Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Suurvaltapolitiikan hinta

Teija Tiilikainen/UP

Venäjä on viime vuosina hyödyntänyt sekä omaa sisäpoliittista tilannettaan että kansainvälisen politiikan murrostilaa ja valtatyhjiöitä noustakseen suurvaltajärjestelmän ytimeen. Nousua voi pitää onnistuneena suorituksena, vaikka kaikki ei mennytkään Venäjän suunnitelmien mukaan, kirjoittaa Ulkopolitiikka-lehden päätoimittaja Teija Tiilikainen pääkirjoituksessaan.

Pitkään tälle vuosituhannelle Venäjän suurvalta-asemaa luonnehdittiin vain alueelliseksi. Venäjän vaikutusvallan nähtiin ulottuvan maan välittömään naapurustoon, kun taas Venäjän globaalia valtapotentiaalia pidettiin rajallisena ellei olemattomana. Yhdysvaltain ulkopolitiikassa Venäjällä ei ollut presidentti Barack Obaman kaudella juuri minkäänlaista roolia. Kiinan vahvistuminen sai lähes kaiken huomion.

Venäjän viime vuosien nousua suurvaltajärjestelmän ytimeen voikin pitää onnistuneena suorituksena. Tavoitteiden saavuttamiseksi on hyödynnetty sekä maan sisäistä poliittista tilannetta että kansainvälisen politiikan murrostilaa ja valtatyhjiöitä. Vallankäytön välineet on haettu sieltä, missä Venäjä on vahva, eli sotilaallisesta voimankäytöstä, yleisestä epävakauttamisesta ja toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisesta. Lopputulos on, että Venäjä on jälleen Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden ulkopolitiikan keskiössä. Se on myös keskeisin ulkopuolinen suurvalta Syyrian konfliktin ratkaisun ympärille hahmottuvassa Lähi-idän poliittisessa asetelmassa. Keski-Aasiassa ja Arktiksella maa käy kauppaa vallanjaosta Kiinan kanssa.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Venäjällä olisi voinut olla todellinen valttikortti hihassaan, ellei maa olisi vaalivaikuttamisellaan saattanut itseään kiistanalaiseen asemaan Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa. Aloittaessaan kautensa presidentti Donald Trump osoitti mielenkiintoa presidentti Vladimir Putinin kanssa tehtävää kahdenvälistä sopimusta kohtaan. Euroopassa sovun pelättiin sisältävän perinteisen etupiirijaon aineksia.

Jos suurvaltasopimus olisi syntynyt, olisi Venäjä paaluttanut roolinsa suurvaltajärjestelmän ytimessä. Sopimuksen ansiosta Venäjällä olisi ollut Yhdysvaltain johdon tuki omien keskeisten intressiensä ajamiseksi Euroopassa. Sopimus olisi myös työntänyt vahvaa kiilaa Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisten liittolaisten väliin. Siitä olisi lisäksi voinut tulla kauppatavaraa, mikäli Venäjällä on takataskussaan presidentti Trumpia koskevia arkaluontoisia tietoja. Valttikortti kuitenkin hukattiin, kun Venäjä teki itsestään kiistanalaisen toimijan Yhdysvaltojen politiikassa. Samanlainen suhtautuminen Venäjään yhdistää edelleen länsimaita ja tarjoaa edellytykset Venäjän vallan patoamiselle.

Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan Venäjän suurvaltapolitiikan ja globaalin vallan muotoja. Lähi-idässä Venäjä rakentaa kumppanuuksia täyttääkseen Yhdysvalloilta jäävää valtatyhjiötä ja asemoidakseen itsensä alueen valtarakenteisiin. Sotilaallinen asemoituminen on käynnissä myös arktisella alueella, jossa Venäjä toimii portinvartijana Kiinan ja muiden ei-arktisten toimijoiden vahvistumiselle. Profiilihaastateltavamme, yhdysvaltalainen ydinasepolitiikan ekspertti ja Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Leo Michel varoittaa ydinaseiden paluusta suurvaltapolitiikan ytimeen. Toisin kuin kylmän sodan aikana, ydinaseisiin liittyvää ymmärrystä ja osaamista ei enää ole.

Vakavista aiheista huolimatta UP-lehti toivottaa lukijoilleen vuoden toisen numeron myötä aurinkoista kesää!

Kirjoittaja on UP-lehden päätoimittaja.

 
 

Suomalaiset selättävät valeuutiset

Laura Myllymäki/UP

Tsaarin hovimies

Laura Myllymäki/UP

Opas pelonhallintaan

Matti Koskinen

Paluu Lähi-itään

Wolfgang Mühlberger & Marco Siddi

Kivi Naton kengässä

Matti Koskinen

Ihanteellinen vihollinen

Taina Tervonen

Ilman sadetta

Elli-Alina Hiilamo

Iranin nousu sivuutti enemmistön

Liisa Liimatainen

Diplomaatit jalkatöissä

Kaarina Vainio/UP

Optimisti ruorissa

Tuula Toivio

Yhteys todellisuuteen

Joonas Pörsti/UP

Velkatrauman jälkipuinti

Mattias Lehtinen

Kamppailua kybervallasta

Henrik Rydenfelt

Diplomatian höyhensarjassa

Matti Koskinen

Bruttokansantuote vie harhaan

Elli-Alina Hiilamo

Digitaaliset köyhäintalot

Henrik Rydenfelt

Naiset rauhanrakentamisen sivuraiteilla

Ulla Anttila

Väkivaltahallinto venäläisittäin

Ryhor Nizhnikau

Valkosipulileipää ja kulttuuririentoja

Margaryta Kirakosian

Uusi EU-virasto löytyi Savosta