Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Omin eväin maailmanvallaksi

Jyrki Kallio

Idän suurvalta haluaa yhtä aikaa toimia maailman moraalisena johtajana ja pitää kiinni keskeisistä intresseistään. Se esiintyy vallitsevan maailmanjärjestyksen haastajana, mutta tekee niin sisäpoliittisista syistä.

Kiinan nykypolitiikka on ollut aina leimallisesti maan ylimmän johtajan näköistä. Vaikka johdon kollektiivisuutta onkin parin viime vuosikymmenen aikana vahvistettu, Kiinassa eletään nyt presidentti Xi Jinpingin aikaa.

Xi on luonut tietoisesti »kiinalaisen unelman» vastinpariksi »amerikkalaiselle unelmalle». Siinä ei ole kysymys kansalaisten onnen tavoittelusta vaan Kiinan valtiollisesta unelmasta. Sen toteutuminen merkitsee Xin mukaan kansallista jälleenheräämistä: sitä, että Kiina karistaa yltään loputkin kolonialismin ja sotien tuomat nöyryytykset ja ottaa paikkansa maailmassa.

Unelman toteutumiselle on asetettu kaksi aikarajaa: vuonna 2021 vietettäviin kommunistisen puolueen satavuotisjuhliin mennessä Kiinan tulee saavuttaa »kohtalainen hyvinvointi», millä tarkoitetaan väestön valtaosan nousemista köyhyydestä.

Ja kun Kiinassa vuonna 2049 juhlitaan kansantasavallan perustamisen satavuotisjuhlia, on jälleenheräämisen aika koittava. Siihen liitetään usein tavoite Yhdysvaltain ohittamisesta maailman mahtavimpana valtiona.

Kohtalaisen hyvinvoinnin saavuttamista palvelee parhaiten talouskasvu, mutta Yhdysvaltain ohittamiseen tarvitaan myös sotilaallista voimaa. Kiinan aktivoitumista maailmanpolitiikassa ja Yhdysvaltain haastamista tulee tulkita tätä taustaa vasten.

Kiinan sotilasmenojen kasvu on jo pitkään herättänyt huolta sekä Kiinan naapurimaissa että laajemmalti. Toistaiseksi menojen lisäys on kuitenkin noudattanut Kiinan yleistä talouskasvua, eikä sitä voi sinänsä pitää merkkinä poikkeuksellisen nopeasta militarisoitumisesta. Sotilasmenot ovat tällä hetkellä noin kaksi prosenttia maan kansantuotteesta, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Venäjällä, Ranskassa tai Britanniassa.

Sotilasmenojen laadullinen muutos on kuitenkin ollut merkittävää, ja Kiina panostaa omien rajojensa puolustamisen lisäksi myös toimintakykyyn kaukana omilta alueiltaan. Tänä vuonna julkaistussa Kiinan maanpuolustuksen valkoisessa kirjassa korostetaan Kiinan tarvetta valmistautua puolustamaan mertentakaisia intressejään ja kehittää syvänmeren laivastoaan. Kiina tarvitsee laivastovoimaa tavanomaisen puolustuksen ja rajavalvonnan lisäksi kolmeen päätehtävään: Etelä-Kiinan meren aluekiistoihin, Taiwanin kysymykseen sekä laajempiin kansainvälisiin intresseihinsä.

Kaikki Etelä-­Kiinan meren rantavaltiot ovat esittäneet erisuuruisia ja enemmän tai vähemmän epämääräisesti perusteltuja vaatimuksia Etelä-Kiinan meren vesi- ja maa-alueista. Alue herättää kiinnostusta, sillä sen oletetaan kätkevän merkittäviä hiilivetyvarantoja. Vaikka niiden hyödyntäminen kaukana rannikoista ei toistaiseksi ole kannattavaa eikä teknisesti ongelmatonta, meri on jo nyt runsasväkisten valtioiden kalastuslaivastojen kilpakenttä.

Kiinan vaade on mittavin, joskaan Vietnamin ja Filippiinien vaateet eivät ainakaan suhteellisesti ole yhtään vähemmän kunnianhimoisia. Kiinan aluevaatimus perustuu maan 1940-luvulla julkaisemaan karttaan, jossa Etelä- Kiinan meri on lähes kokonaan Kiinan valtakunnanrajaa jatkavan katkoviivan sisällä. Kiina ei ole koskaan ilmoittanut, mitä katkoviiva tarkoittaa: pitääkö Kiina sen rajaamaa aluetta sisämerenään vai katsooko se vain omistavansa viivan sisällä olevat särkät ja luodot aluevesineen?

Kiinan haluttomuuteen tarkentaa vaadettaan on kaksi syytä. Ensinnäkin katkoviiva syntyi aikoinaan puolivahingossa ilman, että sen tarkoitusta olisi tarkkaan harkittu. Silloin tavoite oli nimetä Kiinan ydinalueiden olemassaolon kannalta tärkeät puskurivyöhykkeet, joilla siirtomaavaltojen, mukaan lukien Japanin, toiminta olisi aiheuttanut turvallisuusuhan. Varsinaisesta aluevaatimuksesta ei liene alun perin ollut kysymys.

Sittemmin, kun Etelä-Kiinan meren taloudellisen ja strategisen merkityksen kasvu on saanut rantavaltiot kiinnostumaan alueen hallinnasta, katkoviiva on nähty Kiinassa hyödylliseksi työkaluksi, joka osoittaa Kiinan pitäneen aluetta »aina» intressipiirinään. Epämääräisyys on valttia tilanteessa, jossa vaateita perustellaan erilaisilla syillä historiasta tosiasialliseen hallintaan.

Näyttää siltä, että rantavaltiot pitävät särkkien ja luotojen tosiasiallista hallintaa vahvimpana perusteluna vaateilleen. Ennen muita Vietnam, mutta myös Kiina, Filippiinit ja Malesia, ovat miehittäneet lukuisia Etelä-Kiinan meren pienistä saarista ja särkistä. Kiinan toimet herättävät eniten huolta. Parin viime vuoden aikana Kiina on laajentanut hallinnassaan olevia saaria ja särkkiä betonirakentein sekä kasaamalla maata merenpohjasta.

Kiina perustelee toimiaan tarpeella parantaa hallitsemiensa alueiden huoltoa, mikä edellyttää kiitoratoja ja aallonmurtajia. Työt kuitenkin palvelevat myös Kiinan sotilasvoiman kasvattamista alueella. Tämä on herättänyt kritiikkiä erityisesti Yhdysvalloissa, joka pelkää Kiinan pyrkivän entistä enemmän häiritsemään ja jopa rajoittamaan Yhdysvaltain laivaston toimintaa Etelä-Kiinan merellä.

Toistaiseksi Kiina ei ole kuitenkaan pyrkinyt valtaamaan uusia luotoja, eli siinä mielessä vallitseva tilanne ei ole muuttunut. Varmaa on myös, että muut maat noudattavat ennen pitkää Kiinan esimerkkiä; niillä ei vain vielä ole vastaavia resursseja käytössään.

Kiinan laivaston toinen päätehtävä liittyy Taiwanin kysymykseen. Kiinan ja Taiwanin kesken vallitsee jäätyneen sisällissodan kaltainen konflikti: Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan, kun taas Taiwanin vallanpitäjät katsovat edustavansa toista Kiinaa, Kiinan tasavaltaa.

Kiinan jälleenyhdistyminen on kummankin osapuolen virallinen tavoite. Taiwanin kuuluminen Kiinaan on keskeinen osa kommunistisen puolueen narratiivia, ja jälleenyhdistymisen jääminen toteutumatta vaarantaisi puolueen oikeutuksen valtaan. Jos jälleenyhdistyminen ei toteudu rauhanomaisesti, laivastoa tarvitaan merisaartoon ja maihinnousuun.

Jälleenyhdistymisellä ei ole vuosikymmeniin ollut aikataulua, mikä on helpottanut käytännön liennytystä sekä taloussuhteiden ja ihmisten välisen kanssakäymisen vilkastumista. Xi Jinpingin luotua »kiinalaisen unelman» tilanteen voi katsoa muuttuneen: puolueen pitää ratkaista Taiwanin kysymys ennen vuotta 2049.

Kiinan laivaston kolmas päätehtävä liittyy maan kasvaviin intresseihin Afrikassa ja muilla alueilla, joissa kiinalaisilla on merkittävää ja maan huoltovarmuuden kannalta usein elintärkeää liiketoimintaa. Kiinan laivasto on jo harjoitellut merirosvouden torjuntaa kansainvälisessä operaatiossa Afrikan sarven vesillä. Lisäksi Kiina on joutunut evakuoimaan kansalaisiaan kriisien keskeltä muun muassa Libyasta.

Toistaiseksi Kiinan toimintaa rajoittaa periaate, joka tuomitsee muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumisen. Se on ollut Kiinan ulkopolitiikan kivijalka jo viiden vuosikymmenen ajan. On kuitenkin varmaa, että Kiina joutuu omien etujensa puolustamiseksi joustamaan tästä periaatteesta. Xi Jinpingin aikana Kiinan ulkopolitiikassa on jo nähty merkkejä suunnanmuutoksesta.

Kiinan talousuudistusten isä Deng Xiaoping kuvaili kolme vuosikymmentä sitten maan ulkopoliittista linjaa sanonnalla, jota vastaa suomen kielen sanonta kynttilän pitämisestä vakan alla. Dengin mukaan Kiina ei ollut vahva, joten sen piti tyytyä vaatimattomuuteen ja odottaa parempia aikoja.

Kiinan johtajat julistivat kukin vuorollaan sitoutumistaan tähän linjaan ja sen mukaiseen rauhanomaiseen kehitykseen. Xi Jinping on kuitenkin korvannut Dengin sanonnan uudella, joka sisältää ajatuksen päämäärähakuisesta ja proaktiivisesta ulkopolitiikasta. Xin johtama, voimansa tunteva Kiina ei tyydy seuraamaan muita vaan haluaa olla muokkaamassa maailmanjärjestystä. Tämä tavoite näkyy kahdella tasolla.

Kiinan sisäisessä ulkopoliittisessa keskustelussa, johon osallistuvat yliopistojen ja ajatushautomoiden tutkijat, on jo pitkään kritisoitu vallitsevaa kansainvälisen politiikan tutkimusta siitä, että se heijastaa yksinomaan länsimaisia arvoja ja maailmankäsitystä.

Viime vuosina Kiinassa on pyritty hahmottelemaan korvaavaa kiinalaista kansainvälisen politiikan mallia, joka perustuisi Kiinan perinteisten oppisuuntien arvomaailmaan ja heijastaisi Kiinan historiallista kehitystä. Erilaisten hahmotelmien yhdistävänä tekijänä on Kiinassa vallitseva uskomus, jonka mukaan Kiina ei koskaan ole ollut sortajan asemassa muihin maihin nähden.

Lisäksi kiinalaiset tutkijat katsovat, että siinä missä länsimainen, westfalenilainen järjestys perustuu maailman »hajoamiseen» kansallisvaltioiksi, kiinalaisessa ajattelussa ihanteena on maailmanlaajuinen yhteisöllisyys. Maailmanyhteisö tarvitsee kuitenkin johta-juutta, ja johtajan aseman ansaitsee korkeinta moraalia osoittava valtio.

Käytännön tasolla tavoitetta ilmentävät Kiinan naapuruuspolitiikan uudet suurisuuntaiset aloitteet. Kiina on julistanut rakentavansa alueen muiden valtioiden kanssa uudet silkkitiet luomaan yhteyksiä, lisäämään taloudellista integraatiota ja turvaamaan Kiinan huoltovarmuutta.

Manneryhteyttä kutsutaan silkkivyöksi, ja käytännössä se tarkoittaa rautatieverkostoa Keski-Aasian ja Lähi-idän valtioiden kautta Eurooppaan. Hankkeen on tarkoitus parantaa olemassa olevaa verkostoa ja rakentaa uusia yhteyksiä niin Kiinan sisällä kuin Keski-Aasian valtioissakin.

Meriyhteys on puolestaan nimetty silkkitieksi, ja se noudattaa Kiinan 1300-luvulle ajoittuneen merellisen suuruuden ajan kauppareittejä. Niiden avulla Kiina pyrkii yhdistymään Etelä-Kiinan meren kautta Intian valtameren satamiin aina Afrikan itärannikolle ja Suezin kanavan kautta Välimerelle saakka.

Silkkivyötä ja -tietä tukemaan Kiina on perustanut erityisen rahaston, jonka alkupääoma on 40 miljardia dollaria. Lisäksi Kiinan aloitteesta perustettu Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB on osa kokonaissuunnitelmaa, jolla Kiina pyrkii sekä vahvistamaan alueellista vaikutusvaltaansa että nostamaan profiiliaan kansainvälisten rahoitusinstituutioiden kehittäjänä vastapainoksi läntisille instituutioille, kuten Maailmanpankille ja Kansainväliselle valuuttarahastolle.

Kiinan suunnitelmilla on päällekkäisyyksiä Venäjän Euraasian unioniin tähtäävien integraatiohankkeiden kanssa. Hankkeilla olisi myös ilmeisiä yhteistyömahdollisuuksia. Vaikka Kiina ja Venäjä ovatkin viime vuosina käyttäneet kaikki tilaisuudet kritisoidakseen yhdessä Yhdysvaltain ylivaltaa ja muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumista, maat kilpailevat vaikutusvallasta Keski-Aasiassa, jota kumpikin pitää omana etupiirinään. Niinpä Kiinan ja Venäjän yhteisrintama Yhdysvaltain valta-asemaa vastaan vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Viime aikoina on taitettu paljon peistä siitä, millä lailla Kiina on asettumassa Yhdysvaltain haastajaksi. Kiinan pelätään uhkaavan koko liberaalidemokraattisen maailmanjärjestyksen asemaa.

Kiina haluaakin esiintyä vallitsevan maailmanjärjestyksen haastajana, mutta se tekee niin sisäpoliittisista syistä. Myös yksinvaltainen järjestelmä tarvitsee kansan tukea, ja kiinalainen nationalismi on kommunistisen puolueen vahvin turva talouskasvun jälkeen.

Todellisuudessa liberaalidemokraattinen järjestys palvelee Kiinan etuja. Toisin kuin esimerkiksi Venäjä, Kiina on syvästi integroitunut osaksi maailmantaloutta. Kiina tarvitsee talouskasvua, ja siksi Kiinan ei kannata horjuttaa globaalia vakautta. Samasta syystä Kiinan uudet aloitteet, kuten silkkivyö ja -tie, keskittyvät maan lähialueiden taloudellisen yhteistyön kehittämiseen.

Xi Jinpingin uusimmat ulkopolitiikkaa käsittelevät puheet yhdistävät taloudesta kumpuavat realiteetit ja halun rakentaa kiinalaista ulkopolitiikan mallia. Xi on julistanut, että Kiina aikoo ulkopolitiikassaan yhdistää omien etujensa puolustamisen ja maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden. Etujen ja oikeudenmukaisuuden välistä suhdetta pohti aikoinaan jo Mestari Kong eli Kungfutse, jonka sanontoja Xi mielellään puheissaan siteeraa.

Xin tulkinnat kungfutselaisuudesta ovat yksioikoisia, mutta niiden avulla on mahdollista kauniisti yhdistää maailmanlaajuisen yhteisöllisyyden ihanne ja reaalipolitiikka. Kiinalaistutkijoiden mukaan Xi tavoittelee Kiinalle maailmanjärjestyksen johtajan paikkaa, jonka se aikoo ansaita moraalisella toiminnallaan: Kiina avustaa köyhiä maita omien voimavarojensa mukaan eikä havittele voimapoliittista valta-asemaa, mutta pitää kiinni omien etujensa ja etupiiriensä puolustamisesta.

Kirjoittaja toimii vanhempana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa