Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Viro tyrkytti Suomelle uudistumista

Edgar Savisaar: Viron vaaran vuodet. Tammi 2005, 554 s.

Viron itsenäistymisen ajan pääministerin Edgar Savisaaren muistelmateoksen suomalainen versio Vaaran vuodet on meillä saanut huomiota Suomea käsitteleviltä osiltaan. Kirjan todellinen painopiste on kuitenkin Viron suhteissa Moskovaan. Tärkeissä sivuosissa ovat Washington ja muiden Pohjoismaiden pääkaupungit. Alunperin tuhatsivuista laitosta on supistettaessa karsittu, mutta silti se on kattava esitys Viron itsenäistymisprosessista. Historioitsijana Savisaar on kirjannut tapahtumat ja niiden taustat koko laajuudessaan. Tämä on suuri asia maassa, jossa historian tekijät ovat aiemmin joutuneet oloihin, joissa ei muistelmia kirjoiteta.

Savisaaren mukaan viisi tekijää loi edellytykset Viron itsenäisyydelle: Liettuan vastustuskyky, Venäjän – siis Jeltsinin – tuki, länsimaiden tuki, Viroon sijoitettujen neuvostojoukkojen upseerien puolueeton asenne sekä pääministeri Pavlovin yleisliittolainen rahauudistus. Rahauudistus muutti poliittisen tilanteen, sanoo Savisaar. Viron venäläisetkään eivät enää tahtoneet taistella Toompean hallitusta vastaan, kun Kreml uhkasi heitä mustilla taloudellisilla näkymillä.

Kun Savisaar tuli huhtikuussa 1990 pääministeriksi oli itsenäistymisprosessi jo pitkällä. ”Jälkikäteen voi vain ihmetellä, että se mitä monet edistykselliset ja demokraattisesti asennoituneet yhteiskuntatieteilijät Neuvostoliitossa näkivät selvästi ja osasivat ennustaa, jäi lännen sovjetologeilta pimentoon”, kirjoittaa Savisaar.

Suomessakaan ei juuri seurattu virolaista kirjoittelua. Täällä uskottiin Mihail Gorbatshoviin. Savisaaren silmissä Gorbatshov oli kykenemätön päätöksiin ja ”tuntui kyllä hyvin aktiiviselta, mutta rajoittui usein tyhjänpäiväiseen puuhasteluun”. Baltian kysymyksessä hän eli KGB:n väärän informaation varassa.

Savisaar selittää Suomen suhtautumista Gorbatshovin kautta. Gorbatshov kiitti kirjeitse presidentti Koivistoa ja vertasi häntä muihin Euroopan johtajiin. ”Teidän äänenne kuuluu auktoritatiivisena järjen ja objektiivisuuden hyväksi”, kirjoitti Gorbatshov. Savisaaresta Gorbatshovin kirje oli Suomelle alentava. ”Se oli yritys usuttaa Suomi pohjoismaisia naapureitaan vastaan. Aikaisemmin sellainen onnistui. Suomi esti sinä vuonna (1991) toistuvasti Pohjoismaita muovaamasta Baltiaa tukevaa kantaansa loppuun asti. Baltiasta tuli yksi suomettumisen kulmakivi”, kirjoittaa Savisaar. ”Me yritimme auttaa asiaa, tarjosimme tai ehkä suorastaan tyrkytimme Suomelle mahdollisuutta ajatella uudestaan, että maailma on muuttunut.”

Savisaar antaa kuitenkin arvoa suomalaisten taloudellisille yhteyksille ja kansalaisten kanssakäymiselle. Ne vahvistivat Viron itsenäisyyden edellytyksiä. Yritykset opettivat virolaisille, miten maailmalla toimitaan ja mitä on nykyaikainen teknologia. Viru-hotelli ja laivalinjojen avaaminen olivat suuria tekoja. ”Olen varma, että jos Moskovan tuolloiset valtaapitävät olisivat osanneet aavistaa, mihin sellaiset yhteydet aikanaan johtivat, eivät he olisi ryhtyneet jahtaamaan suomalaisten turistien rahoja”, arvioi Savisaar.

Suomalaisille kirjan opetus on, että kannattaa seurata, mitä Virossa kirjoitetaan, ajatellaan ja tehdään suhteessa Venäjään. Kirja valaisee hyvin Venäjän toimintatapoja, jotka meillä nähdään toisesta näkökulmasta. Savisaaren kärjekäs persoona ja kirjan kärjistetyt henkilöarviot antavat helposti tekosyyn ohittaa kritiikki ”Savisaaren juttuna”. Näin helppoon ei pidä langeta.