Hallitus asettaa Suomen kehitysyhteistyölle suuria tavoitteita, mutta vähentää määrärahoja kolmanneksen. Millaista kehityspolitiikkaa nyt kannattaisi tehdä?
Kestävää kehitystä, rauhaa ja tasa-arvoa kaikille! Lisäksi
aiempaa enemmän ihmisoikeuksia ja demokratiaa, ja toisaalta nykyistä vähemmän
köyhyyttä ja nälkää.
Tällaisia tavoitteita pitäisi saada aikaan kehitysyhteistyöllä,
jonka rahoitusta hallitus vähentää ensi vuoden alussa noin kolmanneksen. Siinä
missä varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on kuluvana vuonna ollut käytössä noin 800
miljoonaa euroa, tulevalle vuodelle rahaa on hieman alle 500 miljoonaa.
Eniten rahoitusta vähennetään monenkeskisestä
kehitysyhteistyöstä eli esimerkiksi YK-järjestöiltä. Niiden rahoituksesta leikataan
yli puolet. Kansalaisjärjestöjen rahoitusta vähennetään reilut 40 prosenttia,
Suomen ja kehitysmaiden kahdenvälisen yhteistyön rahoitusta reilu kolmannes.
Toisaalta hallitus pääomittaa kehitysrahoitusyhtiö
Finnfundia ensi vuonna 130 miljoonalla eurolla, mikä on yli kymmenkertainen summa
edellisvuosiin nähden. Kun järjestöjen työstä samaan aikaan leikataan, näyttää
siltä kuin hallitus haluaisi korvata järjestöjen työtä yritysten työllä.
Ulkoministeriössä on syksyn ajan laadittu uutta
kehityspolitiikan toimenpideohjelmaa. Ulkopolitiikka-lehti kysyi
asiantuntijoilta, millaista kehityspolitiikkaa nyt kannattaisi tehdä, jotta
kehitysyhteistyövarat voitaisiin käyttää mahdollisimman tuloksekkaasti.
1. Rima korkeammalle.
Kun tavoitteena on nykyistä oikeudenmukaisempi maailma, on
uskallettava ehdottaa myös sellaista, mikä ei ole valtaapitävien mieleen.
Suomi voisi tehdä YK:ssa aloitteen esimerkiksi siitä, että
kehitysmaat saisivat rahoituslaitoksilta rahaa vain, jos ne parantaisivat naisten
laillista asemaa, ehdottaa kansanedustaja, Suomen rauhanvälityksen
erityisedustaja Pekka Haavisto (vihr.).
»Kehitysmaiden naisten eteneminen esimerkiksi itsensä työllistävistä
ompelijoista varsinaisen ompelimon pitäjiksi tyssää usein siihen, ettei naisilla
ole perintöoikeutta tai mahdollisuuksia lainanhakuun», Haavisto sanoo.
Naisten oikeudet ovat hallitusohjelman mukaan yksi Suomen
kehityspolitiikan painopisteistä. Haavisto muistuttaa, että naisten oikeuksissa
on kyse ihmisoikeuksien ja tasa-arvon lisäksi myös taloudesta.
»Jos puolet yhteiskunnan jäsenistä ei kykene osallistumaan
talouden kasvattamiseen, pyörät eivät pyöri niin kuin ne voisivat.
Kehitysrahoittajat voisivat sanoa, etteivät anna rahaa niin kauan kuin
yhteiskunta ja talous toimivat puoliteholla.»
2. Ratkaisuja
todellisiin ongelmiin.
Avun pitää ratkaista ongelmia, joiden kanssa kehitysmaiden
tavalliset ihmiset arjessaan painivat.
Yksi tällainen ongelma on se, että monen Afrikan maan
maaseudulla kärsitään nälästä, vaikka ruokaa olisi. Viljasatoja ei saada säilöttyä
eikä kuljetettua halukkaille ostajille.
»Jos halutaan, että kaikille riittää ruokaa, kehitysmaihin
on saatava edullisia ja kestäviä säilytys- ja kuljetusratkaisuja. Suomalaisilla
yrityksillä on ratkaisuja esimerkiksi siihen, miten taata kylmäketju
alkutuottajalta asiakkaalle», sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeri Marikki Stocchetti. Toimikunta seuraa ja
arvioi Suomen eri politiikkalohkojen vaikutuksia kehittyviin maihin.
Kehitysyhteistyötä pitää suunnitella kysymällä oikeita
kysymyksiä eikä tarjoamalla suoralta kädeltä omia vastauksia. Tämä liittyy
kehittyvien maiden tavallisten ihmisten toimintamahdollisuuksiin: jos
ihmisillä ei ole kanavia järjestäytyä, pohtia yhdessä oman
elämänsä edellytyksiä ja toimia niiden parantamiseksi, tarpeet jäävät
sanahelinäksi.
3. Turvaa
kansalaisyhteiskunnalle.
Ihmisten mahdollisuudet oman elämänsä edellytysten
parantamiseen on taattava. Tähän tarvitaan järjestökenttää, josta kansalaiset
voivat löytää paikkansa.
Nyt Suomi kuitenkin leikkaa YK- ja kansalaisjärjestöjen
rahoitusta, ja suomalaisesta kehitysyhteistyöstä uhkaa tulla aiempaa enemmän
valtioiden välistä ja yrityksiltä yrityksille suuntautuvaa. Demokratian, ihmisoikeuksien
ja kansalaisyhteiskunnan vapauden arvot saattavat jäädä uudessa tilanteessa altavastaajan
asemaan, sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan varapuheenjohtaja Gunvor Kronman (r.).
»Näiden arvojen mukana kehitysyhteistyöstä jää keskeinen
pala pois.»
Kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan myös valvomaan poliittista
päätöksentekoa ja paikkaamaan valtion toiminnan puutteita. Monien kehitysmaiden
slummeista ja köyhimmältä maaseudulta puuttuvat esimerkiksi verovaroin
kustannetut tiet, sähköverkko ja koulut. Siksi köyhimmät eivät hyödy yksityisen
sektorin luomasta talouskasvusta ja keskiluokan maksamista veroista
automaattisesti.
Tätä tilannetta korjaamaan tarvittaisiin valtiota, joka
tuottaisi julkisia palveluja ja jakaisi tuloja. Sellaista ei synny ilman
aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, joka esimerkiksi ylläpitää kouluja ja lobbaa
päättäjiä.
»Kyse on siitä, kuka jalkautuu köyhimpien pariin ja vie
heidän äänensä niiden kuuluviin, jotka käyttävät valtaa», Marikki Stocchetti sanoo.
4. Apua eniten
tarvitseville.
Apupolkujen pitää olla loogisia. Suomen kannattaisi
pikimmiten hioa aiempaa tiiviimmin yhteen humanitaarinen apu,
rauhanneuvottelut, jälleenrakentaminen ja rauhanturvaaminen sekä kotoaan paenneiden
auttaminen, Gunvor Kronman sanoo.
Nyt kaikkein hädänalaisimmille suunnattu apu on hajallaan,
kun vastuu hajautuu eri toimijoille. Jos avun eri osat hitsattaisiin aiempaa
paremmin yhteen, vakaiden yhteiskuntien rakentaminen nykyisiin hauraisiin
valtioihin olisi tehokkaampaa. Suomen kehityspoliittisen ohjelman mukaan Suomi
tukee hauraimpia valtioita kohti rauhaa ja kehitystä vahvistamalla valtion
perusrakenteita.
»Myös diasporat pitäisi saada mukaan tähän työhön. Meille on
tullut paljon koulutettua väkeä esimerkiksi Irakista ja Somaliasta. He voisivat
toimia tiennäyttäjinä lähtömaissaan», Kronman sanoo. Hän istuu muun muassa rauhanvälitystoimisto
CMI:n hallituksessa.
Toiseksi humanitaarisen avun määrää pitäisi asiantuntijoiden
mukaan lisätä. Humanitaarinen apu on ensiapua esimerkiksi Syyrian inhimilliseen
hätään, jonka vuoksi yli neljä miljoonaa syyrialaista on paennut naapurimaihin
ja Eurooppaan. Humanitaariseen apuun on talousarvioesityksessä varattu 70 miljoonaa.
Se on viitisen miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna.
Kolmanneksi kehitysapua kannattaisi asiantuntijoiden mukaan
suunnata ja keskittää entistä tarkemmin. Suomella on ollut seitsemän pitkäaikaista
kehitysyhteistyön kumppanimaata. Niistä Vietnam, Sambia ja Kenia ovat
Maailmanpankin mukaan keskituloluokan maita, ja Vietnamissa siirrytään jo
avusta muuhun yhteistyöhön. Lisäksi Suomi toimii viidessä hauraassa maassa.
»Suomen kannattaisi painottaa työtä hauraissa valtioissa ja
kaikkein köyhimmissä maissa. Rauhanrakentajat ovat yksi valttimme», sanoo
Maailmanpankista äskettäin eläköitynyt Ritva
Reinikka. Hän työskenteli pankin Afrikan alueen inhimillisen kehityksen ryhmän
johtajana.
Myös kansanedustaja Pekka Haavisto katsoo, että Suomen tulee
nimenomaan auttaa kriiseistä toipuvia maita jaloilleen. »On hyvä, että Somalia
ja Afganistan ovat nousseet Suomen avun kohdemaina jo lähes yhtä tärkeään
asemaan kuin pitkäaikaiset kumppanimaat», Haavisto sanoo.
Siitä Haavisto ja Reinikka ovat kuitenkin eri mieltä,
kannattaisiko valtion rajoittaa myös sitä, missä maissa suomalaiset
kansalaisjärjestöt tekevät kehitysyhteistyötä.
Haavisto katsoo, että kansalaisten on saatava toimia siellä,
missä he haluavat, sillä se on vapaan kansalaisyhteiskunnan idea. Reinikan mukaan
ulkoministeriö voisi rajata järjestöjen maa- ja sektorikirjoa jo siinä
vaiheessa, kun järjestöt hakevat ministeriöltä rahoitusta.
»Kansalaisjärjestöt voivat toimia missä haluavat, mutta jos
halutaan kehitystuloksia kehitysmaissa, nykyisen kaltainen Suomen julkisten
kehitysyhteistyövarojen ripottelu yli 500 järjestölle, yli 100 maahan ja yli 1
200 projektiin ei liene optimaalista», Reinikka sanoo.
5. Yritykset ja
järjestöt yhteistyöhön.
Vaikka rahoituksen painopisteen siirtäminen järjestöistä
kohti yrityksiä on suuri arvojen muutos, järjestöjen ja yritysten ei kannata
vierastaa toisiaan.
Siinä missä järjestöjen kehitysyhteistyö pyrkii parantamaan
ihmisten elinoloja kehitysmaissa, yritysyhteistyön on määrä tuottaa taloudellista
hyvää myös Suomelle. Silti haastateltavat korostavat taustaansa katsomatta, että
yritysyhteistyötä ja järjestöjen tekemää työtä ei saa asettaa vastakkain.
»Yrityksillä on teknisiä ratkaisuja esimerkiksi
energiantuotantoon, mutta järjestöt tietävät, miten kehitysmaiden politiikka ja
yhteiskunnat toimivat. Esimerkiksi aluehallinnon tai maankäyttökysymysten
asiantuntemuksesta voi olla yrityksille välitöntä hyötyä», Marikki Stocchetti
sanoo. Siksi yritysten kannattaisi tiettyyn maahan investoidessaan selvittää,
mitkä suomalaisjärjestöt maassa jo toimivat, ja ottaa rohkeasti yhteyttä.
Samaa mieltä on Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.
»Oda-rahoitusta (julkista kehitysapua) käytettäessä
yritysten liiketoimintaideoita tulisi arvioida avoimemmin yhteistyössä järjestöjen
kanssa, joilla on vahvaa asiantuntemusta kehitysongelmista ja niiden
ratkaisemisesta», Hetemäki ehdottaa.
Automaattisesti yhteistyötä tuskin kuitenkaan syntyy. Se
vaatii politiikkatason ohjausta ja sitä, että rahoitusta kanavoidaan kumppanuushankkeisiin,
Hetemäki sanoo.
Lisäksi suomalaisia yrityksiä pitäisi rohkaista myös hauraisiin
valtioihin, sanoo Gunvor Kronman. Elinolot eivät kohene, vaikka ihmiset
pääsisivät kouluun, jos maassa ei ole sellaista yksityistä sektoria, joka
synnyttäisi työpaikkoja ja tuottaisi palveluita.
»Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat tässä rohkeampia.
Suomessa yritysten etujärjestöjen pitäisi kannustaa yrityksiä ottamaan
riskejä», Kronman toteaa.
6. Rohkeutta
viestintään.
Suomi vähentää suhteellisesti eniten monenvälisen
kehitysyhteistyön rahoitusta eli YK-järjestöille ja kansainvälisille rahoituslaitoksille
suunnattua tukea. Esimerkiksi YK:n ympäristöjärjestö Unepin perusrahoitus
lopetetaan tulevalta vuodelta kokonaan.
Suomi oli aikoinaan perustamassa Unepia ja on rahoittanut
sitä alusta saakka.
»Kun YK-järjestön rahoitus vedetään nollille, se on keskisormen
näyttämistä. Se lähettää poliittisen signaalin siitä, että rahoituksen lopettaja
toivoo koko järjestön lopettamista», Pekka Haavisto sanoo. Hän työskenteli Unepissa
vuosina 1999–2005.
Haaviston mukaan Suomen pitäisi nyt kertoa avoimesti, kuinka
paljon rahoitusta aiotaan ja voidaan tulevina vuosina lisätä. Vielä suurempi
kysymys on se, mikä Suomen suhde YK-järjestelmään on ja mihin Suomi ulkopolitiikallaan
ylipäänsä pyrkii. Siihen kannattaisi vastata YK:ssa avoimesti, mutta toistaiseksi
tällaista keskustelua ei ole käyty, Haavisto sanoo YK:n syyskuisen
yleiskokousviikon perusteella.
Toiseksi Suomessa pitäisi pikimmiten keskustella siitä, millaisilla
pelisäännöillä Finnfundin tukema yritysyhteistyö toimii. Haastateltujen mukaan
suurin ongelma on, että Finnfund toimii verovaroilla mutta ei julkista juuri
lainkaan tietoja työnsä vaikutuksista ja tuloksista.
»On ymmärrettävää, että yritysten kaikesta toiminnasta ei voida
raportoida esimerkiksi kilpailuaseman vuoksi. Mutta jos jostakin ei pystytä
raportoimaan, sellaiseen toimintaan ei pitäisi käyttää verovaroja», Gunvor
Kronman sanoo.
Artikkelia varten on haastateltu myös osastopäällikkö Pekka Puustista
ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta, Kehityspoliittisen toimikunnan
puheenjohtajaa Jouko Jääskeläistä (kd.), Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajaa Jouni
Hembergiä, Plan Suomen pääsihteeriä Ossi Heinästä ja
kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestön Kepan toiminnanjohtajaa Timo
Lappalaista.
Suomi tukee naisten asemaa
Suomen syksyllä päivitettävänä olleen kehityspoliittisen
linjauksen mukaan kehityspolitiikassa on kuluvalla hallituskaudella neljä
painopistettä.
Suomi pyrkii ensinnäkin parantamaan naisten ja tyttöjen
asemaa. Toiseksi Suomi tukee kehitysmaiden yhteiskuntien toimivuutta, siis
esimerkiksi korruption kitkemistä ja verojärjestelmien kehittämistä.
Kolmanneksi Suomi tarjoaa kehitysmaille ruokaan, veteen ja
energiaan liittyvää teknologista osaamistaan, ja neljänneksi painotetaan
kehitysmaiden oman yksityisen sektorin vastuuta kehityksessä.
Kehitysministeri Lenita Toivakan mukaan painopisteet
nousevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, jotka hyväksyttiin syyskuussa.
»Kriisien aikana kehitysavun tarve kasvaa mutta myös muuttuu.
Perinteiset keinot eivät enää yksin riitä, vaan avun rinnalle tarvitaan uusia
toimintatapoja, etenkin yksityisen sektorin innovaatioita, teknologiaa ja
rahoitusta», Toivakka sanoo.
Suomi leikkaa kehitysrahoitustaan suhteellisesti eniten YK-järjestöiltä.
Toivakan mukaan Suomi suuntaa perusrahoitusta vastaisuudessa niille
YK-järjestöille, joiden työ on parhaiten linjassa neljän painopiste alueen kanssa:
naistenjärjestö UN Womenille, väestörahasto UNFPA:lle, lasten järjestö
Unicefille ja kehitysohjelma UNDP:lle.
Muilta YK-järjestöitä Suomi vetää perusrahoituksensa pois.
Joidenkin järjestöjen, kuten ympäristöjärjestö Unepin, kanssa jatketaan
hankeyhteistyötä.
»Mietimme koko ajan myös sitä, miten pystymme tulevaisuudessa
lisäämään rahoitusta. Yksityiskohdista emme ole vielä sopineet, mutta keinoja etsitään»,
Toivakka sanoo.
Johannes Lehtinen, Teemu Sinkkonen, Anna-Kaisa Hiltunen/UP
Anna-Kaisa Hiltunen/UP & Joonas Pörsti/UP