Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Sumu leviää Venäjältä

Juha Jokela: Sumu - itsesensuurikomedia. Kantaesitys 14.9. Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Esitykset jatkuvat 17.12. saakka.

Joonas Pörsti

Venäjän markkinat tuottavat tuskaa start-up-yrittäjille. Vasemmalta Taisto (Jani Karvinen), Olli (Timo Tuominen), Jone (Kari Ketonen) ja Larissa (Elena Spirina). Kuva: Stefan Bremer

Valkea usva alkaa nousta näyttämölle jo ennen kuin ensimmäistä repliikkiä on sanottu. Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Sumu vie katsojan eettisten kysymysten hetteisille poluille kuvaamalla pienen suomalaisen start-up-yrityksen vaiheita Venäjän viime vuosien myllerrysten keskellä.

Kaksi suomalaistutkijaa ovat kehittäneet MGD-laitteen, kylmäteknologiaa hyödyntävän aivoskannerin, jolle ovat avautumassa lupaavat vientimarkkinat. Valtionhallinnon aloitteesta yritys päättää suunnata vientiponnistuksensa itänaapuriin.

Suomalaiset ovat liiketoiminnassa aloittelijoita, ja Venäjällä odottava bisneskulttuuri hämmentää heitä. Pitääkö siellä lahjoa? Käyttääkö itänaapuri meitä vain hyväkseen?

Kaikki lähtee kuitenkin lupaavasti käyntiin – kunnes Krimin miehitys, Itä-Ukrainan sota, malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen ja oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murha kiristävät pienen yrityksen sisäiset henkilösuhteet äärimmilleen.

Juha Jokelan tragikomedia kulkee näyttämöllä pidäkkeettömästi. Aivoskannerin idealistinen keksijä Taisto (Jani Karvinen) yrittää pitää kiinni eettisistä periaatteista, mutta yrityksen myyntimies Jone (Kari Ketonen) on valmis joustamaan. Heidän välissään taiteilee epätoivon tuolle puolen toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen).

”Ajatus kulkee paremmin, kun eettiset pohdinnat jättää pois”, toimitusjohtaja päättelee tapahtumien edetessä.

Arvoituksellisen jännitteen näyttämölle tuo venäläissyntyinen avustaja Larissa (Elena Spirina), joka tulkkaa liikeneuvotteluissa ja tuntuu salaavan jotain omasta taustastaan.

Jokela on kuvannut aiemmissa näytelmissään nerokkaasti it-kuplan aikaisia tunnelmia, uskonnollista fundamentalismia ja konsulttikulttuuria teoksissa Mobile Horror (2003), Fundamentalisti (2006) sekä Esitystalous 1 & 2 (2010 ja 2013). Hänen tavaramerkkejään ovat nopea dialogi, tarkkanäköinen ihmismielen synkemmän puolen luotaaminen ja hulvaton parodia.

Uutuusteos kytkee pienen yrityksen ponnistukset historian rattaiden kääntymiseen. Väistämättä syntyy ikävää jälkeä, kun suomalaisinsinöörit sovittelevat etiikkaansa suurvallan tahtoon. Venäjän politiikan tapahtumia taustoitetaan niin, että katsojat pysyvät varmasti kärryillä. Aiheen jo tunteville tarjolla on hauskoja täkyjä, kuten "Venäjä-tutkija Markku Hietanummi", joka vilahtaa sivulauseessa.

Jokela on kirjoittanut tekstiin myös filosofisia pohdintoja ihmisen minuudesta. Niiden kautta hän onnistuu raottamaan venäläistä identiteettiä, jossa yksityinen ja julkinen erotetaan tarkemmin toisistaan kuin meillä. Tämä ulottuvuus kasvaa näytelmässä vähintään tasavertaiseksi draamallisten käänteiden kanssa.

Lopussa päädytään heiluttamaan kuokkaa. Sitten leviää sumu, entistä sakeampana. Kovin kauas suomalainen insinööri ei siis ole vielä päässyt härmäläisistä juuristaan, karhu naapurinaan, vaikka kaikenlaista teknistä vempainta on yritetty matkan varrella kehittää.