Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Jari Vilén: "Hallitukselta puuttuu EU-visio"

Suuren valiokunnan puheenjohtajan Jari Vilénin mukaan EU selvisi Libanonin kriisistä mallikelpoutisesti. Suomen puheenjohtajakaudella kriittisyys unionia kohtaan on kuitenkin kasvan huippuunsa, sekä Suomessa että muissa EU-maissa.

Ulkopolitiikka: EU on Libanonin kriisin aikana osoittanut olevansa yhtenäisempi kuin Irakin sodan yhteydessä. Mitä tämä kertoo EU:sta?

Jari Vilén: Se kertoo siitä, että Irakin sodan aikaiset vastakkainasettelut ovat poistuneet joko jäsenvaltioiden hallitusten vaihdosten myötä tai poliittisen tilanteen muuttuessa. Yksi keskeinen havainto on ollut se, että yhtenäisellä EU:lla on suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa Lähi-idän rauhanprosessiin.

Tämän tosiasian tunnustaminen on nyt luonut pohjan etsiä yhteistä kantaa ja etsiä kompromissiratkaisua, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Unionin eri jäsenmaista löytyy myös sellaista merkittävää Lähi-idän osaamista, joka heijastui itse jäsenvaltioiden kantoihin kriisin ratkaisuedellytyksiä etsittäessä.

UP: Millainen rooli Suomella oli EU:n politiikan muotoilussa Libanonin kriisin yhteydessä? Olisiko yhteinen kanta syntynyt ilman Suomeakin?

JV: Olen tyytyväinen siihen, että EU sai Suomen johdolla aikaan yhteisen kannan, vaikka mediassa esitettiinkin muunlaisia tulkintoja. Siinä Suomen neuvottelutaktiikka oli varmasti tärkeässä asemassa. Ulkoministeriölle ja ulkoministeri Erkki Tuomiojalle on annettava täysi tunnustus siitä johdonmukaisuudesta, jolla hän vei prosessia eteenpäin.

Suomi oli teknisesti taitava puheenjohtaja, joka piti päätöslausumaluonnoksensa piilossa viimeiseen hetkeen saakka ja toi sen sitten suoraan ministerikäsittelyyn. Suomi osasi käyttää hyväkseen myös kaikkien osapuolten poliittista tahtoa yhteisen kannan muodostamiseksi.

Yhteinen kanta olisi todennäköisesti syntynyt toisenkin puheenjohtajan toimesta, mutta tässä tilanteessa Suomi oli sopivan neutraali ja siksi itse lopputulosta voi minusta kuvata suuremmaksi kuin pienimpien yhteisten nimittäjien summaksi.

Suomen luonnostelema ja kokouksessa muokattu ja hyväksytty kanta oli se, joka kulkeutui sitten Ranskan kautta aina YK:n turvallisuusneuvoston käsittelyyn saakka. Näin ollen voi minusta perustellusti sanoa, että meillä oli oma roolimme myös itse YK:n päätöslauselman ja sitä seuranneen tulitauon saavuttamisessa.

UP: Viime aikoina on puhuttu paljon atlantistien ja Ranskan johtamista ryhmittymistä EU:n sisällä. Oliko tällainen jako olemassa Brysselin ulkoministerikokouksessa?

JV: Tämä olisi minusta liioittelua. Ison-Britannian rooli USA:n intressien puolustajana on ollut selvä kaikille koko Libanonin kriisin ajan, ja esimerkiksi Saksan suhtautumisessa keskeisin vaikuttaja oli Saksan erityissuhde Israeliin, ei Yhdysvaltoihin.

"EU:lla haetaan poliittisia irtopisteitä"

UP: EU-kriittisyys on Suomessa viime vuosina kasvanut merkittävästi. Vain 34 prosentilla suomalaisista on myönteinen käsitys unionista, mikä on jo huomattavasti alle EU-maiden keskiarvon. Mistä arvelette tämän johtuvan?

JV: EU-päätöksenteko on meillä läpinäkyvintä ja avoiminta koko EU:ssa. Suomessa olisi kaikki edellytykset sille, että meidän pitäisi ymmärtää unionin rakennetta. Kaikki luvut ovat positiivisia.

En löydä kriittisyydelle muuta selitystä kuin sen, että yleinen kritiikki EU:ta kohtaan on lisääntynyt koko Euroopassa, ja tämä mieliala heijastuu myös Suomeen. Tämän kehityksen kulminoitumispisteitä olivat tietysti Ranskan ja Hollannin kansanäänestykset.

Kritiikkiin tulisi kuitenkin pystyä vastaamaan ja kertomaan kansalaisille, mitä hyötyä unionista on. EU koskettaa koko suomalaista yhteiskuntaa, sillä se on osa normaalia lainsäädäntötyötä, eikä mitään ulkopuolista toimintaa. EU:sta ollaan tekemässä myös Suomessa sisäpoliittista heittopussia, jolla haetaan poliittisia irtopisteitä ja kannatusta vaaliuurnilla.

Yksi lohdutus on kuitenkin syytä pitää mielessä: EU-kriittisyys perustuu unionin toimintakykyyn ja tuloksiin, ei sen tavoitteisiin. Unionin perustavista arvoista – rauhasta, vakaudesta, demokratiasta, talouskasvusta ja hyvästä hallinnosta – ollaan edelleen yhtä mieltä.

Kritiikki heijastaa myös unionille asetettuja – ehkä epärealistisenkin korkeita – odotuksia: EU ei ole kyennyt tuottamaan sellaisia tuloksia, mitä kansalaiset siltä odottavat. Kansalaisilla on myös edelleen tunne siitä, että päätökset tehdään jossain kaukana, ei lähellä niitä ihmisiä, joita lait ja asetukset koskettavat. Suomessa kritisoidaan siis unionin sisältöä, ei olemassaoloa, kun monissa muissa maissa unionia vastustetaan kokonaisuutena.

UP: Miten arvioitte Matti Vanhasen hallituksen EU-politiikkaa?

JV: Paavo Lipposen hallitukset olivat linjaamassa nykyistä EU-politiikkaa, ja tässä Lipposen henkilökohtainen persoona ja vaikutusvalta olivat erittäin keskeisiä tekijöitä. Ne tekivät meistä paljon vaikutusvaltaisemman valtion kuin Suomen olisi väestöön suhteutettuna kuulunut olla. Siirtyminen Matti Vanhaseen oli suuri muutos. Ensimmäisessä haastattelussaan hän jopa sanoi, että EU:lla on vain välinearvo. Pääministeri on kuitenkin kypsynyt viimeisten neljän vuoden aikana.

Minun käsitykseni mukaan perusvastustus EU:ta kohtaan tulee samasta kannattajakunnasta, josta pääministeri ottaa kannatuksensa. Hän on kuitenkin itse kyennyt muuttumaan, ja hänen on ollut pakko muuttua. Pääministeri onkin viime vuosina, kritiikin jälkeen, ottanut vahvemman roolin EU:n suhteen. Ja EU-puheenjohtajan paikalla hän ei voi väistää sitä roolia. Hallituksen Eurooppa-missiota ei ole silti ollut näkyvissä.

Puheenjohtajuus tuleekin olemaan Vanhaselle mestarinäyte: nyt nähdään, miten hän toimii eurooppalaisena johtajana. On kuitenkin hyvin vaikea saada istutettua samaa asennetta hänen omaan puolueeseensa.

Keskusta-puolueen kypsyminen eurooppalaiseksi valtapuolueeksi on vienyt koko vaalikauden. Mutta on muistettava, että Keskusta oli EU-jäsenyyden kahdeksan ensimmäistä vuotta oppositiossa, eikä sillä ollut käsitystä EU-jäsenyyden todellisista sisällöistä ja vaikutuksista.

UP: Vanhanen on siis jossain määrin oman kenttänsä vanki tässä suhteessa?

JV: Jossain määrin, mutta Vanhanen tietää myös itse, että hänen pitäisi olla suunnannäyttäjä omille joukoillensa. Oman puolueen kärkipoliitikot eivät kuitenkaan marssi hänen kanssaan samojen lippujen alla – ensin tulee pääministeri, seuraavaksi tyhjä väli ja sitten vasta muut.

Tähän asti kokonaiskuvaa ei ole otettu huomioon, sillä Eurooppa-politiikka ei ole ollut tälle hallitukselle se seksikkäin ja kiinnostavin asia. Nyt puheenjohtajuuskaudella perspektiiviä on laajennettava.

EU:sta ollaan tekemässä myös Suomessa sisäpoliittista heittopussia, jolla haetaan poliittisia irtopisteitä ja kannatusta vaaliuurnilla

"EU ei ole tuottanut toivottua tulosta"

UP: Myös EU:ssa on tapahtunut suuria muutoksia Vanhasen hallituskautena. Mikä vaikutus suomalaisten EU-kriittisyyteen näillä ulkoisilla tekijöillä on ollut?

JV: Kyllä heijastusvaikutukset ovat selkeästi näkyvissä täälläkin. Saksalla ja Ranskalla on ollut omia, sisäpoliittisia ongelmia, vaikka Saksan Eurooppa-politiikassa odotukset ovat juuri nyt korkealla.

Angela Merkel on tehnyt EU:n näkökulmasta hyvää työtä, hän oli maan budjettiratkaisussa linjan ratkaisija ja teki hyvän sisääntulon eurooppalaisena valtionpäämiehenä Venäjän ja USA:n suhteissa. Merkelin politiikassa on terve tasapaino idän ja lännen välillä. Hän on itse itäsaksalainen, joten hänelle Euroopan toisen maailmansodan aikaisen jakolinjan poistuminen on erityisen keskeinen arvo ja saavutus.

Myös Italia on palannut takaisin Euroopan ytimeen rakentavaksi osapuoleksi pääministeri Romano Prodin johdolla. Sekä Merkelillä että Prodilla on kuitenkin vaikea hallituskokoonpano, jonka on toteutettava kivuliaita talousuudistuksia, mikä voi estää keskittymisen EU-politiikkaan ja unionin yhteisen edun etsintään.

Ratkaisevaa on tietysti, mitä Ranskassa tapahtuu presidentinvaalien jälkeen. Britanniaa en laskisi yhtä keskeiseksi tekijäksi kuin edellä mainittuja, sillä niin kauan kuin britit ovat EMU:n ulkopuolella, he eivät kykene vaikuttamaan EU:n todelliseen kehitykseen.

Vaikka kuinka toivoisi, että pienillä valtioillakin olisi sananvaltaa, niin on oltava realistinen. Todellisuus on, että Ranska-Saksa-akseli on edelleen keskeinen, ja näiden valtioiden sisäpolitiikka mahdollistaa – tai vaikeuttaa – myös Eurooppa-politiikan tekemistä.

UP: Mitä perustuslailliselle sopimukselle kuuluu?

JV: Keskustelu perustuslaillisesta sopimuksesta on nykyisten johtovaltioiden viimeinen yhteistyöprojekti, jossa he pyrkivät vahvistamaan omaa vaikutusvaltaansa. Näille maille on täysin selvää, että seuraavalla keskustelukierroksella mukana tulee olemaan myös toisenlainen, vahvempi Puola, joka on silloin jo vanha jäsenmaa, sekä mahdollisesti myös Turkki. Tässä uudessa kuviossa muodostuvat täysin toisenlaiset voimasuhteet, joista EU:n nykyinen kriisi antaa vain osviittaa.

Suuret saivat torjuntavoiton edellisellä neuvottelukierroksella, kun Saksa–Ranska–Britannia-akseli piti puolensa ratkaisua tehtäessä. Tämän akselin rinnalla vaikuttivat myös Suomi, Portugali ja Itävalta, eli niin kutsutut keskisuuret jäsenvaltiot, jotka hakivat oman linjauksensa. EU:n valtarakenne kuitenkin elää ja muuttuu koko ajan.

Kiinnostava kysymys on, kuinka kunnianhimoisesti hallitus tulee viemään perustuslaillista sopimusta eteenpäin puheenjohtajakaudella. Toivoisin, että Suomi olisi tässä kysymyksessä aktiivinen, sillä meidän puheenjohtajakautemme aikana Suomi kartoittaa kaikkien jäsenmaiden kannat sopimuksesta.

Vaihtoehtoina on käydä Eurooppa-ministeri Paula Lehtomäen johdolla kahvipöytäkeskustelu ilman todellista sisältöä tai hän voi esittää konkreettiset kysymykset ja vaatia niihin konkreettiset vastaukset. On todennäköistä, että Saksa haluaa omia kunnian perustuslaillisesta sopimuksesta itselleen, muttaonko tämä myös Suomen ja EU:n etu?

UP: Mitkä maat ovat Suomen parhaita kumppaneita EU:ssa?

Haastavinta suomalaisille on se, että maantieteellisestä lähipiiristämme ei EU:n sisällä löydy luontevaa liittolaista, jonka kanssa jakaisimme samanlaiset kehitysarvot. Suomen kumppanit tulevat muualta ja vaihtuvat tilanteen mukaan. Esimerkiksi Lähi-idän kysymyksessä olemme lähellä Ranskan näkökulmaa, johon kuuluu eurooppalaisuuden oman roolin korostaminen sekä EU:n näkeminen tasapainottavana tekijänä Yhdysvalloille.

"Laajentumisen periaatteista pidettävä kiinni"

UP: Mitkä ovat tärkeimmät kysymykset, joissa Suomi voisi jättää merkkinsä puheenjohtajuuskaudella?

JV: Lähi-itä on nyt dominoinut mediaa, mutta julkisuuden taustalla normaali asialista etenee suunnitelmien mukaan. Olen ilokseni huomannut, että suomalaisilta ministereiltä löytyy tervettä kunnianhimoa ja tavoitteita. Esimerkiksi ministeri Tarja Filatovilla on edessään iso haaste koskien työaikadirektiiviä.

Toivoisin, että Suomen puheenjohtajuudesta jää sellainen mielikuva, että Suomi on aidosti vienyt keskeneräisiä projekteja eteenpäin ja pitänyt kiinni sovituista sitoumuksista.

Minulle oli pettymys, että Itävalta pyrki EU:n puheenjohtajan roolissa, mielestäni sisäpoliittisista syistä, muuttamaan laajentumiskriteerejä. Matti Vanhasen on nyt pidettävä kiinni unionissa yhdessä sovituista periaatteista, kun joulukuun Eurooppa-neuvostossa keskustellaan laajentumisen raameista.

Myös Venäjä-suhteissa Suomella olisi tilaisuus tehdä keskustelun avaus. Tilaus siihen on olemassa molemmin puolin, sillä sekä Venäjällä että EU:n sisällä Suomeen luotetaan.

UP: Missä asioissa suuri valiokunta on vaikuttanut Suomen EU-politiikkaan?

JV: Suuren valiokunnan rakenne antaa mahdollisuuden erittäin tiiviiseen yhteistyöhön hallituksen kanssa. Valiokunnalle luonteenomainen konsensus-hakuisuus jatkaa selkeästi Suomen ulkopoliittista perinnettä, pakottaen hallituksen jo ennakolta arvioimaan ja huomioimaan eduskunnan mielipiteen muodostusta.

Tässä menettelyssä hallitus joutuu jo ennakkovalmisteluvaiheessa ottamaan huomioon, mitä mieltä eduskunta on kyseisestä asiasta. Tämä menettely on johtanut siihen, että suuressa valiokunnassa esiintyy harvoin vastakkainasetteluja. Ja kun niitä tulee, niin ne eivät johdu yleensä puoluerajoista, vaan koskevat lähinnä eettisiä kysymyksiä, kuten geenimanipulaatiota.

Pääministeri Vanhanen on ollut koko hallituskauden ajan kiitettävän aloitteellinen eduskunnan mielipiteen huomioimisessa. Hänen hallituksensa ministerit hakevat eduskunnan tuen silloinkin, kun siihen ei perustuslain mukaan olisi tarvetta. Sillä he voivat varmistaa eduskunnan tuen suoman edun myöhemmissä neuvotteluissa.

Eduskunnan pitäisi kuitenkin kansallisen edun nimissä pystyä seuraamaan entistä paremmin myös EU:n alustavaa lainsäädäntövalmistelua, jotta voisimme antaa panoksemme sinne jo aikaisemmassa vaiheessa.