Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Itseään etsimässä

Onko länsi menettänyt arvonsa, jos demokratia ei turvaa taloutta eikä kasvu demokratiaa?

Kaikkein suurinta maailmanpoliittista valtaa on kyky määritellä se, mitä pidetään normaalina.

Ajatuksen esitti Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Ian Manners, joka 2000-luvun alussa luonnehti Euroopan unionia normatiivisen vallan käyttäjäksi. Mannersin mukaan unioni pystyi esimerkillään vakuuttamaan muut omien arvojensa ylivoimaisuudesta ja siten levittämään maailmaan demokratiaa, avoimuutta ja vapauksia sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioitusta.

Näihin arvoihin ja liberaaliin kapitalismiin perustuva länsimainen yhteiskuntamalli on kylmän sodan jälkeen ollut globaali normaali. Mallia on näyttänyt Euroopan lisäksi Yhdysvallat, joka on myös taannut normaalin säilymisen sotilaallisella ylivoimallaan.

Länsimainen malli on perustunut lupaukseen kapitalistisesta modernisaatiosta: taloudellisen vaurauden karttuminen on johtanut demokratiaan, ja demokratia on näyttänyt takaavan taloudellisen hyvinvoinnin.Länsimainen malli on perustunut lupaukseen kapitalistisesta modernisaatiosta: taloudellisen vaurauden karttuminen on johtanut demokratiaan, ja demokratia on näyttänyt takaavan taloudellisen hyvinvoinnin.

Nyt Euroopan talous on polkenut paikallaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulta. Teollisuustyöpaikat ovat valuneet Kiinaan ja muualle Aasiaan, ja euron kriisi on syventänyt lamaa.

Yksittäisissä maissa, kuten Suomessa ja viimeksi Tanskassa, vaaleissa ovat menestyneet populistipuolueet, jotka haluavat vähentää avoimuutta ja purkaa yhdentynyttä Eurooppaa. EU:n tasolla talouskriisi on kyseenalaistanut demokratian kyvyn hoitaa mittavia talousongelmia: Kreikkaa ei tukipaketeista huolimatta ole saatu jaloilleen, ja maalle on saneltu lainaehtoja, joilla se on ajettu lakimuutoksiin muutaman päivän varoitusajalla.

Yhdysvalloissa talous kasvaa nopeammin kuin Euroopassa, mutta talousongelmat ja poliittinenjakautuneisuus ovat saaneet demokraattisen koneiston yskimään sielläkin. Samaan aikaan Kiina, autoritaarinen yksipuoluediktatuuri, on noussut maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Euroopan naapurissa Venäjä näyttää hylänneen länsimaiset arvot ja niihin perustuvan järjestyksen kokonaan.

On kuin länsi olisi pudonnut kehitysmallinsa kyydistä ja menettänyt kykynsä määritellä sitä, mikä on normaalia. Onko länsi menettänyt arvonsa?

"Talouden seisahtuminen ja työttömyys näyttävät lamaannuttaneen arvojen kehityksen etenkin Euroopassa», sanoo valtio-opin professori Ronald Inglehart Michiganin yliopistosta.

Inglehart johtaa globaalia World Values Survey -arvotutkimusta ja on tutkinut modernisaatiotaja ihmisten arvoja lähes sadassamaailman maassa 1980-luvulta lähtien. Hänen mukaansa niin sanottujen itseilmaisuarvojen arvostus ei enää lisäänny. Näitä arvoja ovat esimerkiksi ilmaisunvapaus, poliittinen toimeliaisuus ja demokraattiseen päätöksentekoon osallistuminen.

Arvojen taantuma on hälyttävää siksi, että itseilmaisuarvot ovat demokratian vakauden edellytys.

Inglehartin tutkimusten mukaan yhteiskuntien arvot muuttuvat demokratialle suotuisiksi yleensä kahdessa vaiheessa sitä mukaa, kun vauraus lisääntyy.

Ensimmäisessä vaiheessa teollistuminen ja kaupungistuminen lisäävät taloudellista hyvinvointia ja muuttavat ihmisten arvoja perinteisistä, esimerkiksi yhteisöllisyyttä ja uskonnollisuutta korostavista arvoista rationaalisiin ja maallistuneisiin arvoihin. Toisessa vaiheessa siirrytään tietoyhteiskuntaan: koulutustaso nousee, itsenäinen ja kriittinen ajattelu lisääntyy ja ihmiset haluavat aiempaa enemmän valtaa omaa elämäänsä ja yhteiskuntaansa koskeviin asioihin.

Kun yhteiskunnat modernisoituvat, ihmisillä on varaa keskittyä muuhunkin kuin päivästä toiseen selviämiseen. Niin sanottujen eloonjäämisarvojen merkitys vähenee, ja sananvapauden ja demokratian kannatus lisääntyy, samoin erilaisuuden sietokyky, suvaitsevaisuus ja yleinen avarakatseisuus.

Jos yhteiskunnan taloudellisen vaurauden perusta murenee, myös arvot voivat alkaa koventua. Avoimuus menettää merkitystään, ja vapauksien sijaan aletaan taas keskittyä aineellisen hyvinvoinnin sekä oman yhteisön aseman turvaamiseen.

Inglehartin mukaan tämä näkyy jo Euroopassa esimerkiksi siinä, että nykyisen laman aikana suvaitsevaisuus ulkomaalaisia kohtaan ei enää lisäänny, vaan poliittiselle kentälle on noussut maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvia poliittisia liikkeitä.

"Emme me kuitenkaan vielä ole missään suuren laman kaltaisessa tilanteessa, eli arvot eivät ole vielä alkaneet ottaa takapakkia", Inglehart toteaa.

Itseilmaisuarvojen kannatus ei vielä riitä takaamaan demokratiaa, vaan yksi demokratian tärkeimmistä taustavoimista on turvallisuuden tunne, Inglehart sanoo. Se syntyy yhteiskunnallisista turvaverkoista ja siitä, että kansalaiset luottavat poliittiseen järjestelmään.

Luottamuksen turvin ihmiset uskaltavat vaatia oikeuksiaan. Niin laman ja leikkausten kanssa painivassa Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin luottamus näyttää olevan kortilla.

Eurooppalaisiin poliittisiin instituutioihin luottaa viime vuoden lopussa julkaistun eurobarometrin mukaan harvempi kuin joka toinen Euroopan unionin kansalainen.

Demokraattisesti valittuun Euroopan parlamenttiin luottaa 42 prosenttia eurooppalaisista, komissioon 38 prosenttia. Kansalliseen hallitukseensa tai parlamenttiinsa sanoo luottavansa vain joka kolmas EU-kansalainen.

Yhdysvalloissa viimekesäiseen Gallup-mielipidetiedusteluun vastanneista kahdeksan prosenttia sanoi luottavansa kongressiin paljon tai melko paljon. 37 prosenttia luottaa kongressiin jonkin verran, ja lähes puolet – 48 prosenttia – hyvin vähän.

Presidenttiin luottaa useampi: 60 prosenttia vastanneista sanoi luottavansa presidentinhallintoon ainakin jonkin verran. Toisaalta useampi kuin joka kolmas luottaa presidenttiin hyvin vähän. Viisi prosenttia vastaajista sanoi, ettei luota kongressiin eikä presidenttiin lainkaan.

Yhdysvalloissa luottamusta poliittisiin instituutioihin nakertaa etenkin se, että järjestelmä on pahoin jakautunut.

Karkeasti jaotellen presidentti Barack Obama hallintoineen kannattaa globalisaatioon sopeutumista ja ajaa esimerkiksi uusia vapaakauppasopimuksia, kun taas etenkin kongressin edustajainhuone haluaisi sulkea Yhdysvallat globalisaation negatiivisten vaikutusten ulottumattomiin, sanoo kansainvälisen historian professori Jussi Hanhimäki Geneven Graduate Institute -yliopistosta.

Edustajainhuoneen jäsenet valitaan suoraan kustakin osavaltiosta, joten he haluavat esimerkiksi turvata kotiosavaltionsa asukkaiden teollisuustyöpaikat.

Poliittisen järjestelmän jakautuneisuus johtaa siihen, että päätöksenteko takkuaa juuri niissä kansainvälistä taloutta koskevissa kysymyksissä, jotka ovat amerikkalaisten aineellisen hyvinvoinnin kannalta kaikkein oleellisimpia.

Toinen, kenties vielä tärkeämpi, turvallisuudentunteen tekijä on Ronald Inglehartin tutkimusten mukaan ihmisten subjektiivinen kokemus siitä, että elämä on pitkällä aikavälillä hyvää. Ihmisten usko taloudellisiin mahdollisuuksiinsa korreloi demokratian vakauden kanssa vahvemmin kuin positiivinen suhtautuminen poliittiseen järjestelmään.Ihmisten usko taloudellisiin mahdollisuuksiinsa korreloi demokratian vakauden kanssa vahvemmin kuin positiivinen suhtautuminen poliittiseen järjestelmään.

Noin kaksi kolmesta eurooppalaisesta pitää taloustilannetta huonona sekä omassa maassaan että koko unionissa. Lähes joka kolmas uskoo tilanteen heikentyvän omassa maassaan, neljäsosa Euroopan unionin tasolla. Kaksi kolmesta eurooppalaisesta kuitenkin pitää vielä omaa taloustilannettaan hyvänä.

Yhdysvalloissa taloustilannetta pitää huonona 56 prosenttia kansalaisista, kertoo puolestaan tuore World Values Survey -tutkimus. Kolmannes kuitenkin uskoo, että tilanne paranee seuraavan vuoden aikana.

Inglehartin mukaan niin Euroopan kuin Yhdysvaltainkin kannattaisi viimeistään nyt huolestua modernisaatiomallinsa sisäisestä kestävyydestä.

"Tärkeintä olisi vastustaa taloudellisen hyvinvoinnin keskittymistä harvoille", Inglehart sanoo.

"Jos kourallisella ihmisiä on hallussaan suurin osa vauraudesta, yhteiskunnallinen solidaarisuus rapautuu. Se tekee huonoa ihmisten turvallisuudentunteelle."

Sama näyttää pätevän myös Euroopan unionin tasolla: kun taloudellinen hyvinvointi keskittyy harvoihin maihin ja osa velkaantuu ja köyhtyy, vähäkin solidaarisuus sulaa ja demokraattisen järjestelmän oikeutus horjuu.

Siinä missä lännen kehitys osoittaa, että taloustaantuma voi haurastuttaa demokratiaa, Kiinan esimerkki näyttää, että vaurastuminen ei välttämättä johda demokratisoitumiseen. Kiina kasvatti talouttaan 2000-luvun parhaina vuosina reilusti yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, mutta maa on edelleen autoritaarinen yksipuoluevalta.

"Kiina on erittäin osaava talous, joka on onnistunut nostamaan miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Niin kauan kuin talous kasvaa, kansalaisilla ei ole kiirettä kaataa autoritaarista yksipuoluehallintoa, vaikka he kaipaisivatkin vaihtoehtoja", Inglehart sanoo.

Sitä paitsi Kiinan hallinto on poliittisesti varsin itsevarma.

"Eliitti ei näe yksipuoluejärjestelmälle vaihtoehtoja ja tekee varmasti kaikkensa, että järjestelmä säilyy."

Tutkimusten mukaan myös tämä vaikuttaa modernisaatioon ja demokratisoitumiseen, tai niiden puutteeseen: jos valtaapitävät eivät avaa demokratisoitumiselle tietä vaan vastustavat sitä valtion väkivaltakoneiston voimin, kansalaisten ei yksinkertaisesti kannata alkaa ajaa arvojaan, vaikka he kaipaisivatkin itseilmaisua ja demokratiaa.

Inglehart kuitenkin uskoo, että Kiinan on pakko avautua sitä mukaa kun se kehittää talouttaan. Innovaatioyhteiskunnassa ei enää riitä, että teknologiaa tuodaan ulkomailta ja autotehtaista rakennetaan tuplasti niin suuria kuin muualla.

"Jos Kiina haluaa alkaa innovoida itse eikä vain kopioida muita, se tarvitsee avoimuutta", Inglehart toteaa.

Innovaatiot vaativat vapautta ajatella itse, ja sillä on modernisaatioteorian valossa yleensä myös poliittista järjestelmää demokratisoiva vaikutus.

Avautuminen ja demokratisoituminen tosin edellyttäisivät oppimista paitsi kansalaisilta myös Kiinan poliittiselta eliitiltä. Demokratia edellyttää myös oppositiota, joka voi luottaa siihen, että valtapuolue ei vainoa ja vangitse vaan luovuttaa hallitusvallan oppositiolle, jos kansa vaaleissa niin päättää.

"Opposition synnyttäminen vaatii paljon itsekuria. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Kiinan poliittinen kokemus kertoo, että avautumisesta seuraa kaaos", Inglehart sanoo ja viittaa esimerkiksi 1980-luvun avautumiseen ja Tiananmenin protesteihin.

Kuinka läntisten arvojen kriisi merkitsee maailmanpolitiikan valtasuhteille, ja kuinka länsi voisi saada arvovaltaansa takaisin? Lue koko juttu UP-lehdestä 3/2015 tai Lehtiluukusta.