Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Valtiota tarvitaan innovaatiotalouteen

ELINKEINOPOLITIIKKA. Yhdysvaltain esimerkki osoittaa, että valtion vahva rooli on ollut tärkeää teknologiselle kehitykselle. Myös Suomen valtion tulee osallistua innovaatiotalouteen.

Yhdysvaltain taloushistoriaa on 1980-luvulta aina globaaliin finanssikriisiin saakka kirjoitettu vähentyneen sääntelyn ja valtion pienenevän roolin näkökulmasta. Asiaa tutkineen Kalifornian Davisin yliopiston sosiologian professorin Fred Blockin mukaan Yhdysvaltain liittovaltio on kuitenkin harjoittanut piilotettua elinkeinopolitiikkaa.

Blockin mukaan Yhdysvaltojen elinkeinopolitiikan kehityksessä on toisesta maailmansodasta lähtien tapahtunut kolme suurta käännettä.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen liittovaltion tieteellis-teknologista osaamista alettiin tietoisesti vahvistaa, kun suurvaltakilpailua käytiin myös teknologisella rintamalla. Resursseja valjas-tettiin erityisesti sotilastekniikan kehittämiseen.

Toinen suuri käänne Yhdysvaltojen teknologiapolitiikassa tapahtui vuonna 1958. Neuvostoliiton onnistuneen Sputnik-satelliittilennon šokeeraamana Yhdysvallat perusti Advanced Research Projects Agencyn (Arpa), joka alkoi rahoittaa »mahdottomia» teknologiahankkeita, jotka tuottaisivat konkreettisia edistysaskelia vasta pitkän ajan kuluttua.

Arpalla oli toimintavapautensa turvin ratkaiseva merkitys erityisesti tietotekniikan kehitykselle. Se rahoitti tietotekniikan laitoksia, ja internet lähti kehittymään armeijan Arpanet-verkon pohjalta.

Kolmas käänne tapahtui 1980-luvulla. Ronald Reaganin hallinto katsoi, että kilpaillakseen Japanin ja Saksan kanssa ja supistaakseen kauppataseen alijäämäänsä Yhdysvaltojen on pyrittävä hajautettuun ja strategiseen elinkeinopolitiikkaan. 1980-luvulla liittovaltion tutkimuslaitosten budjeteista pieni osa alettiin osoittaa kasvuyrityksille, jotka kehittävät teknologisia innovaatioita eteenpäin.

Viime vuosina keskustelu Yhdysvaltain liittovaltion vaietusta elinkeinopoliittisesta roolista on laajentunut. Sussexin yliopiston innovaatiotaloustieteen professori Mariana Mazzucato aiheutti myrskyn osoittaessaan, että esimerkiksi Applen iPhonen hyödyntämien tekniikoiden, kuten GPS-paikannuksen tai kosketusnäytön, syntymistä on edistetty valtavilla julkisilla investoinneilla.

Mazzucato on kuvannut Yhdysvaltojen vaietun teknologia- ja innovaatiopolitiikan mallia yrittäjähenkisen valtion käsitteellä. Hänen mukaansa valtio on kantanut radikaalien innovaatioiden ja teknologioiden edellyttämää vastuuta paljon laajemmin kuin yleisesti ymmärretään.

Tietotekniikan ohella Yhdysvaltain liittovaltio on investoinut myös bio- ja nanoteknologiaan. Valtio on usein suorastaan puskenut korkean teknologian kasvua eteenpäin ja luonut uusia markkinoita investoinneillaan. Riskisijoittajat ja bisnesenkelit ovat astuneet peliin vasta 10–20 vuotta julkisen alkupanostuksen jälkeen.

Yhdysvaltojen innovaatiomallia voidaan luonnehtia »missio-orientoituneeksi», sillä julkiset instituutiot ovat ohjanneet tutkimus- ja kehittämistoiminnan resursseja tiettyjen ongelmien ratkaise-miseksi. 1960-luvulla Yhdysvaltain avaruusohjelma vei ihmisen Kuun pinnalle asti, ja vuonna 1971 kansallinen terveysviranomainen kävi sotaan syöpää vastaan.

Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden kehittämistä tukeva Arpa-E on puolestaan ollut yksi presidentti Barack Obaman hallinnon kärkihankkeita, ja se on nauttinut sekä demokraattien että republikaanien kannatusta. Hanke on kuitenkin kohdannut rahoitusongelmia. Yhdysvaltain puolustusministeriön tutkimuslaitos on puolestaan viime vuosina vauhdittanut robotiikan kehitystä.

Länsimaissa valtion rooliksi elinkeinopolitiikassa määritellään usein edellytysten luominen yksityiselle toimeliaisuudelle tai passiivinen reagoiminen markkinoiden epäonnistumisiin. Pääkirjoituksissa ja elinkeinopoliittisissa raporteissa taloushistoriallisten kokemusten katsotaan usein osoittavan, että valtiot eivät voi valita voittajia eli tulevaisuuden menestyviä yrityksiä, kasvualoja tai sektoreita.

On totta, että nykymaailmassa ei ole sijaa samankaltaiselle elinkeinopolitiikalle tai valtion ja yrityssektorin yhteistyölle, jota harjoitettiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä monissa maissa, myös Suomessa. Yrittäjähenkisestä valtiosta käyty keskustelu kuitenkin osoittaa, että valtioilla on ollut merkittävä rooli myös teknologiseen kehitykseen ja innovaatioihin pohjaavassa taloudessa sekä uusien markkinoiden luomisessa.

Fred Blockin muotoilema teesi valtioiden vaietusta roolista innovaatiotaloudessa näyttää pätevän myös Suomeen. Tekesin vuonna 2012 julkaiseman selvityksen mukaan yli 60 prosentissa vuosina 1985–2007 tehdyistä suomalaisista innovaatioista oli mukana Tekesin rahaa.

Viime vuosien julkisten tutkimus- ja kehittämismenojen supistumisen trendi voidaan nähdä uhkana Suomen talouden tulevaisuudelle. Niin Suomen kuin muidenkin valtioiden pitää uskaltaa asettaa itselleen suuria tavoitteita, eikä jättää tulevaisuuden talouden rakentamista pelkästään yksityisen sektorin tehtäväksi.