Lasikatot ovat monessa paikassa särkyneet, mutta poliittiset instituutiot muuttuvat hitaasti. Euroopan parlamentti avaa ikkunan ulkokuoren alla säilyneisiin tasa-arvon vinoumiin.
Pintatasolla ovat numerot: se, näkyykö vallankäytön
huippupaikoilla enemmän miehiä kuin naisia. Syvempi taso on kulttuuri, joka on
omanlaisensa kussakin instituutiossa. Usein naisia ja miehiä asetetaan eri
paikkoihin ja heille annetaan erilaisia toimintamahdollisuuksia sukupuolen
mukaan.
Näin sanoo Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantola, joka aikoo toteuttaa poikkeuksellisen tutkimuksen Euroopan parlamentin ryhmien sukupuolittuneista käytännöistä.
Tutkimusryhmä kartoittaa esimerkiksi ryhmissä esiintyvää piilosyrjintää, seksististä tai rasistista kielenkäyttöä ja sitä, minkälaisia paineita nuorilla naisedustajilla voi olla. Toisaalta tutkimus käsittelee myös sitä, miten tasa-arvo toteutuu parlamenttiryhmien politiikassa.
Kantola aikoo toteuttaa tutkimuksen osin havainnoinnilla. Projektin tutkijoita lentää Brysseliin katsomaan, mitä parlamenttirakennuksen seinien sisäpuolella todella tapahtuu. Tutkimus kestää viisi vuotta. Kantolan ryhmällä on aikaa raaputtaa pintaa.
Kantola ennakoi, että parlamentissa esiintyy varmasti »kaikenlaista», siitä kertoo #metoo-liikekin. Esimerkiksi verkkolehti Politicopiti viime vuoden lopussa esillä sitä, kuinka Bryssel on äärimmäisen valkoinen. Lehdessä musta meppiavustaja Rachael Moore kertoi, miten hänelle saatetaan yhtäkkiä tehdä turvatarkastus ja miten hän kokee, että muut ihmiset eivät suoraan edes puhu hänelle, vaikka hän kysyisi heiltä jotakin.
Seksismiä, häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa maailman parlamenteissa on tutkittu ennenkin. Esimerkiksi syksyllä 2016 Parlamenttienvälinen liitto Ipu julkaisi selvityksen, jonka mukaan 81,8 prosenttia naiskansanedustajista on kokenut psykologista väkivaltaa81,8 prosenttia naiskansanedustajista on kokenut psykologista väkivaltaa.. 44,4 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista naisedustajista puolestaan raportoi saaneensa tappo-, raiskaus-, pahoinpitely- tai kidnappausuhkauksia. Tutkimukseen osallistui 55 naista 39 eri maasta.
Kantolan tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että aika on nyt erilainen: Eurooppa on hiljattain käynyt läpi oikeistopopulistisen käänteen. Äärioikeisto on mukana Euroopan parlamentissa, jossa se suhtautuu halveksuvasti tasa-arvoon. Kantola mainitsee, että äärioikeiston silmissä tasa-arvo on usein toisten kulttuurien ongelma – ei eurooppalaisen. Äärioikeisto niputtaa tasa-arvon ongelmaksi, joka koskee vain maahanmuuttajia.
Kollegat suuttuvat kokouksessa, mikä ei vielä ole kovin poikkeuksellista politiikassa. Kohta he kuitenkin jo huutavat: »Tällaisia typeryyksiä! Pitäisi erottaa ryhmästä!»
Kielenkäyttö on ronskia. Jos Sirpa Pietikäinen olisi mies, vastaanotto olisi asiallisempaa.
Näin kertoo EPP-ryhmään kuuluva Pietikäinen (kok.) kokemuksistaan sukupuoleen perustuvasta vallankäytöstä. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa Pietikäinen on ollut vähemmistössä omassa parlamenttiryhmässään. Hän on vakuuttunut siitä, että vastaavassa tilanteessa mies ei saisi osakseen yhtä ivallisia kommentteja.
»Vastavyöry, joka tulee ihan luonnollisestikin politiikassa, on raivoisampaa naiskollegaa kohtaan», hän sanoo.
Pietikäinen katsoo, että jos mies joutuisi ryöpyn kohteeksi, puheenjohtaja koputtaisi nuijaa ja sanoisi, että pysytäänpä nyt asiassa. »Naisen ollessa kysymyksessä ryöppyämisen annetaan jatkua.»
Pietikäisen mielestä Euroopan parlamentissa on nähtävissä aurinko ja kuu -ilmiö. Tasa-arvoa hoidetaan sillä, että nainen on aina jotain, joka alkaa vara-etuliitteellä.
»Kuu saa heijastella auringon loistoa. Naisen pääseminen auringoksi on huomattavasti vaikeampaaNaisen pääseminen auringoksi on vaikeaa..»
Pietikäisen mielestä naiset joutuvat ponnistelemaan sukupuolensa takia parlamentissa enemmän kuin miehet – mutta eivät kuitenkaan enempää kuin Suomessa. Pietikäisen mukaan Suomessa usein ajatellaan, että erilaisten kulttuurien takia Euroopan parlamentissa olisi tasa-arvon näkökulmasta eityisen vaikeaa. Se ei Pietikäisen mukaan pidä paikkansa.
Hänestä poliittiset järjestelmät helposti suosivat kilttejä, hyvin käyttäytyviä, sympaattisia naisia. »Se on umpiperä siksi, että jos on kiltti, ei koskaan saa mitään.»
Hän vertaa Euroopan parlamenttia Suomen eduskuntaan: »Täällä [Euroopan parlamentissa] on enemmän hankalia akkoja. Tämä jotenkin järjestelmänä suosii sitä. Seinäkukkasina asiat eivät hoidu», hän sanoo.
Myös parlamentin varapuhemies Heidi Hautala (vihr.) sanoo havainneensa, että politiikassa toimivat naiset ovat usein kaksi kertaa kyvykkäämpiä kuin miehet. Vaihtoehtoisesti naiset ovat miehiä kovempia tekemään töitä.
»Yleinen havainto on, että naiset joutuvat vakuuttamaan kaksin verroin», Hautala sanoo.
Hautala itse uskoo saaneensa helpotusta siitä, että on toiminut verrattain uudessa puolueessa, vihreissä. Myös Euroopan parlamentissa vihreiden ryhmässä on sukupuolten yhdenvertaisuutta edistäviä käytäntöjä. Kaikista europarlamentin ryhmistä ainoastaan vihreillä on kaksi puheenjohtajaa. Ryhmän säännöissä todetaan, että vähintään toisen heistä pitää olla nainen.
Seksuaalista häirintää kumpikaan heistä, Hautala tai Pietikäinen, ei ole kokenut. Molemmat uskovat, että poliittisesti korkea asema on suojannut heitä.
Hautalan mukaan parlamentissa ahdistelun ja asiattoman työpaikka- tai esimieskohtelun kohteeksi joutunut henkilö voi nyt kääntyä aiempaa helpommin erityisen neuvoa-antavan komitean puoleen. Komitea esimerkiksi saa apua puolueettomalta arvioitsijalta.
Hautala oli mukana hyväksymässä maaliskuussa julkaistua puhemiehistön suunnitelmaa, joka on tulosta parlamentissa viime syksynä käydystä #metoo-keskustelusta.
Suunnitelmaan jäi kiusallinen kohta, sanoo Hautala.
Parlamentin avustajille ja edustajien harjoittelijoille järjestetään jatkossa pakollinen koulutus, jossa muun muassa käydään läpi, mikä käytännössä on epäasiallista käytöstä työpaikalla. Sen sijaan edustajille koulutus ei ole pakollista. Heille koulutusta järjestettäisiin pyynnöstä.
Hautalan mukaan »eräät miespuoliset varapuhemiehet» eivät katsoneet tarvitsevansa sellaista koulutusta. »Sanoin, että he ovat varmaan sitten poikkeuksia», Hautala kertoo.
Hautalan mielestä hänen kollegoidensa nihkeä suhtautuminen koulutukseen paljasti asenneongelman. Ulkopolitiikka-lehti ei pystynyt vahvistamaan muista lähteistä, mitä kokouksessa tapahtui.
Sukupuoleen liittyvät vinoumat heijastavat niin Euroopan parlamentissa kuin monella muullakin politiikan näyttämöllä laajemmin politiikan maailman lainalaisuuksia.
»Kansainvälisissä suhteissa usein mikä tahansa suhde on kamppailua vallasta. Silloin siellä on myös alttius käyttää valtaa», sanoo Kentin yliopiston kansainvälisten suhteiden ja feministisen turvallisuuspolitiikan tutkija Toni Haastrup.
»Jotta voi saada ääniä, poliitikon on omaksuttava jossain määrin asenne, että hän on parempi kuin joku toinen», hän jatkaa.
Kun asenteen saavuttaa yksilön ja rakenteen tasolla, valtaa on mahdollista myös käyttää väärin, Haastrup toteaa.
Päivänpolitiikan häsellys puuttuu OECD:n apulaispääsihteerin työstä, ja se sopii Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä työskentelevän Mari Kiviniemen luonteelle oikein hyvin.
»Julkisuutta on paljon, mutta se on asialähtöistä. Se ei lähde siitä, kuka sanoo ja miten, vaan siitä, mitä sanoo», Kiviniemi sanoo.
Nykyään asiantuntijaorganisaatiossa työskentelevällä Kiviniemellä on mihin verrata. Toimiessaan Suomen pääministerinä vuosina 2010–2011 häsellys oli toista luokkaa. Kiviniemen sukupuoleen kiinnitettiin paljon huomiota. Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki kutsui Kiviniemeä jopa kokovartaloministeriksi.Keskon pääjohtaja kutsui Kiviniemeä kokovartaloministeriksi.
»En sitä silloin kommentoinut enkä kommentoi paljon nytkään. Se nyt oli sellainen kohu. Kaikenlaisia kohuja sitä sitten onkin», Kiviniemi sanoo nyt.
Julkisuus on poliitikolle Kiviniemen mukaan päällystakki: kaikki, mitä poliitikko tekee, on enemmän tai vähemmän julkista. Samalla kynnys väärinkäytösten paljastumiseen on matalampi kuin jollain toisella alalla.
Kiviniemi ei omien sanojensa mukaan ole kokenut törkeää syrjintää sukupuolensa takia. Sen sijaan huonoa käytöstä ja huonoa huumoria on tullut uralla vastaan. Niiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi sovinistiset vitsit. Kiviniemi ei tarkenna, ketkä vitsejä ovat kertoneet.
Hänen mukaansa pinnan alla piilevän asenteellisen kulttuurin juuret juontavat siihen, että naisia on ollut tietyissä politiikan ja talouden tehtävissä vähemmän kuin miehiä. Vaikka lasikatot ovat monessa paikassa särkyneet, monen tavallisen ihmisen mielessä elää miehinen stereotypia siitä, kuka on oikea henkilö esimerkiksi pääministeriksi tai valtiovarainministeriksi. Kiviniemen mielestä asenteista päästään eroon vain siten, että naisia on yhä enemmän tehtävissä, joissa on perinteisesti nähty miehiä.
Hän sanoo kokeneensa roolin pääministerinä helpompana siksi, ettei hän ollut tehtävässä ensimmäinen nainen. Kiviniemeä ennen pääministerinä oli ollut Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja presidenttinä Tarja Halonen.
Kiviniemi kuitenkin mainitsee kohdanneensa pääministeriaikana ulkoisia paineita erityisesti talouselämän suunnasta: oli »vanhempia miehiä», joiden oli vaikea suhtautua naispääministeriin. Kiviniemi ei tarkenna, keitä miehiä hän tarkoittaa.
»Koin myös, että pystyin vakuuttamaan heidät», hän lisää.
Kun ruotsalainen Uppsalan yliopiston tutkija Cecilia Josefsson esitteli tuoretta tutkimustaan sukupuolesta Ruotsin parlamentissa, osa kuulijoiden joukossa istuneista miehistä kuittasi tutkimustuloksen naisten omaksi ongelmaksi. Ei ole meidän vikamme, jos naiset vaativat itseltään paljon, osa miehistä totesi.
Josefsson tutki yhdessä kollegansa Josefina Eriksonin kanssa Ruotsin valtiopäivien sukupuolittuneita käytäntöjä. Ruotsin parlamentti on erityislaatuinen tapaus, sillä muodollisesti se on hyvin tasa-arvoinen työpaikka. Parlamentin jäsenistä yli 40 prosenttia on ollut naisia yli kahden vuosikymmenen ajan. Yhdelläkään toisella valtiolla ei ole ollut yhtä pitkään yhtä paljon naisia kansanedustuslaitoksessaan.
Tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan Ruotsin nais- ja mieskansanedustajat kokevat osallistuvansa politiikan tekemiseen ja poliittisen agendan muokkaamiseen yhtä voimakkaasti. Sen sijaan naiskansanedustajat kokivat mieskansanedustajia useammin paineita ja ahdistusta virheiden tekemisestä.
Naiset myös esimerkiksi keskeytettiin keskusteluissa, heidän ulkonäköään kommentoitiin ja he saivat kuulla seksistisiä vitsejä useammin kuin miehet.
Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, mutta sen lisäksi tutkijakaksikko jatkoi työtään haastattelemalla nais- ja mieskansanedustajia. Josefsson sanoo, että haastattelujen perusteella on melko selvää, että naisilta myös vaaditaan enemmän kuin miehiltä. Naisten kokema ahdistus virheiden tekemisestä ei johdu vain siitä, että naiset sosiaalistuvat ahdistumaan miehiä helpommin.
»Se tulee myös normista, jonka mukaan naisia rangaistaan virheistä miehiä enemmän.»
Ei ollut mikään läpihuutojuttu, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta tuli ihmis- eikä miesten oikeuksien julistus. Sen työstämisessä vuosina 1946–1948 mukana olleet naiset, erityisesti Dominikaanisen tasavallan edustaja Minerva Bernardino, olivat tarkkoina sen suhteen, että tekstistä karsittiin pois sukupuolittuneet käsitteet. Naisten työn tuloksena julistukseen saatiin englannin termi human being miestä ja ihmistä tarkoittavan man-sanan sijaan.
Sen sijaan YK:n turvallisuusneuvosto on paikka, jossa on harvoin nähty naisia ja jossa sukupuolikysymystä on ollut vaikea käsitellä. Siksi turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymää päätöslauselmaa 1325 »Naiset, rauha ja turvallisuus» on pidetty merkittävänä uutena vaiheena, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan akatemiatutkija, kehitysmaatutkimuksen dosentti Marjaana Jauhola.
Silti Jauhola huomauttaa, että YK:ssakin käydään erilaisia sukupuolta koskevia kamppailuja. Lopulta maailmanjärjestö ja sen tekemät päätökset ovat sellaisia kuin valtiot ja niiden johtajat ovat.
Jauhola näkee, että arvokonservatiivisten liikkeiden nousu painottaa feminismin uhkaa ja vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin: »Se saa uusia kannattajia ja jäseniä, jotka ovat sitä mieltä, että käsite gender [sosiaalinen sukupuoli] on vaarallinen. Se voi hajottaa perheen ja jopa valtion.» Suomalaiseksi esimerkiksi arvokonservatiivisesta liikkeestä Jauhola mainitsee Aito avioliitto -liikkeen.
Hänen mielestään Suomessakin on keskusteltu liian vähän siitä, mitä Timo Soinin (sin.) ulkoministerikaudella on tapahtunut. Hän huomauttaa Soinin kaksoisroolista: Ulkoministerinä Soini edistää naisten ja rauhan 1325-agendaa, sillä se kuuluu hänen työtehtäviinsä. Toisaalta Soini puhuu blogissaan »pakkopaitafeminismistä».
»Murros, joka on Suomessa vielä käsittelemättä, on se, miten ulkopolitiikan sukupuoli on Soinin aikana muuttunut», Jauhola sanoo. Soinin puheita on Jauholan mukaan peilattava yhteiskunnalliseen keskusteluun arvokonservatismista ja jopa naisvihasta.
Ruotsin lisäksi ainakin Kanada ja jossain määrin myös Australia ovat ilmoittaneet ajavansa feminististä ulkopolitiikkaa. Feministiset kansainvälisen politiikan tutkijat suhtautuvat kuitenkin varauksellisesti feministisen ulkopolitiikan käsitteeseen.
»En voi määritellä, mitä se tarkoittaa. Eri mailla on siihen erilaisia lähestymistapoja», sanoo Toni Haastrup.
Käytännössä maat ilmoittavat, että ne edistävät ulkopolitiikassaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa sekä ottavat niin sanotut sukupuolivaikutukset huomioon ulkopolitiikassaan. Haastrupin mukaan esimerkiksi Ruotsi katsoo, että sillä on hyvät sisäpoliittiset referenssit, jotka toimivat kannuksina toimia feministisen ulkopolitiikan edelläkävijänä.
»Kyse on tietynlaisesta vallan dynamiikasta: hyvät pohjoiset valtiot haluavat auttaa globaalia etelää», Haastrup sanoo.
Marjaana Jauholan mukaan sama oletus näkyy myös Suomessa: tasa-arvo on jo saavutettu, ja Suomi on sen mallimaa, joka toimii esimerkkinä muille.
Haastrup lisää, että instituutiot ovat aina heijastuksia jostain paljon syvemmästä – siitä, mitä arvoja yhteiskuntamme edustaa.
#Metoo-liikkeen jälkeen suurin kysymys on ollut, mitä tapahtuu seuraavaksi. Euroopan parlamentissa asia ratkaistiin osin puhemiehistön hyväksymällä etenemissuunitelmalla, jonka tekemiseen Heidi Hautalakin osallistui.
Sirpa Pietikäinen sanoo pitävänsä hyvänä keskustelua seksuaalisesta häirinnästä ja vallankäytöstä. Sen sijaan häntä surettaa, että keskustelu ei tunnu koskaan laajentuvan laajempaan tasa-arvoon.
»Se ei tunnu läikehtivän siihen, että päästäisiin käsittelemään vastaavia ilmiöitä muissakin epätasa-arvon kysymyksissä, kuten budjetoinnissa tai vallanjaossa», Pietikäinen sanoo.
Hän pitää ongelmana sitä, että monet eivät edes tajua vallankäytön hienojakoisuutta ja hierarkkisia rakenteita – sitä, että valtaan liittyy paljon ei-sanallista viestintää, pokkurointia ja järjestelmä siitä, kuka menee ovesta ensin sisään.
»Mitä vähemmän niitä on, sitä vähemmän kikkareet pääsevät kellumaan», Pietikäinen sanoo.
Mari Kiviniemen edustama OECD on pitänyt esillä esimerkiksi palkkatasa-arvon kysymyksiä, työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia sekä tyttöjen ja poikien segregaatiota. Se tarkoittaa sitä, että tytöt ja pojat ryhmäytyvät sukupuolensa mukaan kouluissa ja suosivat myöhemmin valinnoissaan tiettyjä aloja.
Yhtenä suurimpana ongelmana Kiviniemi pitää sitä, että esimerkiksi Suomessa työpaikoilla kulttuuri ei ole muuttunut. Roolit menevät edelleen niin, että on naiselle soveliaampaa jäädä kotiin hoitamaan perhettä kuin miehelle. Samalla tilanne voidaan tulkita siten, että nainen ei panosta uraansa.
Presidentti Sauli Niinistökin voisi jäädä perhevapaalle, Kiviniemi katsoo. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että »kiiltokuvilla» ei ole yhtä suurta merkitystä asenteiden muuttamisessa kuin sillä, että tavalliset ihmiset muuttavat toimintaansa.
Ruotsin parlamentin sukupuolikäytäntöjä tutkinut Cecilia Josefsson toteaa, että sukupuolittavista normeista eroon pääseminen on hankalaa, sillä kulttuuria ei voi korjata yksinkertaisella toimenpiteellä, kuten luopumalla iltakokouksista, jotta vanhemmat voisivat osallistua kokouksiin.
Aiheesta puhuminen kuitenkin auttaa, uskoo Josefsson. »Joskus meillä on tapana ajatella, että kaikki on jo täydellistä. On tärkeää tunnustaa, että näin ei ole.»
Jutun lähteinä on käytetty myös Hilkka Pietilän teosta Naiset ja YK – Vuosikymmenien menestystarina, Eveliina Talvitien teosta Keitäs tyttö kahvia sekä Demo Finlandin toiminnanjohtaja Anu Juvosen haastattelua.
Wolfgang Mühlberger & Marco Siddi