Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Onko YK:n rahoittaminen vapaaehtoista?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP
UN Photo/Cia Pak

Onko YK:n rahoittaminen vapaaehtoista?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaili kautensa alussa leikkaavansa Yhdysvaltain rahoitusta YK:lle. YK:n perusbudjetti vuosille 2016 ja 2017 on yhteensä 5,4 miljardia dollaria, minkä lisäksi rahoitetaan rauhanturvaoperaatioita ja erityisjärjestöjä. Onko maailmanjärjestön rahoittaminen vapaaehtoista, Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko?

»YK:n perusbudjetti ja rauhanturvaoperaatioiden rahoitus perustuvat maksuosuusjärjestelmään, josta sovitaan yhdessä kolmen vuoden välein. Nämä kunkin jäsenmaan pakolliset maksuosuudet perustuvat esimerkiksi bruttokansantuotteeseen ja väestömäärään ja takaavat jäsenmaille YK:ssa äänioikeuden. Yhdysvaltain maksuosuus on suurin.»

»Sen sijaan YK:n erityisjärjestöjen, kuten kehitysjärjestö UNDP:n, rahoitus perustuu pääosin jäsenmaiden vapaaehtoisiin maksuihin. Jäsenmaat voivat leikata niitä halutessaan. Toisaalta pakollistenkin maksuosuuksien maksamista voi viivästyttää, kuten Yhdysvallat on usein tehnyt etenkin republikaanipresidenttien kausilla. Vaikka maksuja olisi rästissä, ei ole kenenkään intresseissä yrittää erottaa Yhdysvaltoja YK:sta.»

 
 

Vakautta leivän hinnalla

Katri Ala-Kleemola

Vihreää energiaa etelään

Kaarina Vainio/UP

Itsevaltiaat voivat yhä paksummin

Joonas Pörsti/UP

Thorsin jalkapallotesti

Kaarina Vainio/UP

Kaupan uusi järjestys

Matti Koskinen

Etyj sinnittelee kiistojen keskellä

Anna Saraste

Amerikkalainen valinta

Daniel Hamilton

Talibanit eivät luovuta

Kaarina Vainio/UP

Saksan armeija palasi Baltiaan

Tuomas Iso-Markku

Kaksi pelastussuunnitelmaa

Ville Sinkkonen

Sireenit soivat Brysselille

Eero Vuohula

Lontoo sai brexitin vaikkei sitä tilannut

Pasi Myöhänen

Uusi etupiirijako järkyttää