Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjavieras David Armitage: "USA:n itsenäisyysjulistuksen periaatteet on unohdettu"

Harvardin yliopiston historian professori David Armitage pitää Bushin isolationismia Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen hengen vastaisena ja huomauttaa, että ihmisoikeudet ovat ristiriidassa valtioiden itsemääräämisoikeuden kanssa.

Usko Amerikan Yhdysvaltojen historialliseen eristyneisyyteen tahtoo olla syvälle iskostunut. Tämän käsityksen siintäessä historian horisontissa on etsitty kaiken mullistanutta käännekohtaa, jonka jälkeen Yhdysvallat olisi avautunut maailmalle. Vaihtoehdoiksi tarjotaan usein vuoden 1812 sotaa Britanniaa vastaan, 1800-luvun lopun Kuuban ja Filippiinien valloituksia, viime vuosisadan maailmansotia tai jopa syyskuun 11. päivää muutaman vuoden takaa.

Historiaa kirjoitettaessa vastausta on turha hakea läheltä, jos sen voi myös löytää kaukaa. Uuden tulkinnan mukaan Yhdysvaltain eristyneisyys särkyi jo tasavallan syntyhetkellä, Thomas Jeffersonin kynäilemässä itsenäisyysjulistuksessa. Sen maailmanlaajuinen historia löytyy Harvardin yliopiston historian professorin David Armitagen uudesta kirjasta The Declaration of Independence - A Global History.

Armitagen mukaan valtio syntyi kansainvälisenä. "Yhdysvallat perustettiin universalistiselle ja kosmopoliittiselle pohjalle, ja sen merkittävin asiakirja vakuutti maan aikomuksista toimia senaikaisten normien mukaisesti. Nykyään kutsuisimme tällaisia normeja kansainvälisiksi suhteiksi ja oikeudeksi", hän valottaa.

Presidentti George W. Bushin hallinnon harjoittama osittainen isolationismi ja Irakin sota vaikuttivat siihen, että kansainvälisoikeudellinen näkökulma nousi Armitagen ajattelussa aiempaa tärkeämmälle sijalle. Monen Bushia lähellä olleen mielestä kansainväliset sopimukset ovat perustuslain alkuperäisen hengen vastaisia. USA:n hallinto on perustellut esimerkiksi Kioton sopimuksesta ja kansainvälisestä rikostuomioistuimesta poisjäämistä "alkuperäisyyteen" (originalist) pyrkivällä perustuslain tulkinnalla. Armitage halusi vastata tähän näkemykseen käyttäen konservatiivien omaa sanastoa ja tarjoten alkuperäistulkinnan tärkeästä amerikkalaisasiakirjasta: itsenäisyysjulistuksesta.

"Jopa alkuperäisyyteen perustuvien tulkintojen on pakko kiinnittää huomiota kansainvälisen oikeuden rooliin amerikkalaisessa oikeuskeskustelussa. Yhdysvallat ilmoitti alusta lähtien haluavansa toimia sen aikaisen kansainvälisen yhteisön normien mukaisesti. Se ilmaisi tämän sekä itsenäisyysjulistuksessa että perustuslaissa, jossa maa sitoutuu ylläpitämään kansainoikeutta kansainvälisillä vesillä."

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen poliittisessa ilmapiirissä Armitagen mielestä olisi mahdotonta kirjoittaa tämänkaltaista teosta kiinnittämättä huomiota Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja kansainvälisen yhteisön - ja erityisesti kansainvälisen oikeuden - välisen kuilun laajenemiseen.

Ennen uusinta kirjaansa hän ei ole ollut kovinkaan aktiivinen julkinen keskustelija. Armitagen erityisaloja ovat olleet kansainvälisen oikeuden kehityshistoria, uuden ajan alun kansainvälinen historia sekä britti-imperiumin ideologian tutkimus.

Yksilönoikeudet ovat tie vapauteen

Armitagen uutta avausta ovat kiitelleet sekä laajempi lukijakunta että kollegat. Eräs historioitsija oli vihjannut kirjailijalle toivovansa, että kirja päätyisi George W. Bushin käsiin. Vieläkin tärkeämpää itse Armitagelle on se, että teos on päätynyt lukiolaisten lukulistoille.

"Toivon, että kirjani avulla Amerikan historia asettuu kosmopoliittiseen viitekehykseen osana laajenevaa kansalaiskasvatusta", Armitage korostaa.Kaikkien ei ole kuitenkaan ollut helppo sulattaa Isosta-Britanniasta alun perin kotoisin olevan professorin näkemyksiä itsenäisyysjulistuksen eri osien painoarvosta. Suurelle osalle amerikkalaisia julistuksen toinen kappale, jossa käsitellään rikkomattomia oikeuksia elämään, vapauteen ja onnellisuuden tavoitteluun, lähentelee pyhää tekstiä.

Armitagen korostamat edeltävän kappaleen maininnat uuden valtion luomisesta ja ihmiskunnan kunniottamisesta ovat särähtäneet monen korvaan. Yksilönoikeuksiin liittyviä lausekkeita käytettiin esimerkiksi orjuuden vastaisessa kamppailussa ja sisällissodassa Etelän valtioliittoa vastaan. "Valitettavasti jotkut ovat epäilleet minun kannattavan osavaltioiden oikeuksia yksilönoikeuksien kustannuksella."

"Halusin osoittaa, miten kauan nykyisen yksilönoikeuksien pohjalta lähtevän tulkinnan vakiintuminen kesti. Ei ole kovinkaan liioteltua sanoa, että Amerikan sisällissodassa taisteltiin osittain juuri oikeudesta määritellä itsenäisyysjulistuksen merkitys."

Armitagea kiinnostaa liittovaltion nousu kansainväliseksi oikeushenkilöksi oman julistuksen pohjalta. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen menestyksen innoittamana on myös syntynyt yli sata muuta itsenäisyysjulistusta, ja julistuksista on muodostunut eräs tärkeimmistä kansainvälisen oikeuden instrumenteista.

Niiden menestys on ollut ajoittain eettisesti arvelluttavaa, sillä monista vapaudella markkinoiduista julistuksista on ajan myötä muodostunut sorron välineitä. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Etelä-Rhodesian itsenäisyysjulistus. Mikä erottaa vapauttavan julistuksen sortavasta?

"Ehkäpä selvin syy on joko yksilönoikeuksien maininta asiakirjassa tai sen puute." Jo Yhdysvaltain sisällissodan aikainen presidentti Abraham Lincoln huomautti, että Etelän osavaltioiden itsenäisyysjulistuksista puuttui maininta ihmisten tasa-arvoisuudesta. Vaikka yksilönoikeuksien korostus ei ollut Jeffersonin tai julistuksen hyväksyneiden Yhdysvaltain perustajien päällimmäinen kiinnostuksen kohde, Armitage ei halua kyseenalaistaa sen myöhempää merkitystä.

"Vapauden mahdollisuus on edelleen julistuksen sydän. Yksi Lincolnin monista onnistumisista oli kyky elävöittää se afro-amerikkalaisten ja muiden puolesta. Se on edelleen muiden ymmärrystä, tasa-arvoa ja vapautta etsivien käytettävissä."

Ihmisoikeuksien ja valtiosuvereniteetin ristiriita

Kun The Declaration of Independence - A Global History -teoksen ensimmäinen kolmannes kertoo kansainvälisyyden merkityksestä Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa, sen toinen ja kolmas osa keskittyvät julistuksen vastaanottoon muualla maailmassa ja itsenäisyysjulistusten tärkeyteen kansainvälisessä normistossa.

Maailmanlaajuiseen merkitykseen pyrkivälle historiankirjoitukselle sopivalla tavalla teos ottaa myös kantaa globalisaatiokeskusteluun. Armitagen mukaan globalisaatio ei tarkoita ainoastaan - eikä edes pääasiassa - pääoman, kommunikaation tai työvoiman virtoja. "Se merkitsee lain laajentumista, valtioiden ja valtio-käsitteen leviämistä sekä aatteiden kiertoa."

Armitagen mielestä voidaan jopa sanoa, että valtio instituutiona on hyötynyt globalisaatiosta yhtä paljon kuin se on siitä kärsinyt. Lisäksi kaikenkattava globalisaatio-termi johtaa helpommin harhaan kuin kertoo ilmiöistä mitään merkityksellistä. Globalisaatio alkoi paljon aikaisemmin kuin monien nykyisten näkemysten Tähtinenperusteella uskoisi ja se on ollut usein hajanainen, katkonainen ja pysäytettävissä oleva tapahtumaketju.

"Globalisaatioita on ollut useita ja ne ovat joskus kulkeneet eri raiteita ilman minkäänlaista sisäistä pakkoa luoda moniyhteyksinen maailma."

Brittihistorioitsijan teos toimii myös eräänlaisena herätyksenä aatteiden globalisaation tutkimukseen. Sen tavoitteena olisi globaali aatehistoria, joka kartoittaa poliittisten aatteiden leviämistä. "Olisin kovin tyytyväinen, jos minun pieni kirjani yhdestä globalisaation haarasta, itsenäisyysjulistuksista, voisi toimia innoittajana niinkin suuressa projektissa."

Globalisaation ymmärtämisen lisäksi itsenäisyysjulistusten maailmanlaajuinen historia mahdollistaa kansainvälisten ongelmien uudelleen jäsentämisen. Itsenäisyysjulistusten avulla Armitage kokoaa myös kansallisvaltioiden asuttaman maailmamme syntytarinan. Historiaa viitoittaessaan hän kuitenkin sohaisee suvereniteetin ampiaispesään.

"YK:n peruskirjassa pyhitetty valtiollinen itsemääräämisoikeus on yhteensovittamaton ihmisoikeuksien koskemattomuuden periaatteen kanssa, joka on kirjattu YK:n kansainväliseen ihmisoikeusjulistukseen."

"Se, miten sovitamme yhteen nämä kaksi pakottavaa periaatetta, on ehkäpä maailmanpolitiikan tärkein kysymys, ja tämä jännite näkyy selvästi jo Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa." Ihmisoikeuksien ja suvereniteetin
yhteensovittamisen ongelma odottaa vielä ratkaisijaansa.

Armitagen mukaan Amerikan vallankumouksessa kumouksellisinta eivät olleet yksilön oikeudet, vaan valtioiden luominen ja itsenäisyyden korostus. Amerikalta vei vielä lähessata vuotta - ja joidenkin tulkintojen mukaan melkein kaksi sataa - ennen kuin itsenäisyysjulistuksen yksilönoikeudet toteutuivat hyväksyttävällä tavalla.

Kansainvälisellä tasolla ihmisoikeuksien toteutus on vielä puolitiessään. Kuten Irakin sotakin on todistunut, muiden valtioiden suvereniteetin avoin loukkaaminen ei ole oikotie auvoon.

Kansallisvaltiot muodostavat yksityiskerhon

Suvereniteetin arvo on nykyaikana sidoksissa juuri kansallisvaltioihin, ja siksi itsenäisyysjulistukset toimivat vain niissä. Imperiumeja ei enää tunnusteta oikeutetuiksi kansainvälisiksi toimijoiksi. "Itsensä Keski-Afrikan imperiumin keisariksi julistanut Jean-Bédel Bokassa koki tämän, kun ranskalaiset syöksivät hänet vallasta vuonna 1979."

Armitagen mukaan kansallisvaltiot muodostavat valikoituneen yksityiskerhon, jossa jäsenhakemuksen keskeiseksi osaksi on muodostunut oikeaoppinen itsenäisyysjulistus. Kun on kerran tullut valituksi, jäsenoikeudet ovat nopeasti saatavilla. Jo vuodesta 1783 - vain seitsemän vuotta vallankumouksen jälkeen - Isosta-Britanniasta tuli Yhdysvaltain tärkein kauppakumppani.

Kaikkien kohdalla itsenäisyysjulistusten puute ei ole kuitenkaan muodostunut kynnyskysymykseksi. Yhdysvaltain jälkeen useat Ison-Britannian ja Ranskan siirtomaat itsenäistyivät metropolien parlamenttien päätöksillä. "Silti itsenäisyysjulistusten suosio tuntuu kestävän, ja niiden syntymistä uumoillaan niin Kosovossa ja Taiwanissa kuin Somalimaassa ja Tshetsheniassakin."

Kirjoittaessaan maailmanlaajuista historiaa itsenäisyysjulistuksista Armitage havahtui uudelleen siihen, miten sidoksissa historiankirjoituksemme on kansallisvaltion määrittämään viitekehykseen. Arkistot ja asiakirjat ovat järjestetty kansallisvaltioparadigman mukaisesti. Hajallaan olleen taustatiedon keräämiseen kuluikin viisi vuotta. "Usein tärkein tutkimustyökaluni oli kyky löytää merkittäviä asioita juurikaan niitä etsimättä."

"Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää seurata tutkimusaiheen omaa logiikkaa riippumatta siitä, minne se vie." Siten myös yksittäisen itsenäisyysjulistuksen käsittelystä muodostui laaja-alainen kertomus kansallisvaltioiden maailman kasvusta imperiumien jättämälle maaperälle.

Tällä hetkellä Armitage keskittyy kartoittamaan modernin kansainvälisen ajattelun historiaa. Hän haluaa vastata perusteellisemmin jo aiemmassa kirjassaan esittämäänsä kysymykseen: miksi aloimme uskoa, että elämme valtioiden maailmassa?

"Tämä uskomus tarkoittaa montaa eri asiaa: kansallisen ja kansainvälisen erottelua toisistaan, valtioiden luomista "kansainvälisiksi henkilöiksi" (international persons) ja siirtymistä luonnonlaki-ajattelusta positivistiseen oikeuskäsitykseen 1600- ja 1700-lukujen kuluessa."

Kun valtioiden maailma on painettu kansien väliin, Armitage aikoo keskittyä sisällissodan idean historiaan. Roomasta Irakiin eri aikakausien yli kantavan teoksen on tarkoitus yhdistää maailmanlaajuista näkökulmaa ja Amerikan historian käännekohtia sekä käsitellä aikamme kansainvälisen järjestelmän suurimpia dilemmoja. Armitagen erityisenä mielenkiinnon kohteena on 1900-luvun kuluessa tapahtunut siirtymä valtioiden välisistä konflikteista valtioiden sisäisiin selkkauksiin.

Valtiotieteilijä James Fearon kysyi jonkin aikaa sitten: "miten saat valtion itsellesi?" Vastaus on: "Joko hankkimalla haltuusi jo olemasssa olevan valtion tai perustamalla uuden." David Armitage on jo kuvaillut, miten valtioiden itsenäistymistä on perusteltu. Seuraavaksi hän kertoo, miten niiden riistämistä vanhoilta hallitsijoilta on oikeutettu.

Sen jälkeen professorin ei auta muuta kuin odottaa, että hänen tulkintansa lukioiässä kohdanneista varttuu päättäjiä.

Lisää aiheesta: