Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kadotettu kultakausi

Digitalisaatio ei pysty tuottamaan samanlaisia kasvulukuja kuin sähkön ja polttomoottorin keksimisestä alkanut toinen teollinen vallankumous, väittää ekonomisti Robert Gordon.

Talouskasvun historiaan perehtynyt ekonomisti Angus Maddison on esittänyt laskelman, jonka mukaan maailmantalous kasvoi ajanlaskun alusta vuoteen 1820 noin 0,06 prosentin vuosivauhtia, siis 6 prosenttia sadassa vuodessa.

Teollisen vallankumouksen jälkeen maailmantalous alkoi kasvaa noin kahden prosentin vuosivauhtia. 1900-luvulla elintaso kaksinkertaistui länsimaissa muutaman vuosikymmenen välein. Sähkö ja polttomoottori mahdollistivat valtavan kehitysharppauksen 1870-luvulta alkaen.

Yhdysvalloissa tuottavuuden ja talouskasvun kultakausi jatkui 50 vuoden ajan 1970-luvulle asti. Suuret keksinnöt oli jo tehty, mutta niiden jalostaminen ylläpiti kasvua. Sähköverkko, viemäröinti, puhelinlinjat, valtatiet ja muu perusinfrastruktuuri vedettiin koko maahan.

Northwestern Universityn taloustieteen professorin Robert Gordonin mukaan vastaavaa aikakautta ei todennäköisesti nähdä enää koskaan. Gordonin mukaan talouskasvun hidastumisen taustalla on siirtyminen toisen teollisen vallankumouksen yleisteknologioista kapeammalla alueella vaikuttaviin innovaatioihin.

Gordon kuvaa murrosta tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Rise and Fall of American Growth.

Helsingin yliopiston taloustieteen professori Tapio Palokangas arvioi Gordonin olevan ehkä oikeassa siinä, että nykyiset yleisteknologiat on hyödynnetty loppuun ja siksi eletään hitaan kasvun aikaa.

»Talouden kehityssuuntia ei silti voi mitenkään realistisesti ennustaa vuosikymmenien päähän», Palokangas huomauttaa.

Gordonin kirja käsittelee Yhdysvaltojen taloushistoriaa, mutta sen sanoma koskettaa muitakin pitkälle kehittyneitä talouksia. Esimerkiksi Suomessa suurin teollistumisen aalto koettiin useita vuosikymmeniä myöhemmin kuin Yhdysvalloissa.

Gordonin teesit ovat herättäneet vilkkaan keskustelun kansainvälisissä talousmedioissa.

Yleinen konsensus kriitikoiden keskuudessa on se, että Gordon esittää oivaltavan analyysin taloushistoriasta, mutta tulevaisuuden kasvua koskevat laskelmat menevät vahvasti spekulaation puolelle.

Ekonomisti Tyler Cowen kirjoitti Foreign Affairs -lehdessä, että Gordon tuomitsee suuren talouskasvun mahdottomaksi lähinnä siksi, ettei hän itse pysty kuvittelemaan sille potentiaalisia lähteitä.

Toinen teollinen vallankumous oli valtava mullistus, joka koski kaikkia talouden ja yhteiskunnan osa-alueita. Gordonin mukaan tämä erottaa sen kahdesta muusta teollisesta vallankumouksesta ja mahdollisista tulevista kumouksista.

Ensimmäinen teollinen vallankumous sai alkunsa parannellun höyrykoneen lanseeraamisesta Britanniassa 1700-luvun puolivälissä ja rantautui Yhdysvaltoihin 1820-luvulla.

Toisen teollisen vallankumouksen ansiosta keskivertoyhdysvaltalaisen elinympäristö muuttui primitiivisestä lähes moderneihin olosuhteisiin. Työolosuhteet paranivat olennaisesti vuosina 1870–1940 niin tehtailla kuin toimistoissa. Tämän jälkeen vastaavaa räjähdysmäistä elintason kehitystä ei ole nähty.

Kolmas teollinen vallankumous alkoi tietokoneen keksimisestä 1950-luvulla. Digitaalinen vallankumous nosti kasvuluvut Yhdysvalloissa 1900-luvun kultakauden tasolle ainoastaan vuosina 1996–2004.

Gordonin mukaan digitalisaatio vaikutti tuolloin lähes yhtä laajalla rintamalla kuin toinen teollinen vallankumous. 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa internet ja verkkokauppa mullistivat koko liike-elämän toimintaperiaatteet ja ihmisten kulutuskäyttäytymisen, mutta sen jälkeen digitalisaatio ei ole vaikuttanut yhtä laaja-alaisesti.

Digitalisaation mahdollisuudet jakavat tutkijakuntaa. MIT:n tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andred McAfee väittävät ihmiskunnan olevan vallankumouksellisen käännekohdan kynnyksellä.

Pari vuotta sitten julkaistussa kirjassaan The Second Machine Age: Work, Progress, and Prosperity in a Time of Brilliant Technologies he arvioivat, että teknologinen kehitys kiihdyttää tuottavuuden kasvua lähiaikoina räjähdysmäisesti ja mullistaa yhteiskunnan.

Kehitteillä on useita teknologioita, joiden teollisessa hyödyntämisessä on vasta raapaistu pintaa. Niistä esimerkkejä ovat 3D-tulostus, tekoäly, robotiikka ja nanoteknologia.

Gordon kutsuu kiistakumppaneitaan Brynjolfssonia ja McAfeeta »tekno-optimisteiksi». Gordon ei varsinaisesti kiistä teknologioiden potentiaalia, mutta uskoo, ettei niillä ole yhtä suurta vaikutusta kuin toisella teollisella vallankumouksella.

Innovaatioilla ei sinällään ole kansantaloudellista merkitystä, vasta niiden soveltaminen tuotantoon heijastuu talouteen.

Toisen teollisen vallankumouksen keskeiset innovaatiot olivat niin kutsuttuja yleisteknologioita, jotka mullistivat koko talousjärjestelmän ja vaikuttivat kaikilla talouden osa-alueilla.

Gordonin mukaan 2000-luvun innovaatiot vaikuttavat kapeilla sektoreilla. Se ei riitä kasvun luomiseksi, jos valtaosa taloudesta pysyy paikallaan tai taantuu.

Gordonin esittämien lukujen mukaan esimerkiksi IT-ala ja digitaaliset palvelut muodostavat seitsemän prosenttia Yhdysvaltojen kansantaloudesta. Niistä ei ole kasvun moottoreiksi, jos muu 93 prosenttia taloudesta pysyy paikallaan. Gordonin mukaan myös muut tekno-optimistien hehkuttamat innovaatiot, kuten tekoäly ja robotiikka, vaikuttavat vain pieneen osaan taloutta.

Toinen ero piirtyy innovaatioiden synnyttämän kasvun jakautumisesta. Työpaikkojen syntymistä voi ajatella mekanismina, joka määrittää, miten suurelle joukolle ihmisiä kasvu jakautuu.

Toisen teollisen vallankumouksen aikana perusinfrastruktuurin rakentaminen kesti vuosikymmeniä ja loi Yhdysvaltoihin miljoonia työpaikkoja. Keskiluokka syntyi näiden työpaikkojen varaan.

Digiajan innovaatiot eivät edellytä suuria tehtaita tai paljoa työvoimaa. Yksittäisiä poikkeuksia saattaa esiintyä, kun esimerkiksi sähköautoja valmistava Tesla rakentaa Nevadan aavikolle valtavaa tehdasta, joka tuo työpaikkoja 6 500 ihmiselle.

Trendi on kuitenkin selvä.

Paras esimerkki lienee pikaviestipalvelu Whatsapp, jonka Facebook osti 19 miljardilla toissa vuonna. Ostohetkellä Whatsapp työllisti 55 ihmistä. Tätä voi verrata esimerkiksi 1900-luvulla miljardiyritykseksi kohonneeseen teknologiajätti Sonyyn, joka työllistää 130 000 ihmistä ympäri maailman.

Gordon osoittaa kirjassaan, miten talous, tuottavuus, työllisyys ja mediaanipalkka kasvoivat vuosina 1940–1970 yhtä vauhtia. Viime vuosikymmenet keskiluokan ostovoima on polkenut paikallaan, ja nykyään yhä suurempi osa kasvusta päätyy yhä pienemmälle osalle väestöä.

Sosiaalisten vaikutusten lisäksi keskituloisten jääminen jälkeen tulokehityksessä hidastaa talouskasvua, sillä se pudottaa kulutushyödykkeiden kysyntää.

Lisäksi länsimaita vaivaa väestön ikääntyminen. Vaikka tuottavuus kehittyisikin, työikäisen väestön osuuden pieneneminen kuristaa kasvua.

Nopeaa kasvua opittiin 1900-luvulla pitämään itsestäänselvyytenä, mutta Gordon painottaa, että se oli historiallisesti hyvin poikkeuksellisten olosuhteiden lopputulos.

Tekno-optimistien lisäksi joissain puheenvuoroissa on pelätty robotisaation ja tekoälyn korvaavan lähes kaiken ihmistyön. Gordon argumentoi myös tätä skenaariota vastaan.

Hän huomauttaa, että uudet teknologiat ovat aina korvanneet työntekijöitä. Robotisaatio alkoi jo yli 50 vuotta sitten, mutta silti Yhdysvalloissa ollaan edelleen käytännössä täystyöllisyydessä.

Vaikka dystopialta vältyttäisiinkin, hitaan kasvun pitkittymisellä on merkittäviä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Keskiluokan kurjistuminen voi tarkoittaa paluuta yhteiskuntarakenteeseen, joka koostuu pienestä yläluokasta ja suuresta alaluokasta.

Professori Tapio Palokankaan mukaan työpaikkojen syntymisen ja keskiluokan kohtalon ennustaminen on vaikeaa. Hän huomauttaa, että digitaalinen murros on luonut valtavasti uusia työpaikkoja, mutta ne ovat syntyneet kehittyviin talouksiin. Tämä on nostanut ihmisiä köyhyydestä kehittyvissä talouksissa.

Palokangas suhtautuu maailmanlaajuisen kasvun mahdollisuuksiin optimistisesti. Hän uskoo, että jostain vielä nousee uusi yleisteknologia, koska ihmiskunnan tietopääoma kasautuu ja pieniä innovaatiota tehdään jatkuvasti.

»En lähde arvaamaan, mikä se yleisteknologia voisi olla tai millaisia vaikutuksia sillä olisi kasvuun, paljonko työpaikkoja se synnyttää ja minne. Se voi tapahtua ensi vuonna tai 50 vuoden päästä», Palokangas sanoo.

Finanssikriisistä alkanuttahitaan kasvun aikaa on analysoitu myös suhdanteiden valossa.

Suomen Pankin neuvonantajan Markus Haavion mukaan euroalueen hitaan kasvun periodia ei voi selittää pelkästään pitkän aikavälin trendeillä.

»Pidemmän aikavälin kasvuedellytykset ovat saattaneet heikentyä Gordonin kuvaamalla tavalla, mutta jos Euroopan nykyistä tilannetta haluaa ymmärtää, täytyy ottaa huomioon muitakin tekijöitä», Haavio sanoo.

Haavion mukaan Gordonin teeseille vaihtoehtoinen selitys on velkasyklimalli, joka kuvaa kuplan puhkeamiseen päättyvää talouden ylikuumentumista ja sitä seuraavaa matalasuhdannetta.

Matalasuhdanne on pitkittynyt kroonisen kysyntävajeen vuoksi. Haavion mukaan vakavista finanssikriiseistä toipuminen kestää usein pitkään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1930-luvun lamaa edeltänyt kasvuvauhti saavutettiin uudelleen vasta yli kymmenen vuotta toisen maailmansodan jälkeen.

Gordonin selitysmalli johtaa pessimistiseen johtopäätökseen, jonka mukaan tilanteen korjaamiseksi ei voida tehdä juuri mitään.

Suhdanteisiin painottuva selitys jättää talouspolitiikalle mahdollisuuden – ainakin periaatteessa.

»Lähin vertailukohta on Japani, jossa on oltu melko samanlaisessa tilanteessa 1990-luvulta asti ja taantumasta nouseminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi», Haavio sanoo.