Kirjatutka: Tiibet lännen mielikuvissa

Dibyesh Anand: Geopolitical Exotica – Tibet in Western Imagination. University of Minnesota Press, Borderlines, vol. 30, 256 s.

Rita Dahl

Westminsterin yliopiston Centre for Study of Democracy -keskuksen kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Dibyesh Anand tutkii uusimmassa kirjassaan eksoottisena kuvatun Tiibetin esiintymistä länsimaisessa mielikuvituksessa. Länsimainen Tiibet-eksotiikka on perustunut shangri-la-tyyppiseen käsitykseen tiibetiläisistä: heidän rauhanomaisuudestaan, väkivallattomuudesta, hengellisyydestä, luonnonläheisyydestä – ja tietenkin uskonnollisuudesta.

Eksoottisen Tiibet-kuvan mukaan maa on naapurivaltioiden – erityisesti Kiinan – väkivaltaisten sortotoimien uhri. Tämä tulkinta on tehnyt monista länsimaalaisista myös Free Tibet -aatteen tukijoita. Eksoottinen Tiibet-kuva on sopinut hyvin länsivaltioiden poliittisiin tarpeisiin eri aikoina, britti-imperiumin Aasiaa koskevista intresseistä lähtien. Tiibetistä on muodostunut länsimaille tapa rauhoittaa huonoa omatuntoa. Monet länsimaat – Suomi muiden mukana – noudattavat maltillista Kiinan-politiikkaa: teemme kauppaa Kiinan kanssa, mutta samalla puolustamme ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Mutta vain tarpeeksi lievästi, etteivät hyvät kauppasuhteet häiriinny.

Anand väittää kirjassaan, että Tiibetiä koskeva poetiikka on valjastettu politiikan palvelukseen: Tiibet-kuvauksen avulla on oikeutettu käytännön politiikkaa. Puolueettomina näyttäytyvät länsimaat ovat pelastajia, jotka saapuvat paikalle Kiinan turvautuessa sortotoimiin munkkeja ja kansalaisia vastaan. Lännen ihmisoikeusjärjestöt ja diplomaatit kiiruhtavat kilvan auttamaan ”pientä ja avutonta” Tiibetiä. Tiibet-mielikuvissa länsimaat hakeutuvat järkeä ja kulttuuria edustavaan sankarin asemaan. Tiibet on länsimaisten lähetyssaarnaajien kohdemaa, jonne valistusta on levitetty.

Länsimainen media omaksui Lhasan maaliskuun mellakoiden jälkeen sankarin roolin paheksumalla Kiinan valtion antamia elinikäisiä tuomioita ja enteilemällä, että tiibetiläisille voi käydä kuten Amerikan intiaaneille. Moralistithan eivät tunnetusti saavu paikalle itse, kuin mahdollisesti vasta jälkeenpäin.

Tiibet ei ole koskaan ollut valtio länsimaisessa mielessä, eikä yksikään maa ole tunnustanut sitä kansakuntana. Tiibetiläiset itse kuitenkin uskovat omaan historialliseen erityisyyteensä. Kiina on vaatinut hallintaoikeutta Tiibetiin muun muassa sillä perusteella, että maa on ollut osa monia Kiinan muinaisista imperiumeista.

Anandin näkemyksen mukaan tiibetiläisyys on edelleen kehittyvä identiteetti, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet Kiinan repressiopolitiikan lisäksi muun muassa Intian Dharamsalassa sijaitsevan Tiibetin pakolaishallituksen poliittiset lausunnot, sukupolvien väliset tapaerot ja länsimaiden viljelemä Tiibet-eksotiikka, josta tiibetiläiset eivät kuitenkaan tunnista itseään. Maan poliittinen ja henkinen johtaja Dalai-lama on ollut sekä demokratian että ihmisoikeuksien symboli kaikenikäisille tiibetiläisille ja merkittävä heidän identiteetilleen.

Kiinan ja Tiibetin suhteet kiristyivät länsimaisen kolonialismin saapuessa Aasiaan ja kiinalaisten eurooppalaistettua poliittista järjestelmäänsä. Kiinan otteet Tiibetiä kohtaan kovenivat ensimmäisen kerran britti-imperiumin kanssa 1904 solmitun Lhasan sopimuksen jälkeen. Toinen pakkaskausi koettiin vuodesta 1959 lähtien. Kiinalaiset virkamiehet pitivät Tiibetin-suhteen analogiana buddhalaista isäntä–palvelija-suhdetta.

Toisen maailmansodan jälkeen Tiibetiä kuvattiin paternalistisen romanttisesti, korostaen tiibetiläisten uskonnollisuutta. Nykyään buddhalaisuuden rooli on muuttunut itsetarkoituksellisesta välineelliseksi Tiibet-kuvan rakennusainekseksi, vaikka Dalai-laman rooli itseisarvoisena Tiibetin symbolina on säilynyt.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää