Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Teoria turvallisuudesta

Ken Booth: Theory of World Security. Cambridge University Press 2007, 514 s.

Aberystwythin yliopistossa Walesissa professorina toimivan Ken Boothin uusin kirja muokkaa maailmanpolitiikan alalajina kehittyneen kriittisen turvallisuustutkimuksen yhtenäiseksi teoriaksi ja toimintasuunnitelmaksi.
Taustalla on kirjoittajan synkkä näkemys maailman nykytilasta. Booth näkee maailmanpolitiikassa katkoksen, uuden sotien välisen kriisin, joka alkoi symbolisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskuista ja pahentuessaan luisuu kohti maailmanlaajuista levottomuuden aikaa.

Realistinen otos maailman nykytilasta ei sulje silmiään nykyajan orjuudelta, lapsiprostituutiolta, köyhyydeltä, kasvavilta varallisuuseroilta, sodilta tai rasismilta. Se kuvaa maailmaa, joka ei palvele maailman suurta enemmistöä.

Harmaan pessimismin vastapainoksi Booth valaa kuitenkin uskoa edistykseen ja radikaalin muutoksen mahdollisuuteen. Boothin tavoitteena on siirtää turvallisuuskeskustelun painopistettä suvereeneista valtioista, sotilaallisesta voimasta ja kansainvälisen voimatasapainon vaalimisesta kohti yksilöä, perusoikeuksia ja kansainvälisen yhteisön kehittämistä. Booth haluaa politisoida turvallisuuskysymyksen ja muuttaa perinteistä turvallisuusagendaa. Turvallisuusuhat syntyvät hänen mukaansa nykyään esimerkiksi ihmisoikeuksien laiminlyönnistä, sukupuolten eriarvoisuudesta tai ympäristöongelmista, jotka kaikki ovat vakiintuneita kansainvälisen politiikan ongelmia muualla kuin strategiavetoisessa turvallisuuskeskustelussa.

Boothin analyysi pohjautuu realismin tutkimusperinteen mukaisesti sotilaallisen voiman historiallisen merkityksen tiedostamiselle. Uutta sen sijaan on tietoinen pyrkimys voimapolitiikasta vapautumiseen (emancipatory realism). Emansipaatio väkivallan historiallisesta syklistä voidaan saavuttaa edistämällä kosmopoliittista demokratiaa. Tämä toteutetaan politiikalla, jossa keinot ja päämäärät kohtaavat toisensa. Tässä yhteydessä Booth arvostelee etenkin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja Irakin sotaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ymmärtämiseen Boothin uusi kirja luo toimivia käsitteitä. Teoria avaa uusia horisontteja niin Suomen historian kriittiselle tarkastelulle kuin tulevaisuuden vaihtoehtojen arvioimiselle.

Suomen valtion itsenäistymisvuosien tärkein hahmo, ensimmäinen presidentti, liberaali realisti K. J. Ståhlberg ajoi vastoinkäymisten läpi tasavaltalaisen visionsa. Suomen ”historian lopun” kätilö ankkuroi maan liberaaliin demokratiaan, varjeli oikeusvaltion heiveröistä itua ja aloitti sisäiset uudistukset. Vuoden 1919 hallitusmuotoa toimeenpantaessa Ståhlberg luotsasi itsenäistä Suomea kohti toimijuutta maailmanpolitiikassa. Presidenttijohtoisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hän nojasi kansainväliseen lakiin ja diplomatiaan. Ståhlberg uskoi vahvasti Suomen mahdollisuuksiin nousta kansainvälisen vastakkainasettelun ja voimapolitiikan yläpuolelle.

Uuden turvallisuuskeskustelun käsitteet tarjoavat aiempaa parempia työkaluja arvioitaessa nyky-Suomen ulkopolitiikasta käytävää keskustelua, jota värittää optimismi kansainvälistä yhteistyötä kohtaan. Luottamusta varjostaa kuitenkin suurvaltapolitiikan epävarmuus. Naton tarjoama turvatakuu houkuttelee samalla, kun voimapolitiikan uudelleennousu huolestuttaa.