Sopimus ydinohjelmasta parantaa Lähi-idän alueellista turvallisuutta mutta kasvattaa Iranin suhteellista valtaa. Israel ja Saudi-Arabia pitävät sitä ydinaseiden leviämistä suurempana uhkana.
Kansainvälinen yhteisö on pitkään pelännyt, että Iran
hankkii ydinaseita. Heinäkuussa Iran ja YK:n turvallisuusneuvoston viidestä
pysyvästä jäsenestä sekä Saksasta koostuva niin sanottu P5+1-ryhmä pääsivät
historialliseen yhteisymmärrykseen: kompromissiratkaisuun, joka päättää yli
vuosikymmenen jatkuneen kiistan ja takaa suurella varmuudella, ettei Iranin ydinohjelmalla
ole sotilaallista ulottuvuutta.
Lännen näkökulmasta keskeistä sopimuksessa on sen ajan
pidentäminen, minkä kuluessa Iran voisi kyetä valmistamaan ydinaseen. Uraanin
rikastusta ja varastointia koskevien rajoitusten ansiosta aika pitenee muutamasta
kuukaudesta vuoteen. Se antaa Yhdysvalloille enemmän aikaa päättää mahdollisesta
ennalta ehkäisevästä iskusta Irania vastaan, jos Iran eroaisi
ydinsulkusopimuksesta ja ajaisi Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n
tarkastajat pois maasta.
Iranin intressejä sopimus palvelee lopettamalla maahan
kohdistuneet kansainväliset pakotteet ja sallimalla maalle tulevaisuudessa laajan
ydinenergiaohjelman. Iranin ja Yhdysvaltain yli kolmen vuosikymmenen ajan jäissä
olleet suhteet ovat niin ikään parantuneet neuvottelujen ansiosta.
Kaikki Lähi-idän maat eivät ole tyytyväisiä sopuun. Israel ja Saudi-Arabia ovat esittäneet Iranin
ydinohjelman suurimpana uhkana turvallisuudelleen, mutta juuri ne suhtautuvat
sopimukseen nihkeimmin, vaikka Saudi-Arabia onkin sopimuksen virallisesti
hyväksynyt.
Saudi-Arabian ja Israelin näkökulmasta ydinkiistassa ei ole
kyse vain ydinaseiden leviämisen estämisestä vaan myös Iranin alueellisen
vallan rajoittamisesta.
Pakotteiden poistaminen muuttaa tilannetta merkittävästi.
Iranin koko ja vaikutusvalta yhdessä maan elpyvän talouden ja kansainvälisen
aseman vahvistumisen kanssa tekevät maasta alueellisen suurvallan. Israel ja
Saudi-Arabia näkevät tämän ydinaseiden leviämistä suurempana uhkana. Niiden
mielestä Iranin nousu noudattaa nollasummalogiikkaa, eli Iran voimistuu
vääjäämättä muiden kustannuksella.
Sama logiikka pätee myös Iranin ja Yhdysvaltain lähenemiseen.
Israelin ja Saudi-Arabian liittolaisuus Yhdysvaltain kanssa on pitkään
perustunut jaetulle vihollisuudelle Irania kohtaan. Nyt Irania ja Yhdysvaltoja
yhdistävät paitsi uudelleen avatut diplomaattisuhteet myös pyrkimys
terrorijärjestö Isisin pysäyttämiseen.
Vaikka Saudi-Arabia käyttää puolustusmenoihin neljänneksi eniten varoja maailmassa, maa kokee jo
nyt olevansa altavastaajan asemassa Iraniin nähden. Saudi-Arabian näkökulmasta Yhdysvaltain
toimettomuus Syyriassa ja sen sotilaallinen yhteistyö Iranin kanssa Isisiä vastaan
ovat vahvistaneet Irania ja sen tukemia šiiakapinallisia, jotka ovat saudien
silmissä olleet islamilaista radikalismiakin suurempi uhka. Saudi-Arabian
väestöstä valtaosa on sunneja.
Saudi-Arabia on tukenut radikaaleja sunniliikkeitä osana
Syyrian hallituksen ja alueella toimivien šiiakapinallisten vastaista strategiaansa.
Näin Saudi-Arabia on myötävaikuttanut myös Isisin syntyyn. Rahoittamalla ja
aseistamalla kapinallisliikkeitä Saudi-Arabia ja Iran ovat kärjistäneet alueen
sunnien ja šiiojen välisiä ristiriitoja.
Lisäksi Saudi-Arabia on aiemmin sanonut hankkivansa ydinaseita,
jos Irankin kehittää niitä, ja tänä keväänä se ilmoitti hankkivansa samanlaisen
kapasiteetin kuin Iran. Koska Saudi-Arabialla ei ole ollut vaikeuksia päästä kansainvälisille
atomienergiamarkkinoille eikä sillä siksi ole tarvetta valmistaa itse
ydinpolttoainetta, uraanin rikastuksen voi nähdä palvelevan maassa vain yhtä
tarkoitusta: se antaisi kyvyn valmistaa ydinasekelpoista materiaalia.
Äänekkäimmin Iranin ydinsopua on vastustanut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu. Hänen mukaansa laajan ydinohjelman salliminen
Iranissa vaarantaa Israelin olemassaolon.
Israelin johdon argumentit ovat samantapaisia kuin
Saudi-Arabian: ydinsopimus legitimoi Iranin aseman niin sanottuna kynnysvaltiona,
jolla on kyky rakentaa ydinase lyhyellä varoitusajalla. Toiseksi Israel uskoo,
että Iranin tukemat palestiinalainen Hamas ja Libanonin Hizbollah voimistuvat,
kun Iranin talous elpyy.
Israelista kuuluu kuitenkin sopuisampiakin sointuja: tiedustelupalvelu
Mossadin ja maan sotilastiedustelun entiset johtajat Efraim Halevy ja Amos Yadlin ovat myöntäneet, että ydinaseiden leviämisen riskit pienenevät sopimuksen
ansiosta huomattavasti.
Suurin syy myös Israelin hangoitteluun on se, että maa näkee
Yhdysvaltain ja Iranin lähenemisen uhkana omalle asemalleen. Jaettu viholliskuva
Iranista on vuosikymmenten ajan yhdistänyt Israelia ja Yhdysvaltoja sekä häivyttänyt
Israelin ja arabimaiden välisiä ristiriitoja.
Kun Iranin ydinkiista jää menneisyyteen, huomio kohdistunee
yhä enemmän Israelin omiin ydinaseisiin ja maan kansainvälisten normien vastaiseen
miehityspolitiikkaan palestiinalaisalueilla. Vaikka tämä saattaa ajaa Israelin
entistä enemmän puolustuskannalle, se voi ajan kuluessa myös johtaa positiivisiin
muutoksiin.
Jälkimmäistä tulkintaa tukevat lehdistössä parhaillaan liikkuvat
huhut Israelin uusista suunnitelmista Lähi-idän rauhanneuvotteluita varten.
Taustalla lienee päättely siitä, että rauhanneuvotteluiden avaaminen voisi poistaa
poliittisia esteitä Israelin ja arabimaiden suhteiden rakentamiselta ja siten
mahdollistaa yhteistyön Irania vastaan.
Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen hyötyjä on hyvin vaikea kiistää. Ilman sopimusta tilanne olisi
voinut kärjistyä Israelin tai Yhdysvaltain sotilaalliseen hyökkäykseen, johon
Iran olisi todennäköisesti vastannut ohjusiskuilla ja hankkimalla ydinaseita
estääkseen vastaavat tilanteet tulevaisuudessa.
Sopimuksen ansiosta Iranin ei voi enää nähdä muodostavan
sellaista vaaraa, mikä oikeuttaisi puheet ennaltaehkäisevistä iskuista maan
ydinlaitoksia vastaan. Lisäksi sopimuksen mukanaan tuoma turvallisuuden tunne
ja luottamus tulevaisuuteen vahvistavat ydinaseiden vastaista mentaliteettia
Iranissa ja tukevat entisestään presidentti Hassan Ruhanin maltillista ulkopoliittista linjaa.
Eristämispolitiikan päättyminen voi mahdollistaa myös
aiempaa tehokkaamman kansainvälisen yhteistyön alueen ongelmien ratkomiseksi. Iranin
ja Yhdysvaltain välinen epävirallinen yhteistyö Isisin vastaisessa taistelussa
on yksi esimerkki tästä, ja Syyrian kriisin rauhoittaminen saattaa olla
seuraava askel. Iran on Hizbollahin ohella Syyrian presidentti Bašar al-Assadin merkittävin tukija, ja
Iranin ottaminen mukaan rauhanneuvotteluihin saattaa olla avain pitkään
jatkuneen kriisin lopettamiseen.
Iranin hiljattain tekemä aloite Persianlahden turvallisuutta
koskevan dialogin käynnistämiseksi kertoo puolestaan halusta paikata suhteita
Saudi-Arabiaan. Jos Iranin sovitteleva linja löytää vastakaikua, se saattaa
avata oven positiivisille muutoksille. Iran ja Saudi-Arabia voisivat yhdistää
tehokkaasti voimansa terrorismin kitkemiseksi alueelta.
Israelin ja alueen muiden maiden dynamiikka voisi puolestaan
muuttua jo olemassa olevien aloitteiden pohjalta. Yksi esimerkki on Arabiliiton
tarjous tunnustaa Israel, jos maa vetäytyy vuoden 1967 sodassa valtaamiltaan alueilta
ja suostuu kahden valtion ratkaisuun. Tämä voisi lopettaa Iranin tuen Israelin
vastaisille liikkeille, sillä myös Iran on sitoutunut Arabiliiton aloitteeseen.
Myös Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamiseen
tähtäävät neuvottelut voisivat sisältää historiallisia mahdollisuuksia, vaikka
neuvottelut näyttävätkin tällä hetkellä pysähtyneiltä. Periaatteessa ydinsopu
voisi antaa uuden sysäyksen hankkeelle, jota Israel on vastustanut osittain
Iranin ydinohjelman luomaan uhkaan vedoten.
Paremman
tulevaisuuden kuvitteleminen tuntuu kuitenkin vaikealta ja jopa utopistiselta,
sillä yhteinen vihollinen näyttää historian valossa olevan Lähi-idän maita
tehokkaimmin yhdistävä tekijä.
Mikäli viholliskuvat ohjaavat alueen maiden politiikkaa vastakin,
turvallisuustilanteen paraneminen jäänee väliaikaiseksi. Israel saattaa pyrkiä
sabotoimaan Iranin ydinohjelmaa vaikuttamalla Yhdysvaltain kongressiin ja turvautumalla
jo aiemmin harjoittamaansa kybersodankäyntiin ja muihin salaisiin operaatioihin.
Lisäksi Saudi-Arabia saattaa olla tosissaan hankkimassa omaa ydinasekapasiteettia,
mikä kasvattaisi ydinaseiden leviämisen uhkaa.
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan Iranin ydinohjelmaa koskeva sopimus perustuu
luottamuksen sijaan tekniseen verifikaatioon. Toisin sanoen kansainväliset
tarkastukset ovat jatkossa niin tiukkoja, että miltei krooninen epäluottamus
Iranin aikomuksia kohtaan ei ole este sopimukselle.
Pitkällä aikavälillä keskeistä on kuitenkin nimenomaan luottamus,
sillä uraanin rikastamista koskevat rajoitukset ovat voimassa vain 10–15
vuotta. Vaikka tiukka valvonta jatkuu tämänkin jälkeen, luottamuksen
rakentaminen poliittisella tasolla Lähi-idän maiden kesken olisi keskeistä alueen
turvallisuustilanteen vakauttamiseksi.