Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Yhden miehen taakka

Erik Nyström

Yksi YK:n Syyrian-lähettiläs toisensa jälkeen on lannistunut mahdottoman tehtävän edessä.

Osa-aikaeläkkeelle Italiaan vetäytynyt Staffan de Mistura halusi miettiä vastaustaan, kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon soitti hänelle heinäkuussa 2014. Ban oli tarjonnut hänelle kenties maailman vaativinta työtehtävää.

YK:n erityislähettiläänä ja kansainvälisen yhteisön edustajana hänen pitäisi saattaa neuvottelupöytään Syyrian sodan osapuolet: häikäilemätön hallitus, hajanainen oppositio ja niitä tukevat naapurimaat ja suurvallat.

Vaarantaisiko hän 42 vuoden diplomaattiuran jälkeen maineensa työllä, joka oli tuomittu epäonnistumaan?

Ruotsalais-italialainen de Mistura tunsi syyllisyyttä, kun hän mietti kieltäytymistä. Kello kolmen aikaan aamuyöstä hän soitti takaisin Banille ja otti tehtävän vastaan.

Syyrian sodan lopettaminen on kova tavoite. Ennen de Misturaa mahdotonta tehtävää yrittivät maailmanpolitiikan legendat Kofi Annan ja Lakhdar Brahimi. Molemmat erosivat vuorollaan turhautuneina.

Annan tunnetaan yhtenä YK:n kaikkien aikojen suosituimmista pääsihteereistä. Helmikuussa 2012 Syyrian-lähettiläänä aloittanut Annan laati kuusikohtaisen suunnitelman, jossa hahmoteltiin tie Syyrian rauhaan väliaikaishallinnon avulla. Arabiliitto, Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska ja Britannia hyväksyivät ehdotuksen, joka tunnetaan Geneven julkilausumana.

Julkilausumasta puuttui kuitenkin maininta Syyrian presidentin Bašar al-Assadin roolista siirtymävaiheessa. Yhdysvallat tulkitsi suunnitelman vaativan Assadin eroa, mutta Venäjä oli eri mieltä. Päätös rauhansuunnitelman täytäntöönpanosta kaatui lopulta YK:n turvallisuusneuvostossa, ja Annan erosi.

Lähi-idässä vuosikymmeniä työskennellyt Brahimi puolestaan keskitti voimansa yhtenäisyyden luomiseen YK:n turvallisuusneuvostossa, mutta Venäjä ja Kiina jatkoivat päätöslauselmien torjumista veto-oikeudellaan. Brahimi sai hädin tuskin koolle kansainvälisen Geneve II -rauhankonferenssin, jossa neuvottelut kariutuivat alkuunsa.

De Misturalla oli siis isot saappaat täytettävänään. Tilanne oli tukala myös siksi, että ääri-islamistisen Isis-järjestön raakuudet varastivat alusta alkaen huomion rauhanvälitykseltä. Isisin kukistamisesta tuli kaikkien prioriteetti. De Mistura muistutti, että se onnistuu vain lopettamalla Syyrian sota.

»Ratkaisun löytymiseksi pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Pyörä on Geneven julkilausuma, ja sitä on nyt työnnettävä eteenpäin», hän sanoi haastattelussa YK:n verkkosivuilla viime heinäkuussa.

Staffan de Misturaa on kuvailtu kekseliääksi ja luovaksi diplomaatiksi. Hän pitää itseään »kroonisena optimistina». Ruotsalais-italialainen otti edeltäjistään poiketen etäisyyttä YK:sta ja etsi ratkaisua ruohonjuuritasolta, syyrialaisten keskuudesta.

Hän aloitti kaikkein vaikeimmasta päästä, raskaiden taisteluiden kurittamasta Alepposta. De Mistura halusi Aleppoon tulitauon kaupunginosa kerrallaan. Maan ikonisimman kaupungin rauhoittumisen piti avata tie humanitaariselle avulle ja tuoda toivoa muillekin alueille.

Kun de Mistura lähestyi jokaista Vapaan Syyrian armeijan ryhmittymää erikseen, kapinalliset epäilivät häntä jakolinjojen repimisestä heidän riveihinsä. Hallituskin vihastui de Misturan ehdotuksesta, josta se tiettävästi sai kuulla ensimmäisen kerran uutisista. Ministerit ihmettelivät, miksi de Mistura heiltä kysymättä oli aloittamassa paikasta, jossa he olivat voitolla.

De Misturan välit oppositioon tulehtuivat kuluvan vuoden helmikuussa, kun hän tiedotustilaisuudessa sanoi, että Assad on osa ratkaisua sodan lopettamiseksi. Myös Yhdysvallat moitti de Misturaa kommentista.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch puolestaan syytti lähettilästä siviilien kärsimyksen laiminlyönnistä, kun tämä keskittyi »pysäyttämään aseistautuneita ihmisiä ampumasta toisiaan». Oppositioryhmittymä Syyrian kansallinen neuvosto puolestaan vaati de Misturaa keskittymään hallituksen ilmaiskujen lopettamiseen. Hän yrittikin, mutta tuloksetta.

»Välillä tunnen itseni lääkäriksi, joka yrittää pitää potilasta elossa, mutta pystyy ainoastaan vähentämään tämän tuskaa», de Mistura sanoi heinäkuussa Guardian-lehden haastattelussa.

Alkusyksystä de Mistura perusti neljä työryhmää, joiden tavoitteena on saattaa asiantuntijat ja sodan syyrialaiset osapuolet yhteen päättämään käytännön asioista: turvallisuudesta, sotilasasioista, politiikasta ja julkisista palveluista.

Aloitteellaan de Mistura sai kuin saikin aikaan jotain poikkeuksellista. Syyrian kansallinen neuvosto ja 75 aseistautunutta ryhmittymää vastustivat hänen ehdotustaan lausunnossa, jota kuvaillaan heidän yhtenäisimmäksi kannanotokseen koko sodan aikana.

Myös Annan ja Brahimi epäonnistuivat lopettamaan väkivaltaisuudet. Heitäkin syytettiin Assadin kanssa veljeilystä vain siksi, että he edes puhuivat hallitukselle. Kuitenkin arvostelu de Misturaa kohtaan on ollut rankinta.

De Misturan ponnistukset ovat korostaneet, kuinka tärkeää olisi ratkaista kysymys Assadin asemasta sodan lopettamiseksi. Erityislähettilään optimismi on koetuksella, mutta toivoa on vielä ripaus.

Ulkovaltojen mielipiteet Assadista näyttivät lientyvän lokakuun lopulla, kun Yhdysvallat, Venäjä, Iran, Saudi-Arabia ja joukko muita maita kokoontuivat Wienissä. Tällä kertaa Yhdysvallat ei aiempien Syyria-kokousten tapaan estänyt Iranin osallistumista, mikä lienee suurin edistys de Misturan aikana. Syyrian hallitusta ja oppositiota ei kutsuttu mukaan.

Kokouksen alla Yhdysvallat sanoi, ettei se enää vaadi Assadin »välitöntä» eroa. Iran ja Venäjä eivät enää pidä Assadin vallassa pysymistä välttämättömyytenä pitkällä aikavälillä, vaikka tukevatkin Assadia entistä vahvemmin sodassa. Siirtymähallintoa, johon kuuluu sekä opposition että hallituksen edustajia, pidetään mahdollisena.

Jos ulkovallat pääsevät Assadin roolista yhteisymmärrykseen, suuremmaksi ongelmaksi saattaa muodostua hallituksen ja opposition jääräpäisyys, joka tukahduttaa kaikki keskustelut. Sitten hallitus ja oppositio pitäisi vielä saada sopimaan ja antamaan anteeksi viiden vuoden aikana tehtyjä sotarikoksia.

Staffan de Misturan harteilla on musertava taakka.

Kirjoittaja on sotaan ja konflikteihin erikoistunut toimittaja.

Lähteet: Carnegie Endowment for International Peace, Foreign Policy, Guardian, Reuters, Brookings, Global Public Policy Watch, International Crisis Group, Al-Monitor