Hallitus harkitsee ulko- ja turvallisuuspolitiikan siirtämistä maakunnille, kertovat Ulkopuolisen instituutin lähteet. Lue lisää Ulkopolitiikka-lehdestä 2/2016 tai Lehtiluukusta.
Hallitus harkitsee ulko- ja turvallisuuspolitiikan siirtämistä maakunnille. Hallituksen kokeilukulttuuriperiaatteen mukainen lakiluonnos antaisi jokaisen maakunnan itse päättää esimerkiksi sotilaallisesta liittoutumisesta ja maanpuolustuksen hoidosta eli niin sanotuista sota-asioista.
Kansalaisten valinnanvapaus sota-palveluiden suhteen kasvaisi, lupaa neuvotteleva virkamies Jorma Tali-Ihantala:
»Jatkossa kansalainen voi valita joko julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin sota-palvelun-tuottajan sen mukaan, mikä sopii parhaiten hänen omaan turvallisuuspoliittiseen tilanteeseensa.»
Tutkimusten mukaan monet ulkomaisetkin palveluntuottajat ovat osoittaneet kiinnostusta Suomen aluepuolustuksen markkinoihin ja voisivat tarjota osaamistaan kilpailukykyiseen hintaan. Takavuosikymmenten kokeiluista saadut tulokset tosin ovat ristiriitaisia.
Päätös merkitsisi suurta muutosta Suomen nykyiseen turvallisuuspoliittiseen linjaan, joka on yhdistelmä liittoutumattomuutta sekä käsien vääntelyä Nato-selvityksistä.
Pienimpien maakuntien kykyä selviytyä yksin sota-taakasta on kyseenalaistettu. Harvemmin neuvotteleva virkamies Jorma Omakotitalo-Ihantala kuitenkin vakuuttaa, että kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu.
»Niinhän sitä sanotaan, että jos maakunnassa ei ole omaa armeijaa, siellä on pian yksityisen palveluntuottajan armeija.»
Leena Malkki & Juhana Aunesluoma
Toivo Martikainen & Katri Pynnöniemi