Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Hamas linjaa uudelleen Israel-kantaansa

Azzam Tamimi: Hamas. A History from Within. Olive Branch Press 2007, 372 s.

”Hamasin kanssa täytyy neuvotella”, sanoi Israelin tiedustelupalvelun Mossadin entinen johtaja Efraim Halevy viime vuoden loppukesästä Wall Street Journal -lehdessä. ”Se on välttämätöntä, jottei al-Qaidan kannatus leviä.” Halevy tyrmäsi ennakkovaatimuksen rauhanneuvotteluille: ”Heidän ei tarvitse tunnustaa [Israelin valtiota]. Olemme suvereeni valtio.”

Halevy puhui pitkäkestoisesta aselevosta Hamasin kanssa, ”senkaltaisesta, joita Israel sai aikaan vihamielisten naapuriensa kanssa, kun juutalaisvaltio oli perustettu 1948”. Toistaiseksi Israel ja länsi eivät ole lämmenneet Halevyn ajatukselle. Ne pitävät Hamasia edelleen terroristijärjestönä.

Hamas on ehdottanut aselepoa eli hudnaa. Se on islamilaisen oikeusopin mukaan ”lainmukainen sitova sopimus, jonka tavoite on lopettaa taistelut vihollisen kanssa sovituksi ajaksi”. Kun hudnasta on sovittu, siitä tulee pyhä, sen toteuttamisesta uskonnollinen velvollisuus ja rikkomisesta synti. Hudnan voi uusia yhteisellä sopimuksella, määrittelee palestiinalais-brittiläinen, Lontoossa sijaitsevan Institute of Islamic Political Thoughtin johtaja, Azzam Tamimi Hamas-kirjassaan. Tamimi ei ole peitellyt julkisuudessa Hamas-sympatioitaan, mutta se ei tee kirjasta lukukelvotonta. Kontaktiensa ansiosta hän on päässyt pureutumaan Hamasiin sisältäpäin.

Hamasin eli Islamilaisen vastarintaliikkeen juuret ovat Egyptissä 1920-luvulla perustetussa Muslimiveljeskunnassa (Ikhwan). Sen toiminta levisi Palestiinaan toisen maailmansodan jälkeen. Alku oli vaikea Ikhwanille, mutta kuuden päivän sota 1967 antoi sysäyksen poliittiselle islamille.

Kirja keskittyy Ikhwaniin ja Hamasiin poliittisina ja ideologisina järjestöinä ja kertoo niistä keskeisten henkilöiden kautta. Tamimi tuo esiin Hamasin kamppailun PLO:n suurimman jäsenjärjestön Fatahin, Israelin sekä arabihallitusten ja Yhdysvaltain vaatimusten puristuksessa. Tamimi kuvaa myös järjestön jakaantumista miehitettyjen alueiden Hamasiin ja maanpaossa olevaan johtoon.

Jasser Arafat ei onnistunut saamaan Hamasia PLO:n sateenvarjon alle, joten järjestöjen pitkä valtataistelu jatkuu ulkopuolisten puuttuessa näkyvästi tapahtumiin. Tamimin mukaan Israel ei tukenut aktiivisesti Ikhwania, mutta antoi sen toimia pitkään rauhassa. Juutalaisvaltion vihollinen oli PLO. Ikhwan keskittyi vuosia islamilaisten arvojen ja etiikan levittämiseen, sillä sen voimavarat ja kannatus eivät riittäneet enempään. Israelin vihollinen Hamasista tuli palestiinalaisten ensimmäisen kansannousun myötä.

Mitä Hamas haluaa nyt? Järjestön mielestä Arafat sivuutti palestiinalaisten perusoikeudet Oslon sopimuksessa 1993. Hamasin asiakirja vuodelta 1988 vastustaa kategorisesti Israelia. Tamimin mukaan järjestössä moni kuitenkin ajattelee, että asiakirja on aikansa elänyt, eivätkä sen artiklat ole pyhiä.

Tamimi arvioi, että Hamasin työn alla oleva uusi julistus sijoittaa teesit historialliseen kontekstiin uskonnollisen kehyksen sijaan. Konfliktin juuret ovat Euroopassa, missä juutalaiskysymys haluttiin ratkaista perustamalla Palestiinaan juutalaisten kotimaa palestiinalaisten kustannuksella. Nykyisen asiakirjan juutalaisvastaisuus aiotaan poistaa uudesta. Uusi painotus lienee, että vihollinen on rasistinen sionismi, eivät juutalaiset sinänsä. Julkisuudessa Hamas on kertonut hyväksyvänsä vuoden 1967 rajat.

Hamasin väkivaltainen siipi perustelee toimintaansa miehityksen vastustamisella. Tamimi väittää, että itsemurhaiskut eivät ole vain epätoivoinen reaktio, vaan myös strategia: ainoa keino painostaa Israelia tunnustamaan palestiinalaisten oikeudet. Järjestö iskee sotilaskohteisiin, siviiliuhrit ovat sen mukaan seurausta Israelin iskuista siviilejä vastaan.

Kirjasta jää kaipaamaan syventymistä järjestön konkreettiseen toimintaan. Hamasin kannatuksen perustana ovat kuitenkin arjen sosiaalinen toiminta, lahjomattomuuden maine ja palestiinalaisten oikeuksien puolustaminen.