Valtaan nousee nyt miljardöörejä – "esiintyvät valkoisina ritareina"

Kaarina Vainio/UP
Antti Valta

Yhä useampi upporikas nousee politiikkaan liike-elämässä hankituilla kannuksilla. Demokratioissa he esiintyvät rappeutuneen politiikan pelastajina mutta saattavat itse murentaa systeemiä. Juttu on julkaistu verkossa vain osittain. Se on kokonaan luettavissa Ulkopolitiikka-lehdestä 2/2017 tai Lehtiluukusta.

Toscanan viinitila, Volgan ran­takartano, huvijahti, vuoris­toasunto. Kuvat pääminis­teri Dmitri Medvedevin elämästä sytyttivät laajoja mielenosoituksia Venäjällä maaliskuussa. Protestit teki­vät näkyväksi kansalaisten tyytymättömyyden talousah­dinkoon ja eriarvoisuuteen: Venäjän johto elää täysin eri todellisuudessa kuin kansalaiset.

Täysin päinvastaiseen tilanteeseen päädyt­tiin Yhdysvalloissa, kun kansalaiset äänestivät presidentiksi miljardööri Donald Trumpin. Mahtipontiset perhekuvat kullatusta pilven­piirtäjäasunnosta, golfailut omalla klubilla tai lennot yksityiskoneella eivät hidastaneet Trumpin matkaa Valkoiseen taloon.

Useimmissa maissa valtioiden päämiehet ovat varakkaita mutta harvoin upporikkaita miljardöörejä. Trendi on kuitenkin muuttu­massa: superrikkaat nousevat valtaan entistä useammin, kertoo rikkaiden valtaan perehty­nyt tutkimusjohtaja Darrell West yhdysvalta­laisesta Brookings-instituutista. Miljardöörien valtaannousu taas rohkaisee muita rikkaita politiikkaan.

Monet vallanpitäjät ovat haalineet ensin lii­kemiehinä miljardiomaisuuden ja voittaneet sen turvin vaaleja. Heitä ovat esimerkiksi Ita­lian pitkäaikainen pääministeri Silvio Ber­lusconi, Libanonin pääministerinä 1990-ja 2000-luvuilla toiminut Rafik Hariri, Georgian entinen pääministeri Bidzina Ivanišvili, Thai­maata 2000-luvun alussa johtanut pääminis­teri Thaksin Shinawatra ja Ukrainan nykyi­nen presidentti Petro Porošenko.

»Näemme uuden aikakauden, jossa huo­mattavan rikkaat ovat vallassa, ja se aiheuttaa demokratialle haasteita eri puolilla maailmaa», West sanoo. Hän johtaa Brookingsissa hallintajärjestelmien tutkimusta.

Globaalien esimerkkien ja toisaalta Yhdys­valtain oman historian vuoksi West ei yllät­tynyt Trumpin voitosta. Hän ei kuitenkaan pidä Trumpia esimerkkinä rikkaasta, joka olisi ostanut vaalit. Pikemminkin Trump onnis­tui populistisin keinoin tekemään itsestään tavallisten ihmisten johtajan, joka vakuutti ajavansa näiden etuja.

Äänestäjiin vetosi Trumpin ulkopuolisuus politiikassa ja riippumattomuus rahoittajista.

»Kun ihmiset ovat nykyään kyynisiä polii­tikkoja kohtaan, populistiset miljardöörit esiintyvät valkoisina ritareina: heillä on niin paljon rahaa, ettei heitä voi ostaa, toisin kuin tavallisia poliitikoita», West selittää.

Valkoinen ritari viittaa haarniskassa pai­kalle saapuvaan pelastajaan. Liike-elämässä sillä voidaan tarkoittaa myös ystävällismie­listä ihmistä tai yritystä, joka pelastaa toi­sen yrityksen esimerkiksi kriisiltä tai toiselta ostajalta.

Trump on Westin arvion mukaan todennä­köisesti maailman rikkain valtionpäämies tällä hetkellä. Tilastointia kuitenkin sotkee pahasti se, että esimerkiksi Venäjän presidentti Vla­dimir Putinin omaisuudesta ei ole tarkkoja tietoja. Westin mukaan rikkaimpien valtion­päämiesten listalla ovat todennäköisesti myös Britannian kuningatar Elisabeth ja Saudi-Ara­bian kuningashuoneen jäseniä, mutta näiden­kin omaisuutta on piilotettu.

Demokratiassa rahamiesten ja politii­kan vahva liitto voi heikentää edus­tuksellisuutta ja vastuukysymyksiä. Se on myrkkyä erityisesti, jos valtaa käytetään kulisseissa. Westin mukaan vaarana on, että tavallisten kansalaisten etu ei nouse etusijalle, vaan poliittinen järjestelmä seuraa isoja rahavirtoja. Veropolitiikassa suunta on ollut nähtävissä.

»Se tarkoittaa, että rikkaita suositaan vero­helpotuksin. Leikkauksen kohteiksi joutuvat verovaroin ylläpidettävät julkiset palvelut.»

Miljardööreillä on aina myös suuria eturis­tiriitoja vallassa ollessaan. Valtion ja kansalais­ten etua voi olla hankala erottaa omasta liike­toiminnasta, ja mikä huolestuttavinta: moni ei edes halua erottaa näitä keskenään.

»Johtajat käyttävät asemaansa henkilökoh­taisen vaurauden lisäämiseen.»

Myöskään Trump ei ole ottanut eturisti­riitoja vakavasti, eikä hän ole vaatinut jää­viyttä alaisiltaan. Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway kehotti tv-katsojia osta­maan presidentin tyttären tuotteita. Conway selvisi nuhteilla, mutta Ivanka Trumpin oman vaatebrändin myynti nousi Washington Postin mukaan ennätyslukemiin kevättalvella. Westin mukaan tehokkain keino haastaa rahan valtaa politiikassa on paljon nykyistä parempi läpinäkyvyys. Jo nyt monissa maissa rahan ja vallan suhdetta salataan tietoisesti. Westin mielestä kansalaisilla pitäisi olla mah­dollisuuksia puuttua epäkohtiin, jos he näkevät sellaisia. »Tällä hetkellä monissa maissa ei edes tiedetä, mistä politiikkaan vaikuttavat rahat tulevat.»

Venäjän keväisiin mielenosoituksiin viitaten West myöntää, että kansalaiset järkyttyvät helposti poliitikkojen vauraudesta, korruptiosta ja eturistiriidoista. Mielenilmaus­ten muuttaminen tehokkaasti poliittisiksi toi­miksi on kuitenkin vaikeaa. »Varakkailla ihmi­sillä on kuristusote hallituksesta.»

Eri puolilla Afrikkaa eliitin rahavarat nou­sivat näkyvästi julkisuuteen Panaman papereiden paljastuttua keväällä 2016. Panamalaisesta lakitoimistosta Mos­sack Fonsecasta vuodetusta 11,5 miljoonasta asiakirjakirjasta kävi ilmi eri Afrikan maiden politiikan, liike-elämän ja luonnonvarojen kie­toutuminen yhteen.

Tutkiva toimittaja Will Fitzgibbon pitää pahimpana maana Nigeriaa. Sieltä löytyivät härskeimmät tapaukset ja suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, muun muassa kolme entistä öljyministeriä. Yksi mainituista on öljynviejämaiden yhteistyöjärjestö Opecin puheenjohtajanakin (2014–2015) toiminut Diezani Alison-Madueke, jonka rahansiirrot ovat ennenkin herättäneet epäilyksiä.

Panaman asiakirjat herättävät arveluja mahdollisista väärinkäytöksistä.

»On viitteitä siitä, että joissakin tapauksissa sijoitusjärjestelyä käytettiin virassa ansaitun rahan siirtämiseen», Fitzgibbon sanoo. Hän on johtanut vuodesta 2014 Afrikan-osastoa tutki­vien journalistien kansainvälisessä verkostossa ICIJ:ssä, jonka sadat jäsenet paljastivat uutisis­saan tietoja Panaman papereista. Puhelimeen hän vastaa nyt Burkina Fasossa.

Afrikan autoritaarisissa maissa johtajat kes­kittyvät haalimaan itselleen, suvulleen ja tuki­joilleen rahaa esimerkiksi öljytulojen avulla. Köyhille kansalaisille jäävät vain rippeet luon­nonvaroista.

Panaman paperit osoittavat Fitzgibbonin mukaan hyvin näkyvästi sen, miten politiikoi­den suhteet liike-elämään ovat rakentuneet. Esimerkiksi Kongon presidentin Joseph Kabi­lan sisko perusti ulkomaisen sijoitusjärjestelyn pian veljensä tultua presidentiksi. Yhtiö omis­taa osan Kongon suurimmasta teleoperaatto­rista Vodacomista. Jaynet Kabila on myös kon­golaisen mediajätin Digital Kongon omistajia. Siskoa on Bloombergin mukaan pidetty yhtenä vaikutusvaltaisimpana ihmisenä veljensä hal­linnossa. Heidän isänsä on Kongon edellinen presidentti.

»Yllätys ei ollut se, että monilla afrikkalais­politiikoilla on Panaman papereiden perus­teella kiinnostusta luonnonvaroihin, kaivos-, öljy-tai kaasubisneksiin», Fitzgibbon toteaa.

Hänen mukaansa kyse on noidankehästä: poliitikot käyttävät asemaansa omaisuuden kartuttamiseen. Veroparatiiseja hyödyntä­mällä poliitikot pitävät kiinni vallasta osta­malla tarvittaessa ääniä vaaleissa.

Fitzgibbon toivoo Panaman papereiden lisäävän julkista keskustelua verokeitaista Afri­kassa. Alku on hänestä hyvä.

»Kansalaiset Egyptistä Burkina Fasoon ja Kongosta Etelä-Afrikkaan tietävät erittäin hyvin, keitä heidän maansa poliitikoista on mainittu Panaman papereissa. Se toivottavasti auttaa vaatimaan hallinnolta lisää läpinäky­vyyttä.»

Fitzgibbonin mielestä myös tutkivien toi­mittajien kansainvälinen yhteistyö on arvo­kasta. »Se auttaa, että toimittajat eivät ole yksin, vaan heitä on eri maissa jopa kolmesataasaman aineiston kimpussa. Se tuo tur­vaa ja takaa, että aineisto julkistetaan laajasti.»

Hän myös uskoo, että toimittajien julki­tuomat tarkat todistusaineistot asiakirjoista aina poliitikkojen passikuviin asti voivat saada syyttäjät ja oikeusasteet toimimaan väärinkäy­töksiä vastaa. Vielä toistaiseksi seuraukset ovat jääneet vähäisiksi.

»Yhtään eronanomusta ei ole tietääkseni jätetty. Joitakin selvityksiä on yhä meneillään Tunisiassa ja Nigeriassa», Fitzgibbon toteaa.

Tietovuodot saattavat olla vain jäävuoren huippuja. Ainakin toistaiseksi vanha valta pitää asemistaan kiinni myös Lähi-idässä ja Persianlahden maissa, sillä oikeusvaltioperiaate toteutuu niissä hei­kosti.

Maailman rikkaimpien hallitsijoiden jouk­koon kuuluvat Lähi-idässä öljyllä rikastunut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien presidentti sekä Saudi-Arabian ja Omanin kuninkaat. Aasiassa heihin kuuluvat Brunein sulttaani ja Thaimaan hiljattain kuollut kuningas. Kunkin omaisuuden on arvioitu olevan 20 miljardin dollarin paikkeilla.

Darrell West pitää eräänlaisena ääripäänä myös Bahrainia, joka edustaa modernin ajan feodaalijärjestelmää ja on ihanteellinen ympä­ristö korruptiolle ja sisäpiirin kaupoille.

Oma lukunsa ovat Keski-Aasian autoritaa­riset valtiot. Kazakstanissa, Kirgisiassa, Tadži­kistanissa, Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa kansantaloudet ovat tiukasti sidottuja perhesiteisiin.

Eliitin muodostuminen vaatii kuitenkin yhtenäisen ja itsetietoisen ryhmän, jolla on yhteisiä päämääriä. Valta useimmiten lisää valtaa ja raha lisää rahaa. Eliittitutkimuksen klassikkona pidetyn sosiologin C. Wright Mill­sin (1956) mukaan valtaeliitti jakautuu sisä­piiriin ja ulompiin laitamiin. Sisäpiirillä siir­rytään johtavasta asemasta toiseen politiikan, liike-elämän ja armeijan välillä.

Yhdenlainen sisäpiiri vaikuttaa myös Kii­nassa. Valtiojohdon ja pienimmän sisäpiirin varoista ei ole julkista tietoa. Bloomberg laski presidentti Xi Jinpingin varallisuuden arvon olevan satoja miljoonia ennen presidenttikauden alkua.

Kuvaavaa on sekin, että tänä keväänä ilmestyneen Hurun-raportin mukaan maan kansanedustuslaitoksen sadan rikkaimman jäsenen omaisuuden arvo on kasvanut 64 pro­senttia Xin presidenttikaudella. Kahdensadan rikkaimman edustajan omaisuuden arvoksi on laskettu 500 miljardia dollaria, mikä on yli kahdeksan kertaa enemmän kuin Suomen val­tion vuosibudjetti.

Xi lupasi valtaan noustessaan vuonna 2013 puuttua korruptioon ja yhteiskunnalliseen rappioon. Sen jälkeen vallassa olevien omai­suus on kasvanut nopeammin kuin maan talous tai osakemarkkinat.

Eri maiden eliittejä Ranskan valtion tutkimuslaitoksessa CNRS:ssä tutkiva Jean-Pascal Daloz on todennut, että Pohjoismaissa eliittien odotetaan käyt­täytyvän vaatimattomasti, vaikka niillä on valtaa. Suomessa äveriäät vallanpitäjät eivät rahalla pröystäile.

Tästä kielii myös miljonääripääministerin olemus. Ennen poliitikoksi ryhtymistä Juha Sipilän (kesk.) on arvioitu tienanneen it-yritys Solitran myynnillä Yhdysvaltoihin jo vuonna 1996 ainakin 12 miljoonaa euroa. Sijoitusjärjes­telyjen vuoksi tarkkaa tietoa hänen varoistaan ei kuitenkaan ole.

Valtio-opin professorin Ilkka Ruostetsaa­ren mukaan suomalaisessa politiikassa raha on korostunut 1990-luvulta lähtien Yhdysval­loista ja Britanniasta rantautuneen uuslibe­ralismin välityksellä. Sen oppeihin sopii aja­tus, jonka mukaan yritysjohtajat ymmärtävät markkinoiden toiminnasta enemmän kuin pitkän linjan ammattipoliitikot.

»Sipilän hallituksessa kaikki politiikka teh­dään elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Pure­taan sääntelyä ja edistetään markkinoiden toi­mivuutta», Ruostetsaari sanoo. Hän on tutki­nut eliittejä Tampereen yliopistossa.

Ruostetsaari muistuttaa, että yritykset ovat kovia lobbaamaan päätöksentekijöitä, vaikka rikkaat eivät suoranaisesti pyrkisi politiikkaan. Vauraat pyrkivät vaikuttamaan useimmiten suoraan ylimpiin vallanpitäjiin.

Suomen rikkain Forbesin listalla on hissi­yhtiö Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin. Hän on ajanut yritysten ja teollisuuden asiaa muun muassa Elinkeinoelämän keskus­liiton hallituksen puheenjohtajana kymmeni­sen vuotta sitten.

Yritysjohtajilla ei Ruostetsaaren mukaan ole juurikaan kiinnostusta vaikuttaa esimerkiksi sosiaali-ja terveyspolitiikkaan, ellei siinä ole liiketaloudellista ulottuvuutta.

Niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin rik­kaiden yritysjohtajien valtaannousu on merkki muutoksenhalusta, Ruostetsaari sanoo. Kriitti­set kansalaiset odottavat yritysjohtajilta tehok­kuutta päätöksentekoon.

»Yhdysvalloissa Trump osasi vedellä popu­listisia naruja. Perimmäiset ongelmat ovat kui­tenkin samoja. Globalisaation häviäjät kokevat, ettei perinteiseltä poliittiselta eliitiltä löydy vaihtoehtoja nykytilanteeseen.»

Ruostetsaari pitää kuitenkin Yhdysvaltoja erityistapauksena, sillä superrikkailla on ollut aina valtaa maassa. Jo maan ensimmäinen pre­sidentti George Washington (1789–1797) ja kol­mas presidentti Thomas Jefferson (1801–1809) olivat monimiljonäärejä. 1990-luvulla miljar­dööri Ross Perot pyrki kahdesti Yhdysval­tain presidentiksi, ensin itsenäisesti ja sitten perustamansa reformipuolueen ehdokkaana. Vuonna 1996 hän sai alle kymmenen prosent­tia äänistä. Nykyään enemmistö Yhdysvaltain kongressin jäsenistä on miljonäärejä.

Trumpin hallinto on Yhdysvaltain kaik­kien aikojen rikkain. Jäsenten yhteenlasketun omaisuuden arvoksi on laskettu 12 miljardia dollaria. Pelkän hallituksen jäsenet ovat liki tuplasti varakkaampia kuin Barack Obaman hallituksen.

Muista poliitikoista perässä seuraavat Ten­nesseen kuvernööri Bill Haslam 2,6 miljardilla dollarilla sekä Länsi-Virginian kuvernööri Jim Justice 1,6 miljardilla dollarilla.

Tutkijoiden mukaan vallanpitäjien rikkau­det sinällään eivät uhkaa demokratiaa. Riskejä voi syntyä rahojen käytöstä tai johtajien arvaa­mattomuudesta.

Ruostetsaaren mukaan republikaanipuo­lueen kongressiedustajien vastustus Obama­caren lopettamisessa osoitti, että omaisuu­destaan huolimatta Trump ei ole puolueesta riippumaton.

Miljardöörien vallan vaikutuksia on vaikea verrata globaalisti, koska rahaa voidaan käyttää monella eri tavalla. Se voi palvella yhtä lailla eliitin omaisuuden kartuttamisessa kuin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden poistami­sessa. Historia on kuitenkin osoittanut, ettei valta ole pysyvää.

Nopeimmillaan valtaeliitit on pistetty vaihtoon Ranskan ja Venäjän suurissa vallan­kumouksissa. Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma huomauttaa, että Venäjällä vanhan eliitin tilalle nousi kuitenkin uusi.

»Yleensä eliitti uusiutuu, jos yhteiskun­nan jatkuvuus on hyvä. Eliitti saa alemmista luokista uusia aineksia, kuten Ranskassa 1700-luvulla. Aikansa eläneet eliitit taas voi­vat liittoutua nousevien eliittien kanssa. Van­hat valtasuvut saattavat rappeutua vähitellen tai kuolla pois, kuten kävi Mediceille», Kuisma sanoo viitaten keskiaikaiseen italialaissukuun.

Eliittien valtakaudet ovat Kuisman mukaan kuitenkin kestäneet hyvin pitkään, jopa vuosisatoja. Esimerkiksi Ruotsin aristokraattinen eliitti 1600–1700-luvuilla koostui keskiaikai­sista mahtisuvuista.

»1800-luvun jälkeen tulivat Wallenbergit ja muut porvari-tai sotilasammateista.»

Upporikkaat pysyvät vallassa, jos massat pysyvät niille suopeina ja taloudellista hyvin­vointia riittää. Vallassa pysymiseen tarvitaan hyvä koneisto.

Silloin tällöin kansan syvistä riveistä on noustu vastarintaan. Kuisman mukaan Euroo­pan talonpoikaiskapinat, myös Nuijasota vuo­sina 1596–1597, olivat esimerkki tyytymättö­myydestä.

»Iso osa ihmisistä koki, ettei heillä ollut toimivia poliittisia väyliä vaikuttaa omaan asemaansa, ja sitten noustiin primitiivisesti kapinaan.»

Usein vallanpitäjät myös nujersivat ne. Ja niin he tekisivät myös nykyajan Euroopassa, Kuima arvelee.

Jutun päälähteenä on käytetty Forbesin miljardöörilistaa. Forbes ei kuitenkaan listaa diktaattoreita ja kuninkaallisia. Jutun muina lähteinä ovat Bloomberg, Financial Times, Time, ICIJ sekä tanskalaisen eliittitutkijan Christoph Houman Ellersgaardin haastattelu.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää