Silminnäkijä: Vaalivuosi Absurdistanissa

Salla Nazarenko

Gary Shteyngartin hittikirja Absurdistan kertoo amerikkalaistuneen venäjänjuutalaisen Misha Vainbergin hurjasta matkasta nyky-Pietarista jonnekin Kaukasukselle, Absurdistan-nimiseen etnisen konfliktin repimään pikkuvaltioon. Öljyrikkaudet ja tolkuton korruptio yhdistettynä täysin järjettömään selkkaukseen maan kahden etnisen ryhmän välillä ajavat maan sisällissotaan, jota upporikas Vainberg pakoilee pääkaupunki Svani Cityn Hyatt-hotellissa.

Kaukasiassa vuoden asuneelle kirja on herkullinen. Absurdistanin sevo- ja svani-kansat ovat yhdistelmä monia Kaukasian kansoja, kuten koko sekasortoinen valtio. Länsimaisten avustusjärjestöjen toiminta joutuu armottoman satiristin katseen alle, ja maljapuheet ovat pitkiä.

***

Jos olisi pakko etsiä analogi Absurdistanille, tällä hetkellä se olisi varmaan Azerbaidžan. Kun Absurdistanissa valta vaihtui presidentti Georgi Kanukilta suoraan hänen pojalleen Debilille, Azerbaidžanissa se on ollut Alievin perheen hallussa jo vuosikymmeniä. Entinen KGB-kenraali ja Azerbaidzhhanin ensimmäinen presidentti Heidar Aliev piti viimeisinä vuosinaan huolen siitä, että poika Ilham perii presidentin pallin.

Kuten Absurdistanissa, Azerbaidžanin öljytulot ovat suuret, mutta kansa ei näe niistä jälkeäkään. Ja kuten Absurdistanissa, sananvapaus ja ihmisoikeudet tuntuvat olevan lähinnä muutamien aktiivisten kansalaisjärjestöjen heiniä - valtiota nuo sanaparit eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Lokakuussa Azerbaidžaniin valitaan uusi presidentti. Tai oikeammin, lokakuussa Ilham Aliev uudelleenvalitaan presidentiksi. Kenelläkään ei ole epäilystä vaalien kulusta: oppositio on hajanainen ja toimii lähes maan alla, eikä mediassa ole tilaa kriittisille äänille. Kuten Radio Free Europen kirjeenvaihtaja jo viime vuonna totesi: oppositio saa juuri sen verran vapauksia kuin Euroopan neuvoston jäsenmaan on sille pakko myöntää.

Mitä väliä näillä läpihuutovaaleilla sitten lopulta on?

Asiantuntijoiden mukaan paljonkin. Azerbaidžanissa risteävät monen maan intressit. Yhdysvallat, Iran ja Venäjä ovat kaikki kiinnostuneita maan luonnonvaroista sekä niiden kuljetusreiteistä. Kaiken yllä häilyy Vuoristo-Karabahin sodan varjo. Azerbaidžanin ja Armenian verinen sota päättyi muodollisesti 1994, mutta sopuun Vuoristo-Karabahin asemasta ei ole päästy vieläkään. Tänä keväänä raja-alueella tapahtui pahin ampumavälikohtaus yli kymmeneen vuoteen. Ja kuten fiktiivisen Absurdistanin, Azerbaidžanin kehitystä seuraavat muutkin kuin valtiot: kansainväliset suuryritykset ovat päässeet öljytulojen makuun.

Ilham Aliev voittanee vaalit, ja status quo jatkunee vielä ainakin viisi vuotta. Kukaan ei halua lisää sotia Kaukasiaan, varsinkaan öljyrikkaaseen maahan.

***

Kuten Svani City, Baku kylpee Kaspianmeren auringossa ja rahassa. Mutta kuten Absurdistania hallinneen Kanukin dynastian tarina osoitti, totalitaaristen valtioiden ongelma on aina sama: kun valtaapitävät saavat kaikkea liikaa, enemmistö saa aina liian vähän.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää