Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Pehmeillä keinoilla radikalismia vastaan

Teemu Sinkkonen
Kuva Asger Ladefoged/EPA/All Over Press

TERRORISMI. Tanska on ehkäissyt ekstremismiä puuttumalla sen merkkeihin jo silloin kun rikoksen kynnys ei ylity. Nyt maassa halutaan kuitenkin kiristää lakeja.


 

Kuva: Poliisi otti Ishøjn pikkukaupungissa huhtikuussa kiinni neljä ihmistä, joiden epäiltiin käyneen Syyriassa ja liittyneen Isisiin.

 

Kuvittele nuori tanskalainen poika, joka lopettaa yllättäen kitaransoiton bändissä, muuttaa pukeutumistaan ja alkaa puhua maailman vääryyksistä voimakkaaseen sävyyn ja uskonnolli­sin ilmaisuin. Uusia ystäviä ilmaantuu eri pii­reistä kuin ennen, ja koulunkäynti kärsii. Opet­tajat ovat huolissaan. He ottavat yhteyttä pojan kotiin ja keskustelevat vanhempien kanssa.

Vanhemmat tietävät pojan viettävän pal­jon aikaa netissä. Pojan selaushistoriasta pal­jastuu, että poika on lukenut jihadismista ja etsinyt lentoja Turkkiin. Myös vanhemmat huolestuvat ja ottavat yhteyttä poliisiin.

Poliisi tulee tapaamaan poikaa. Pojalle nimetään mentori, joka seuraa tämän tilan­netta ja ohjaa esimerkiksi juttelemaan läheisen moskeijan imaamin kanssa siitä, mitä uskonto tanskalaisen nuoren arjessa tarkoittaa ja miten jihadia eli uskonkilvoittelua kannattaa tulkita.

Usein mikään radikalisoitumisen varhai­sen vaiheen pienistä muutoksista ei ole rikos, eikä maailmanpolitiikasta kiinnostuminen tai uskoon tuleminen radikalisoi ketään. Mutta kun kuvioon tulee mukaan jo radikaaleiksi tiedettyihin verkostoihin liittyviä ihmisiä, on syytä olla huolissaan.

Radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn ongelma on useimmiten se, että kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa nuoren tilanteesta, koska viranomaiset eivät vaihda tietoja keskenään. Tanskassa alun perin Århusin kunnassa on luotu malli, jolla tätä yritetään muuttaa.

Viranomaisyhteistyöllä halutaan puuttua ongelmiin, ennen kuin ne ehtivät paisua väki­valtaiseksi toiminnaksi. Se on nostanut Tans­kan yhdeksi radikalisoitumisen ehkäisyn mal­limaaksi.


Tanska alkoi kehittää terrorismin vastaista toimintaansa voimakkaasti Muhammed-pilakuvajupakan jälkeen vuonna 2005. Tuol­loin Tanskasta tuli yksi globaalin jihadistisen liikkeen vihollisista.

Maata vastaan osoitettiin mieltä ympäri maailmaa, tanskalaisia tuotteita boikotoitiin ja Jyllands Posten -sanomalehteä sekä sen pila­piirtäjiä vastaan yritettiin iskeä väkivaltaisesti. Myös viime vuoden tammikuinen isku rans­kalaista satiirilehteä Charlie Hebdoa vastaan Pariisissa oli osaltaan seurausta Jyllands Pos­tenin pilapiirrosjupakasta, sillä ranskalaislehti julkaisi pilakuvat ja otti voimakkaasti kantaa Jyllands Postenin puolesta.

Charlie Hebdoa seurasi helmikuussa 2015 isku Krudttønden kulttuurikeskukseen Köö­penhaminassa, missä ruotsalainen Moham­med-pilakuvia piirtänyt taiteilija Lars Vilks oli puhumassa. Iskussa kuoli yksi tilaisuuden vieras ja kolme poliisia haavoittui.

Kun Tanska oli joutunut jihadistisen väki­vallan kohteeksi, maan viranomaiset joutui­vat nopeasti miettimään, millä keinoilla he voisivat parhaiten estää yksilöitä luisumasta ideologisesti perusteltuun väkivaltaan. Syntyi poikkihallinnollinen yhteistyöverkosto, jossa ovat mukana muun muassa poliisi, terveyden­huolto, rikosseuraamuslaitos, koulutusjärjes­telmä, useita kansalaisjärjestöjä ja tiedustelu­palvelu. Se ei rajoita toimintaansa jihadismiin, vaan yrittää ehkäistä myös muiden ideologioi­den motivoimaa väkivaltaa.

Mallin taustalla on havainto siitä, että useinradikalisoituminen johtuu osaltaan sosiaali­sista ja taloudellisista ongelmista ja syrjäyty­misestä, joihin puuttumalla voidaan poistaa tarve äärimmäisiin keinoihinRadikalisoituminen johtuu osaltaan sosiaali­sista ja taloudellisista ongelmista ja syrjäyty­misestä, joihin puuttumalla voidaan poistaa tarve äärimmäisiin keinoihin.. Vastaavasti ter­rorismiin jo syyllistyneille ja siitä rangaistuk­sen kärsineille annetaan mahdollisuus osal­listua exit-ohjelmiin, joissa heitä autetaan pääsemään pois ei-toivotuista kaveripiireistä ja toimintamalleista.

Malli on tarkoituksellisesti jätetty avoimeksi ja joustavaksi. Jokaisen ohjelmaan tulevan kanssa on määrä pohtia erikseen, millä kei­noilla häntä voidaan auttaa parhaiten.

Toiminta voi käytännössä olla vaikkapa psy­koterapiaa konfliktista palanneille, opinto-oh­jausta koulunsa kesken jättäneille tai uskon­nollista konsultointia radikaaleista uskon­tulkinnoista kiinnostuneille. Niitä, jotka ovat vailla työtä ajautuneet taloudellisiin ongelmiin ja vääriin piireihin, autetaan hankkimaan työ­paikka. Tavoitteena on sitoa yksilö yhteiskun­taan ja motivoida hänet pysymään lain oikealla puolella.

Mallia on arvosteltu sillä perusteella, että se tekee esimerkiksi sosiaalityöntekijöistä ja opettajista tiedustelupalveluiden ja poliisien käsikassaroita ja osoittelee ongelmaryhmiä etnisin ja uskonnollisin perustein. Tämä voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ehkäistä niitä, jos riskiryhmiin kuuluvat nuoret menettävät luottamuksensa lähimpiin viran­omaisiin.

Myös mallin yksilökeskeisyyttä on kriti­soitu, sillä keinot puuttua radikalisoitumista aiheuttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin ovat olleet olemattomia. Vaikka esimerkiksi rasismin uhri voi saada apua kokemuksensa käsittelemiseen, ohjelma ei puutu yhteiskun­nassa esiintyvään rasismiin. Tähän on pyritty vastaamaan lisäämällä eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien välistä dialogia.


Viime vuosina terrorismin vastaiseen toimin­taan ja väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyyn on ympäri Eurooppaa käytetty valtavasti rahaa ja työtunteja. Uusia lakeja on säädetty ja viran­omaisten toimintavaltuuksia laajennettu. Etenkin Syyrian sota ja Euroopasta sinne vir­ranneet terroristit ovat aiheuttaneet poliiti­koille paineen tehdä jotain näkyvää nopeasti. Kysyntää on yhä kovemmille otteille.

Esimerkiksi Ranska on säätänyt lain, jonka nojalla jihadismista epäillyiltä maastalähti­jöiltä voidaan takavarikoida passi. Britanni­assa pääministeri David Cameron on yrittä­nyt ajaa läpi lakia, joka estäisi terrorismista epäiltyjen brittien paluun maahan Syyriasta tai Irakista.

Kovia otteita vaatii myös Tanskan nykyi­nen hallitus, joka pitää viranomaisten yhteis­työmallia liian pehmeänä. Etenkin keskustaoikeistolaista Venstre-puoluetta edustava oikeusministeri Søren Pind haluaa koventaa linjaa.

Pind on puhunut itsestään šeriffinä. Oikeusministeriössä valmistellaan lakeja, joilla kriminalisoitaisiin rikosten valmistelu yhä varhaisemmassa vaiheessa.

Tanskassa harkitaan matkustamisen kriminalisoimista niihin mai­hin, joissa terroristiryhmät ovat osa aseellista konfliktia.Tanskassa harkitaan esimerkiksi pelkän matkustamisen kriminalisoimista niihin mai­hin, joissa terroristiryhmät ovat osa aseellista konfliktia, kuten Syyrian ja Irakiin. Tavoitteena on laskea todistustaakkaa ja saada riskiyksi­löt nykyistä helpommin telkien taakse. Tuo­mioistuimista tulisi kuitenkin aiempaa riip­puvaisempia poliittisista aseellisen konfliktin ja terroristiryhmän määritelmistä, ja viran­omaiset kontrolloisivat, minkä mediatalon tai humanitaarisen organisaation ammattilaisten matkustaminen on hyväksyttävää.

Uuden lainsäädännön nojalla mitään näyt­töä terrorismiin syyllistymisestä ei tarvit­taisi. Riittäisi, että henkilön tiedetään olleen alueella, jonne matkustaminen on poliittisin syin kielletty.


Tanskan mallin toimivuutta ei ole helppo arvi­oida, koska malli keskittyy ehkäisevään toi­mintaan. Joka tapauksessa Århusin kunnasta oli ennen tammikuuta 2014 lähtenyt Syyriaan taistelijaksi 28 henkilöä. Sittemmin lähtijöitä on ollut kolme.

Malli on silti herkkä kritiikille. Syyrian sodasta on palannut Tanskaan alle 70 henki­löä. Yhdenkin syyllistyminen iskuun vuosien päästä katsotaan helposti mallin epäonnistu­miseksi – mutta jos valtaosa ei enää jatka radi­kaalia toimintaa, ei voida varmuudella sanoa, että juuri ohjelma olisi estänyt väkivaltaiset iskut. Konflikteista palaavia vierastaistelijoita koskevien tutkimusten perusteella enintään joka kymmenes palaaja jatkaa radikaalia toi­mintaa.

Tanskan mallin vahvuutena on ketteryys. Koska malli toimii joustavasti ja poikkihal­linnollisesti, se voi muuttua sitä mukaa kuin radikalisoituminen ja terrorismi muuttuvat.

Esimerkiksi Pariisin iskujen taustalla olleet Abdeslamin veljekset eivät osoittaneet käy­töksellään radikalisoituneensa ideologisesti. He polttivat pilveä, liikkuivat klubeilla ja elivät jihadistisen maailmankuvan mukaan paheel­lista elämää myös silloin, kun siihen ei olisi ollut tarvetta iskusuunnitelmien peittelemi­seksi.

Kyseessä ei ollut pelkkä maallisuuden näyt­teleminen ja todellisten aikeiden piilottelu. Isis haalii joukkoonsa kaikki mahdolliset haluk­kaat, ja siksi siihen ajautuu paljon sellaisiakin rikollisia, joiden toiminnalla on muita kuin ideologisia motiiveja.

Radikalismin tutkimuksessa puhutaan nyt hybrideistä alakulttuureista, joissa rikollisuus, väkivalta, sovinismi ja jihadismi limittyvät toisiinsa. Ne ovat konventionaalisen yhteis­kunnan uloke, eivät täydellisen syrjäytymisen muoto: yksilöt voivat olla osittain gangstereita ja terroristeja mutta osallistua normaaliin yhteiskunnalliseen toimintaan, kun se itselle sopii, sillä kaikissa näissä alakulttuurin muo­doissa menestyy aggressiivisella ja väkivaltai­sella käyttäytymisellä. Kaikki terroristit eivät siis ole ideologisesti radikaaleja.

Hybridit alakulttuurit tekevät väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisystä vaikeaa, koska ehkäisevä työ perustuu pitkälti tun­nistettaviin, ideologista radikalisoitumista ilmentäviin merkkeihin. Ainoa tapa pysyä edes jotenkin selvillä siitä, mitä alakulttuureissa tapahtuu, on pysyä läsnä ruohonjuuritasolla.Kaikki terroristit eivät ole ideologisesti radikaaleja.


Tanskan mallin »pehmeyttä» pidetään nyky­hallituksen silmissä heikkoutena. Se on kui­tenkin väärinymmärrys. Malli ei ole vaihtoehto »koville» toimille, kuten rangaistuksille, tie­dustelulle tai sotilaallisille keinoille. Terroris­miin ja muihin rikoksiin syyllistyneet joutuvat Tanskassakin oikeuteen.

Sen sijaan malli antaa mahdollisuuden tehdä jotain, kun rikoskynnys ei vielä ylity. Kun tanskalainen taistelija palaa Syyriasta, viranomaisten ongelma on usein se, että näyt­töä tehdyistä rikoksista ei ole, vaikka taistelija olisi kuulunut Isisiin tai johonkin sitä vastaan taistelleeseen ryhmään. Mahdollisten rikosten tutkiminen sota-alueella puolestaan on tällä hetkellä mahdotonta. Siksi on tärkeää, että viranomaiset tai järjestöt ottavat kontaktin niin palaaviin kuin lähtemistä harkitseviin, vaikka heidän kätensä olisivat rikosoikeudel­lisesti vielä sidotut.

Viime kädessä Tanskan mallin selkäran­kana on hyvä hallinto ja oikeusvaltioperiaate. Kun viranomaisiin voi luottaa eivätkä yhteis­kunnan marginaaliin ajautuvat nuoret koe heitä vihollisiksi, ei valtio joudu helposti väki­vallan kohteeksi.

Sen sijaan lyhytnäköisesti säädetyt lait todistustaakan madaltamiseksi voivat kääntyä myöhemmin yhteiskuntaa vastaan. Ne voivat työntää terrorismiin syyttömiä yksilöitä lain väärälle puolelle.

Terrorismin ja väkivaltaisen ekstremismin torjuntaa pitää ajatella strategisesti. Ruohon­juuritason ohjelmien menestykseen vaikut­tavat myös muut valtion toimet aina ulko­politiikkaa myöten. Väkivaltaisen toiminnan ehkäisyn tulee säilyä kirkkaana tavoitteena, vaikka poliittiset paineet ajavat otteiden koventamiseen. Tämä ei ole selvää edes Tans­kassa, vaikka maa on edelläkävijä terrorismin­torjunnan kokonaisvaltaisuudessa.

------------------------------------------

Koko hallinto yhteistyössä

 

  • Viranomaisten ja järjestöjen tiedon­vaihdon ja yhteistyön solmukohdaksi on perustettu niin kutsuttuja tieto­taloja. Ne pyrkivät maakunnallisella tasolla siihen, että yhden hallinnonalan tieto kulkee tarvittaessa muille sekto­reille ja myös kunnanrajojen yli.
  • Hallinnon eri tasot toimivat yhdessä aina paikalliselta tasolta ministeriöihin asti. Eri hallinnonalojen henkilökuntaa koulutetaan tunnistamaan radikalisoi­tuminen ja väkivaltainen ekstremismi sekä puuttumaan niihin.
  • Valtiotason käytäntöä sovelletaan hienoisin eroin eri kunnissa.
  • Mallin vahvuus on se, ettei se vaadi merkittäviä institutionaalisia järjestelyjä tai suuria rahallisia investointeja.

 

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, joka työskentelee parhaillaan Tanskan ulkopoliittisessa instituutissa Kööpenhaminassa.

 
Ulkopolitiikka 2/2016

Suurin niistä on pelko

Joonas Pörsti/ UP

Pelko hämärtää politiikan

Teija Tiilikainen/ UP

Ali Khamenein seuraajat

Topias Haikala

Lisää rahaa aseisiin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Norjan puolustus suuntaa pohjoiseen

Sanna Orava

Populisti porskuttaa nousukaudellakin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Briteillä vähiten EU-ystäviä

Juha Mäkinen/ UP

Yhden valtion todellisuus

Anna Tervahartiala

Vihaisen valtion jäljillä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ydinaseiden uusi aika

Erik Nyström

Ohjuskilvestä on neuvoteltava

Tytti Erästö

Kalifi & kuningas

Liisa Liimatainen

Viimeinen rauhan saari

Erik Nyström

Pehmeillä keinoilla radikalismia vastaan

Teemu Sinkkonen

Šarian moderni tulkitsija

Heta Muurinen

Eurooppa-politiikan suuri murros

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhden tien päässä

Leena Malkki & Juhana Aunesluoma

Bosnia unohdettiin liian varhain

Mitjo Vaulasvirta

Vapaakauppa voi kutistaa taloutta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikka vahvistuu koodaamalla

Elisabeth Wide

Valtiosopimuksia voi muuttaa

Katja Creutz

Spektaakkeli suurvallassa

Jukka Valtasaari

Talousopit uusiksi

Anne Ignatius

Politiikka katoaa näkyvistä tšekistien maailmassa

Toivo Martikainen & Katri Pynnöniemi

Historialla tehdään politiikkaa

Matti Pesu

Kaiken takana on Kochin veljesten verkosto

Jenni Heikka

Korjaussarja euroalueelle

Vesa Vihriälä

Tasa-arvon asialla

Anna Kronlund

Niukka, toiveikas tulevaisuus

Heta Muurinen

Egyptin likainen vallankumous

Sanna Ra

Beirut haisee, mutta ruoka maistuu

Laura Wickström

Pelko itse

Petri Hakkarainen

Turvallisuuspolitiikka maakunnille

Onnittelut vuosikerran voittaneille