Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Sodankäynti yksityistyy

Jeremy Scahill: Blackwater: The Rise of the World’s Most Powerful Mercenary Army. Serpent’s Tail 2007, 452 s.

Maaliskuun 31. päivänä 2004 neljä amerikkalaista kuoli väijytyksessä sunnien linnakkeessa Fallujassa Irakissa. Dramaattiset kuvat poltetuista ruumiista Eufrates-joen ylittävällä sillalla johtivat massiiviseen operaatioon Fallujan kaupungissa.

Tämä verinen operaatio lisäsi irakilaisten militanttien vastarintaa ja kummittelee edelleen amerikkalaisia miehittäjiä. Mielenkiintoista Fallujan tapahtumissa oli, että kuolleet neljä amerikkalaista eivät olleet Yhdysvaltojen armeijan sotilaita vaan yksityisiä palkkasotureita.

Presidentti Bushin toimikaudella Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi on läpikäynyt suuren muutoksen sitten toisen maailmansodan. Armeijalle perinteisesti kuuluvia toimintoja on ulkoistettu yhä enemmän yksityisille turvallisuusalan yrityksille. Nämä turva-alan yritykset tarjoavat asiakkailleen taistelijoiden lisäksi taktista suunnittelua sekä logistista ja teknistä tukea. Samalla turvallisuusalasta on tullut miljardiluokan liiketoimintaa.

Sodankäynnin yksityistäminen on myös dramaattisesti muuttanut tapaa, jolla Yhdysvallat nykyään taistelee maailmalla. Kymmeniä tuhansia palkkasotureita toimii useissa kriisipesäkkeissä Yhdysvaltojen armeijan rinnalla. Esimerkiksi Irakissa on tällä hetkellä yhtä paljon amerikkalaisia sotilaita kuin yksityisten turva-alan yritysten miehiä. Vaikka yksityisten palkkasoturien pääasiallinen tehtävä on turvata amerikkalaisia sotilastukikohtia, lentokenttiä ja diplomaatteja, he ovat osallistuneet myös tulitaisteluihin militantteja vastaan.

Konflikteihin erikoistunut toimittaja Jeremy Scahill analysoi kirjassaan Blackwater-yhtiön nousua maailman vaikutusvaltaisimmaksi yksityisarmeijaksi. Blackwaterilla on riveissään yli 20 000 miestä, sen käytössä on lentokoneita ja taisteluhelikoptereita sekä oma tukikohta Pohjois-Carolinassa. Yhtiön miehet eivät ole mitä tahansa onnenonkijoita vaan hyvin koulutettuja entisiä Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen sotilaita, poliiseja sekä ulkomaalaisia turva-alan toimijoita. Scahillin mukaan Blackwater on niin vahva yhtiö, että se kykenisi kukistamaan useiden maiden hallitukset ja armeijat.

Scahill käy tunnollisesti läpi kaatuneiden palkkasotureiden omaisten oikeusjuttuja Blackwater-yhtiötä vastaan. Hänen mukaansa niistä käy ilmi, miten työntekijöitä asetetaan tietoisesti hengenvaaraan liikevoiton maksimoimiseksi. Samalla paljastuvat yhtiön johdon suhteet Bushin hallinnon vaikutusvaltaisiin jäseniin sekä kytkökset armeijaan ja tiedustelupalveluihin. Scahill arvioi, että Blackwaterin tavoitteena on Yhdysvaltojen neokonservatiivisen hallinnon vaikutusvallan laajentaminen isänmaallisuuden ja kustannustehokkuuden nimissä.

Oikeusvaltion periaatteita kunnioittavalle lukijalle Scahillin kirja on huolestuttavaa luettavaa. Ainoastaan valtiolla voi olla demokraattiseen valvontaan perustuva väkivallan monopoli. Väkivallan monopolin ulkoistaminen yksityisille firmoille johtaa helposti tilivelvollisuuteen ja rankaisemattomuuteen liittyvien rajojen hämärtymiseen.

Scahill arvioikin, että puolustusministeriön tilintarkastajat ja valtiontalouden tarkastusvirasto eivät ole täysin selvillä Blackwaterin toimista. Lisäksi yhtiön miehet ovat hänen mukaansa syyllistyneet useisiin vakaviin rikoksiin Irakissa, mutta heitä ei voida asettaa niistä syytteeseen missään oikeusistuimessa.

Kansainvälinen yhteisö ei ole lämmennyt palkkasoturien käyttämiselle kriisinhallintatehtävissä.

Etelä-Afrikka ehti jo ensimmäisenä kriminalisoida palkkasoturien toiminnan. On kuitenkin todennäköistä, että palkkasotureita nähdään tulevaisuudessakin turva-alan ”konsulttien” ominaisuudessa maailman kriisipesäkkeissä.