Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Matka lapsisotilaaksi ja takaisin

Ishmael Beah: Leikin loppu – lapsisotilaan muistelmat. Like 2007, 331 s.

Leikin loppu pureutuu kauhistuttavaan ilmiöön, joka nousi päivänvaloon viime vuosisadan loppupuolella: lapsi- ja teini-ikäisiin tappajiin. Aiemmin tänä vuonna suomennettu Uzodinma Iwealan Ei kenenkään lapset kertoo samasta ongelmasta, mutta Ishmael Beahin esikoisteos on ensimmäinen julkaistu lapsisotilaan itsensä kirjoittama elämäkerta. Se kertoo suorasanaisesti ja vaikuttavasti paitsi lapsisotilaista niin myös (sisällis)sodan vaikutuksista sen uhreihin ja koko kansaan.

Vaikka YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen lisäpöytäkirjassa kielletään alle 18-vuotiaiden lapsien rekrytointi asevoimiin, sekä valtioiden viralliset armeijat että sissikapinalliset värväävät ja pakottavat lapsia sotilaiksi, tiedustelijoiksi ja työntekijöikseen. Maailman yli 30 konfliktissa taistelee arvioiden mukaan noin 300 000 lapsisotilasta.

Yleisimpinä syinä lapsisotilaiden määrän kasvuun pidetään aseellisten konfliktien muuttunutta luonnetta, aseteknologian kehitystä sekä kevyiden aseiden nopeaa leviämistä ja helppoa saatavuutta. Pienaseita jaksaa kantaa ja osaa käyttää 10-vuotias lapsikin. Pienasekauppaa on perinteisesti rahoitettu Sierra Leonen kaltaisissa maissa luonnonvarojen lyhytnäköisellä hyväksikäytöllä.

Sisällissotien ja vallankaappausten koettelemassa Sierra Leonessa kasvaa myös Ishmael Beah. Vuonna 1993, Beahin ollessa 12-vuotias, hän lähtee ystäviensä kanssa matkalle läheiseen kaupunkiin. Matkan aikana RUF-kapinalliset hyökkäävät lähialueen kyliin ajaen Beahin ystävineen pakolaisiksi omassa maassaan. Lapset vaeltelevat kuukausia kylästä toiseen ruoan ja suojan toivossa.

Orvoksi jääneellä Beahilla ei ole lopulta muuta vaihtoehtoa kuin liittyä valtion joukkoihin lapsisotilaaksi. Seuraavat kaksi vuotta hän huoltaa asettaan AK-47:ää, käyttää huumeita, katsoo amerikkalaisia sotaelokuvia, ja tappaa ja kiduttaa sekä kapinallisia että siviilejä. Muusta ei puhuta, muuta todellisuutta ei ole. Beahin elämässä tapahtuu käänne, kun Unicef hakee osan vastentahtoisista lapsista kuntoutuskeskukseen, missä alkaa hidas prosessi: matka normaalielämään.

Ishmael Beahin tarina pysäyttää. Hänen hengissä selviämisensä on ihme, kuten koko selviytymisprosessi tappajasta takaisin lapseksi. Kaikki eivät kuitenkaan selviä, eivät sodasta eivätkä kuntoutuksesta. Osa lapsista ei osaa enää muuta kuin tappaa. Tiettävästi suurehko määrä Sierra Leonen lapsisotilaista on ajautunut tai heidät on värvätty taistelemaan muihin Länsi-Afrikan valtioiden sisäisiin konflikteihin.

Joulukuussa 2002 Sierra Leonen presidentti Ahmad Tejan Kabbah julisti sisällissodan olevan virallisesti ohi. Konfliktien jälkeen nousee esiin tärkeä kysymys: kuka ottaa vastuun lapsisotilaista. Lapsen värvääminen on sotarikos. Mutta vaikka värvääjiä tuomitaan ja ainakin osa lapsista pääsee kuntoutukseen, millainen voi olla yhteiskunta, jossa jokainen lapsi on joko todistanut käsittämättömiä raakuuksia tai tehnyt niitä itse?

Onneksi löytyy myös selviytymistarinoita. Ishmael Beah on nykyisin Human Rights Watchin lasten oikeuksien neuvoa-antavan komitean jäsen ja hän kiertää maailmaa puhumassa lapsisotilaista.