Sanoilla on väliä

Julie Wilhelmsen: Russia’s Securitization of Chechnya. How War Became Acceptable. Routledge 2016, 239 s.

Veera Laine

PUHEET. Paras tapa ymmärtää vallanpitäjien motiiveja on kuunnella, mitä he sanovat, toteaa tutkija Julie Wilhelmsen.

Wilhelmsen kävi läpi satoja venäläistekstejä valtiojohtajien puheista lehtikirjoituksiin ja tutki, miten niissä kuvattiin Tšetšeniaa ja sen asukkaita. Kävi ilmi, että tapa puhua Tšetšeniasta oli muuttunut nopeasti aiempaa hyökkää­vämmäksi.

Miten sodasta tulee hyväksytty?

Representaatioiden kautta. Sillä on väliä, miten poliittiset johtajat, yhteiskunnallinen eliitti ja tiedotusvälineet esit­tävät »meidät» ja »muut». Jos jokin ryhmä poikkeaa omas­tamme ja uhkaa sitä, silloin niinkin radikaali teko kuin sota voi näyttäytyä oikeutettuna.

Toisen Tšetšenian sodan alla tasavalta, joka aiemmin oli esitetty kumppanina, alettiin kuvata täysin erilaisena »mei­hin» eli venäläisiin nähden. Sen esitettiin mediassa ja puheissa jopa uhkaavan Venäjän ole­massaoloa. Tällainen puhetapa luo pelkoa, jolla väkivalta oikeutetaan.

Kyse ei ole suorasta syyn ja seurauksen suhteesta. Puheen tapa ennemminkin määrittelee, millaista toimintaa voidaan pitää oikeutettuna ja loogisena. Jos esimerkiksi terroristeista puhutaan epäinhimillisinä kurkunleikkaajina, silloin jopa heidän tappamisensa kuulos­taa perustellulta teolta. Sama teko ei tunnu oikeutetulta, jos heistä puhutaan enemmän »meidän» kaltaisinamme.

Milloin puhetapa Tšetšeniasta muuttui?

Venäjällä käyty keskustelu muuttui hyökkäävämmäksi, kun Vladimir Putin nousi pääministeriksi elokuussa 1999. Saman vuoden syyskuussa Moskovassa tapahtuneiden kerrostaloräjähdysten jälkeen Tšetšeniasta alettiin puhua yhä laajemmin »terrorismin pesänä». Lehdistössä tällainen oli tavallista jo aiemmin.

Tarkoittaako nopea muutos sitä, että puhetapa voi muuttua myös parempaan?

Esitystavoissa on aina kyse jatkuvuudesta, mutta niissä piilee myös mahdollisuus muu­tokseen. Se voi toki tapahtua huonompaan tai parempaan suuntaan.

Kuka kantaa vastuun puhetavoista?

Putinilla oli Tšetšenian sodan oikeuttamisessa keskeinen rooli, mutta hän ei toiminut yksin. Toisin kuin usein ajatte­lemme, keskusteluun ei vaiku­teta yksisuuntaisesti ylhäältä alas. Sodan hyväksymiseen vai­kuttavat kaikki ne, joiden ääni pääsee julkisessa keskustelussa kuuluviin. Media on tärkeässä osassa, sillä siitä tulee helposti sodan instrumentti.

Sotaan lähteneen maan poliittisella johdolla on tie­tysti aina vastuu sotatoimista. Mutta myös sillä on väliä, miten puhumme »meistä» ja muista ryhmistä. Siinä mielessä vastuu on meillä kaikilla.

Miksi sanoilla oikeastaan on merkitystä?

Tulkintaa painottavat tutkijat kohtaavat usein vaatimuksen keskittyä tosiasioihin. Mutta yhteiskuntatieteilijänä ajatte­len, että maailma ei näyttäydy meille faktoina, vaan aina tul­kintojen läpi suodattuneena.

Jos halutaan ymmärtää toisen maan politiikkaa, on järkevämpää keskittyä siihen, mitä vaikuttajat siellä todella sanovat, sen sijaan että arvai­lisimme heidän motiivejaan. Emme pääse kenenkään pään sisään, mutta voimme tutkia ääneen lausuttuja sanoja.

Siinä mielessä puhe onkin kovaa faktaa: se on todella tapahtunut. Puhe ei aina kerro suoraan, mitä jokin vaikuttaja ajattelee. Mutta se muovaa sosiaalista todellisuutta ja rajaa siten poliittisia vaihtoehtoja.

Näitä luen nyt

1. Svetlana Aleksijevitš:Vremja Second-hand. Valkovenäläisen Nobel-voittajan uusinta teosta on verrattu Sotaan ja rauhaan. Teos on ilmestynyt englanniksi nimellä Secondhand Time.

2. Carsten Jensen:Den første sten. Palkittu tanskalainen kirjailija kuvaa moniulotteisessa romaanissaan Afganistanin sotaa.

3. Lene Hansen: Security as Practice. Tutkimuksessa avataan diskurssin teorian mahdollisuuksia ulkopolitiikan tutkimuksessa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää