Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Mielipide: Uutta pohjoismaista yhteistyötä kehitettävä

Aina Kalmarin unionista lähtien pohjoismainen yhteistyö on eri muodoissa ollut pohjoismaisten hallitusten asialistalla, olkoonkin että Pohjoismaat ovat käyneet keskenään myös sotia. Tässä yhteydessä ei myöskään sovi unohtaa Baltian maita, jotka ovat eri historian vaiheissa kuuluneet Tanskaan ja Ruotsiin. Suomi on saanut varsin paljon kulttuuri- ja muita vaikutteita muista Pohjoismaista sekä Baltian maista.

Tänä päivänä tilanne on aika hajanainen. Norja, Tanska ja Islanti kuuluvat Natoon sillä erotuksella, että Norja ja Islanti eivät kuulu EU:hun.Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua sekä Pohjoismaat Ruotsi ja Suomi kuuluvat EU:hun, mutta Ruotsi ja Suomi eivät kuulu Natoon.

Aina vuodesta 1995 lähtien, jolloin Ruotsi ja Suomi liittyivät EU:hun, näiden maiden päämielenkiinto on kohdistunut yhteistyöhön EU:n puitteissa, ja se onkin pitänyt näiden maiden päättäjät täystyöllistettyinä. Yhteistyö Pohjoismaiden neuvoston ja muiden pohjoismaisten järjestöjen puitteissa on selvästi jäänyt taka-alalle.

Viime aikoina yhä syvenevä ja luonteeltaan ylikansallinen yhteistyö EU:n puitteissa on saanut osakseen entistä enemmän kritiikkiä myös Suomessa. EU:hun kriittisesti suhtautuvilta tahoilta on kuitenkin puuttunut selkeä vaihtoehto supervalta-EU:lle. Samanaikaisesti suhteet Natoon sekä Venäjään ovat nekin herättäneet osin ristiriitaista keskustelua. Osa mielipiteenmuodostajista tuntuu edelleen pelkäävän Venäjää ja hakee tällöin tukea Natosta. Osa vaikuttajista taas uskoo, että yhteistyö Venäjän kanssa antaisi Suomelle uusia mahdollisuuksia ja se sujuisi paremmin, jos Suomi ei kuuluisi Natoon. On jopa esitetty, että liittymällä Natoon Suomi turhaan härnäisi Venäjää, joka tällöin laskisi Suomen vihollisleiriin kuuluvaksi.

Vaikka joillain tahoilla on esitetty Suomen eroamista EU:sta, tämä tuskin lienee realistinen vaihtoehto. Sen sijaan voitaneen ajatella, että Pohjoismaat sekä mahdollisesti myös Baltian maat lähtisivät kehittämään uutta pohjoismaista yhteistyötä siten, että myös Norja ja Islanti liittyisivät EU:hun vähintäänkin ulkojäseniksi. Vastaavasti Ruotsin ja Suomen tulisi jossakin muodossa liittyä Natoon.

Timo Vihavainen on esittänyt (Kanava 3/2006), että Yhdysvaltain ystävyys on Suomelle tärkeä, mutta että Venäjä on meille vielä tärkeämpi, sillä se on myös naapurimme. Voitaisiinko ajatella, että laajennettu pohjoismainen blokki lähtisi yhdessä kehittämään suhteita niin USA:han kuin Venäjäänkin? Tällöin suurvallat ehkä kuuntelisivat Pohjoismaita paremmin kuin vain Suomea yksin.

EU:n perustuslain jäädessä toistaiseksi hyväksymättä – vailla Ranskan ja Hollannin ratifiointia – voisi nyt olla oikea ajankohta pohtia pohjoismaista vaihtoehtoa super-EU:lle. Keskeinen kysymys on tällöin se, onko Pohjoismailla ja Baltian mailla riittävästi yhteistä poliittista tahtoa ja kulttuurista samanhenkisyyttä, jotta ne voisivat palauttaa historiallisen pohjoismaisen yhteistyön uusiin 2000-luvun puitteisiin.