Yhden valtion todellisuus

Anna Tervahartiala

ISRAEL. Kahden valtion malli näyttää päivä päivältä epärealistisemmalta. 

Palestiinalaisista enää puolet kannattaa kahden valtion mal­lia ratkaisuksi Israelin ja Pales­tiinan konfliktiin, kertoo maa­liskuussa julkaistu Palestiinan politiikan tutkimuslaitoksen (Palestinian Policy and Survey Research) kyselytutkimus.

Loput palestiinalaisista ovat jakautuneet kahtia: noin 30 prosenttia kannattaa yhden valtion mallia ja noin 20 prosenttia vaihtoehtoja, jotka hylkäävät yleisesti tunnetut ratkaisut.

»Kyseinen viidennes kan­nattaa esimerkiksi hudnaa eli pitkää aselepoa. Aselepo­mallissa valtiot tunnustavat toisensa de facto eivätkä de jure, eli käytännössä mutta eivät oikeudellisesti», sanoo Palestiinan politiikan tutki­muslaitoksen johtaja Khalil Shikaki.

Osa viidenneksestä kannat­taa ajatusta historiallisesta tai islamistisesta Palestiinasta, joka kattaisi niin Israelin kuin palestii­nalaisalueet. Toisin kuin yleinen ajatus yhden valtion mallista, kyseinen malli ei ole välttämättä sekulaari, Shikaki sanoo.

Yhden valtion mallia kan­nattaa esimerkiksi Betlehe­min lähellä sijaitsevan Aidan pakolaisleirin Lajee-nuoriso- ja kulttuurikeskuksen ohjelma­koordinaattori Amani Asad, 23.

Asadin mielestä keskeisin asia konfliktin ratkaisemisessa on palestiinalaisten pakolais­ten oikeus palata vuoden 1949 aseleporajan taakse jääneille mailleen tai saada korvaus menettämistään maista.

»Olen perinyt pakolaisstatuksen vanhemmiltani, ja kahden valtion ratkaisu mer­kitsisi sitä, että myös minun olisi luovuttava oikeudestani palata», Asad toteaa.

Toiseksi alueelle olisi saatava demokratia ja yhtenevät lait. Nyt israelilaiset ja palestiinalai­set elävät saman vallan, mutta eri oikeusjärjestelmän alla.Ulkopolitiikka 2/2016 | 13

 »Jos israelilainen pidätetään Länsirannalla, hänet tuomitaan Israelin siviilituomioistuimessa. Jos Israelin sotilaat pidättävät palestiinalaisen, hänet tuomi­taan Israelin sotatuomioistui­messa», Asad sanoo.

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten yli 80 prosenttia pales­tiinalaisista kannatti konfliktin ratkaisuksi kahden valtion mallia. Malli perustuu vuonna 1949 solmittuun aselepolinjaan, jonka tuli jakaa Israel ja pales­tiinalaisalueet kahteen itsenäi­seen valtioon.

Kahden valtion mallin suosion heikkeneminen johtuu Shikakin mukaan siitä, että Israelin palestiinalaisalueiden miehitys on syventynyt ja normalisoitunut. Konkreetti­simmin kahden valtion mallin pohjaa ovat murentaneet Israelin palestiinalaisalueille rakentamat siirtokunnat.

Israelilaisen ihmisoikeus­järjestö B’tselemin vuonna 2010 julkaiseman raportin mukaan 43 prosenttia Län­sirannasta on omistettu siirtokunnille. Vuonna 2015 miehitetyillä palestiinalais­alueilla asui arviolta 600 000 israelilaista.

Yhden ja kahden valtion mallin kannatus vaihtelee myös ikäryhmittäin. Niin kutsuttu Oslon sukupolvi, eli Oslon rauhanneuvotteluiden aikaan syntyneet 18–22-vuoti­aat, vastustaa kahden valtion mallia kaikkein voimakkaim­min. Vaikka rauhanneuvottelut muistetaan Israelin ja Palestii­nan molemminpuolisesta tun­nustuksesta, nuori sukupolvi on varttunut Osloa seurannei­den epäonnistuneiden rauhanyritysten varjossa.

»Vanhemman väestön kokemus oman valtion takaamasta suvereniteetista on vahva. Nuorempi väestö katsoo mallia Etelä-Afrikan vapaustaistelusta eikä koe identiteettinsä olevan yhtä kiinteästi sidoksissa perin­teiseen valtiomalliin. Nuori sukupolvi tavoittelee valtion sijaan vapautta ja yhden­vertaisuutta», Khalil Shikaki toteaa.

Kahden valtion mallia kannattaa esimerkiksi Luteri­laisen maailmanliiton puheen­johtaja ja Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan, 65. Hänen mukaansa mallin toteuttaminen vaatii poliittista tahtoa.

»Kysymys rauhasta on ennen kaikkea kysymys siitä, olemmeko me – Israel, Pales­tiina, EU ja Yhdysvallat – val­miita kahden valtion malliin vuotta 1967 edeltäneillä rajoilla siten, että Jerusalem on jaettu kolmen uskonnon ja kahden kansan kesken», Younan sanoo.

Palestiinalaisten jakau­tuminen näkyy myös siinä, millä keinoin he katsovat, että Palestiinan valtio voidaan saavuttaa. 29 prosenttia pales­tiinalaisista uskoo neuvotte­lujen olevan tehokkain keino Palestiinan valtion luomiseksi. 42 prosenttia uskoo, että aseellinen vastarinta edistää Palestiinan valtion syntymistä parhaiten.

Siinä missä piispa Younan kannattaa Ranskan aloitetta uusien rauhanneuvotteluiden aloittamisesta, Amani Asadin mielestä paras tapa edistää konfliktin ratkaisua on kan­sainvälisen painostuksen lisää­minen sekä väkivallattoman vastarinnan tukeminen.

»Uskon, että Israelissa ja Israelin siirtokunnissa valmis­tettuja tuotteita vastustava boikottikampanja sekä Pales­tiinan pääseminen esimerkiksi kansainvälisen rikostuomio­istuimen jäseneksi edistävät rauhaa paremmin kuin neu­vottelut», Asad sanoo.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää