Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Valia Wistuba: "Kehitysyhteistyöstä ei saa tulla itsetarkoitus"

Huonoista kehitysyhteistyöhankkeista löytyy usein yhteisiä kuvaavia sanoja: ne ovat ad hoc -tyyppisiä, ei-osallistavia sekä sosiaalisesti tai kaupallisesti ehdollistavia.

– Ne kehitysapuprojektit, joissa esimerkiksi yksityistämistä on käytetty avun saannin ehtona, ovat osoittautuneet ongelmallisiksi, muistuttaa Kepan kehityspoliittinen sihteeri Valia Wistuba.

Tuore esimerkki on City Water -hanke Tansaniassa, jossa Maailmanpankin rahoituksella yritettiin yksityistää Dar Es Salaamin vedenjakelu. Hankkeesta piti tulla malliesimerkki siitä, miten tehokkaasti vedenjakelun voi kehitysmaassa hoitaa yksityistämällä. Kymmenvuotisesta, kansainvälisen yhtiön kanssa tehdystä sopimuksesta ehti kulua vain vajaat kaksi vuotta, kun Dar Es Salaamin kaupunki irtisanoi sen sopimusrikkomuksista. Vaikka laskuja kaupunkilaisille tippui, ei vettä kuulunut. Vedenjakelu toimii edelleen huonosti, ja yksityistämisestä tuli liki kirosana.

– Esimerkiksi Mosambikissa ulkoministeriön rahalla toteutetut terveyskampanjat ovat päinvastainen esimerkki. Kustannus-hyöty-suhde on hyvä, ja kansalaisjärjestöjen palaute hankkeesta erinomaista. Kehitysyhteistyössä onnistumisen ehtona pitäisinkin sitä, että paikalliset kansalaisjärjestöt ja ruohonjuuren ihmiset otetaan mukaan projektiin niin jo suunnitteluvaiheessa kuin sen seurannassa.

Afrikassa suomalaisten kehy-apuna rakentaman sillan pielessä saattaa liehua pieni Suomen lippu. Elokuussa Acehissa liehuivat Suomen liput ja banderollit, kun suomalaisryhmä palasi juhlistamaan Acehin rauhan yksivuotispäivää. Mutta onko oikeasti jotain sisällöllistä hyötyä siitä, että projekti on sinivalkoinen?

– Suomella on erityisosaamista muun muassa terveydenhuollon, koulutuksen ja ympäristökysymysten osalla, mitä kannattaa hyväksikäyttää.

Koska kansainväliset projektit yleensä keskittyvät kunkin avustettavan maan valitsemille prioriteettialueille, voi yksittäisillä suomalaisprojekteilla myös paikata vuotavia reikiä eli auttaa väliinputoajia, joihin isot kehy-hankkeet eivät yllä.

– Olemme erityisen huolestuneita maanviljelijäperheistä ja maaseudun kehityksestä kehitysmaissa. Kansainvälisen kaupan jaloissa heidän on vaikea päästä edes paikallisille markkinoille myymään tuotteitaan.

Monessa kehitysmaassa on kuitenkin runsaudenpula yksittäisten lahjoittajien erillisistä, koordinoimattomista kehityshankkeista. Samasta projektista naputetaan pahimmillaan 15 erilaista raporttia, ja projektien ympärillä häärii luvattoman paljon päällekkäistä osaamista ja hallintoa.

– Näissä tapauksessa yhteiset projektit säästävät paljon rahaa ja resursseja, muistuttaa Wistuba. Suomalaisten oma asiantuntemus ei yksinään edes aina riitä, jotta projekti onnistuisi.

Kehitysyhteistyössä piilee aina riski muuttua itsetarkoitukseksi.

– Kehitysavun tarkoitus on olla vain väliaikaista apua, jonka pitää tehdä itsensä tarpeettomaksi. Avulla voi hetkellisesti tukea köyhiä maita löytämään oma kehitystiensä. Siksi niin maavalinnat kuin hankkeetkin on arvioitava kriittisesti tuon tuosta.