Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Briteillä vähiten EU-ystäviä

Juha Mäkinen/ UP

Britannia ei ole EU-perheessä erityisen erimielinen jäsenvaltio, mutta kuitenkin vähiten samanmielinen. Tällaisen päätelmän voi tehdä VoteWatch Europe -tutkimuslaitoksen huhtikuussa julkaisemasta raportista, jossa tarkastellaan Britannian äänestyskäyttäytymistä Euroopan unionissa.

Suurin osa EU:n ministerineuvoston päätöksistä tehdään yksimielisesti, mutta joissakin tapauksissa osa jäsenmaista vastustaa päätöstä tai pidättäytyy äänes­tämästä. Ei ole yllätys, että useimmin tappiolle jäävä jäsenmaa on juuri Britannia.

Vuosien 2009–2015 aikana britit jäivät vähemmistöön 12,3 prosentissa kaikista neuvoston äänestyksistä. Luku ei ole suuri, mutta ero muihin EU-maihin on selvä. Toiseksi useimmin vastarannan kiiskenä toimivat Saksa ja Itävalta edustivat vähemmistöä vain 5,4 prosentissa äänestyksistä.

Vielä huomattavampi ero on siinä, miten brittien ja muun Euroopan erimielisyys on kasvanut vuosikymme­nen aikana. Kaudella 2004–2009 britit vastustivat vain 2,6:ta prosenttia neuvoston päätöksistä.

Aihealueittain tarkasteltuna kiistanaiheet erottuvat selvästi. Kehityspolitiikkaa sekä ulko- ja turvallisuuspoli­tiikkaa koskevissa äänestyksissä Britannia on edustanut häviölle jäänyttä kantaa yli 40 prosentissa tapauksista. Myös budjettikysymyksissä britit ovat usein erimielisiä.

VoteWatchin tutkijat tarkastelivat myös sitä, minkä EU-maiden kanssa britit vetävät useimmin yhtä köyttä. Jos Britannia päättää erota unionista kesä­kuun kansanäänestyksessä, Ruotsi, Hollanti ja Tanska menettävät samanmielisen toverin. Saksalaiset puolestaan voisivat olla tyytyväisiä, sillä Saksan kanssa Britannia on useimmin eri linjoilla – jos kohta Saksankin kanssa Britannia äänestää samoin noin viidessä tapauksessa kuu­desta.


 
Ulkopolitiikka 2/2016

Suurin niistä on pelko

Joonas Pörsti/ UP

Pelko hämärtää politiikan

Teija Tiilikainen/ UP

Ali Khamenein seuraajat

Topias Haikala

Lisää rahaa aseisiin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Norjan puolustus suuntaa pohjoiseen

Sanna Orava

Populisti porskuttaa nousukaudellakin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Briteillä vähiten EU-ystäviä

Juha Mäkinen/ UP

Yhden valtion todellisuus

Anna Tervahartiala

Vihaisen valtion jäljillä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ydinaseiden uusi aika

Erik Nyström

Ohjuskilvestä on neuvoteltava

Tytti Erästö

Kalifi & kuningas

Liisa Liimatainen

Viimeinen rauhan saari

Erik Nyström

Pehmeillä keinoilla radikalismia vastaan

Teemu Sinkkonen

Šarian moderni tulkitsija

Heta Muurinen

Eurooppa-politiikan suuri murros

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhden tien päässä

Leena Malkki & Juhana Aunesluoma

Bosnia unohdettiin liian varhain

Mitjo Vaulasvirta

Vapaakauppa voi kutistaa taloutta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikka vahvistuu koodaamalla

Elisabeth Wide

Valtiosopimuksia voi muuttaa

Katja Creutz

Spektaakkeli suurvallassa

Jukka Valtasaari

Talousopit uusiksi

Anne Ignatius

Politiikka katoaa näkyvistä tšekistien maailmassa

Toivo Martikainen & Katri Pynnöniemi

Historialla tehdään politiikkaa

Matti Pesu

Kaiken takana on Kochin veljesten verkosto

Jenni Heikka

Korjaussarja euroalueelle

Vesa Vihriälä

Tasa-arvon asialla

Anna Kronlund

Niukka, toiveikas tulevaisuus

Heta Muurinen

Egyptin likainen vallankumous

Sanna Ra

Beirut haisee, mutta ruoka maistuu

Laura Wickström

Pelko itse

Petri Hakkarainen

Turvallisuuspolitiikka maakunnille

Onnittelut vuosikerran voittaneille