Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Politiikkaa pelilaudalla - rationaalisen valinnan teoria ja kansainvälisten suhteiden tutkimus

Vaikka suomalaistutkijoiden parissa on yksittäisiä peliteorian harrastajia, on rationaalisen valinnan teoria jäänyt suomalaisissa kansainvälisen politiikan opetusohjelmissa lapsipuolen asemaan. Oma-aloitteisesti kotimaisen yliopisto-opetuksen vääristymää voi korjata tutustumalla Bruce Bueno de Mesquitan oppikirjaan Principles of International Politics. Se on peliteorian satojen sovellutusten ohittamaton lähde.

Amerikkalaisissa yliopistoissa rationaalisen valinnan kurssi alkaa olla nykyään pakollinen osa kansainvälisen politiikan maisteriohjelmien antia. Suosiota heijastelevat myös Thomas Schellingin (2005) ja John Nashin (1994) Nobel-palkinnot, jotka nostivat peliteorian sovellutukset parrasvaloihin. Peliteoreetikon maailmankuvaa tutuksi teki Russell Crowen tähdittämä, John Nashin elämästä kertova Kaunis mieli -elokuva.

Sekä Schelling että Nash olivat läpimurtoteostensa aikaan kiisteltyjä nimiä akateemisessa maailmassa. Niin on myös Bruce Bueno de Mesquita, joka akateemisissa yhteyksissä tunnetaan lyhenteellä BdM.

Bueno de Mesquitalla on neljä uraa: teoreetikko, ajatusmyllykommentaattori, yrittäjä ja kirjailija. Professorina New York Universityssä ja erikoistutkijana Stanfordin yliopiston Hoover-instituutissa työskentelevä BdM on ollut mukana kirjoittamassa viittätoista kirjaa. Niihin lukeutuvat aikanaan paljon keskustelua herättäneet War Trap (1981), War and Reason (1992), The Logic of Political Survival (2003) sekä juuri kolmantena painoksena ilmestynyt Principles. Toisin kuin monet muut peliteoriaa käsittelevät akateemiset teokset BdM:n kirjat ovat helppolukuisia. Niissä matemaattisten kaavojen logiikkaa on puettu sanoiksi ja elävöitetty esimerkkien kautta. Esimerkiksi Foreign Policy -lehdessä ilmestyneessä esseessään hän analysoi, kuinka Vladimir Putinin kaltaiset autokraatit ovat onnistuneet luomaan talouskasvua poliittisesti epävapaassa järjestelmässä, ja minkälaisia keinoja rationaalisen valinnan teoria tarjoaa poliittisten vapauksien lisäämiseksi tällaisten aikaansa seuraavien autokraattien hallitsemissa maissa.

Yrittäjänä BdM käyttää peliteoriamallejaan tulevaisuuden ennustamiseen ja asiakkaidensa strategisten valintojen tukemiseen. Hän oli aikanaan kehittämässä CIA:n laajalti käyttämää peliteoreettista ennustemallia,
jonka avulla on kyetty muun muassa ennustamaan elokuun 1991 vallankaappaus Venäjällä. BdM on myös väläyttänyt proosan taitojaan kirjoittamalla kaunokirjallisen teoksen, Dickensin klassikkoon pohjautuvan romaanin The Trial of Ebenezer Scrooge.

Macchiavellimäinen maailmankuva
Principles on helppolukuinen, hyvin kirjoitettu ja runsailla esimerkeillä varustettu oppikirja. Sen nerokkuus on siinä, että vaikka se perustuu johdonmukaisesti kolmelle oletukselle, jotka kaikki ovat kiistanalaisia ja suorastaan vastenmielisiä, onnistuu se rakentamaan niiden varaan teorian, joka selittää hyvin maailmanpolitiikan ongelmia.

BdM:n ensimmäinen oletus on, että poliittisten johtajien ensisijainen pyrkimys on pysyä vallassa. Hallitseva suku, heimo, puolue tai luokka pyrkii siis varmistamaan valitsijakunnan (selectorate) enemmistön (winning coalition) tuen – hinnalla millä hyvänsä.

Toiseksi BdM olettaa, ettei ulko- ja sisäpolitiikkaa voi erottaa toisistaan. Ulkopolitiikan strategiset valinnat tehdään BdM:n mukaan vallassa pysymistä silmällä pitäen. Jos pitkän tähtäimen kansallisen edun ajaminen näyttää johtavan vallanpitäjien syrjäyttämiseen, hylkäävät vallanpitäjät kansallisen edun.

Kolmanneksi BdM olettaa, että kaikki päätöksentekijät ovat strategisia toimijoita, jotka tekevät valintansa tietoisina sen todennäköisistä seurauksista. He myös olettavat muiden päätöksentekijöiden ajattelevan samoin.

Nämä oletukset, yhdistettynä peliteoriaan, mahdollistavat pitkälle viedyn ulko- ja sisäpolitiikan samanaikaisen mallintamisen. Sen avulla BdM:n lähestymistapa selittää hyvin sen, miksi ”huono” politiikka, kuten protektionismi, sotiminen ja ihmisoikeuksien polkeminen, on vallan kahvassa roikkuvien näkökulmasta usein ”hyvää” politiikkaa. Tämän paradoksaalisen logiikan ymmärtäminen on tärkeää, jos maailmaa haluaa muokata paikaksi, jossa vallassa pysyminen edellyttää myös riviäänestäjien näkökulmasta hyvää politiikkaa.

Kritiikkiä yksisilmäisyydelle
Peliteoriaa pidetään usein poliittisesti oikeistolaisena lähestymistapana, koska sen synty yhdistetään kylmän sodan ydinpeloteteoriaan ja nykyinen suosio uusliberaalin markkinatalouden hegemoniseen asemaan.

On totta, että Schelling, Nash ja muut peliteorian pioneerit kehittivät ajatuksiaan kylmän sodan varjossa ja RANDin kaltaisten oikealla olevien ajatusmyllyjen rahoituksella. Myös Bueno de Mesquitan työtä rahoittaneet säätiöt ovat lähellä republikaanipuoluetta. On myös selvää, että rationaalisen valinnan teorian suosion kasvu amerikkalaisissa valtio-opin laitoksissa 1990-luvulla selittyy osin sillä, että laitokset pyrkivät sen avulla tekemään itsensä houkuttelevammiksi kilpailussa kaupallisempia aineita opettavien laitosten ja korkeakoulujen kanssa.

Peliteorian kehittäjien logiikka voidaan myös nähdä kritiikkinä kylmän sodan haukkojen yksisilmäisyydelle. Teoria auttaa näkemään, miksi pelaajien rationaaliset valinnat saattavat johtaa molempien kannalta huonoimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Se myös muistuttaa tiedon jakamisen ja toiminnan koordinaation merkityksestä optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi.

Kylmän sodan aikana peliteoreetikkojen tyypillinen tavoite oli löytää ratkaisuja ydinpelotteen ylläpitoon, eikä etsiä perusteita hyökkäykselliselle ydinstrategialle. Esimerkiksi Anatol Rapoportin 1960-luvun klassikot olivat hyökkäyksiä kylmän sodan strategien lukkiutunutta asennemaailmaa vastaan.

Poliittisessa taloustieteessä peliteoriaa on käytetty informaation jakamisen merkityksen korostamiseen sekä valtionohjauksen ja yksilönvapauden optimaalisen tasapainon etsimiseen tavalla, jota on vaikea pitää yksisilmäisen markkinauskoisena.

BdM:n kykyä olla trendikäs ja relevantti sen hetkisen poliittisen agendan kannalta on toisinaan turhaankin kritisoitu – usein vain siksi, että hänen ajatuksensa tulevat oikealta. Sen sijaan esimerkiksi toista pääpuoluetta myötäilevän Robert Keohanen kyky luoda nahkansa muutaman vuoden välein ja tuottaa yhä uusia aikaansa seuraavia teoreettisia viitekehyksiä on laajan ihailun kohde.

Suomalaisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa rationaalisen valinnan teoriaa on käytetty suhteellisen vähän ja ulkopoliittisessa keskustelussa se loistaa poissaolollaan. Ei ihme, sillä yliopistojen tietokannasta selviää, ettei yliopistokirjastoista löydy lainkaan BdM:n kirjan ensimmäistä ja toista painosta. Tuore kolmas painos on tilattu ainoastaan Åbo Akademin kirjaston kokoelmiin. Mutta voisiko rationaalisen valinnan kritiikki Suomessa ollakaan ajan tasalla, jos tutkijat ja opiskelijat eivät edes pääse tutustumaan kritisoimansa lähestymistavan keskeisiin tutkimustuloksiin?

Tilanne on valitettava, koska esimerkiksi tiedustelun ja liike-elämän puolella neuvottelu- ja kriisitilanteiden tietokonemallintaminen alkaa yleistyä. Peliteoria antaa ryhtiä tietojen keruuseen ja auttaa hahmottamaan monimutkaisten neuvotteluprosessien mahdollisia lopputuloksia. Esimerkiksi EU-yhteyksissä tällainen neuvottelutuloksien ennakointi on tutkitusti hyödyllistä ja maksaa nopeasti itsensä takaisin.