Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Jäämeren alueella taloushyödyt ohittavat luonnonsuojelun

Lotta Numminen

Ilmastonmuutos avaa Jäämerelle meriteitä, ja alueen hyödyntämättömät luonnonvarat kiinnostavat kaikkia ympäröiviä valtioita. Vaikka uusiin taloudellisiin mahdollisuuksiin liittyvät aluekiistat tulevat näkymään alueen kehityksessä, varsinainen uhka liittyy taloudellisten toimien haitallisiin vaikutuksiin arktiselle luonnolle.

Jäämeren alueella taloushyödyt ohittavat luonnonsuojelun

Jäämeren rantavaltiot, Kanada, Venäjä, Tanska (Grönlanti), Norja ja Yhdysvallat, ovat reagoineet arktisen Jäämeren merijään sulamisen aiheuttamiin taloudellisiin mahdollisuuksiin monin tavoin. Tiedotusvälineet ovat kutsuneet näkyvimpiä reaktioita ”resurssikilpajuoksuksi”. Venäjä herätti suurta huomiota pystyttämällä kesällä 2007 titaanisen lipun Jäämeren pohjaan demonstroidakseen merenalaisen mannerjalustan symbolista valloitusta. Lipun pystyttämisellä ei kuitenkaan ole laillista painoarvoa.

Jokainen rantavaltio voi hyödyntää sen rajoihin ulottuvan merialueen luonnonvaroja 200 merimailin levyisen talousvyöhykkeen sisäpuolella. Etäämmällä sijaitsevan mannerjalustan luonnonvarojen käyttämiseksi valtion täytyy ensin toimittaa todisteet YK:n mannerjalustan rajaamista käsittelevälle toimikunnalle, joka arvioi, onko mannerjalusta osa valtion rannikon geologiaa.

Yksikään rantavaltio ei ole vielä saanut käyttöoikeutta Jäämerellä sijaitsevan talousvyöhykkeen ulkopuolella sijaitseviin resursseihin. Venäjäkin on seurannut tunnollisesti kansainvälisen merioikeuden pelisääntöjä. Venäjällä on kuitenkin ryhdytty toimiin arktisten luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev allekirjoitti lain, joka säätelee merenalaisten luonnonvarojen hyödyntämistä. Uuden lain nojalla hallitus voi esimerkiksi valita kehitystyöhön itse omistamiaan yhtiöitä. Venäjä on myös vahvistanut sotilaallista läsnäoloa arktisilla alueillaan. Maan merivoimien edustajan mukaan hävittäjä ja ohjusristeilijä ovat alkaneet partioida säännöllisesti sen merialueella. Venäjä on myös lennättänyt pommikoneita Jäämeren yli.

Myös Kanada on lisännyt näkyvyyttään alueella puolustaakseen suvereniteettiaan Luoteisväylällä. Väylä avautuu merivesien lämpenemisen seurauksena. Kanada pitää Luoteisväylää omana aluevetenään, jota sillä on oikeus ja velvollisuus puolustaa. Yhdysvallat ja EU ovat kuitenkin kyseenalaistaneet Kanadan toimet. Niiden mukaan väylä kuuluu kansainvälisiin vesiin, ja sen käyttöoikeuden tulisi kuulua muillekin valtioille.

Kanada, Venäjä, Norja ja Tanska tekevät jatkuvasti seismisiä tutkimuksia ja merenpohjan kartoitusta toimittaakseen tarvittavat dokumentit koskien mannerjalustan omistajuutta. Yhdysvallat ei ole esittänyt aluevaatimuksia, koska se ei ole ratifioinut YK:n merioikeussopimusta.

Selviä merkkejä Yhdysvaltojen aktivoitumisesta on kuitenkin havaittavissa. Amerikkalaiset ovat pitäneet sotaharjoituksia Alaskassa, ja kongressin edustajat ovat vaatineet hallitukselta aggressiivisempaa Arktis-politiikkaa. Yhdysvallat tuleekin todennäköisesti lisäämään laivastoaan ja muuta sotilaallista
läsnäoloa Jäämerellä.

Jäämeren rantavaltioiden toimet luonnonvarojen käyttöoikeuden turvaamiseksi kertovat siitä, että taloudelliset intressit ovat keskeisessä asemassa alueen tulevassa kehityksessä. Alueen suhteellisen vakaa poliittinen tilanne, uusiutumattomien luonnonvarojen väheneminen muualla maailmassa ja siitä seurannut polttoaineiden hinnannousu houkuttelevat laajamittaiseen taloudelliseen toimintaan Jäämerellä.

Pohjoisen resurssit kiinnostavat

Jäämeren rantavaltiot ovat käyneet alueen luonnonvaroihin liittyviä rajakiistoja jo pitkään. Kanada ja Yhdysvallat kiistelevät Beaufortin merellä sijaitsevan syvänteen omistajuudesta ja sen luonnonvarojen hallinnasta. Syvänteestä oletetaan löytyvän huomattavia öljy- ja kaasuvaroja. Norja ja Venäjä kinastelevat siitä, miten meriraja tulisi määrittää Barentsinmerellä. Houkuttelevaksi merialueen tekevät erityisesti sen pohjan mittavat kaasuesiintymät.

Tanska ja Kanada ovat puolestaan eri mieltä siitä, kummalle 1,3 neliökilometrin kokoinen, asumaton Hans Island -niminen saari kuuluu. Saari sijaitsee Grönlannin ja Ellesmere Islandin välissä Grönlannin ja Kanadanrajalla.

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman merijään sulamisen takia alueen luonnonvarat ovat saaneet aivan uudenlaista painoarvoa. Sulaminen on edennyt niin nopeasti, että se on yllättänyt jopa alan tutkijat. Rohkeimpien arvioiden mukaan Jäämeri alkaa sulaa kesäisin jo viiden vuoden kuluttua.

Tämä mahdollistaa ensinnäkin meren pohjassa vuosisatoja saavuttamattomissa olleiden uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisen. Yhdysvaltain liittovaltion geologisen tutkimuslaitoksen viimeisimpien arvioiden mukaan alueelta voi löytyä jopa 90 miljardia barrelia öljyä ja yli 47 biljoonaa kuutiometriä kaasua. Määrä on todella suuri. Se vastaa käytännössä noin viidesosaa maailman arvioiduista vielä löytymättömistä öljy- ja kaasuvaroista. Tällä määrällä voitaisiin tyydyttää kolmen vuoden maailmanlaajuinen öljyntarve.

Merijään sulaminen on avannut myös tähän asti jään peitossa olleita pohjoisia merireittejä. Reitit lyhentävät etäisyyttä Pohjois-Atlantin ja Tyynenmeren välillä sekä absoluuttisesti että ajallisesti. Uusien merireittien käyttöönotolla voidaan välttää myös Suezin ja Panaman kanavan muodostamat meriliikenteen pullonkaulat.
Kanavien kapeus on rajoittanut nykyisten alusten kokoa ja niiden kuljettamaa tavaramäärää. Pohjoisilla reiteillä voitaisiin sen sijaan käyttää nykyistä suurempia rahtialuksia.

Jäämeren alueen taloudellista ja poliittista kiinnostavuutta lisäävät samoin uudet kalastusalueet, jotka paljastuvat merijään vetäytyessä. Jäämeri on yksi maailman rikkaimmista kalastusalueista – kalaparvet ovat runsaita, vedet vielä puhtaita ja kalalajeja on suhteellisen vähän. Kun kalastettavia lajeja on vähän, hukkaan heitettävän saaliin osuus pienenee ja kalastus tehostuu.

Talous kiilaa luonnonsuojelun ohi

Jäämeren viisi rantavaltiota tuskin päätyvät luonnonvaroista johtuviin sotilaallisiin konflikteihin. On mahdollista, että kun valtiot ovat toimittaneet tarvittavat dokumentit mannerjalustan omistajuudesta YK:n toimikunnalle, niiden aluevaatimukset osoittautuvat päällekkäisiksi. Tämä saattaa johtaa diplomaattiseen viivytystaisteluun ja kiistoihin. Kaikki viisi rantavaltiota ovat kuitenkin yhteisissä tapaamisissaan vakuutelleet tahtoaan taata rauhanomainen ja vastuullinen kehitys Jäämeren alueella.

Rantavaltiot päätyvät todennäköisesti jonkinlaiseen yhteistyöhön luonnonvarojen käyttöönotossa. Syvällä merenpohjassa olevan öljyn ja kaasun hyödyntämiseen tarvitaan erityistä teknologiaa ja osaamista, joten voimia on yhdistettävä. Yhteisymmärryksen saavuttaminen Jäämeren luonnonvarojen jakamisesta, käyttämisestä ja siihen liittyvästä yhteistyöstä on kuitenkin yksi rantavaltioiden keskeinen tulevaisuuden haaste. Toinen keskeinen kysymys tulee olemaan, miten luonnonsuojelu onnistutaan kytkemään taloudelliseen toimintaan.

Arktista luontoa uhkaavat sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset että rantavaltioiden taloudellisen toiminnan kasvu aluella. Merijään sulamisella on vakavia seurauksia arktiseen ympäristöön. Jäällä saalistavien tai lisääntyvien eläinlajien, kuten jääkarhujen, mursujen, harmaavalaiden ja hylkeiden elinmahdollisuudet kaventuvat.

Osa arktisista eläinlajeista saattaa tuhoutua täysin ja uusia levinnee alueelle sitä mukaa, kun merijää sulaa ja ilmasto muuttuu. Tämänhetkinen tietämys siitä, miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eri eläin- ja kasvilajien säilymiseen, on kuitenkin varsin rajallinen. Eläinten elinolosuhteiden vaikeutumisesta kärsivät erityisesti alueella elävät alkuperäiskansat, joiden elinkeinot, kuten metsästys ja kalastus, ovat riippuvaisia saaliseläimistä.

Kun rantavaltiot alkavat laajentaa taloudellista toimintaansa Jäämeren alueelle, arktinen ympäristö joutuu alttiiksi uudenlaisille uhkatekijöille. Öljyn ja kaasun hyödyntämisen ja pohjoisten merireittien käyttöönoton myötä pohjoinen meriliikenne tulee kasvamaan merkittävästi. Arktiset eläin- ja kasvilajit tulevat väistämättä kärsimään liikenteen aiheuttamista häiriöistä ja saasteista.

Kasvavan meriliikenteen määrän mukana kasvavat myös onnettomuusriskit. Suurin uhkatekijä arktiselle ekosysteemille ovat öljytankkerit, joiden kulkua karikot ja merijää vaikeuttavat. Pahimmassa tapauksessa ekosysteemiä voivat tulevaisuudessa uhata laajamittaista tuhoa aiheuttavat ympäristökatastrofit.

Jäämeren rantavaltiot eivät ainakaan toistaiseksi ole osoittaneet yhtä suurta kiinnostusta luonnonsuojeluun ja mahdollisiin ympäristökatastrofeihin valmistautumiseen kuin taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Jos onnettomuuksia tapahtuu, pelastustöihin tarvitaan esimerkiksi riittävä infrastruktuuri. Jäämeren rannikolla ei kuitenkaan ole tarpeeksi satamakaupunkeja, teitä, asianmukaista laivastoa tai kiitoratoja pelastustöiden organisointiin ja öljyn siivoamiseen. Infrastruktuurin rakentamista ei ole vielä edes suunniteltu.

Taloudellisten hyötynäkökohtien ei välttämättä tarvitse sulkea pois arktisen luonnon suojelua, sillä puhtaalla ympäristöllä on nykymaailmassa myös taloudellista arvoa. Tästä esimerkkejä ovat kalastus ja turismi, jotka ovat tärkeitä elinkeinoja Norjalle, Islannille ja Grönlannille. Puhtaalla luonnolla on myös suuri merkitys arktisen alueen alkuperäiskansojen elinkeinoille.

Valtioiden olisikin kyettävä nyt sopimaan yhdessä aluevaatimuksista ja jakamaan luonnonvarojen käyttöoikeudet sovussa. Meriliikenteen lisääntymisen aiheuttamat uhat arktiselle luonnolle ja alkuperäiskansoille on otettava vakavasti.