttämättä kuormita ympäristöä.

Ympäristöjournalisti Alan Weisman laskee kirjassaan Maailma täynnä meitä, että maapallo tuskin kestää kymmentä miljardia ihmistä. Jo nyt näyttää siltä, että nykyinen yli seitsemän miljardin väestömäärä alkaa olla liikaa, varsinkin nykyisellä luonnonvarojen kulutustahdilla.

Weismanin mukaan kuluva vuosisata ratkaisee, kuinka paljon ihmisiä planeettamme kestää. Voi käydä niin, että väestömäärä vähenee nälänhätien, makean veden puutteen, ekosysteemien romahdusten, tautien tai resurssisotien takia, kuten Malthus ennusti. Toinen vaihtoehto on, että päätämme itse olla lisääntymättä yhtä paljon kuin ennen.

Köyhyys johtuu liiasta väestönkasvusta.

→ Tarua.

Absoluuttinen köyhyys, jossa ihmiset näkevät nälkää ja yrittävät sinnitellä hengissä, johtaa väestönkasvuun. Kun olemassaolo on haurasta, suuri lapsiluku voi varmistaa hengissä säilymisen.

Lapset tekevät töitä ja ovat vanhempiensa ainoa vanhuudenturva, jos näkyvissä ei ole parempaa tulevaisuutta muilla keinoin. Kun lapsikuolleisuus on yleistä, lapsia syntyy paljon, jotta edes jotkut heistä jäisivät henkiin.

Tilanne on johtanut noidankehään Afrikan vähiten kehittyneissä maissa: kun köyhän maan väestö kasvaa nopeasti, valtion on mahdotonta tuottaa kaikille peruspalveluita, kuten terveydenhuoltoa ja koulutusta. Väestönkasvu voi siis toisaalta pitää ihmisten elinolot kurjina.

Joskus väitetään myös, että väestönkasvu johtuu siitä, että kehittyvissä maissa halutaan paljon lapsia. Käsitys on vanhentunut. 30–40 vuotta sitten köyhissä maissa haluttiin useita lapsia, koska lapsityövoima oli hyväksyttyä eikä koulutusta arvostettu yhtä paljon kuin nykyisin. Lapset olivat taloudellinen voimavara.

Nykyisin myös kehittyvissä maissa toivottu lapsiluku on pienempi kuin toteutunut. Tosin tässäkin suhteessa Afrikassa sekä toivottujen että syntyneiden lasten lukumäärät ovat vielä suurempia kuin muilla kehittyvillä alueilla.

Tyttöjen koulutus on paras lääke väestönkasvuun.

→ Osittain totta.

Koulutus ylipäätään ja erityisesti tyttöjen koulutus on keskeinen väline väestönkasvun hillitsemiseen, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan myös perusterveyspalveluita ja etenkin lisääntymisterveyspalveluita.

Perusterveyspalveluilla voidaan estää lapsikuolleisuutta ja siten hillitä väestönkasvua. Lapsikuolleisuuden yleisyys on yksi väestönkasvun tärkeimmistä syistä maissa, joissa lapset ovat vanhempien sosiaaliturva.

Koulutus ehkäisee väestönkasvua kahdella tavalla. Kun tytöt käyvät koulua, heidän tulevaisuudennäkymänsä laajenevat muuhunkin kuin äitiyteen. Lisäksi koulutus antaa naisille tietoa ja itsevarmuutta vaikuttaa perheen ratkaisuihin.

Toinen syy liittyy koulutuksen kalleuteen. Mitä tärkeämpänä koulutusta yhteiskunnassa pidetään, sitä useampi haluaa lapsiensa kouluttautuvan. Mutta koska monissa yhteiskunnissa koulunkäyntiin liittyy paljon kuluja koulumaksuista koulupukuihin ja -kirjoihin, vanhempien on pakko rajoittaa lapsilukua.

Lähteet: Väestöliiton erikoistutkija Minna Säävälä, Turun yliopiston ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalo, Alan Weisman: Maailma täynnä meitä (Atena).