Erika Fatland: Sovjetistan. Matka Turkmenistaniin, Kazakstaniin, Tadžikistaniin, Kirgisiaan ja Uzbekistaniin. Siltala 2015, 478 s.
Norjalainen journalisti Erika Fatland onnistuu vangitsemaan vaivaa säästämättä kirjoitettuun reportaasiromaaniinsa paljon olennaista siitä, mitä viisi stan-maata kätkevät sisäänsä.
Huonosti tunnettuja, Neuvostovallan aikanaan kartalle
piirtämiä valtiokummajaisia värittävät diktatoriset hallinnot, korruptio, talousromahdukset
ja ekokatastrofit, hylätyt tehtaat, siivoamaton ydinkoealue sekä mittaamaton määrä
inhimillistä tragediaa. Entisen Araljärven, nykyisen hedelmättömän maapalasen
keskeltä löytyy jopa saareke, jolla Neuvostoliitto testasi biologisia aseita.
Järvi kuivui, Neuvostoliitto katosi, ja hengenvaaralliset laboratoriot lopetettiin
hiljaisuudessa.
Tarinan toinen puoli on häikäisevä historia Silkkitien
varrella. Esimerkiksi nykyisessä Uzbekistanissa sijaitsevan Samarkandin
kaupungin arkkitehtuuri etsii vertaistaan. Filosofia, tähtitiede ja
matematiikka kukoistivat suljetun nykydiktatuurin alueella 1500-luvulle saakka.
Tuon ajan tiedemiehet tekivät olemattomin välinein päätelmiä
maailmankaikkeudesta, kuten planeettojen kiertoratojen ellipsimuodosta, joka
todistettiin vasta vuosisatoja myöhemmin.
Toki myös Neuvostoliitossa tehtiin huipputiedettä. Fatland löysi Turkmenistanin aavikolta sitkeän tiedemiehen Viktor Sarianidin, joka vielä yli 80-vuotiaana jatkoi kaivauksiaan saadakseen lisätietoa Gonur Tepen pronssikautisesta sivilisaatiosta. Sarianidi kuoli vain muutamia kuukausia haastattelun jälkeen.
Vastoin yleisiä harhaluuloja stanit eivät ole samasta
puusta. Niiden ainoa yhdistävä tekijä on perin kummallinen synty
neuvostoviranomaisten sattumanvaraisten siveltimenvetojen tuloksena. Rajat
eivät seuraa etnisten ryhmien sijaintia: Tadžikeista suuri osa asuu
Afganistanissa, uzbekeista puolestaan Kirgisiassa ja Tadžikistanissa.
Kazakstanissa on suuri venäläisvähemmistö. Lisäksi Kirgisian ja Kazakstanin
pakkokaupunkilaistetut paimentolaiskansat ovat perimmiltään kovin erilaisia
kuin kaupankäyntikansa uzbekit tai persiansukuista kieltä puhuvat tadžikit.
Fatlandin kirjan kutsuminen matkakirjaksi olisi teoksen
sisältämän tiedon väheksyntää. Kirjan kutsuminen tietokirjaksi sen sijaan
aliarvioisi teoksen henkilökohtaisuutta ja kaikesta huokuvaa ymmärrystä niitä
tavallisia ihmisiä kohtaan, jotka auttoivat Fatlandia kaikkialla
Keski-Aasiassa. Monen kohtalo on sydäntäsärkevä. Mieleen jää esimerkiksi Svetlana, unohdetun tadžikkikaupunki
Kurgan-Tepan iltaravintolan surusilmäinen tarjoilija, jonka mies katosi
Venäjälle. Vastaaviin kohtaloihin törmää kaikkialla työperäisen maahanmuuton
koettelemassa Keski-Aasiassa. Miehet lähtevät, naiset jäävät.
Kirjoittaja on
toimittaja ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n toiminnanjohtaja.
Johannes Lehtinen, Teemu Sinkkonen, Anna-Kaisa Hiltunen/UP
Anna-Kaisa Hiltunen/UP & Joonas Pörsti/UP