Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Pääkirjoitus: (Energia-) turvallisuuden uusi dilemma

Heti Venäjän hyökättyä Georgiaan Stratfor-tutkimuslaitoksen edustaja totesi, että kaikki maat, jotka ovat aiemmin hakeneet lännestä turvaa Venäjää vastaan joutuvat nyt tarkoin punnitsemaan, mitä juuri on tapahtunut. Tätä tekstiä kirjoitettaessa Venäjä on myös ehtinyt kaivautua Etelä-Ossetian edustalle perustamalleen ”turvallisuusvyöhykkeelle” ja tunnustanut Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden. Myös Suomella ja Euroopan unionilla on tarkan mietinnän paikka. Iso kysymys kuuluu, mihin Venäjä politiikallaan pyrkii ja miten sen toimiin Kaukasuksella tulee vastata. Nyt ei ole varaa virhearvioihin.

On selvää, että hyökätessään Etelä-Ossetiaan Georgian presidentti Mihail Saakashvili arvioi täysin väärin Venäjän reaktion. Tuloksena oli sarja tapahtumia, joita hän ei tavoitellut.

Vaarana on myös molemminpuolisten virhearvioiden kierre sekä lännen ja Venäjän ajautuminen yhä syvemmälle perinteiseen turvallisuusdilemmaan. Oppikirjojen mukaanhan dilemma saa alkunsa, jos valtio A epäilee, että valtio B uhkaa sen turvallisuutta. Uhkan välttääkseen A päättää vahvistaa turvallisuuttaan esimerkiksi lisäämällä varustautumistaan.

Mutta jos B:llä ei olekaan vihamielisiä aikomuksia, se pitää A:n varustelua uhkana itselleen ja päättää itsekin varustautua. Tämä taas saa valtio A:n vakuuttuneeksi valtio B:n vihamielisistä aikomuksista.

Käynnistyy varustelukierre, joka voi huonoimmassa tapauksessa johtaa sotaan, vaikka kumpikaan osapuoli ei siihen alun perin pyrkinyt. Entä jos Venäjän toimien taustalla onkin sen kylmän sodan jälkeinen heikkous ja Naton itälaajentumisen aiheuttama huoli omasta turvallisuudestaan?

Suomen ja Viron reaktiot Venäjän hyökkäykseen poikkesivat toisistaan. Retoriikka oli kovempaa Suomenlahden etelärannalla. Kyse ei ole vain suhtautumisesta Georgian sotaan, vaan ylipäätään Venäjään, mikä kävi ilmi Jarmo Virmavirran puheenvuorosta UP-lehden viime numerossa (2/2008) sekä tässä numerossa julkaistavista Viron suurlähettilään Merle Pajulan ja kirjailija Imbi Pajun vastauksista Virmavirralle.

Virmavirta arvioi kriittisesti Viron presidentin asennetta Suomea ja suomalaisia kohtaan ja kirjoitti, että Ilves ”käy edelleen kylmää sotaa Neuvostoliittoa vastaan” ja että monet virolaiset näkevät Suomen Venäjän-suhteen ”rähmällään olona”. Pajula vastaa, että ”Viro on oman historiallisen kokemuksensa aikana oppinut, että kahdenvälisiä suhteita ei ole järkevää tarkastella kolmannen valtion, esimerkiksi Venäjän, etujen kautta”. Imbi Pajulle muistui mieleen neuvostoaikainen propaganda, jonka tarkoituksena oli levittää epäilyjä ulkovirolaisten toiminnasta ja ylistää neuvostojärjestelmää.

Georgian sota jättää jälkensä sekä suomalaisten että virolaisten arvioon Venäjästä ja turvallisuuspolitiikasta. Suomessa maailman paremmaksi muuttumiseen uskova ”puutarhakoulukunta” menettää uskottavuutta. Keskustelua tullaan käymään aiempaa enemmän kahden ”viidakkokoulukunnan” näkemyksen välillä. Toisten mielestä kansallista puolustusta on vahvistettava, ja toisten mukaan Suomen on liittouduttava sotilaallisesti.

Myös energiapolitiikan uudenlainen turvallisuusdilemma on määriteltävä. Suomi ostaa valtaosan käyttämästään öljystä ja kaiken maakaasunsa Venäjältä. Monet Euroopan maat ovat vieläkin riippuvaisempia Venäjän kaasusta. Energian myynnin tuoma vaurastuminen on tehnyt Venäjästä epädemokraattisen öljyvaltion ja mahdollistanut sen asevoimien vahvistamisen.

Kun Venäjä käyttää uutta asemahtiaan Georgiaa vastaan, Suomen ulkoministeri väläyttää Nato-jäsenyyttä, ja puolustusministeri vaatii lisää rahaa kansalliseen puolustukseen. Olemme siis vahvistaneet energiaturvallisuutta tavalla, joka näyttää nyt heikentävän perinteistä turvallisuutta. Citymaastureiden verojen korottamista ja hybridiautojen hinnan alentamista voi perustella tästedes myös perinteisen turvallisuuden lisäämisellä.