Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Miksi Suomi on hakkuista eri linjoilla kuin tutkijat?

Kaarina Vainio/UP
Heikki Valve/Wikimedia Commons

Ulkopolitiikka kysyi Suomen lulucf-kannasta maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvokselta Heikki Granholmilta.


Suomelle tärkeä maankäyttö on yksi osa EU:n ilmasto- ja energiapakettia. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan linjauksen mukaan metsien käyttöä verra­taan vuosien 2000–2012 tasoon. Suomi haluaa muuttaa tämän ja tavoittelee puunkäytön lisäämistä. Keväällä 68 suomalaista yliopistotutkijaa lausui, että hakkuiden ja puunkäytön lisääminen heikentää luonnon monimuotoi­suutta ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Miksi Suomi toimii vastoin tutkijoiden näkemyksiä, maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Heikki Granholm?

»Käsitykseni mukaan esitetty kritiikki on koskenut Suomen kansallisia metsäpoliittisia tavoitteita, ei Suo­men esityksiä EU:n lainsäädäntöehdotukseen. EU:n ilmastolaskennan olisi hyvä heijastella todellisuutta. Suomessa maankäyttösektori ja metsät ovat merkittävä hiilinielu. Ne maat, joilla hakkuut ovat olleet korkealla tasolla, voivat jatkaa, mutta ne maat, joilla hakkuut ovat olleet alhaisella tasolla, eivät saisi lisätä hakkuita ilman lisärasitetta. Jos joku jäsenmaa haluaa lisätä hakkuita kestävyyden rajoissa, suotakoon se heille.»

»Suomessa on paljon tutkijoita ja asiantuntijoita, joilla on erilaisia näkemyksiä. Osa tutkijoista puoltaa näkö­kulmiamme. Ministerit ovat pitäneet pyöreän pöydän keskusteluita, joissa tutkijoita on kuultu. Kun Suomi teki kansallisen metsästrategian, se pohjautui tutkimustietoon, kuten Luonnonvarakeskuksen arvioihin.»

 
 

Valta vaihtuu Afrikassa

Anna-Kaisa Hiltunen

Brexitistä lisää suomalaisia

Laura Myllymäki/UP

Kuin kaksi marjaa?

Tuula Toivio ja Laura Myllymäki

Mammutti

Laura Myllymäki/UP

Toisistaan riippuvaiset

Tuuli Koivu

Rahaa pakotteiden ohi

Niko Vartiainen

Maihinnousu

Taina Tervonen ja Anna-Kaisa Hiltunen

Kameran takana on oligarkki

Ryhor Nizhnikau

Kahden tulen välissä

Laura Myllymäki/UP

Toimittajat pakosalla

Anna-Kaisa Hiltunen

Kehitysavusta tuli tuote

Jenna Vehviläinen/UP

Ilmastotoivot Trumpin kaudella

Matti Kahra

Yhteen kasvaneet jättiläiset

Niko Vartiainen

Historiaton tulkinta Kiinasta

Jyrki Kallio

Mustanmeren myyttinen solmu

Jussi Lassila

Demokratian sairaskertomus

Johanna Vuorelma

Katse etelään

Joonas Pörsti/UP

Chiliä ja heinäsirkkoja

Maija Salmi

Tuomiopäivän kelloa siirrettiin