Pelko itse

Petri Hakkarainen

Kaikkialle ulottuva pelon kulttuuri johtaa takuuvarmasti lyhytjän­teiseen toimintaan.

Näin totesi hiljattain Genevessä täydelle luentosalille puhunut hollantilaisjournalisti Joris Luyendijk. Hän alusti Lontoon finans­simaailmaa käsittelevästä bestseller-kirjastaan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Rahan ruhtinaat. Cityn sijoituspankkiireja tutkinut Luyendijk katsoo, että pelko selittää osaltaan finanssikriisiä vauhdittanutta moraali­katoa. Toisten rahoja käyttäessään pankkiirit pelkäsivät jatkuvasti oman työpaikkansa puolesta. Tulokset ovat nähtävissä.

Havainto pätee rahoitusalan ulkopuolellakin. Pelon ilmapiiri auttaa har­voin tekemään harkittuja ja pitkäjänteisiä päätöksiä, pelkääpä sitten globa­lisaatiota, maahanmuuttoa, Venäjää tai pimeää. Vastuullisen päätöksente­kijän on toki otettava riskit tosissaan, mutta tarvitaan kylmäpäistä harkintaa ja päättäväisyyttä, jotta matka kohti viisautta ei tyssäisi lähtöruutuun.

Kun nyky-Euroopassa on jo alettu puhua 1930-luvun paluusta, lienee sopivaa kaivaa esiin Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltin vir­kaanastujaispuhe keväältä 1933. Rooseveltin toteamus, jonka mukaan »meillä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse», muistetaan laajalti, mutta presi­dentillä oli seuraavassa sivulauseessa vielä painavampaa asiaa. Hän kuvasi pelkoa nimettömäksi, järjenvastaiseksi ja perusteettomaksi kauhuksi, joka lamauttaa kaikki tarvittavat yritykset kääntää perääntyminen etenemiseksi.

Pelon seuraukset eivät ole muuttuneet miksikään. Mitä paremmin asi­antuntijat oppivat ymmärtämään ihmisaivojen toimintaa, sen vahvemmaksi käy näyttö primitiivisten tunteiden vaikutuksesta päätöksentekoon. Neuro­tieteitä kansainvälisen politiikan tutkimukseen yhdistävä geneveläiskollegani Nayef al-Rodhan rinnastaa ihmiset ja valtiot pohjimmiltaan emotionaali­siksi, moraalittomiksi ja egoistisiksi olennoiksi, joiden toiminnassa yhteistyö ja muu rationaalinen käytös jäävät herkästi tunteiden jalkoihin.

Emme ehkä voi mitään sille, mitä pelko saa aikaan aivoissamme. Voimme kuitenkin tehdä paljonkin sille, kuinka suuren roolin annamme pelolle yhteis­kunnallisessa keskustelussa.

Vaikka pelko usein liittyy ympäristömme muutokseen, tunne johtuu viime kädessä enemmän meistä kuin muista. Pelko ei tarvitse apua sille jätetyn tilan täyttämiseen, rohkeus on valittava itse. Monimutkai­sessakin maailmassa on uskallettava toimia. Arvoja on uskallettava puolustaa ja uusia avauksia tehdä. Vaikeistakin kysymyksistä on uskallettava puhua.

Menneeseen takertuminen, kuoreen vetäytyminen ja vieraan torjuminen saattavat näennäisessä yksinkertaisuudessaan olla suosittuja vastauksia maailman muutokseen. Suosio ei kuiten­kaan tee niistä sen enempää viisaita, pitkäjänteisiä kuin rohkeitakaan.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää