Kirjatutka: Ovela ja naiivi Ahmadinejad

Kasra Naji: Ahmadinejad. The Secret History of Iran’s Radical Leader. I.B. Tauris, 2008. 298 s.

Janne Hopsu

Sorron alla elävät yhteiskunnat synnyttävät purevimmat vitsit. Iranin presidentistä Mahmud Ahmadinejadista irvaillaan, että hänen hiuksensakin ovat jakauksella, jotta koiras- ja naaraspuoliset täit voivat elää erillään.

Ahmadinejadin Iran on ahdasmielinen, vaikka presidentti itse on huumorintajuinen. Iranin ulkopuolella hänestä tiedetään vähän, lukuun ottamatta kärkkäitä lausuntoja ja länsimedian osin tahallaan maalaamaa kuvaa paholaisjohtajasta.

Uskonnolliseen perheeseen syntynyt Ahmadinejad on sepän poika, kotoisin Aradanin kaupungista suuren suola-aavikon reunalta. Lyhtykasvuinen jalkapallohullu, joka vietti tavallisen nuoruuden 1970-luvun vaatteissa ja hiusmuodissa. Hän pääsi noin 200 000 hakijan joukosta yliopistoon 132. parhaana. Oikeistoradikaali ja populisti, kuten iranilaisen toimittajan Kasra Najin hyvin taustoittava elämäkerta lupaa.

Ahmadinejadin ajatukset radikalisoituivat opiskeluaikana 1970-luvun puolivälissä. Yliopistoilla liikkui samizdateina, salaisina kiertokirjeinä, shaahia vastustavia kirjoituksia, joiden takana oli niin vasemmistolaisia kuin tiukkaan opilliseen hierarkiaan uskovia oikeistoislamisteja. Ahmadinejadista tuli Narmakin oikeistohenkisen Tiede- ja teknologiayliopiston johtava aktivisti, minkä avulla hän pääsi lähelle ajatollah Khomeinin vaikutuspiiriä.

Irakin–Iranin sodan aikana Ahmadinejad toimi valtion korkeana virkamiehenä ja tutustui Irakin silloisiin oppositioedustajiin – lähinnä shiioihin, mutta myös muihin, kuten nykyiseen presidenttiin Jalal Talabaniin.

Ahmadinejadin toimia saneli tuolloinkin uskonnollis-poliittinen agenda. Tukeakseen kovan linjan poliitikkoja hän ei kaihtanut edes kyseenalaisia keinoja, kuten öljyn myyntiä Azerbaidzhaniin. Hän myös rakensi alusta lähtien elintärkeitä yhteyksiä vallankumouskaartiin ja Basij-vapaaehtoisjoukkoihin.

Nämä ja Iranin nykyinen korkein johtaja Ali Khamenei ovat hänen keskeisiä taustavoimia ja tukijoitaan, joita ilman Ahmadinejad tuskin olisi noussut presidentiksi.

Naji esittelee myös Ahmadinejadin henkisen neuvonantajan, ajatollah Mohammad Mesbah-Yazdin, jonka oppipoikia on runsaasti Iranin poliittisessa ja sotilaseliitissä. Vaikutusvaltainen Mezbah-Yazdi on sanonut julkisesti muun muassa, että väkivalta on islamin keskiössä ja ettei islamilainen valtio tarvitse demokratiaa.

Taustaverkostostaan huolimatta Ahmadinejad oli vuoden 2005 presidentinvaaleissa yhä suhteellisen tuntematon. Hän nousi konservatiivien ykkösehdokkaaksi vasta, kun muutama muu ehdokas oli pilannut mahdollisuutensa. Aiemmin hajanainen oikeisto oli kuitenkin onnistunut yhdistymään ja hajottamaan uudistusmieliset pragmaatikot, luultavasti vaalivilpin avulla.

Kansainvälisessä politiikassa presidentti on eräänlainen Mr Chance: ovela mutta naiivi, ja autuaan tietämätön ulkomaailmasta. Hänen vilpitön uskonsa Mahdin, ”kätkeytyneen imaamin” ilmestymiseen messiaanisena maailmanrauhan luojana hermostuttaa jopa monia vanhoillisia vaikuttajia. Pyrkimys rakentaa oma ydinvoimaohjelma sen sijaan saa laajaa kansallista ja kansallismielistä tukea.

Najin mukaan Irania ja Yhdysvaltoja johtavat fundamentalistiset ja uuskonservatiiviset hallinnot.

Washington torjui tylysti edellisen presidentin Muhammad Khatamin avausyritykset. Niin on käynyt myös Ahmadinejadin ”naiivien”, mutta ”vilpittömien”, eleiden kanssa.

Historia saattaa tuomita ankarasti Valkoisen talon linjan, Naji kirjoittaa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää