Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Populismi pitää määritellä uudelleen

Pierre-André Taguieff: La revanche du nationalisme. Néopopulistes et xénophobes à l’assaut de l’Europe. Presses universitaires de France 2015, 224 s.

Laura Parkkinen

Äärioikeisto, oikeistoradikalismi, fasismi ja populismi ovat käsitteitä, joita käytetään liian väljästi sekä tutkimuksessa että lehtikielessä. Siksi ne tulisi määritellä uudelleen, esittää Sciences Po -yliopiston tutkija Pierre-André Taguieff.

Rasismia, äärioikeistoa ja populismia yli 35 vuotta tutki­nutta Taguieffiä on tituleerattu niin sosiologiksi, aatehisto­rioitsijaksi kuin filosofiksikin sekä kritisoitu muun muassa Israel-myönteiseksi. Häntä onkin vaikea luokitella, mutta ennen kaikkea hän on monia erilaisia näkemyksiä esittävä l’esprit libre.

Taguieff pitää populismia retorisena ja poliittisena tyy­linä, joka vastustaa eliittiä. Hänen mukaansa on olemassa erilaisia populismeja, eivätkä ne kaikki ole pahasta. Osittain populismi on myös luonnolli­nen osa vallankäyttöä eri kult­tuureissa.

Taguieff erottelee toisistaan muun muassa toisen maail­mansodan jälkeisen protesti­populismin (esimerkiksi venna­molaisuus), 1980–1990-luvun nationalistisen identiteettipo­pulismin (esimerkiksi Itävallan FPÖ ja Ranskan Front Natio­nal) sekä sellaisen populistisen johtajuustyylin, jota käyttävät monet nykyjohtajat ja presi­dentit.

Taguieffin mukaan po­pulisteina voidaan pitää niin Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, Ranskan entistä pre­sidenttiä Jacques Chiracia, Italian pääministeriä Matteo Renziä kuin Ranskan nykyistä ympäristö- ja energiaministe­riä Ségolène Royaliakin. Kyse on koko kulttuurin läpäisevästä politiikan viihteellistymisestä ja yrityksestä tuoda johtajuus lähelle kansaa.


Taguieffin mukaan huo­lestuttavaa on, jos populismi korostaa nationalismia ja on vihamielistä islamia kohtaan. Eurooppalainen nykypopulismi edustaa nationalismia, koska maanosa on epäonnistunut yrityksessään luoda yhteinen eurooppalainen identiteetti.

Nykyisen äärioikeiston nousussa on Taguieffin mu­kaan keskeistä se, että äärioikeiston kannattajat ovat uutta sukupolvea. Esimerkiksi vuoden 2014 eurovaaleissa Ranskan Front National sai yli 30 prosenttia äänistään alle 35-vuotiailta äänestäjiltä. Po­pulismin kannattajat eivät ole enää hajanainen joukko, vaan kannattajien painopiste on siirtynyt työväenluokkaan, kun vasemmisto ei enää houkuta äänestäjiä.

Liian usein populismin ja nationalismin tutkimusta lähestytään vain anglosaksi­sesta näkökulmasta, jossa populismikäsitetään yhte­näisenä "isminä" tai ohuena ideologiana. Silloin retoriikka unohdetaan. Taguieff avaa populismiin eurooppalaisen näkökulman ja laajentaa määritelmiä.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja työskentelee Suomen Akatemian Populismi liikkeenä ja retoriikkana -hankkeessa Jyväskylän yliopistossa.