Turvapaikanhakijoiden lähtömaita koskeva maatietokanta on Suomessa vain viranomaisten käytössä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Miksi?
Maahanmuuttoviraston turvapaikanhakijoiden lähtömaita koskeva Tellus-maatietokanta on tarkoitettu Suomessa vain viranomaisten käyttöön. Vertailun vuoksi: esimerkiksi Ruotsin maahanmuuttovirasto Migrationsverket on linjannut, että lähtömaatieto on julkista. Euroopan pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen neuvottelukunta (ECRE) on suosittanut vuonna 2008, että maatiedon pitäisi olla julkisesti saatavilla.
Lähtömaatiedolla tarkoitetaan valtion oloja koskevaa tietoa. Tiedot voivat koskea poliittisia tai yhteiskunnallisia olosuhteita, ihmisoikeustilannetta, lainsäädäntöä, maantietoa tai arkielämään liittyviä asioita. Maatietoa tarvitaan erityisesti, kun selvitetään turvapaikanhakijoiden perusteita kansainväliselle suojelulle.
Miksi maatieto ei ole julkista, Maahanmuuttoviraston maatietopäällikkö Sirpa Ranta?
»Siellä on turvaluokiteltuja asiakirjoja. Meillä on myös tekijänoikeusasioita, joita ei voi jakaa kolmansille osapuolille», Ranta sanoo. Turvaluokitellut asiakirjat tulevat Rannan mukaan maatietopalvelun käyttöön ulkoministeriöltä ja EU-instituutioista.
Migri aikoo Rannan mukaan aloittaa tämän vuoden aikana tietokannan uudistuksen. Tietokanta on otettu käyttöön vuonna 2001. Uudistuksessa sen on määrä muuttua portaaliksi, ja myöhemmin Maahanmuuttovirasto voisi avata dokumentit.
Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa tieto ei kuitenkaan olisi välittömästi julkista. »Varmasti edetään niin, että se tulee ensin meille ja sitten myöhemmin julkiseksi.»
Wolfgang Mühlberger & Marco Siddi