Antti Pentikäinen: "Suomi myötäilee Yhdysvaltoja Afganistanin kiistassa"

Niina Sarkonen

Runsaat neljä vuotta Suomen suurinta kehitysyhteistyöjärjestöä, Kirkon Ulkomaanapua johtanut Antti Pentikäinen haluaa tuoda järjestön palettiin mukaan rauhanvälityksen ja ihmisoikeustyön. Suomen ulkopolitiikasta puuttuu hänen mielestään yhteen hiileen puhaltamisen henki.

kuva Niina Sarkonen

Suomen somaliyhteisöön kuuluva Abdullahi Farah hyvästelee Antti Pentikäisen ovensuussa. Farahilla on hyvät yhteydet Somalian islamistioppositioon ja hän on juuri ollut Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tukemana tarkkailijana Djiboutissa YK:n vetämissä rauhanneuvotteluissa. Somaliassa toimivan kansainvälisen järjestön johtajan arvion mukaan KUA on tehnyt viime vuoden aikana enemmän Somalian rauhanprosessin hyväksi kuin Suomen valtio.

Pentikäisen mielestä Somalian humanitaarinen tilanne on tällä hetkellä maailman synkin: takana on yli 14 vuotta sotaa, hyperinflaatio hipoo pilviä, ja elinkeinotoiminnan tilanne on vaikea. Lisäksi kuivuus on vienyt monilta sadon, ja ruokakriisi on nostanut vähäisenkin saatavilla olevan ruoan hinnan yli kolminkertaiseksi.

”Ihmisten tilanne Somaliassa on erittäin huono, paljon pahempi kuin Darfurissa. Rauhaa joudutaan vielä odottamaan, ainakin Yhdysvaltain hallinnon vaihtumiseen asti.” Pentikäinen mainitsee USA:n nykyhallinnon ulkopolitiikan useaan otteeseen keskustelun aikana. Terrorismin vastainen sota on kärjistänyt monia konflikteja, joiden ratkaisu on karannut kauas näköpiiristä.

”Neuvottelut kriisien osapuolten kanssa ovat vaikeutuneet ideologisista syistä. Tämä on hankaloittanut meidän ja monien muiden kehitysyhteistyö- ja humanitaaristen järjestöjen työtä.”

Suomella ja Euroopan unionilla olisikin mahdollisuus esittää vaihtoehtoista linjaa ja vaatia, että kaikkien konfliktin osallisten kanssa on neuvoteltava, sanoo Pentikäinen. ”Afganistanissa ei ole rauhaa jota turvata niin kauan kuin Taliban halutaan tuhota taistelemalla, mikä ei tule onnistumaan.” Yhteenottojen määrä on lisääntynyt, samoin kuin epäluottamus presidentti Hamid Karzain hallintoa kohtaan. Myös humanitaarinen tilanne on vaikeutunut.

”Joukkojen lisääminen ei ratkaise konfliktia, vaan Talebanin kanssa pitäisi neuvotella ja rajoittaa näin myös lähialueilla toimivien ääriliikkeiden vaikutusvaltaa. Neuvottelut joutuvat äkkiä umpikujaan, kun jokin osapuoli suljetaan ulos neuvottelupöydästä.”

Sekä Pentikäisen henkilökohtaisen että KUA:n kokemuksen mukaan niin Talibanin, Hamasin kuin Somalian islamistienkin kanssa voi keskustella ja sopia rauhasta. Pentikäinen lataa karun analyysin: Suomen Afganistanin-politiikka on ollut enemmän suhteiden hoitoa Yhdysvaltoihin kuin itse konfliktin ratkaisua.

Suomen Afganistanin-politiikka on ollut enemmän suhteiden hoitoa Yhdysvaltoihin kuin itse konfliktin ratkaisua.”Nyt kun Suomella on aktiivinen uusi kokoomusjohto ulkopolitiikassa, heillä pitäisi olla rohkeutta käydä Yhdysvaltojen kanssa keskustelua myös todellisista asiakysymyksistä. Myös Yhdysvallat tarvitsee ystäviä, joilla on todellisuuteen perustuvia mielipiteitä ja jotka voivat auttaa heitä ulos nykyisistä umpikujista. Toistaiseksi Suomi on ollut tavattoman passiivinen ja hidasliikkeinen ulkopolitiikassaan.”

Keväästä 2004 järjestöä johtanut Pentikäinen kävi omien sanojensa mukaan ”politiikan korkeakoulun” Martti Ahtisaaren CMI-toimiston palveluksessa. ”Eihän tällaiseen tehtävään ole koskaan valmis, mutta Ahtisaaren kanssa työskennellessä opin, että turhan arkuuden voi unohtaa, kun on nähnyt miten sattumanvaraisesti ja huonon informaation varassa poliitikot usein joutuvat tekemään päätöksiä.” Ahtisaari toimi YK:n Afrikan sarven erityislähettiläänä vuosina 2003–2005.

Kansalaisjärjestöillä voi Pentikäisen mukaan olla paljon vaikutusvaltaa, sillä ne voivat perustaa analyysinsa todelliseen, kentältä kerättyyn tietoon ja olla tekemisissä oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa.

”Olemme riittävän iso järjestö saamaan aikaan muutosta. Se edellyttää kuitenkin erikoistumista ja keskittymistä. Meillä on myös hyvät resurssit, eikä kansalaisjärjestön työtä rasita liiallinen byrokratia. Tämä motivoi myös henkilökuntaa.”

Kehitysyhteistyöhön on vetoa, koska ihmiset etsivät elämälleen tarkoitusta. ”Omakotitalo, auto ja paljon rahaa eivät riitä enää tavoitteiksi. Nyt halutaan tehdä työtä, jolla on merkitystä ja jossa on vahvat arvot taustalla. Henkilöstön voimakas henkilökohtainen motivaatio vaatii paljon myös johdolta. Kovalla kädellä johtamalla ei tällä alalla selviä.”

Maalaisjärki käyttöön

Kehitysyhteistyöjärjestön johtaja on pohjimmiltaan melko kriittinen kehitysyhteistyötä kohtaan. ”Paljon on opittu, mutta silti nykyinen kehitysyhteistyön malli ei mitenkään itsestään selvästi toimi hyvin. Sillä ei yksinään pystytä poistamaan köyhyyttä, vaan tarvitaan terveempiä kaupan rakenteita sekä investointeja. Ihmisille töitä.”

Todella tervetullut käänne on ollut kehitysyhteistyön ja kaupan välisen kuilun pienentyminen, Pentikäinen muistuttaa. Kehitysyhteistyöllä voidaan auttaa parhaiten kaikkein huonoimmassa asemassa olevia, auttaa heitä pääsemään kiinni elämän syrjästä. Myös yhteiskunnan perusrakenteiden kuten infrastruktuurin luomisessa ulkopuoliset voivat olla avuksi. Osalla alan järjestöistä on hänen mukaansa kuitenkin tavoitteet hukassa.

”Kehitysyhteistyössä on havaittavissa ilmiö, jossa tärkeää on omaksua oikeaoppinen puhetapa, muulla ei ole niin väliä. Järjestöt väittävät ensin edustavansa kehitysmaiden ihmisiä ja menevät sitten omien suunnitelmiensa ja rahojensa kanssa kentälle tekemään työtä täysin omista lähtökohdistaan. Tämä on hyvin lähellä paternalistista ajattelua.”

Aina kun kehitysyhteistyöjärjestö puhuu kehitysmaiden ihmisten suulla, pitäisi Pentikäisen mukaan kysyä, mihin kanta perustuu – onko se todella tutkittua tietoa ja perustuuko se ihmisten aitoihin tarpeisiin.

”Kehitysyhteistyössä liikkuu paljon rahaa, joten siitä on tullut myös iso bisnes järjestöille.” Mittakaava pakottaa järjestöt toimimaan hyvin ammattimaisesti – tulosvastuu syntyy usein rahoittajille, eikä paikallisille ihmisille. Tällöin työ ei ole kestävällä pohjalla ja se voi johtaa yhteisön kannalta huonoihin ratkaisuihin.

Järjestöjen välillä vallitsee myös kova kilpailu, mikä on tuonut mukanaan ikäviä lieveilmiöitä. Järjestöjen kilpailu näkyvyydestä ja varainhankinnasta voivat johtaa kalliiden rakenteiden luomiseen, jotka sitovat paljon resursseja.

Pentikäinen yhtyy kehitysyhteistyötä ankarasti kritisoineen, entisen Maailmanpankin ekonomistin William Easterlyn johtopäätökseen – suuret, kokonaisvaltaiset suunnitelmat ja projektit epäonnistuvat usein.

”Maalaisjärjen käyttö ei ole kielletty, parasta olisi keskittyä hyviksi havaittuihin työtapoihin ja pienimuotoisiin hankkeisiin. Kehitysyhteistyötä tekevillä ihmisillä on ehkä myös itse luotu henkinen taakka siitä, että meidän pitäisi ratkaista kokonaisvaltaisesti ja lopullisesti kaikki maailman ongelmat.”

Pentikäisen aikana sekä KUA:n henkilökunta että resurssit ovat yli kaksinkertaistuneet. Johtaja haluaa viedä järjestön fokusta perinteisestä kehitysyhteistyöstä pari askelta rauhanvälitys- ja ihmisoikeustyön suuntaan. Perinteinen kehitysyhteistyö ja kriisiapu säilyvät uusien tehtävien rinnalla.

”Toimiessamme kentällä humanitaarisena järjestönä meidän kuuluu keskustella kaikkien konfliktin osapuolten kanssa. Silloin voimme luontevasti edistää esimerkiksi osapuolten välistä yhteydenpitoa, mikä saattaa viedä itse rauhanprosessia eteenpäin.”

Järjestön hankkeissa tärkeällä sijalla on yrittäjyyteen kannustaminen, etenkin naisten parissa. Muun muassa suomalaisten naisjohtajien ja KUA:n perustama NaistenPankki jakaa pienlainoja kehitysmaiden naisille.

Kehitysyhteistyössä pitäisi olla ammatillisesti kylmäpäinen, jotta asiat eivät osu tai jätä jälkiä.Paljon kentällä liikkuva Pentikäinen on törmännyt myös ammatin moniin varjopuoliin. ”Kehitysyhteistyössä pitäisi olla ammatillisesti kylmäpäinen, jotta asiat eivät osu tai jätä jälkiä. Kuten rauhanturvaamisessa, alan ammattitauti on traumanjälkeinen stressihäiriö, joka vahingoittaa ihmisten tunne- ja sosiaalista elämää.”

”Tässä työssä joutuu päättämään ihmisten elämästä ja kuolemasta tehdessään resurssipäätöksiä. Sitä voi joko olla ajattelematta tai olla rehellinen itselleen ja tunnustaa myös sen, että kovin paljoa ei pysty tekemään. Voimattomuuden tunteen kanssa on vain elettävä.”

Uskonnolla painoarvoa

Selkein ero Suomen muihin kehitysyhteistyöjärjestöihin syntyy KUA:n kirkollisesta taustasta. Hallinnollisesti KUA toimii Kirkon ulkoasiain osaston yhteydessä. Toimintaa rahoittava säätiö saa kolmasosan tuloistaan seurakunnilta ja hieman yli 40 prosenttia valtiolta ja EU:lta. Viime vuosina voimakkaimmin ovat kuitenkin kasvaneet yksityisten tekemät lahjoitukset. ”Kiinnostavaa on, että Suomessa suurimmat lahjoittajat tulevat monesti kaikkein köyhimmistä kunnista.”

Pentikäinen itse sanoo omaavansa ”lestadiolaiset juuret”, mutta järjestön sisällä uskonnollisista vakaumuksista ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi KUA on sitoutunut humanitaariseen periaatteeseen, jonka mukaan apua ei saa käyttää uskonnollisen tai poliittisen agendan edistämiseen.

”Tiesin että kirkolliset järjestöt ovat merkittäviä toimijoita kehitysyhteistyössä. Pestini aikana olen oppinut, että ne ovat vielä merkittävämpiä kuin luulinkaan – YK:n vastikään julkistamassa raportissa kerrottiin, että yli 50 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan terveys- ja ruokaturvasta on kirkollisten toimijoiden varassa.”

Vahvoin kirkollisin tunnuksin ei pystyisi toimimaan kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Somaliassa järjestön työtä johtaa muslimi, kuten useimmissa muissakin muslimimaissa. Myanmarissa projektia toteuttamassa oli buddhalaismunkkeja. KUA:n tukemissa työpajoissa Somaliassa on opetettu muun muassa maltillista islamin ja sharian tulkintaa.

”Olisi silti sulaa hulluutta ajatella, että uskonnolla ei olisi merkitystä tässä työssä”, muistuttaa Pentikäinen. Valtaosa kehitysmaiden ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan. Esimerkiksi aidsin vastaisessa taistelussa sekä naisten aseman parantamisessa on kirkon edustajilla ollut suuri merkitys.

”Jos saa uskonnollisen johtajan puhumaan omassa yhteisössään tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan, on sillä paljon suurempi merkitys kuin, että joku valkonaama tulee sanomaan: tuo on väärin.”

Uskonnolla voi olla myös hyvin merkittävä – joko kielteinen tai myönteinen – vaikutus konfliktin kulkuun. Tätä harvoin ymmärretään länsimaissa.

”USA:n nykyinen hallinto on sen sijaan vienyt työtä taaksepäin, kun kirkkojen edustajia on painostettu ottamaan tiukempi kanta esimerkiksi kondomien käyttöön. Tämä näkyy hivin ja aidsin lisääntymisenä.” Terrorismin vastainen sota on myös antanut maanosan hallituksille tekosyyn olla viemättä demokratisoitumista eteenpäin, mikä olisi terveen markkinatalouden ja tasapainoisen kehityksen keskeisimpiä pilareita.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä keskustelu kehitysyhteistyöstä on jatkunut jo pitkään. ”1960- ja 70-lukujen vaihteessa maalattiin graffiteja, joissa kysyttiin: ’Miksi täällä rakennetaan kirkkoja, kun ihmisiä kuolee nälkään Biafrassa?’ Vaikka kirkko on KUA:lle tärkeä tukija, paljon enemmänkin se voisi tehdä,” sanoo Pentikäinen. Suomen kirkko on yksi maailman rikkaimmista.

”Me muistutamme kirkkoa siitä, että tärkein Herran temppeli ei ole rakennus, vaan ihmisruumis.”

Ulkopolitiikassa nokittelua

Suomessa elää Pentikäisen mielestä harha maan merkittävyydestä globaalissa kehitysyhteistyössä. ”Jokaisesta pienestäkin nyanssista puhutaan suurella tunteen palolla, vaikka liikuteltavat resurssit ovat todella pieniä.” Ikuisuusprojekti Suomen kehitysavun nostamiseksi 0,7 prosenttiin BKT:sta kertoo kuitenkin poliittisen tahdon puutteesta.

”Äänestäjät eivät vaadi tarpeeksi painokkaasti kehitysyhteistyövarojen lisäämistä. Riittävän moni ei pidä asiaa tärkeänä. Lupaus 0,7 prosentista on petetty kerta toisensa jälkeen ilman seurauksia.”

Pentikäinen uskoo, että jos valtiolla olisi selkeä näkemys siitä, millaista muutosta se haluaa tukea ja resursseja keskitettäisiin tietyille aloille, Suomen vaikutusvalta voisi olla aivan toisenlainen. ”Ulkoasiainhallinnossa on sekä hyviä virkamiehiä että hyvin varovaisia virkamiehiä. Jälkimmäiset elävät vielä kylmän sodan maailmassa ja ajattelevat, että Suomen pitää ensisijaisesti huolehtia omista tarpeistaan eikä kantaa vastuuta muista. Varsinkin nuoren polven ihmisiä tämä kummastuttaa.”

Pentikäinen peräänkuuluttaa poliittista johtajuutta. ”Vaikuttaa siltä, että Suomella ei ole riittävästi halua rakentaa näkyvämpää ja vaikuttavampaa asemaa kansainvälisesti. Suomalaisia on kansainvälisissä järjestöissä tällä hetkellä vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.”

Yksi vaihtoehto Suomen kansainvälisen aseman vahvistamiselle voisi olla entisille poliitikoille ja diplomaateille tarkoitettu, puoluekannoista riippumaton koulutusohjelma, joka valmentaisi ihmisiä kansainvälisiin rauhanvälitystehtäviin.

”Nojaamme liikaa yksittäisten ihmisten, kuten Ahtisaaren tai Pekka Haaviston (vihr.) tekemään työhön. Suomi ei ole lainkaan niin aktiivinen rauhanvälityksessä, mitä kansainvälinen maineemme antaisi ymmärtää. Meiltä puuttuu yhteen hiileen puhaltamisen henki, ja ulkopolitiikassa on edelleen nokittelua sekä puolueiden välillä että sisällä.”

Suomen suurin panos köyhyyden vähentämiseksi ei ole ollut kehitysapu, vaan halpa kännykkä.Suomen suurin panos köyhyyden vähentämiseksi ei KUA:n toiminnanjohtajan mielestä ole ollut suinkaan kehitysapu, vaan halpa kännykkä. ”Vaikka jokin järjestö saisikin Nokialta ilmaiseksi kännyköitä, ei se pystyisi viemään niitä juuri oikeille ihmisille.” Kun puhelimet ovat riittävän halpoja, ja ihmiset itse päättävät sijoittaa siihen esimerkiksi tehostaakseen omaa liiketoimintaansa, saadaan puhelimesta maksimaalinen hyöty.

Paavo Väyrynen (kesk.) on Pentikäisen mielestä ihan virkistävä valinta kehitysministeriksi, sillä ”hän ei ole purematta niellyt kaikkea”. Ilmastonmuutoksen tuominen kehityskeskusteluun on tervetullut asia, mutta yksi mahdollinen ongelma uudesta politiikkalinjauksesta nousee: ”On aina riski luoda täysin uusia käsitteitä – kuten ihmiskuntapolitiikka – etenkin, jos niiden sisältö ei ole aivan selvä. Vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida politiikan tuloksia.”

Afrikan tulevaisuus on naisten

Murheelliset teemat tuntuvat hallitsevan kehitysmaista käytävää keskustelua, etenkin kun puhe on Afrikasta. Mitä toiveikasta maanosan tulevaisuudesta voi sanoa?

”Jos miettii Afrikan synkkiä historiallisia vaiheita, orjakauppaa, kolonialismia, itsenäisyystaisteluita, kylmän sodan aikaa ja globaalitalouden tuomia ongelmia, niin uusi myönteinen asia on naisten aseman vahvistuminen. Haluaisin ajatella, että nykyistä vaihetta voitaisiin jälkeenpäin muistella aikana, jolloin Afrikan naiset saivat tasavertaiset mahdollisuudet miesten kanssa. Naiset voivat nostaa köyhyydestä kokonaisia yhteisöjä, sillä yli 80 prosenttia Afrikan ruokaturvasta on heidän varassaan.”

Vaikka Afrikalla on edelleen rikkaat luonnonvarat, paikalliset ihmiset ovat olleet sivustakatsojia niiden hyödyntämisessä. ”Euroopan, Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kilpailu ei välttämättä helpota maanosan tilannetta, mutta investoinnit ovat kuitenkin lisääntyneet. Afrikalla on kaikki edellytykset muuttaa historiansa menestystarinaksi.”

Antti Pentikäinen

Syntynyt 1972 Turussa

Teologian maisteri

Euroopan opiskelijaliittojen kattojärjestö ESIB:in (nykyisin EUS) puheenjohtaja vuosina 1998–99

Työskennellyt Martti Ahtisaaren neuvonantajana ja Ahtisaaren perustaman Crisis Management Initiativen (CMI) talous- ja hallintopäällikkönä, vastuualueina globalisaatio, kehitysyhteistyö ja Afrikka, vuosina 2000–2004

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja vuodesta 2004

Ulkoministeriön kehityspoliittisen toimikunnan jäsen, Euroopan ekumeenisten avustusjärjestöjen yhteistyöelimen APRODEV:in varapuheenjohtaja

Lisää aiheesta:

KUA luottaa paikallisten työpanokseen (UP 3/08)

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää