Ukraina kampesi plussalle
Joonas Pörsti
Kahden vuoden syöksykierre Ukrainan
taloudessa näyttää olevan ohi. Maan bruttokansantuote supistui vuosina
2014–2015 yhteensä 16 prosenttia, mutta on toipumassa tänä vuonna 1,5
prosentin kasvuun. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa Ukrainan
talouden kasvavan ensi vuonna 2,5 prosenttia.
Osa
kasvusta selittyy öljyn hinnan nousulla, joka hyödyttää Venäjän taloutta.
Venäjä on edelleen Ukrainan tärkein kauppakumppani, vaikka maat sotivat
Itä-Ukrainassa ja Venäjä miehittää Krimin niemimaata. Ukraina on menettänyt
teräksen vientituloja Itä-Ukrainasta. Maatalousvienti on sen sijaan kasvussa.
Myönteiset talousluvut ovat
tärkeitä Ukrainan läntisille lainoittajille. Ukraina odottaa neljättä erää
vuonna 2015 myönnetystä IMF:n 16,5 miljardin euron lainasta. Maan
talousministeri Oleksandr Daniljuk tosin vakuutti marraskuussa,
ettei rahalla ole kiirettä, koska »romahdusta ei ole näköpiirissä».
Ukraina saa lainaa vastineeksi uudistuksista, jotka
ovat edenneet hitaasti varsinkin korruption vähentämisessä. Talousindikaattorit
näyttävät lupaavammilta: Inflaatio on laskenut vuodessa yli 40 prosentin
tasolta reiluun 10 prosenttiin. Myös ulkomaiset investoinnit ovat kasvussa.
Marraskuussa kaksi kiinalaisyritystä ilmoitti rakentavansa jättimäisen yhden
gigawatin aurinkovoimalaitoksen Tšernobylin ydinvoimalan onnettomuusalueelle.