Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Jorma Ollila: "Euroopan kohtalo on sen omissa käsissä"

”Euroopan pitäisi miettiä, miten talouden toiminta voidaan tehdä helpommaksi – eikä, miten löydettäisiin oikea tapa säännellä”, pohtii pääjohtaja Jorma Ollila. Kehittyvät maat haastavat Suomen ja Euroopan, mutta pessimismiin ei ole syytä. Kohtalo on omissa käsissä.

Nokian pääkonttorin seitsemännen kerroksen neuvotteluhuoneesta aukeaa näkymä hyiselle Keilalahdelle. Talvinen maisema on kaukana siitä kosteasta ja kuumasta todellisuudesta, jossa Nokian uusin tehdas Etelä-Intiassa toimii.

Siksi onkin niin kiehtovaa, että neuvotteluhuoneesta katsoo ulos mies, joka on Euroopan kiitellyimpiä Intian ja muiden kehittyvien markkinoiden asiantuntijoita.

Arvostuksesta kertoo myös Nokian pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan matka haastattelua seuraavana päivänä. Ollila on lähdössä Pariisiin tapaamaan presidentti Jacques Chiracia. Edellisellä viikolla Pariisista on saapunut hämmentävä tieto. Chirac haluaa keskustella Ollilan kanssa erityisesti Intiasta.

”Olisiko 10 tai 20 vuotta sitten voinut ajatella, että kun suomalaisen yhtiön edustaja tapaa Ranskan presidentin, keskustelun aihe olisi tämä?”, Ollila pohtii.

Jorma Ollilan 12 vuoden kaudella Nokia on työntynyt rohkeasti uusille markkinoille myymään ja tuottamaan puhelimia ja verkkoja. Se on ollut yhtiölle elintärkeä strateginen valinta. Yhtiö on pärjännyt uusilla markkinoilla erittäin hyvin.

Myös Ollila on vieraillut taajaan uusissa kasvumaissa tapaamassa poliittista ja yrityselämän johtoa. Hänelle on syntynyt kokonaiskuva, josta haluavat osansa monet muutkin kuin Ranskan presidentti. Ollilan uusien markkinoiden osaaminen oli ilmeisen tärkeä peruste sille, että energiajätti Shell valitsi hänet hallituksensa puheenjohtajaksi viime syksynä.

Kasvussa oltava mukana
Entiset kehitysmaat, nykyiseltä kutsumanimeltään ”kehittyvät taloudet”, kasvavat järisyttävän nopeasti. Goldman Sachs -investointipankki julkaisi vuonna 2003 kuuluisan ennusteensa, jonka mukaan ”BRIC”-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) kansantaloudet ovat 2050 yhdessä suuremmat kuin Yhdysvaltain, Japanin, Saksan, Italian, Iso-Britannian ja Ranskan yhteensä.

Kiina on ennusteen mukaan vuosisadan puolivälissä maailman suurin kansantalous ennen Yhdysvaltoja. Intia on noussut kolmanneksi suurimmaksi ja on silloin kooltaan puolet Kiinasta. Ennusteen mukaan Brasilian ja Venäjän bruttokansantuotteet olisivat jo Japanin luokkaa.

Vielä Eurooppa, Yhdysvallat ja Japani ovat selvästi kasvumaiden edellä. Ollila kuitenkin muistuttaa havainnollisesta kiinalaiskommentista: vaikka Kiina synnyttää vain viisi prosenttia maailman bkt:stä, sen osuus maailman talouskasvusta on jo 30 prosenttia.

”Ei siis riitä, että mietimme, mitä tehdä vuotta 2050 ajatellen. Muutos on tapahtumassa jo nyt.”

Haasteista huolimatta Ollila luottaa Euroopan tulevaisuuteen. Hänestä Euroopan pitää pystyä hyötymään valtavasta kasvusta, joka pulppuaa BRIC-maista.

”Jos me emme ole tässä kasvudynamiikassa mukana, meidän on syytä olla todella huolissamme. Mutta jos meillä on omat asiat kunnossa ja kyky toimia kansainvälisesti, ei ole mitään syytä huoleen.”

Ollilasta Nokian esimerkki kertoo, että rohkeus ja proaktiivinen asenne ovat avain menestykseen. ”Me aloitimme tuotannollisen toiminnan Kiinassa vuonna 1994. Viisi vuotta myöhemmin muut Suomessa alkoivat puhua Kiina-ilmiöstä. Silloin ollaan oikeanlaisten aikavakioiden kanssa tekemisissä.”

”Koirat haukkuvat ja perässä tulee lieveilmiöitä, mutta kyllä ne hoitaantuvat. Tärkeintä on, että olemme olleet pari kolme askelta edellä. Yksi askel ei riitä – välimatka on liian lyhyt”, Ollila huomauttaa.

Teollisuutta katoaa edelleen
Kun teollisuus kasvaa etelässä, pohjoisessa se surkastuu. Ollilan mukaan teollisuudesta häviää jatkossakin työpaikkoja.

”Täytyy muistaa, että teollisten työpaikkojen osuus Suomessa on selvästi EU:n keskiarvoa korkeampi. Se ei ole mikään luonnollinen olotila näillä työvoimakustannuksilla ja näin etäällä.”

Tehtaiden siirtyminen halvan työvoiman maihin on herättänyt hätää ja lisännyt globalisaation vastustusta. Kaupan vapauttamisen ja globalisaation puolesta puhuva Ollila ei kiistä, etteikö muutos aiheuttaisi myös murheita.

”Toki se on kivulias prosessi. Mutta sama muutos on nähty myös Japanissa ja Yhdysvalloissa. Siellä ilmiö on pidemmällä. Teollisten työpaikkojen osuus työpaikoista tulee jatkossakin supistumaan, koska teollinen tuotanto on monilta osin järkevämpää hoitaa joko uusissa EU-jäsenmaissa tai Aasiassa”, Ollila toteaa suoraan.

Ollila korostaa, että Euroopalla on silti menestyksen eväät. ”Euroopassa on korkea koulutustaso tilanteessa, jossa koulutuksen merkitys tulee vain kasvamaan. Se on aivan keskeinen positiivinen tekijä.”

”Ei ole suinkaan syytä vajota pessimismiin. Euroopan kohtalo on sen omissa käsissä.”

Uutta reseptiä ei tarvita
Euroopan kilpailukyvyn parantaminen on Ollilalle läheinen aihe. Hän puhuu paremmasta kilpailukyvystä useammassakin roolissa kuin Nokian pääjohtajana: Suomessa Ollila vetää elinkeinoelämän Evan hallitusta ja tämän vuoden alusta hän on johtanut puhetta myös Euroopan-laajuisessa teollisuusjohtajien järjestössä ERT:ssä (European Round Table of Industrialists).

Euroskleroosiin eli jäykkinä pitämiinsä Euroopan työmarkkinoihin ja heikkoon talouskasvuun turhautuneet yritysjohtajat perustivat ERT:n 1980-luvun alussa. Hanketta veti Volvon pääjohtaja Pehr Gyllenhammar. Järjestön keskeisenä tavoitteena on EU:n sisämarkkinoiden vahvistaminen.

”Eurooppa ei ole hyötynyt globalisaatiosta toivotulla tavalla, koska sisämarkkinat eivät toimi tehokkaasti. Aasian vientivetoiset taloudet ja Yhdysvaltain high tech ja palveluvetoinen yhteiskunta ovat pystyneet parempiin tuloksiin.”

Ollilasta Euroopalla ei ole tarvetta julistaa uutta suurta ohjelmaa. Elinkeinoelämässä viat tunnetaan – ne pitäisi vain korjata.

”Euroopan täytyy yksinkertaisesti vain toteuttaa oma ohjelmansa – tehdä asiat, jotka on suunniteltu tehtäväksi”, Ollila tiivistää.

”Sisämarkkinoiden tehokas toiminta ja todellinen vapautuminen myös palvelujen puolella on tärkeintä. Euroopan täytyy pystyä luomaan työvoimarakenne, joka kestää tässä kovassa globaalissa kilpailussa.”

”Byrokraattisuus ei kehitystä auta. Euroopan pitäisi miettiä, miten talouden toiminta voidaan tehdä helpommaksi – eikä miten löydettäisiin oikea tapa säännellä.”

Fukuyaman suuri erhe
Ollilalla on keskustelujensa perusteella läheinen tuntuma siihen, mitä maailman poliittinen ja talouseliitti ajattelee globalisaatiosta. Hänen mukaansa valtavirta tunnustaa laajasti hyödyt, joita teknologisesta kehityksestä ja maailmankaupan kasvusta on koitunut. Kehityksen uskotaan myös jatkuvan.

”Kun avaa keskustelun jonkun pääministerin kanssa, saa tästä positiivisen otteen. Mutta sitten alkaa tulla mutta, mutta, mutta?”, Ollila kuvailee dramaattisesti.

Pääministereitä mietityttävät monet epävarmuustekijät: islamilaisen maailman rooli, terrorismin nousu, energiakysymykset, Kiinan ja Venäjän muuttunut maailmanpoliittinen asema. Markkinatalouden voitto ei olekaan pyyhkinyt poliittisia ristiriitoja pöydältä.

”Kun Francis Fukuyama julkaisi kirjansa The End of History and The Last Man vuonna 1992, tuntui, että maailma on urallaan ja kaikki on valmista. Nyt näyttää, että sen enempää väärin ei olisi voinut kirjoittaa. Tämä maailmahan on uskomattoman jännittävä!”, Ollila myhäilee.

Hän ei halua veikata, nouseeko niskan päälle harmonia vai konfliktit. ”Vasta myöhemmin nähdään, millaisen käänteen kehitys tulee ottamaan.”

Tanskalaislehden pilapiirroksista kummunneet mellakat ovat osoitus siitä, miten arvaamattomasti konfliktit saattavat syntyä. Ollila kiittelee Suomen ulkopoliittista perinnettä, johon ei kuulu muiden arvostusten ja tekemisien mestaroiminen. ”Se on erittäin hyvä linja ja yrityksillä on syytä olettaa, että se toimii jatkossakin.”

Venäjän kehityksessä Nokia ei näe suuria riskejä. Stabiili Venäjä olisi Ollilan mukaan erittäin tärkeä Euroopan taloudelle. Läheisyytensä vuoksi Venäjän taloudellinen menestys toisi työpaikkoja myös länteen.

Vuorovaikutuksen maailma
Ollila pitää protektionismia uhkana maailmantalouden kehitykselle. Suojaa eivät hae niinkään yksittäiset maat, vaan rajat ylittävät intressiryhmät.Paineet näkyivät Maailman kauppajärjestön WTO:n Dohan-neuvottelukierroksella, kun pohdittiin mahdollisuutta poistaa tai uudistaa maatalouden vientitukia.

”Se ei ole vain Euroopan ongelma, vaan hankala kysymys myös Aasian ja Latinalaisen Amerikan keskeisissä talouksissa”, Ollila muistuttaa.

Euroopassa vaatimuksia protektionismista nousi, kun intialaissyntyisen Lakshmi Mittalin teräsyhtiö teki tarjouksen ranskalais-luxemburgilaisesta Arcelorista. Ranskassa poliitikot vaativat estämään kaupan.

”Talouden lait ehtivät siinä unohtua. Jos protektionistisin keinoin lähdetään ’suojautumaan’, ei tapahdu sellaista rakennekehitystä, joka toisi pidemmällä aikavälillä hyvinvointia”, Ollila vastaa keskitien kansantaloustieteen oppeja mukaillen.

Mittal Steel on maailman suurin, Arcelor toiseksi suurin teräsyhtiö. Se oli jo viime vuoden lopulla hankkinut omistukseensa Ukrainan suurimman teräsyhtiön Kryvorizhstalin. Yrityksellä on merkittäviä omistuksia myös muissa entisissä Neuvostoblokin maissa.

Mittalin toimet antavat Euroopalle esimakua etelän potentiaalista. Ollila muistuttaa, että Kiina ja Intia ovat ilmoittaneet haluavansa synnyttää maailmanluokan yrityksiä.

Pelin henkeen kuuluu, että länsimaiset yhtiöt auttavat itse kasvattamaan omia haastajiaan: Perustaessaan tehtaitaan halpamaihin Nokia ja muut huippuyritykset vievät niihin uusinta teknologiaa ja manageriosaamista. Ne kouluttavat työvoimaa ja auttavat alihankkijoitaan kasvamaan. Syntyy osaamista, joka saattaa johtaa siihen, että Nokia saa uuden haastajan.

”Meidän ei ole vaikea nähdä, mihin tämä johtaa 20–30 vuoden tähtäimellä”, Ollila sanoo. ”Mutta meidän näkökulmastamme tämä on ihan fair deal.”

”Elämme vuorovaikutuksen maailmassa. On oltava annettavaa, mutta täytyy myös pystyä hyötymään uudenlaisista kasvun lähteistä.”

Kovista oloista arvostelua
Vielä tällä hetkellä länsimaiset suuryritykset kilpailevat pitkälti keskenään. Kehittyvät maat ovat houkutelleet Nokiaa ja muita huippuyhtiöitä monenlaisilla kannustimilla, mistä niitä on myös arvosteltu.

Ollila kiistää, että ulkomaiset yritykset saisivat paremmat edut kuin paikallinen yrittäjä. Hän muistuttaa, että uutta teollisuutta on aina kannustettu, kaikkialla. Niin tehtiin aikanaan myös Suomessa.

”Outoihin oloihin sisältyy riski. Eivätkä esimerkiksi Intiaan tai Kiinaan tehdyt sijoitukset synnytä automaattisesti mitään erityisen kannattavaa liiketoimintaa. Siellä toimitaan pienellä marginaalilla. Vain osaavimmat yritykset saavat samanlaisen tuoton pääomalleen kuin kotioloissa Euroopassa tai Yhdysvalloissa”, Ollila vastaa.

Uusi talouskasvu on hyödyttänyt vasta osaa kasvavien talouksien väestöstä. Ollila arvioi Kiinassa 400 miljoonan ihmisen päässeen kasvusta jaolle, mutta Intiassa vasta 100–150 miljoonan. Kehityksestä syrjään jäävien elintaso on heikko ja sosiaaliturva olematon.

Ollilasta länsimaiselle yritykselle on luontevaa tehdä kehitysmaassa myös sellaista, mitä laki ei vaadi. Hän toteaa, että esimerkiksi brittilehti The Economist on tuominnut yritysten sosiaalisen vastuun silkaksi yritysjohtajien pehmopuheeksi.

”Minusta sosiaalisesta vastuusta on tekopyhyys kaukana siinä mielessä, kuin käsitteen itse ymmärrän.”

The Economist toisti taloustutkija Milton Friedmanin kritiikkiä, jonka mukaan ”the business of business is business”. Friedmanista on parasta, että yritykset tavoittelevat vain voittoa. Kukin omistaja ja työntekijä päättäköön itse, antaako rahoistaan hyväntekeväisyyteen.

Eurooppalaisilla etumatkaa
Ollila korostaa, että ei ole – eikä pidäkään olla – yhtä oikeaa tapaa hoitaa sosiaalista vastuutaan. Hänestä yritysten sosiaalinen vastuu käsitetään Suomessa liian yksioikoisesti.

”Mitään säännöstöä ei ole, eikä toivottavasti tulekaan. Sittenhän me olisimme melkoisen sotkun kanssa tekemisissä”, Ollila tokaisee.

Myös Nokia tekee kussakin maassa asioita, jotka siellä tuntuvat luontevilta. Yksi malli ei käy kaikkialle.

Vanhan ajan patruunan rooli ei Ollilasta ole missään luonteva. Hänestä suvereenin valtion täytyy itse huolehtia perusasioista. ”Olisi väärä lähtökohta laittaa koko sosiaalista rakennetta omaan muottiimme. Uskon, että se johtaisi vastareaktioihin. Vastauksen täytyy löytyä vuorovaikutuksesta.”

Hän mainitsee dialogin, jota Nokia eri maissa käy viranomaisten kanssa. Esimerkiksi Kiinassa Nokia pitää seminaareja, joissa yhtiö kouluttaa maan keskus- ja paikallisjohtoa modernin teollisuusyrityksen johtamisesta ja hyvästä hallintotavasta.

”Se on hyvin laajaa ja monipuolista vuorovaikutusta. Jäljet näkyvät pidemmällä aikavälillä.”

”Eurooppalaisilla yrityksillä on sosiaalisen vastuun alalla aikamoinen etumatka muihin, myös amerikkalaisiin yrityksiin. Osaamme toimia monenlaisissa ympäristöissä ja ottaa huomioon paikallisia prioriteetteja, arvoja ja näkemyksiä.”

Keskiöstä seuraavaan
Ollila siirtyy Shelliin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Hän jatkaa senkin jälkeen sivutoimisena Nokian hallituksen puheenjohtajana. Ollilalla on paikka myös UPM-Kymmenen ja Otavan hallituksissa.

Vielä nyt Nokia vie kaiken ajan. Helmikuiseen haastattelupäivään mennessä Ollila sanoo käyttäneensä kaksi päivää Shellin asioihin. Hän ei halua tarkemmin arvioida alan tulevaisuudennäkymiä.

Se on selvää, että tehtävä on maailmantalouden kannalta merkittävä näköalapaikka. Energia-alan suuryrityksillä on merkittävä rooli siinä, miten maailmaa uhkaava energiapula ja ympäristöongelmat kohdataan.

Ollila on pannut mielenkiinnolla merkille suuren näkemyseron Yhdysvaltain hallinnon ja toisaalta energiayhtiöiden, eritoten BP:n ja Shellin, välillä. Energiayhtiöt ovat korostaneet ilmastonmuutoksen uhkaa jo pitkään.

”Energiayhtiöiden näkemys on jo nyt vaikuttanut siihen, millaisiin teknologioihin ne ovat investoineet. Niiden toiminta on myös laajemmin muuttanut suhtautumista vaihtoehtoisiin energianlähteisiin.”

”Aikavakiot ovat alalla hurjia, kymmeniä vuosia. Panostusten täytyy olla pitkäaikaisia ja isoja.”

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush otti askeleen samaan suuntaan helmikuisessa Kansakunnan tila -puheessaan, jossa hän varoitti Yhdysvaltojen olevan liian riippuvainen tuontiöljystä. Bush nosti esille uusien energialähteiden tärkeyden.

Bushin puhe on jälleen osoitus siitä, miten energialla on keskeinen osa maailmanpolitiikassa. ”Energia-alalla ollaan erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa”, Ollila sanoo innoissaan. ”Ei ole ollenkaan mielenkiinnotonta lähteä juuri energiayrityksen pariin teknologiabisneksestä, jolla on 15 vuotta ollut keskeinen rooli siinä, miten maailma on muotoutunut.”