Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Sokaiseva länsi

Länsimaiden käsite tuottaa eroja, jotka eivät perustu faktoihin, toteaa aiheesta kirjoittanut Karim Maïche.

Tampereen yliopiston jatko-opiskelija Karim Maïche toivoo, että ne, jotka puhuvat »lännestä», määrittelisivät, mitä käsitteellä tarkoittavat.

Maïche on tutkinut Välimeren alueen kulttuureita ja poliittista historiaa. Ne saivat hänet kiinnostumaan lännen hämärästä ja pakenevasta käsitteestä ja kirjoittamaan aiheesta kirjan.

Maïchen isä on algerialainen ja äiti suomalainen. Maïchen kotimaa Suomi on osa »länttä», jonka kulttuuriperimän ajattelemme tulevan antiikin Kreikasta ja Roomasta. Todellisuudessa Suomen muinaishistorialla ei ole paljonkaan tekemistä antiikin kulttuurien kanssa. Algeriaa puolestaan ei pidetä länsimaana, vaikka sen kulttuuri periytyy suoraan antiikin sivilisaatioista.

Miten länsimaiden käsite on syntynyt?

Siitä ei ole olemassa yksimielisyyttä. Yhden näkökulman mukaan 1800-luvulla syntynyt ihmiskunnan historiallinen tarina on institutionalisoitunut osaksi eurooppalaista tutkimus- ja koulutusjärjestelmää. Tarina alkaa Kreikasta ja jatkuu Rooman, renessanssin ja löytöretkien kautta valistusaikaan.

Tässä tarinassa länsi on irrotettu historiallisesta ympäristöstään. Kreikka oli vain yksi Välimerta ympäröivistä sivilisaatioista. Sivistys kulkeutui Eurooppaan Egyptistä ja Lähi-idästä. Islamin tieteellinen kehitys vaikutti eurooppalaisen renessanssin syntymiseen. Kreikan eristämisen kulttuuriympäristöstään tuo esiin esimerkiksi islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila kirjassaan Mare Nostrum.

Lännen käsite voi periytyä myös jaosta Länsi- ja Itä-Rooman valtakuntiin, tai se voi juontua islamin imperialistisista ajoista. Marokon arabiankielinen nimi al-Maġrib tarkoittaa länttä.

Miten käsite vaikuttaa siihen, kuinka katsomme maailmaa?

Käsite tekee meidät sokeiksi tietyille asioille. Olemme kärkkäitä syyttämään »lännen» ulkopuolisia tahoja, kuten Venäjää tai Kiinaa, kun ne tekevät väärin, mutta emme juuri katso peiliin.

Kun Venäjä pommittaa Syyriaa, pidämme tekoa vääränä, mutta kun Yhdysvallat pommittaa vierasta valtiota, sitä ei kritisoida valtamediassa. Kun Yhdysvallat alkoi pommittaa Isisiä, keskustelu suomalaisessa valtamediassa keskittyi siihen, riittävätkö toimenpiteet Isisin pysäyttämiseksi vai pitäisikö sotatoimia lisätä. Missä on keskustelu iskujen oikeutuksesta ja siviiliuhreista? En ole myöskään nähnyt Suomessa uutisointia siitä, että Yhdysvallat suoritti viime vuonna yli 670 sotilasoperaatiota Afrikassa.

Vaihtoehtoinen tarina on se, että »länsi» on kaiken pahan alku ja juuri. Ei se niinkään ole. Meidän tulisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintaamme ja tapaamme hahmottaa maailmanmenoa.

Nyt ajatteluamme ohjaa peruskoulusta asti iskostettu tapa jäsentää maailmaa lännen historiallisen tarinan kautta. Opetussuunnitelmalla voitaisiin vaikuttaa historian ja maantiedon kirjojen antamaan maailmankuvaan. Yliopistoissa maailmanpolitiikkaa tarkastellaan jo moninaisemmin. Monipuolinen tarkastelu tarjoaa reaalipolitiikan välineitä tulevaisuuden haasteista selviämiseen.

Mitä merkitystä on sillä, nähdäänkö Suomi länsimaana vai ei?

Minulle sillä ei ole merkitystä, mutta joidenkin mielestä se voi pönkittää heidän asemaansa suhteessa muihin, sillä lännen käsitteeseen liittyy valtaa. On toki myös niitä, jotka ovat ylpeitä suomalaisten omista juurista ja kansanperinteestä, mutta niitä poliitikot eivät halua brändätä.

Esimerkiksi eurokriittiset perussuomalaiset perustelevat lähes kaiken positiiviseksi mieltämänsä lännen käsitteen avulla. Puolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa kritisoidaan siirtolaisia, jotka eivät halua omaksua »tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta». Koko »maahanmuuttokriittisen» siiven pohja perustuu klassiselle orientalismille ja eurokeskeiselle ajattelulle.

Näitä luen nyt

1. Hèla Yousfi: l’UGTT. Une passion tunisienne. Enquête sur les syndicalistes en révolution 2011–2014. Tarina Tunisian suurimmasta ay-liikkeestä, jolla on ollut suuri vaikutus vuoden 2011 vallankumouksessa ja sen jälkeisessä politiikassa.

2. Jouni Tilli: Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina. Teoksessa avataan luterilaisten sotilaspastorien retoriikkaa pyhästä sodasta bolševismia vastaan, ristiretkestä Itä-Karjalaan.

3. Henri Onodera: Being a young activist in the late Mubarak era. An ethnography of political engagement in Egypt. Väitöskirja Egyptin nuorista aktivisteista ennen vuoden 2011 vallankumousta.